Kertokaa minulle, miksi rakastunut mies pettää?
Rakastuin palavasti, niin että oikeasti mies vei jalat altani.
Suhteemme lähti todella nopeasti eteenpäin ja kumpikin oli silmittömän rakastuneita. Ihmettelimme monesti miten olemmekaan saattaneet löytää toisemme, ja kuinka ihmeellistä miten onnellinen ihminen vain voi olla. Minä itse olin aikaisemmin ollut niin huonossa suhteessa että olin onnesta sokeanan kuinka hellä ja rakastavainen mies on. Kehui, panosti, rakasti oli avoin ja rehellinen. Kehuin kaikille; isälleni, isovanhemmille, ystäville että nyt viimein onni kohtasi minut ja löysin täydellisen miehen.
Samoin myös mies, ylpeänä esitteli minua sukulaiselta toiselle.
Olimme onnellisia ja viihdyimme toisten seurassa. Ystävämme sanoivat monesti kuinka ällöttävän rakastuneita olimme, ja sitä kesti muuten kauan.
Yksi aamu, niinkuin moni muukin aamu heräsin perhosia vatsassa ja mietein mitä kivaa sitä illaksi keksisi. Mies oli töissä ja minulla oli vapaa päivä. Kävin kaupungilla shoppailemassa ja eksyin alusvaateliikkeeseen. Päätin yllättää miehen ja ostin jotain erityisen kivaa.
Tulin kotiin ja mies olikin jo tullut töistä. Mies tuijotti seinille kuin tyhjään. Säikähdin jo että joku oli kuollut mutta ei, olisikin. Mies ilmoitti että haluaa erota.
Tuo hetki särki minut. Tuo hetki on piirtynyt niin syvälle että joka kerta kun muistelen sitä, se sama olo palaa sisälleni. Olisin halunnut kuolla siihen paikkaan.
Aika äkkiä mies pakkasi kamansa ja lähti. Minä jäin makaamaan iltaisin yksin sänkyyni (sänkyymme!) ja mietein mikä meni pieleen. En keksinyt mitään.
Mies sanoi syyksi että Ahdistui. että Asia ei johtunut minusta vaan hänestä. Että hän oli liian aikaisin alkanut suhteeseen eikä saanut olla edellisen suhteensa jälkeen yksin. että halusi olla hetken Yksin ja miettiä mitä halusi. Sanoi vielä perään että ehkä vielä joskus voitaisiin palata yhteen.
En silti ymmärtänyt mikä tuli, ja niin yht'äkkiä. Eräänä iltana sitten yritin soittaa miehelleni mutta tämä löi luurin kiinni. Siinä vasta mieleeni tuli ajatus että voisiko syynä olla toinen nainen?! Tyrmäsin ajatuksen heti, mieshän rakasti minua, ei se tunne voinut olla teeskentelyä.
Kaikki ystäväni sanoi että olen liian sinisilmäinen, että asia oli selvä. Toinen nainen. Mutta uskokaa pois, en ole sinisilmäistä sorttia. Tämän kaiken hämmennyksen keskellä olin kuitenkin kahdesta asiasta täysin varma: 1. mies rakasti minua. 2. hän ei ole sellainen.
Lohduttaiduin että ehkä aika avaa vielä hänen silmänsä.
Mies ei ollut vielä pakannut kaikkia kamojaan. Mm. kortsut olivat vielä kaapissa. Eräänä päivänä löysin ne ja huvittuneena painoin mieleen: Kuusi! Kaiken varalta, kuusi. Naureskelin vielä omalle vainoharhaisuudelleni, olin menettänyt mustasukkaisuudelle viimeisenkin järjen hivenen. Ihmisten puheet saivat minut sekaisin mustasukkaisuudesta.
Seuraavana viikonloppuna sisareni tuli luokseni. Aloin kaivamaan kaapista erästä kirjaa joka oli ollut lainassa. Tuijotin kondomeja: 3! Nyt tiesin että olin tullut hulluksi. Selitin hysteerisen huvittuneena sisarelleni kuinka juuri paripäivää sitten laskin ja niitä oli muka kuusi. Ihmettelin miten voi olla totta, sillä minä juuri sitä varten ne laskin että katsoisin onko ne vähentynyt ja nyt muistan muka väärin. Pengoin kaappia ja etsein kolmea kadonnutta kondomia. Olin varma että olin laskenut väärin. Sisareni katsoi minua ehkä hiukan säälien, mutta ei halunnut sanoa mitään.
Parin päivän päästä uskalsin soittaa miehelle, kysyin ja sain nyhdettyä totuuden. Mies oli löytänyt toisen naisen.
Tämän tarinan voisi melkein lopettaa jo tähän, sillä tähän loppui montakin asiaa. Mutta ihan jatkamisen ilosta kerron vielä että tuota heidän suhdetta kesti vajaan kuukauden kunnes nainen jätti miehen. Tämä mies näkyi vielä monta kertaa itkemässä ovellani. Siinnä vaiheessa kun minä olin päässyt jo pahimman yli, mies joutui käsittelemään koko eron. Mies kävi monta kertaa hakemassa tavaroitaan ja minä näin sen katumuksen, kurjan olon ja häpeän. Mies itki ja rukoili että antaisin anteeksi että oli ollut niin sokea ja tyhmä.
Silti koko tapahtumasta viisastuneena en voi ymmärtää. Kertokaa minulle, miksi rakastunut mies pettää?!?
Kommentit (30)
oltiin aivan kiinni toisissamme ja ihmeteltiin, miten näin voikin käydä ihan yllättäen, miten molemmat koki saman tunteen niin voimakkaana... jne...
Mulla tuo tunne on edelleen voimakas, mutta miesystävälläni jo laimennut. Tällä hetkellä eletään vaan päivä kerrallaan, ei suunnitella yhteistä tulevaisuutta tai edes seuraavaa tapaamista, tapaillaan edelleen, mutta harvemmin, ollaan sängyssä, mutta siihen se sitten jääkin...
Kerran kun kyselin asiasta, sain vastauksena, ettei uutta kotia tai autoakaan jaksa koko ajan hehkuttaa, sen jälkeen kun siihen tottuu --- yritän tällä kertoa, ettei tietynlaisilla miehillä riitä mielenkiinto kauaa pitää yllä romantiikkaa ja suuria tunteita, sääli :(
Voimia sulle, toivon että pystyt kaiken kokemasi jälkeen vielä luottamaan ihmisiin!
että mies ei osaa/uskalla sitoutua kunnolla. Iski joku paniikki ajatusesta tosiaan jakaa elämä jonkun kanssa ihan pitemmän kaavan mukaan ja siinä se. Uskon siis että varmaan rakasti sua ja voi rakastaa edelleen, ei vaan kykene sitoutumaan.
Keskustelun aloittajalle: uskon että se millainen uskot entisen kumppanisi olevan on totta. Nuo keskustelijat jotka mollaavat häntä taitavat olla naisia.
Mies (siis tosi-mies) määrittelee maailmansa puolisonsa kautta, ikäänkuin koira kytkiessään itsensä puuhun.
Mielestäni olisi kannattanut huolia hänet takaisin.
mies olisi sitoutumiskammoinen, niin miksi ihmeessä hän olisi jättänyt ap:n vain sitoutuakseen toiseen naiseen? Ja jos mies palasi ap:n luo vasta kun tuo toinen nainen oli jättänyt hänet, niin ei tietenkään kannata ottaa takaisin. Minä luulen, että mies ei osaa olla yksin, mutta on nopea kyllästymään.
että hänen edellisestä erostaan oli kulunut vain vähän aikaa?
Kertokaa minulle, miksi rakastunut mies pettää?!?
Olen 191cm pitkä urheilullinen mies, vaatekaapissa pomoa ja armaania, säädylliset tulot ja säädyllinen asunto. Ei se charmi ainakaan noista ole kiinni.
Mutta sen tajua ja olen tajunnut, et rakastuneena / oikean maksullisen hoidossa olleena.... Aikamoinen vonkale saattais kaatua, sellainen nainen mitä ei normaalissa pakkas masennuksessa tohtisi yrittää.
Tapasin miehen ja rakastuimme, kaksi viikkoa tapaamisen jälkeen oli sellainen olo, että olen läytänyt elämäni rakkauden- mieskin laittoi viestejä, siitä kuinka onnellinen on, että löysi minut. 9 kk meni onnen huumassa, sitten lähdimme kesälomareissulle. Kun tulimme sieltä, hän laittoi lentokentältä poistuessani viestin, että "kiitos rakas elämäni parhaasta lomasta". Viikko tämän jälkeen (oli kiireinen viikko töissä) tuli viesti, että mies ei halua jatkaa suhdetta. En ole koskaan nähnyt häntä tämään jälkeen, en saanut mitään kunnon selityksiä, kuin vain että "en pysty tähän". Putosin mustaan kuoppaan,aivan tyhjän päälle, kävin jopa ovensa takana, että saisin jonkun selityksen, mutta eihän kerrostaloihin pääse sisään ilman koodia. Puoli vuotta meni "järkeillessä" ja asiaa vatvoessa ystävien kanssa. Ei voi ymmärtää. Järkeillen olen selittänyt itselleni, että se oli alkuhuumaa vaan hänen puoleltaan, ei rakkautta. No- tapahtuneesta on nyt 3 vuotta ja pikkuhiljaa toivuin.
Kun raja tuli vastaan hän petti päästäkseen tilanteesta ulos. Ahdistui omista tunteistaan. Mies tuskin koskaan sitoutuu vaan sama kierre jatkuu loputtomasti.
mutta myös siihen toiseen naiseen. Itsekin olin rakastunut miehen, joka jätti avovaimonsa takiani ja jo 4kk:n kuluttua olikin rakastunut kolmanteen naiseen- ELi jotkut miehet rakastuu todella usein.
rakastunut?En usko enää että kukaan voi määritellä tarkasti mitä rakkaus ja rakastuminen on.Sen muoto ja kieli vaihtelee yhden jos toisen välillä.On erilaisia tapoja rakastaa ja monenlaisia tunteita joita rakastumiseksi kutsutaan...mikään ei ole yksiselitteistä.
Varmasti mies on ollut rakastunut, mutta tiivistyvä läheisyys ja pesänrakennus alkavat lopulta ahdistaa niin, että ihminen työntää toisen kauemmas. Raaka pettäminen on siinä hyvä konsti.
tavallaan pettänyt jos oli jo muuttanut luotasi pois ja olitte eronnut kun hommas toisen naisen ? Vai sanoiko syyksi eroon toisen tai että oli pettänyt teidän suhteen aikana ?
Itse olen uskovainen mies, tapasin jokin aika sitten uskovaisen naisen, tuttavallisen, eloisan ja mukavan, samalla aallonpituudella olemme.
Tunnustin hiukan myöhemmin että haluaisin tutustua häneen henkilökohtaisesti. Hän pyyteli anteeksi ja selitti olevansa varattu, löytäneensä sen oikean. Tosin hän asuu ulkomailla, lienevät kerran tavanneet, mielestäni tajutonta seurustella etänä mutta kuitenkin vakavasti, oli miten oli kunnioitan hänen suhdettaan. Kuitenkin epäillen asian todenmukaisuutta sillä hän tosiaan käyttäytyy suhteeni kuin mikäkin impi. Ei ole normaalia vuorokauden ympäri tekstailla useampi viesti tunnissa 'kavereina'.
Lopulta lähetin hänelle posti kirjeen, sanoin että on jatkettava pelkkinä kirjekavereina, minulla menee pää sekaisin. Kuitenkin senkin jälkeen tekstailimme harvakseltaan hänen välillä skypetellessä poikakaverinsa kanssa, en tiedä ovatko viikkoja, kuukausia vai vuosia seurustelleet, mutta ymmärtääkseni eivät ihan leikkimielellä. Olen melko varma että hänen poikakaverinsa on 'kirjesalaisuutemme' ulkopuolella.
En tajua mitä hän meinaa, yrittääkö pohjustaa ensin suhdetta kanssani ja sitten hypätä nykyisestä suhteesta pois, minua kuvottaa sellainen, sitä näkee niin paljon, uskoni naisiin alkaa hiipua. Olen pahoillani poikakaverinsa puolesta. Pitäisin sitä vääränä jos hän takiani jättäisi nykyisen minulle epäselvässä jamassa olevan suhteensa. Jos hän kuitenkin sen tekisi, luultavasti ottaisin hänet vastaan, vaikka tekisin tällöin varmaankin väärin. Kai se on normi käytäntö että ihmiset soutaa ensimmäisestä vakavasta suhteesta seuraavaan vakavaan suhteeseen.
Kumpa hän kytkisi pallon jalkaansa joko nykyisessä suhteessaan tai sitten minun kanssani.
teitä kumpaakin lämpimänä. Jos alkaisitte oikeasti seurustella, nainen pitäisi kuitenkin peliään sen kaukoihastuksensa kanssa, jos ei kerran tuon kiinnostuneempi sinusta ole. Tuhlaat aikaasi. Pistä välit kylmän viileesti poikki, sillä jos alat itse seurustella jonkun kanssa, tuskin haluat, että joku kahjo pommittaa sua koko ajan tekstareilla.
koska kuten sanoin. Mutta kiitos tuesta ja diagnoosista.
tähän toiseenkaan naiseen? Vakuutteli ehkä olevansa mutta nainen huomasi ettei onnistu. Miehen tunteet ap:tä kohtaan saattoivat myös "hieman" vaikeuttaa uuden suhteen virittelyä.
olla sitoutumiskammoinen. Eli ei loppujen lopuksi uskaltanut ryhtyä vakavaan suhteeseen kanssasi ja "hankkiutui" siitä eroon pettämällä.
Minäkin taisin ennen olla sellainen. Nyt olen oppinut sitoutumaan, enkä enää hae jatkuvaa huumaa.
ne pirulaiset vain esittävät rakastunutta
Kyllä sen huomaisi. Aika harva on niin hyvä näyttelemään.
Ap
terveenä olekaan selvinny. Hengissä ihme kyllä kuitenkin. Mutta olo on vieläkin semmoinen, että taitaa aika pitkäaikainen arpi jäähä.
Voimia sulle. Uskon, että se on ihan tarpeeksi kamalaa ilman lastakin.