Nokian työpaikat lähdössä Oulusta, Tampereelta, pääkaupunkiseudulta ja Salosta
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) vahvistaa, että Nokia varoitti Suomen hallitusta tulevista henkilöstövähennyksistä. Hän ei täsmennä milloin ennakkovaroitus tuli.
Pekkarisen mukaan uhattuna ovat työpaikat Oulussa, Tampereella, pääkaupunkiseudulla ja Salossa.
”Ei pidä mennä asioiden edelle ja arvailla, kuinka paljon työpaikkoja lähtee. Haluamme nyt olla valmiudessa tunnistamaan haaste, mitta ja luonne selviävät myöhemmin”, Pekkarinen sanoi perjantaina eduskunnan kuppilassa.
Työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää välittömästi toimet Nokian ilmoittamista muutoksista aiheutuvan rakennemuutoksen "hallituksi hoitamiseksi". Ministeriö aikoo suunnitella rakennemuutostoimet tiiviissä yhteistyössä Nokian kanssa.
Pekkarisen sekä työministeri Anni Sinnemäen (vihr) mukaan kyseessä on "ylivoimaisesti suurin rakennemuutos, mitä koskaan ennen on kohdistunut uuden teknologian toimialoille Suomessa".
”Yritämme nyt Nokian kanssa yhteistyössä luoda ihmisille uusia uria jo ennen kuin he ovat menettäneet työpaikkansa”, Pekkarinen kuvaili rakennemuutostoimien tarkoitusta.
Nokia on mukana tukitoimissa sekä rahallisesti että antamalla käyttöön teknologiaosaamistaan.
”Nokia itse sitten kertoo tarkemmista vähennyksistä. Voi olla, että tässä on joka tapauksessa nyt isompi vaaran paikka”, Pekkarinen sanoi juuri ennen ministeriön työryhmän Nokiaan liittyvää kokousta.
Pekkarinen luottaa siihen,että Nokia aikoo kuitenkin pysytellä Suomessa eikä suunnittele lähtevänsä maasta pois.
”Uskon lujasti yhtiöön. Tilanteessa, jossa alalla tuulee, pitää olla strategista näkemystä ja tehdä muutoksia. Tässä mielessä rakennejärjestelyt ovat hyvä juttu.”