Otitteko äitinne mukaan synnytykseen? Tai ottaisitko, jos saisi ottaa miehen lisäksi?

Lapsen syntymä on äidin ja isän intiimi juttu.

Menisin ennemmin yksin. Ja meninkin.

Emme tule äitini kanssa niin hyvin toimeen, että ottaisin mukaan synnytykseen. Sen sijaan siskoni oli mukana esikoista synnyttäessäni =)

Ja vähän ihmettelen niitä, ketkä näin tekee:/

mulla oli mukana äitini ja mieheni :)

tiedän kuitenkin monta jotka näin ovat toimineet. Mukana on ollut sekä äiti että mies tai sitten pelkästään äiti.

"voi voi, nytkö sattuu, nyt pitää saada jotain kipulääkettä, soitan jonkun hoitajan"

"voi, kamalaa, voi, mä en pysty katselemaan tätä"



Mä en tajua, miten se on saanut synnytettyä kolme lasta, kun on sellainen ettei pysty edes leikkaamaan koiraltaan kynsiä kun se toimenpide "näyttää ja kuulostaa niin kamalalta" :)

mukana mieheni ja siskoni. Kummastakaan ei ollut juurikaan apua synnytyksen kannalta, mutta saivatpa olla mukana. Jos saisin neljännen lapsen, niin voisin mennä hyvin yksinkin.

oli äiti mukana

Tai isoäidin?

En todellakaan ottaisi äitiäni mukaan jos haluaisin miehestäni tasavertaisen kumppanin lasten kasvatukseen. Siinähän heti miehelle opetetaan että naiset hoitaa homman ja hänelle jää seinäkoristeen asema.

kuin ottaisin äitini mukaan.

synnytyksessä oli äitini mukana ihan koko ajan, isänikin siellä synnärillä oli, mutta ulkopuolella tietysti sitten sen varsinaisen synnytyksen ajan. :)

Mulle äidistä oli siellä iso apu. Mieheni oli tuolloin tosi kipeänä, eikä päässyt siksi tuohon synnytyksen mukaan. Itsekin olin kipeänä ja tuo synnytys oli kamala, onneksi äitini oli apunani! Jos mieheni ei pääsisi seuraavaan synnytykseen mukaan, pyytäisin varmaan taas äitini tueksi ja avuksi.

Se on niin kauhea määräämään ja räkättämään ettei mistään tulis mitään.

mutta ei, en kyllä olis ottanut äitiä mukaan.



Meillä oli äidin kanssa tosi hyvät välit, mutta olen vieläkin vihainen äidille siitä miten mua piinattiin 16 vuotta tarinalla omasta syntymästäni... Epäilemättä mun syntymä oli karmea kokemus (ennenaikainen vedenmeno rv 36, kolmen vuorokauden kuluttua käynnistys 39 asteen kuumeessa pahan tulehduksen kanssa, synnytyksen loppuvaiheessa kohdunsuun mekaaninen auki venyttäminen 8-10 cm ja vauvan ulosveto imukupilla ylhäältä kohdusta saakka.), mutta en mä äitini terapeuttina pystynyt olemaan.



Mun eka ajatus oman esikoisen synnytyksen päättyessä imukuppiin, oli että "luojan kiitos, mutsi ei ole enää hengissä, sitä itkua ei kyllä kestäis kukaan..." Äiti olis ehdottomasti tuonut synnytykseen "pahaa henkeä" ja pilannut koko fiiliksen omalla synnytyspelollaan- vähän se meinasi tunkea mukaan vielä haudan takaakin...

Äitini soitteli meille synnytyssaliin ja olin kyllä niin vihanen hänelle aiheesta. En todellakaan halunnut puhua hänen kanssaan kun kärvistelin suppareissa. Saati että olisi siinä huseeraamassa.



Muuten olemme läheisiä.

katsoa kipuani. Siskoni voisin ottaa, jos mies ei jostain syystä pääsisi.

Mieskin ollut vain kahdessa neljästä. Eka kerralla yksin oli kyllä vähän orpo olo, mutta ehkä se johtui tylystä kätilöstä. Viimeinen synnytys yksin oli ihan hyvä kokemus. Eka kerralla miehestä oli apua, kun tuki jakkaralla ponistaessa. Toisessa synnytyksessä jossa hän oli mukana, oli lähinnä se, etten tuntisi oloani orvoksi, muuten ei minusta niin kovin tärkeää.

kerran (meillä on 3 lasta) myös anoppi.



Minä halusin niin.

Äidin sain mukaani siinä hädässä... Onneksi!