Voi hitto, isälläni todettiin haimasyöpä. Ov
Äitini soitti maanantaina ihan paniikissa, että hän oli vienyt isän sairaalan ensiapuun kovien vatsakipujen takia. Ja hän oli joutunut heti leikkuaspöydälle, kun haimasta oli löytynyt kasvain.
Hänelle oli laitettu joku suntti haimaan ja sappeen (äitini oli niin paniikissa ettei hänestä ottanut kunnolla selvää), jota pitkin haima- ja sappinesteet erittyy suolistoon tai vatsaan.
Tänään hän soitti ja kertoi, että isä on kotona ja leikkaus on muutaman viikon päässä ensi kuussa.
Mitään muuta hän ei sanonut.
Isäni on ollut terve mies ja viimeeksi 10 päivää sitten puhuttiin Skypen kautta ja isäni oli lähdössä koirien sekä veljensä kanssa mökille viikoksi, tarkoitus lasketella ja harjoituttaa koiria.
Eikä isäni edes ole mikään vanha mies (täytti marraskuussa 60v).
Ongelma on nyt se, että mies ei saa töistä lomaa ja minä en pääse enää koneeseen (laskettuaika 2,5 viikon päästä).
Kommentit (31)
voimia sinulle ja perheellesi. Et voi tässä vaiheessa tehdä mitään muuta kuin odottaa synnytystä ja lähteä sitten isäsi luokse kun lapsi on "ulkona". Yritä tukea äitiäsi sen minkä pystyt, saavat varmasti myös sairaalasta keskusteluapua mikäli osaavat vaatia/pyytää.
Haimasyövässä taitaa olla aika huono ennuste. Toivottavasti isälläsi on kuitenkin vielä elinvuosia edessä.
Toivottavasti löytyi ajoissa. Voimia sinulle ja perheellesi!
onko isäs enää elossa sen toisen leikkauksen määräaikana... Haimasöypä on se pahin, ilkein ja nopein.
Eikö haimasyöpä ole yksi vaarallisimpia syövän lajeja. Eli vakavasta tilanteesta on kyse.
Tuohon sun tilanteeseen ei kukaan oikein voi auttaa, kun et ole matkustuskunnossa niin et ole. Siinä asiassa en keksi mitään ratkaisua, ei auta kuin niellä kitkeryys ja odottaa, että vauva syntyy ja toivoa, että isän leikkaus menee hyvin.
olen todella pahoillani!
haimasyöpä on todella veemäinen syöpä,armoton semmoinen. :(
voimia kovasti!
Etkö pääse sinne junalla tai autolla?
se, että se ei yleensä aiheuta oireita, eli kun se todetaan niin se on ehtinyt levitä jo pitkälle. Lisäksi kasvaimen poistaminen kirurgisesti on vaativaa.
Mutta tuskin se sun isäsi nyt muutamassa viikossa menee, olen tavannut miehen jolla hoidot haimasyövässä oli jo lopetettu, mutta oli silti ihan kotikuntoinen vielä.
Ja aina on toivoa parantumisesta, muista se!
tämä elämä kulkee. Uutta syntyy ja vanhaa kuolee.. Tasapaino säilyy. Tuo haimasyöpä on todella raaka tauti. Toivottavasti ennätät nähdä isäsi vielä elossa.
Etkö pääse sinne junalla tai autolla?
Isäni odotti oikein kovasti, että pääsisivät taas käymään (heidän piti tulla kylään kuukauden päästä ja viipyä vähintään kolme viikkoa). Meidän esikoinen odotti, että saisi taas nähdä vaarin livenä, kun vanhempani eivät päässeet jouluna käymään.
ap
Pari kuukautta tai muutamia vuosi elinaika. Mikäli sattuma löydöksenä löytyy, niin voi ehkä selvitä.
Olen pahoillani.
Juuri toissa päivänä rakas ukkini kuoli kun kasvaimet valtavasivat elimistön äkisti pienistä etäispesäkkeistä. Mm. haimaan...
3 viikkoa sitten suunniteli vielä matkaa ja nyt on levossa... Suru on suunnaton...
Todellakin voimia synkkiin aikoihin! Toivottavasti ei käy yhtä pahasti....
Ihmiset ovat kirjoittaneet aivan järkyttäviä kommentteja tietämättä tilanteesta mitään. Niin kauan kuin on elämää on toivoa, ja aina on mahdollista parantua! Olen ihan varma, että tapaat vielä isäsi! Jaksamista kovasti!
Etkö pääse sinne junalla tai autolla?
Isäni odotti oikein kovasti, että pääsisivät taas käymään (heidän piti tulla kylään kuukauden päästä ja viipyä vähintään kolme viikkoa). Meidän esikoinen odotti, että saisi taas nähdä vaarin livenä, kun vanhempani eivät päässeet jouluna käymään. ap
jotka on minua vanhempia, on vanhoja ja jotka on minua nuorempia, on nuoria..
matka kestää laivallakin ja jos huono tuuri sattuu, vauva syntyy laivassa.
Siis ainakin niin, että aikaa onvielä kuukausia.
Yleensä haimasyöpä löydetään niin myöhään, että mitään leikkauksia ei enää edes suunnitella - homma on selvä siltä istumalta ja loppuaika odotellaan. Tätä odottelua voi sitten olla "viikoista kuukausiin"- oman mummoni kohdalla 5 kuukautta, mutta olisi se tietysti voinut olla vähemmänkin.
Jos ap:n isän lääkärit suunnittelevat leikkausta, lääkärit ajattelevat voittavansa sillä vielä jotain. Ap:n isän tilanne on siis parempi. Aikaa on vielä useampia kuukausia ja ap lapsineen pääsee lentokoneeseen isää ja vaaria vielä katsomaan.
ettei käy juuri tuolleen että sairastuu ja kupsahtaa, ja ei pääse käymään
Etkö pääse sinne junalla tai autolla?
Isäni odotti oikein kovasti, että pääsisivät taas käymään (heidän piti tulla kylään kuukauden päästä ja viipyä vähintään kolme viikkoa). Meidän esikoinen odotti, että saisi taas nähdä vaarin livenä, kun vanhempani eivät päässeet jouluna käymään. ap
Juu, laivallapa hyvinkin! Viimeisillään raskaana, uhmaikäisen taaperon (jonka kanssa vaativaa matkustaa lentokoneellakin) ja 6 vuotiaan kanssa ja YKSIN lasten kanssa, mies kun ei saa töistä vapaata..
Ei se kuule ole mikään helppo juttu, usko nyt jo. Kas kun et seuraavaksi ehdota yktityistä suihkukonetta ja kätilöä mukaan tai jopa helikopteria. Juu, kiitosta vaan ehdotuksista, mutta ei kiitos.
Katos, kun me ei asuta tossa länsi naapurissa..
Ja joo, tiedän, aina on toivoa. Mutta mitä mä lueskelin netistä tosta syövästä, niin ne artikkelit oli aika karua luettavaa. En tiedä onko syöpä levinnyt, äitini ei sitä sanonut. Ainoastaan tuon, että suntit on laitettu ja uusi leikkaus on ensi kuussa.
Mutta mikä tässä on uskomatonta on se, että isäni on aina ollut terve mies ja viimeeksi, kun puhuttiin, niin hän oli ihan terveen näköinen jne. Ei mitään viitteitä siitä, että jotain olisi vialla.
ap
menet sitten sinne, kun pääset lähtemään.