Kuule sanottavan, että "vauva aika on ihanaa", oliko/onko sinun mielestäsi?

Omituisia ajatuksia. Eihän kaikki elämäntilanteet ja vauvat ole edes samanlaisia. Itse nautin nyt pikkukoululaisesta sata kertaa enemmän kuin vauva-ajasta, mutta en hoksannut että siitä on jotain vikaa. Jos nyt saisin vauvan ja vauva olisi terve ja ns. helppo, niin varmasti osaisin nauttia enemmän kuin esikoisesta, jonka kanssa kaikki oli niin uutta. Kun yhteen juttuun tottui, lapsi oli jo seuraavassa hetkessä taas erilainen ja tuli eri probleemat.

toiset ottaisi pelkkiä vauvoja, vauva aika on ihanaa ja sitten kun ne on kaksi tai vanhempia ei enää tykätä lapsista yhtään. Tuttavapiiristä löytyy oikeasti näitä, haluaisivat aina vauvoja, mutta eivät välitä tai osaa olla isompien lasten kanssa. Toiset taas tykkää enemmän siitä, kun lapset on vähän isompia.



Mulla vauva-aika oli ihan mukava, toki univajetta on vieläkin (4 lasta, vanhin 8 v, nuorin 2 v, huonoja nukkujia...), mutta ei se mikään sellainen ihana söpöstelyvaihe ollut. En ole ikinä ollut tyyppiä hypistelemässä vauvanvaatteita kaupassa kun ne vaan on niin söpöjä ym. Vauva-ajassa ei ollut mitään negatiivista periaatteessa, mutta mä tykkään enemmän tästä ajasta kun lasten kanssa voi puuhata ja keskustella.

Musta se oli ihanaa, mutta olihan siinä huonojakin puolia. Nyt taas en oikein osaa nauttia vanhemmista lapsista :(

mutta kun lapset ovat täyttäneet 1-v olen ollut vieläkin onnellisempi. Olen tosi taaperofani, vauvat on söpöjä mutta tosiaan mullakin on ollut kova kestäminen unettomissa öissä jne.

Minusta tuo vauva-aika on ollut tosi raskasta ja uuvuttavaa, kaikkea muuta kuin ihanaa. Jotenkin on ollut vaikea ymmärtää, miten se jonkun mielestä on niin ihanaa aikaa. Mutta olemme tosiaan erilaisia :).

Meillä on vasta yksi lapsi ja hänen vauva-aikansa oli kyllä ihana. Pitkiä imetyksiä (aluksi kun maitoa ei tullut kunnolla), pieniä vaunulenkkejä (vähäuninen lapsi), toisten mammalomalla olevien ystävien tapaamisia kodeissa puolin ja toisin. Paljon sosiaalista elämää, mutta ei yhtäkään ns. äiti-lapsi -harrastusta. Rauhallisia kirjastohetkiä vauvan kanssa jne. Ja sen ihanan pienen ihmisen kasvun ja kehittymisen ihmettelemistä. Oli hieno aurinkoinen kevät, kesä ja syksy. Oikein loistopuitteet vaunujen kanssa ulkoiluun (vaikka minun vauvani tosiaan tilotti useimmiten vaunuissa silmät auki..).



Oli kyllä oikein mahtavaa. Vauvani ei juurikaan nukkunut päiväunia (sellaisia 1-2 tunnin pyrähdyksiä), mutta nukkui kuitenkin yöt melko hyvin (mitä nyt joskus tilaili maitoa lisää jne.). Itsekin olen vähäuninen, joten ei juurikaan haitannut. Joskus oli kyllä olo, että olisi voinut nukkua pidempäänkin.



Ainoa huono asia oli se, kun multa ei aluksi tullut maitoa riittävästi ja jouduin pitämään pitkään tissillä ja silti lotraamaan pullojen kanssa. Mies kyllä hoiti hienosti tuon pullorumban.



Lapsi oli ensi kertaa sairaana reilun 1 vuoden iässä.



Mutta kyllä tuon 2-vuotiaan kanssa oleminenkin on mahtavaa. Ehkä vielä parempaa, kun puhuu ja ilmaisee itseään. Tulee hauskoja juttuja päivittäin :-)

minusta vauva-aika oli prasta! varsinkii tuon esikoisen kanssa ku sai olla rauhassa... nukkuä aina kun vauva nukkui... oli niin helppoa kun vauva tyytyi siihen maitoon ja kuiviin vaippoihin... nyt tuon 2v uhmaikäisen kanssa ei kyllä ole yhtään kivaa... vaikka onhan sitäkin ihana seurata kun kasvaa ja oppii puhumaan mutta se lapsen oma tahto tekee koko touhusta niin erilaista... minä olen vauva ihmisiä :) ehkä minä vielä joskus sen iltatähden tähän hommaan mut nyt kyllä tuntuu siltä että näinköhän haluan tähän uudestaan ryhtyä, vauva aika oli niin ihanaa mut valitettavasti se oli äkkiä ohi...

Mun ensimmäinen vauvani ei nukkunut koskaan, tai jos nukkui, niin päiväsaikaan. Käytännössä oli kuitenkin käytävä kaupassa, ruokittava lemmikit ja siivottavakin joskus, ja ne oli tehtävä nimenomaan päiväunien aikaan, koska kaiken hereilläoloaikansa tämä vauva käytti kurkku suorana karjumiseen. Ei tyytynyt tissiin, kuiviin vaippoihin eikä yhtään mihinkään. Toinen lapsi oli helpompi, mutta hänen kanssaan sitten oli tuo isompikin jatkuvasti jaloissa vouhaamassa, joten minkäänlaista "rauhaa" ei tässäkään vauva-ajassa ollut. Päivisin piti huolehtia esikoisesta, leikittää ja kuljettaa kavereilla ja kerhossa, laittaa ruokaa ja siivota jäljet, ja öisin piti heräillä vauvan kanssa.



Ehdottomasti nyt on ihanampaa ja rauhallisempaa kuin vauva-aikana, kun lapset ovat 5v ja 2v. Meillä ei pidä paikkaansa, ettei noinkin isolla ikäerolla muka leikittäisi yhdessä, koska leikkivät ajoittain pitkiäkin aikoja keskenään. Esikoinen rakastaa näyttää esimerkkiä ja kuopus rakastaa ottaa mallia :) Lisäksi musta on ihanaa seurata sitä jatkuvaa oivallusten ja ideoiden tulvaa, joka loistaa tuollaisten isompien lasten kasvoilta - esikoinen osaa jo sanoittaa kaikki oivalluksensa, kuopuksella on siinä vielä harjoittelemista, mutta tämä on minusta toistaiseksi paras vaihe (tämän isommista mulla ei vielä olekaan kokemusta, joten varmuudella en voi sanoa).

teineiksi ja kaiholla muistelen vauva-aikaa.

vauva-ajat oli ihania, mut itse olin ekan lapsen jälkeen fyysisesti sairaana pitkään. Mut lasten kanssa oli ihana olla.

minulle. Vauva nukkui 4 tuntia, söi, taas nukkui. Helppo lapsi, aurinkoinen. Yöheräilyt välillä uuvutti, mutta vain hetkellisesti.

Paljon tein turhaa, käytin esim. harsoja ja kestovaippoja. Olisi voinut tuossa säästää itseään.

ensimmäisen (ja toistaiseksi ainoan) lapseni, ei vauva-aika todella ollut kovin ruusuista. Muistan sen hyvin sumuisena aikana, en osannut nauttia siitä, ja minua vaivasi baby blues pahemman kerran (en sano että masennus, koska meni kuitenki ohitse kun hormonitoiminnat vähän pääsi tasoittumaan). Tuo baby blues kyllä on vaikuttanut sikälikin muhun, että vaikka raskausaikanakaan en halunnut kuin tämän yhden lapsen (eikä mieskään enempää), niin se tunne vahvistui. Siis että ei enempää. Vaikka mistä tuota tietää jos joskus vielä.



Synnytyksen muistan ihanana ja imetyksen, mutta jotenkin oli vaan sumuisaa ja masentavaa, ja lapsella vielä koliikki. :/



Huomaan nauttivani eniten tästä ajasta, kun lapsi koko ajan kasvaa ja kehittyy, on nyt 3,5-vuotias. Aivan mahtavaa touhuta keskenään juttuja, askarrella, piirrellä, lukea, jutella. Lapsen kanssa voi ihan keskustella ja hän ymmärtää asioita kun niitä selittää. Aivan mahtavaa aikaa, nautin täysillä! :)

Vauva-aika oli mulle rankkaa esikoisen kanssa. Vauva nukkui huonosti, oli itkuinen, valvotti, söi jatkuvasti ja oli muutenkin vaativainen. Kamala huuto jokaisesta vaatteiden vaihdosta ym. Nyt odotan toista ja ihan pelkään vauva-aikaa, että toivottavasti se ei toistu yhtä kamalana. Uskon, että osaan itse ottaa rennommin, mutta toisaalta eipä niihin hormonimyllerryksiin ja valvomisen aiheuttamaan väsymykseen voi kauheasti varautua.



Yksi ärsyttävimmistä kommenteista jonka varsinkin vanhemmilta naisilta kuulee on että "nauti vauva-ajasta, se on niin nopeasti ohi". Tekisi mieli tokaista, että onneksi on ohi nopeasti, mutta en ole vielä kehdannut. En tiedä kultaako heillä aika muistot vai onko heillä itsellään ollut kiltit vauvat, mutta tuollainen yleistäminen on todella ärsyttävää. Nautin suunnattomasti enemmän 3-vuotiaan äitinä olosta kuin mitä vauvan äitinä olosta ja oikein odotan, että saamme tämän tulokkaankin vähän enemmän "ihmisen ikään".:)

Ei vauva-aika ollut/ole mun suosikkiaikaa ollenkaan. Siis onhan se omalla laillaan ihanaa siinä ainutlaatuisuudessaan, mutta mulle ollut raskasta sekä ekan että tokan kanssa. Minä koen, että eka puoli vuotta raskain, sit helpottaa hieman, sitten yhden vuoden jälkeen helpottaa paljon :) Ja sit uhman aikana taas vähän vaikeempaa, mut mulle raskaita on jostain syystä pikkuvauva aika..johtuuko hormoneista vai ennustamattomuudesta vai imetyksen, niin ihanaa ku onkin, sitovuudesta, en tiä.

Pikkuiseni täytti eilen kolme viikkoa. Hän on syötävän suloinen ja rakastan häntä kovin, mutta tää hoitorumba vie kyllä voimat multa totaalisesti. Lisäksi olen jatkuvasti alakuloinen. Osaltaan tähän on syynä pikkuiseni yllättävä sairaus joka paljastui vasta vuorokauden iässä, emmekä siis voineet siihen raskausaikana millään tavalla varautua. Odotan vaan että pieni kasvais ja vahvistuis ja poika alkais syömään normaalistiniin ettei tarvitsisi koko ajan olla niin huolissaan ja saataisiin tuo nenä-mahaletku pois.

esikoinen oli pieni ja sairasteleva keskonen, olin huolesta tolaltani joka päivä- Oli onnellisia hetkiäkin mutta taustalla pelko koko ajan. Kakkonen syntyi esikoisen ollessa vasta vuoden. Ja sit olikin kuin olis ollut kaksi vauvaa. Esikoinen ei osannut istua, kontata, tarttua esineisiin jne, vaan oli täysin autettava. Kakkosen elämästä eka vuosi meni ihan sumussa.

Kahden nuorimman vauva-aika oli ihanaa aikaa. Uskalsin nauttia ja oli muutenkin elämä jo osin paremmalla mallilla.



Miksi pitäisi menneistä tuntea huonoa omaatuntoa. Varmaan parhaasi teit sinäkin silloin etkä voi sitä muuksi muuttaa.

Elämä opettaa ja kannattaa nauttia siitä mikä on, juuri nyt.

ala-asteikäiset on niin kivoja ja vaivattomia, jos joku aika on ihana niin se

Nyt kun siitä on jo yli 10 vuotta, aika tietysti kultaa muistot. Kun katson valokuvia tuolta ajalta ja niissä näkyy se söpö nukkemainen pikkuneiti, niin totta kai ajattelen, että kuinka ihana pakkaus.



Mutta oikeasti, se oli valvomista ja huolta. Se oli ensi kokemukseni vauvan hoidosta ja kaikki oli uutta. Me myös molemmat sairastelimme ensimmäisen vuoden aikana paljon.



Ja olen aina ihmetellyt, kuinka äidit jaksavat lähteä vauvan kanssa kylään ja miten joku voi mennä vauvan kanssa kirjastoon. Meidän neiti alkoi parkua heti, kun menimme johonkin vieraaseen paikkaan, esim. kahvilaan tai taidenäyttelyyn. Kirjasto olisi totta vie ollut viimeinen paikka mennä hänen kanssaan, niin paljon kuin muuten siellä viihdynkin!

minuakin ärsytti lapsen vauva-aikana suunnattomasti tuo vanhempien naisten lentävä lause, jonka joku jo mainitsikin: nauti vauva-ajasta, kun voit, sillä se on pian ohi.



Minusta siinä ei juuri ollut nauttimista.



Toinen ärsyttävä lause on "pieni lapsi polkee syliä, mutta vanhempi lapsi polkee sydäntä". Minusta tuntui, että juuri vauva- ja taaperoaikaan minulla oikein tuntui rinnassa kaikki lapseen liittyvät huolet.



Lapsen kasvaessa on tilanne helpottunut huomattavasti.

varsinkin tuon nuorimmaisen kanssa, mutta meillä on ollutkin helppoja vauvoja. Tuskin kukaan nauttii vauva ajasta jos vauva sairastelee tai valvottaa. Eikä siitä todellakaan tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Nauti nyt:)