Lue keskustelun säännöt.
G: Oletko hylkääjä-äiti?
08.02.2011 |
Ihan vaan joo tai ei, jos lapsenne ei suostu lähtemään liikkeelle esim kaupasta tai puistosta ja mentävä on, jätätkö lapsen ja sanot heipat, ja odotat, että juoksee sitten nöyränä perään?
Kommentit (34)
ÄIDIT puolustaa lasten retuuttamista (siis väkivaltaista kohtelua) näin mahtipontisesti. Ihan uskomatonta.
Ihan uskomatonta, että rivien välissä näin pontevasti puolustetaan sitä, että on ihan ok aiheuttaa lapselleen hylkäämistrauma, kun ei uskalleta kääriä hihoja ja asettaa niitä rajoja oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon ennemmin lasten kasvattamiseen sillä omalla fiiliksellä enkä usko jokaisen vuosikymmenen omiin teeseihin, joita nykyaikana näyttää olevan "rajojen asettaminen" vs. "curling vanhemmuus", jokin aika sitten "vapaa kasvatus" ja vielä aikaisemmin "vitsalla kasvatus" jne. jne.
Itse haluan kasvattaa lapseni rakkaudella, vailla mitään sen kummallisempia teesejä tai mantroja.
Tässähän kysyttiinkin vain yksinkertaisesti: jos lapsesi ei suostu kulkemaan sinne minne pitää tai tulemaan mukaan, jätätkö hänet siihen paikkaan? Ilmoitatko, että minä sitten menen heippa vaan, nähdä ensi vuonna? Ja lähdet.
Hylkäätkö lapsesi leikkipuistoon, uimahalliin, kauppakeskukseen, päiväkodin pihalle, kerhon eteiseen, hiihtoladulle, lenkkipolulle, kauppareissulle tai sinne missä ikinä kuljetkin ja tilanne tulee?
kyllä vai ei?
Uskon ennemmin lasten kasvattamiseen sillä omalla fiiliksellä enkä usko jokaisen vuosikymmenen omiin teeseihin, joita nykyaikana näyttää olevan "rajojen asettaminen" vs. "curling vanhemmuus", jokin aika sitten "vapaa kasvatus" ja vielä aikaisemmin "vitsalla kasvatus" jne. jne.
Itse haluan kasvattaa lapseni rakkaudella, vailla mitään sen kummallisempia teesejä tai mantroja.
Vau! Olet kyllä jotain erityistä! Me muut kun emme halua lapsillemme oikeastaan mitään hyvää. Mutta on se vaan hienoa, kun ihminen ei kykene keskustelemaan normaalisti muiden kanssa omalta ylemmyydentunnoltaan.
Vai oletko itse se Kangasalan retuuttajaäiti kun sinun täytyy noin kovasti hakea puolustusta omille toimintatavoillesi?
Ei ole lapsen hylkäämistä tai aiheuta lapselle hylkäämistraumaa se että aikuinen mieluummin kävelee tilanteesta pois kuin alkaa retuuttamaan lasta.
Siksi tämä koko keskustelu ei ole tarpeellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai oletko itse se Kangasalan retuuttajaäiti kun sinun täytyy noin kovasti hakea puolustusta omille toimintatavoillesi?
Ei ole lapsen hylkäämistä tai aiheuta lapselle hylkäämistraumaa se että aikuinen mieluummin kävelee tilanteesta pois kuin alkaa retuuttamaan lasta.
Siksi tämä koko keskustelu ei ole tarpeellinen.
saat siitä jotain mielihyvää.
Ja aika uskomatonta, ettei ihminen pysty myöntämään että oma toiminta voikin olla väärin ja vahingollista. Se, että jättää uhmaavan ja raivoavan lapsen yksin ja kävelee pois, on kyllä mitä julminta lapsen tunne-elämän mitätöimistä ja hylkäämistä. SIinähän lapsen on vaan pakko niellä mahdollisimman nopeasti kiukkunsa, ettei vaan tule jätetyksi. Ei meillä esim. 7-vuotiaskaan vielä osaisi ajatella, että ei häntä ihan oikeasti oltaisi jättämässä, paniikkihan siinä lapselle tulisi, ja todellakin tunne siitä, että on niin mitätön, että hänet voidaan jättää ihan mihin tahansa, jos ei käytös miellytä.
SIinä kun äiti retuuttaa mukana, saa sentään edes purkaa niitä tunteitaan.
mutta tätähän hylkääjä-äidit ei suostu millään näkemään. Huh huh.
Ja tilanteesta riippuen, olen se hylkääjä tai retuuttaja :))
Saatan jättää lapsen leikkimään vaikkapa neuvolaan ja sanoa että äiti lähtee nyt.
Yleensä kyllä yritän keskustella 4vuotiaan kanssa miksi pitäisi mennä jos on kiire yms.
Kaksivuotiaan sen sijaan retuutan vilkasliikenteisen tien yli ennenkuin valot vaihtuu punaiseksi. Lapsi kun jää katsomaan autoja.
Ja noihin retuuttamisiin ja hylkäämisiin, meillä enää harvemmin tulee sellaisia tilanteita (lukuunottamatta tuo kaksivuotias joka on vielä pieni) että lapsi kamalasti kiukuttelisi julkisesti. Paljon olen oppinut ennakoimaan vuosien aikana, en esim. vie lapsia kauppaan nälkäisenä ja v'syneenä jos ei ole pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se että äiti satuttaa lasta jos lapsi kiukuttelee? SIinähän lapsen on vaan pakko niellä mahdollisimman nopeasti kiukkunsa, ettei vaan tule satutetuksi...
Ei meillä esim. 7-vuotiaskaan vielä osaisi ajatella, että ei häntä ihan oikeasti oltaisi satruttamassa vielä lujempaa, paniikkihan siinä lapselle tulisi, ja todellakin tunne siitä, että on niin mitätön, että häntä voidaan satuttaa ihan milloin tahansa, jos ei käytös miellytä.
huutamaan naama punaisena ja velttona lattialle, nappaan mukelon kainaloon, kannan autoon. Ja haen ostokset. En nappaa kädestä kiinni ja retuutta, mutta en jää huutelemaan kaupan päähän että tuu ny. Kuten sellaisia tapauksia olen nähnyt. Lapsi huutaa ja huutaa, äiti/isä maanittelee lasta tulemaan kauempana. Jooh, aivan varmasti lapsi tuleekin noin. Se tekee sitä niin kauan että saa haluamansa. Varsinkin pienemmät lapset, isompien luulisi ymmärtävät kun vanhemmat ovat oikeasti tosissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsella nimittäin asperger-piirteitä ja erittäin vaikea siirtyä toiminnasta toiseen vaikka miten kertoisi etukäteen, että kohta lähdetään jne.
Joka kerta lähdimme hiekkalaatikolta suuren parun kanssa ja lapsi kainalossa sätkien, muuten emme olisi koskaan päässeet lounaalle ja kotiin. Kaikki konstit kyllä kokeilin. Olisihan se lapsi ollut siellä hiekkalaatikolla vaikka klo 8 illalla, kylläkin huutaen nälkäänsä, mutta ei välttämättä olisi silti lähtenyt mihinkään vapaaehtoisesti...
Sillä vaan kyselen kun asun Kangasalla ja retuutan. Hylkään kyllä myös tarpeen vaatiessa.
Kangasalan uimahallissa tapauksen, jossa noin 6-8 vuotiasta lasta oli äiti retuuttanut pahan näköisesti. Jossakin se ketju on, lähihistoriasta löytynee....
Kiitos. En ole onneksi retuuttanut uimahallissa, joten huhhuh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin sitten kyllä. Ikinä en lasta hylkäisi, eikä kukaan heistä niin ole (kai) kuvitellut. Jos lapsi ei kehotuksista huolimatta suostu liikkeelle, lähden hitaasti eteenpäin ja sanon, että tule sitten perässä. Ei tämä lähetä lapselle signaalia hylkäämisestä vaan siitä, että lapsi on itsekin aktiivinen toimija ja voi vaikuttaa tilanteen kulkuun. Pienikin askel minua kohti on merkki siitä, että alamme taas toimia yhdessä, ja lapseni tietävät sen.
Jos lapsi taas on aivan poissa tolaltaan, liian pieni,liian väsynyt tms. voidakseen toimia järkevästi, nappaan kainaloon. En retuuta, mutta kannan reippaasti.
Jostain kumman syystä mun ei ole koskaan tarvinnut sanoa kenellekään kolmesta lapsestamme, että "heippa, äiti lähtee nyt" missään kaupassa tai muualla julkisella paikalla. Eikä retuuttaa kädestä. Aina ovat kulkeneet suosiolla mukana.
Poikkeuksen teki kerran meidän 6v tyttö, joka sai kiukkukohtauksen karkkihyllyllä ja hetti suklaapatukan maahan. Silloin otin tytön syliin ja kannoin autoon. En raahannut, vaan kannoin sylissäni. Ei ole toistunut.
Näen aina punaista silloin, kun pieni lapsi katselee esim. leluhyllyllä jotain ja äiti sanoo, että heippa, äiti lähtee nyt. Miksi ei voi sanoa, että nyt lähdetään YHDESSÄ. Näin siis olen nähnyt tapahtuvan ihan ilman ennakkovaroitusta. Että äiti vaan ilmoittaa lähtevänsä. Hyi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sanon aina muutaman kerran että nyt lähdetään ja jos e mene perille niin sitten kannan. Kyseessä tosin 2,5v. JOs olis vaikka viis vuotias niin ehkä en sitten kantaisi enää.
Se olisi kuitenkin pelkkää bluffia, en mä voi jättää kaksivuotiasta yksin kauppaan ja lähteä kotiin. Jos jää kiinni bluffista, lapset eivät usko kohta mitään.
pitäisi toimia ettei olis retuuttaja tai hylkääjä-äiti? Kun ei ole tälläisestä vielä kokemusta!
Kun olette jossakin opaikassa jossa lapsi leikkii ja viihtyy, SINÄ määräät lähtöajan. Et siis kysy lapselta: lähdetäänkö jo vaan sanot: kymmenen minuuttia vielä/viisi mäenlaskua/ kaksi hiekkakakkua enää ja sitten lähdetään. Eli kerrot etukäteen jotta lapsi voi sopeutua ajatukseen. Ja yhtä tärkeää on lähteä silloin kun lapsella vielä on hauskaa, eli ei ole väsynyt ja nälkäinen. Näillä neuvoilla pärjää tosi pitkälle. Kun sitten lapsi joskus joka tapauksessa tekee stopin, kysyt häneltä iloisesti: jäädäänkö tähän? Joo jäädään vaan! ja sitten istut kivelle, kannolle, tielle, penkille tyytyväisen näköisenä ja olet sen näköinen että sinne jäädään yöksikin. YKSIKÄÄN lapsi ei kauaa jää siihen vaan haluaa jatkaa matkaa. Minä ilkiö vielä sanon että etsipäs jostakin paikka jossa voi nukkua.
ei tuo mihinkään ole raivoamaan/huutamaan jäänyt, ihan vaan kiusallaan joskus jähmettyy paikalleen :)
Ja silloin otan muutaman askeleen ja sanon, että äiti menee nyt, tuletko mukaan vai jäätkö tänne ja tuossahan nuo lapset on, että mukaan on tullut.
Jos rääkymistilanne tulee, niin otan kainaloon ja sitten mennään.
Osaan tuon homman, ei tarvitse tehdä noin.
ÄIDIT puolustaa lasten retuuttamista (siis väkivaltaista kohtelua) näin mahtipontisesti. Ihan uskomatonta.