Mieheni loukkasi mua tosi pahasti.
Hän sanoi, kun taaperomme sai taas kerran uhmakohtauksen nukutustilanteessa, ja menetettyäni malttini, että ei musta edes olisi toisen äidiksi, miten kuvittelisin jaksavani arkea kahden kanssa.
Taustalla 3 vuoden lapsettomuus ja esikoinen hoidoilla, toista ei kuulu kahden vuoden jälkeenkään. Mies ei ymmärrä, että suurimmaksi osaksi lapsettomuuskriisin TAKIA olen näin uupunut ja väsynyt enkä meinaa jaksaa.
Onko yhtään minua ymmärtävää ihmistä paikalla? Lohdun sana olisi paikallaan. Eilen alkoivat taas menkat ja olen aivan lohduton :(
Kommentit (37)
Hän on selvästi hyvä ja paneutunut vanhempi. Maailmassa on pilvin pimein ei-toivottuja lapsia, miksi sellainen perhe ei voi saada edes kahta lasta, jotka sen todella haluavat?
Lässyn lässyn sun väsymyksellesi, olet aikuinen.
11
Minusta aikuisuus ei tarkoita sitä, ettei tunne mitään kielteisiä tunteita.
Ja minkälaisen mallin lapsetkin saavat jos kotona toimitaan niin että aina pitää mennä piiloon itkemään
15. Noin ei saa tehdä? Siis ei saa purskahtaa itkuun lapsen nähden? Aamen. Palstalla on pyhimys! Palkitaan hänet mannerheimin ristillä! Neljä lastakin vielä, hän tietää elämästä kaiken, varsinkin AP:n elämästä!
as sanoi olevansa tavattoman väsynyt ja uupunut siksi että hän ei saa toista lasta. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka hän nyt kertoo konkreettisesti vain tästä yhdestä tapahtumasta, hän on oikeasti koko ajan vastaavan hysterian reunamailla. Hän on koko ajan vähän poissaoleva, väsynyt uupunut, masentunut. Me emme tiedä miten se näkyy lapselle: saako hän muitakin itkunpuuskia vai peräti raivokohtauksia vai onko hän vain apaattinen, poissaoleva tai mehdollisesti julmetun tekopirteä. Sen me kuitenkin tiedämme, että kaikki nämä vaihtoehdot ovat lapselle pahaksi. Varsinkin jos lapsi tosiaan oppii ymmärtämään, että äidin käytös johtuu siitä, että toista lasta ei tule. Hän ei siis ole riittänyt.
Ap:n lapsi on varmaan vielä niin pieni, ettei hän tuollaista ymmärrä, hän vain kärsii vähän vuorovaikutusongelmista. Mutta sitä suuremmalla syyllä ap:n olisi syytä katsoa peiliin ja hankkiutua järkiinsä ENNEN kuin lapsi kasvaa ja alkaa luoda tuollaista kuvaa itselleen. Hakea apua, eikä vain syytellä miestään.
Se on muuten myös aika todennäköistä, että jos ap on jo valmiiksi masentunut niin sen toisen lapsen syntymä ei parantaisi masennusta, vaan pikemminkin pahentaisi sitä. Joten siltäkin kannalta olis tosiaan tärkeää hoitaa tämä nyt.
Sun kaltaisen hirviön munasoluja ei kukaan haluaisikaan, hyi hitto! Ja TOIVON, että sulla ei ole lapsia, koska he takuulla kärsisivät kaltaisesi ihmisen läheisyydestä.
Ap:
Jos tämä oli ainoa kerta, kun mieheltäsi pääsi sammakko suusta niin ok. Mutta se, että puoliso viljelee jatkuvasti riitatilanteissa vastaavia solvauksia on todellakin väärä käytösmalli. Vaikka toinen pyytäisi lepyttyään anteeksi, syö tällainen syyttely kauammin jatkuessaan sinun itsetuntoasi.
Toivottavasti tämä oli ainoa kerta, ja sellaiseksi jää. Oli niin tai näin, niin keskustetelkaa miehesi kanssa asiasta rauhassa ja ihan ajan kanssa. Siis sekä itse ongelmasta (lapsettomuus/jaksamisesi), että näiden asioiden ääneen laukomisesta.
Katsokaa, että oikeasti pääsette mielipiteinenne samalle sivulle ja varmistakaa yhdessä, että tästä ei tule toistuvaa mallia riitatilanteisiin/katkaiskaa sammakoiden hyppimiskierre.
Kuule, missä minä kiellän tunteiden näyttämiset?
Ettei saisi itkeä? Sitäkö ap.n mieskin kommentoi?
Ei. Minä sanon ettei aikuinen saa raivota pienelle lapselle. Itkeä saa.
Jos ei jaksa niin mitä se auttaa mihinkään että huutaa tilanteessa? Miksi ei voi poistua?
En sano että olen pyhimys, sanon että kannattaa kuunnella sitä kumppania. Jos hän sanoo että karjumisesi tekee sinut eri ihmiseksi, niin miksi sitä ei pysähdy miettimään?
Mitä jos mies tekee jotain väärin? Saatko sinä kommentoida sitä?
Ja numero on 11.
Anteeksi? Sinä olet ymmärtänyt jotain väärin!
Siis sinusta on ok että sinulle läheinen ei sano käytöksestäsi?
Minulle saa sanoa jos teen jotain väärin. Jännä että noin ajattelevia on useampia teistä. Vai yksikö sielä kirjottelee?
11
Mistä piiloon itkemisestä puhut?
Neuvolan oppaissakin sanotaan että jos lasta ei jaksa niin menee juomaan kupin kahvia.
Mikä pakkomielle on hoitaa lapsi jos kotona on mieskin joka voisi hoitaa jos ei itse jaksa? Miksi lapselle tarttee räyhätä?
11
Mistä piiloon itkemisestä puhut?
Neuvolan oppaissakin sanotaan että jos lasta ei jaksa niin menee juomaan kupin kahvia.
11
Ap itki. Sinä kehotat menemään metsään huutamaan.
Miksi kotona ei saa näyttää tunteita?
Ei. Minä sanon ettei aikuinen saa raivota pienelle lapselle. Itkeä saa.
Ap kirjoitti että "Minun hiiltymiseni nukutustilanteessa oli tarkalleen ottaen itkuun purskahtaminen ja huudahtaminen: Tänään mä en jaksa!"
me varmaan tulkitsemme tekstiä eri tavalla. minusta tuo ei tarkoita sitä että hän raivoaa sille lapseLLE. Ota sinäkin nyt sitä kahvia, taitaa olla sen aika.
Uskaltaisin väittää, että meiltä kaikilta joilla on taapero kotona on silloin tällöin palanut pinna ja on tullut tiuskaistua lapselle. Kyllä tunteitaan saa näyttää myös se aikuinen, kunhan ei ala väkivaltaiseksi ja muistaa myös pyytää anteeksi ja selittää lapselle, miksi äiti hermostui.
Mitä ap.n tilanteeseen noin muuten, niin kai teillä kotona myös mies osallistuu kaikkiin lapsen arkirutiineihin? Syömiset, pesemiset, pukemiset, leikki, nukutus. Lapsi ei ole vain äidin vastuulla, silloin kun perheestä löytyy isä. Ota huoletta välillä omaa aikaa ja irrottaudu kotiympyröistä. Vietä tyttöjen iltaa, hemmottele itseäsi jne. Kun sinä itse voit paremmin, niin se heijastuu myös lähipiiriisi ja kenties se plussakin sieltä vielä joku päivä iloisesti yllättää. Luomuna tai hoitojen kautta.
Uskaltaisin väittää, että meiltä kaikilta joilla on taapero kotona on silloin tällöin palanut pinna ja on tullut tiuskaistua lapselle. Kyllä tunteitaan saa näyttää myös se aikuinen, kunhan ei ala väkivaltaiseksi ja muistaa myös pyytää anteeksi ja selittää lapselle, miksi äiti hermostui.
Juttele miehen kanssa ja kysy tarkoittiko oikeasti mitä sanoi.
Kyllä varmaan lapsettomuus rassaa miestäkin ja hänhän saattaa omissa putkiaivoissaan etsiä vaikka hyvää syytä jättää yritys kesken jos epäonnistuminen alkaa tuntua ylivoimaiselta.
Ei voi muuta kuin toivoa, että mies jaksaa tuota pidemmän päälle eikä lähde kävelemään.
Toinen lapsi = kaksinkertainen ilo vai kaksinkertainen stressi+nalkutus+lapsihelvetti?
Me myös saimme lapsemme hoidoilla ja nyt toivoisin toista. Mieheni ei oikein lämpene toiselle lapselle. Tosinaan olen allapäin mieheni kielteisestä linjasta ja nyt miehelläni on tapana ollut syyllistää minua siitä, etten ole tarpeeksi tyytyväinen tähän ensimmäiseen.
Olen koittanut selittää että lapsettomuus oli kohdallani niin kova paikka ja pelkään toisinaan että tälle ensimmäiselle saattuu jotain ja olemme sitten taas lapsettomia. Tämä siis yksi syy. Mielestä sisarus luo lapselle myös turvaa, ettei ole yksin maailmassa, varsinkin kun serkkuja ei ole, eikä siis tätejä/setiäkään.
ihmissuhde. Rakastan lastani ja haluan antaa hänelle sisaruuden, jonka kanssa harjoitella elämän taitoja ja jakaa muistoja sitten kun me olemme mieheni kanssa kuolleet. Muun muassa siksi.
ap