Lue keskustelun säännöt.
En halua olla äitini kanssa tekemisissä.
04.02.2011 |
Koko lapsuuden ajan mulla on ollut turvaton ja ulkopuolinen olo. Isä oli mitä oli, arvaamaton raivohullu ja diktaattori ja äiti oli kaiken kestäjä ja marttyyri.
Meillä ei voinut sanoa mitään tai ilmaista tunteitaan ja mielipiteitään. Aina joutui miettimään kaikkia asioita monelta eri kantilta, että mitenköhän tähän reagoidaan...
Olen ainut lapsi, äiti kasvatti syyllistämällä.
Nämä asiat muistan vieläkin lapsuudestani:
Olin haaveilija, piirtelin ja puhuin itsekseni. Isä oli sanonut äidille, että onkohan tuossa lapsessa jotain vikaa ja äiti tietysti kertoi tämän "hauskana juttuna" minullekin, esimerkkinä sitä, että isä on vähän hölmö. Itse jäin kyllä seittämänvuotiaana miettimään että uskallanko enää leikkiä itsekseni.
Olin myös sotkuinen, äitini otti asian erään kerran saunassa puheeksi, ihan asiallisesti, aivan kuin aikuiselle, puhui, että jos ei pysty olemaan siististi, niin sitten ei voi olla kotona. Että saan käydä nukkumassa ja syömässä, mutta muuten pitää olla muualla. Olin ihan paniikissa ja mietin jo, että missä olen jos sataa!
Jos en ollut kunnolla, niin äiti uhkasi että, hänelle käy huonosti. Otin sen tietysti tosissani ja pelkäsin kamalasti.
Äitini mökötti minulle. Jos olin tehnyt jotain niin hän aina "pahoitti mielensä" ja "pettyi" ja oli kuin ei olisi huomannutkaan minua. Muistan kerran, kun oikein anelin anteeksi, halusin, että äiti taas puhuu minulle, mutta ei.
Äiti on lisäksi käyttänyt mua aina roskakorina, avautunut riidoistaan isän kanssa ja kysellyt, että onko hän oikeasti niin paha ja ansaitseeko hän semmoisen haukkumisen. Lisäksi kertoi mulle työjuttujaan, kauhistellen ylenpalttisen empaattisena joittenkin kotioloja (terveydenhoitaja) ja vanhempien sisarusteni elämää (niin vanhoja, että eivät enää asuneet kotona mun aikaan).
Aina se olen ollut minä, joka on saanut juosta äidin apuna yms. Kun isä teki kuolemaa, ja olin jo muuttanut pois kotoa, niin äiti jäi aina tuijottamaan ovesta jälkeeni niin, että mulle tulisi mahdollisimman paha olo poislähdöstä.
Vaikka inhosin isääni ja toivoin hänen kuolemaansa, niin hän oli jotenkin "rehellisellä" tavalla raivohullu, mutta tuo äiti!!
Vasta nyt olen kolmekymppisenä havahtunut siihen, miten tiukasti kiinni olen äidissä (vai äiti minussa??) ja vieläkin ajattelen isoista päätöksistä, että mitäköhän äiti sanoo tästä! RAIVOSTUTTAVAA!!! Ja se on raivostuttavaa, millainen hän on ollut pienelle lapselle!!
Hän on aina sekaantunut elämääni siten, että mulla on ollut tunne, että en elä omaa elämääni itsenäisenä ja nyt kun mulla on lapsi, että en ole itsenäinen perhe lapsen kanssa vaan edelleenkin jotenkin vaan sain lapsen, jonka mummi oikeasti haluaisi itselleen.
Hän nimittäin tietää miten asiat pitäisi tehdä ja kun olen joutunut pyytämään häntä hoitoavuksi, niin hän tuo aina omat ruuat lapselle, vaatteita ja arvostelee, kuinka minun valikoimat kengät eivät ole hyvät eivätkä tossutkaan jne jne.
Ja vieläkin korventaa kun hän eilen oli tehnyt pihvejä ja sanoin, että vie ne mukanaan (olin jo etukäteen varannut ruuat eiliselle) että en nyt halua niitä, niin hän vastasi naukuvalla marttyyriäänellä, että "etkö nyt yhtään ottaisi". Siihen tokaisin, että no jätä sit pari ja hän vastasi samalla äänellä siihen, että "nokun sinä et koskaan heti sano vaikka kelpaisikin". Miksen minä vastannut siihen, että "nokun sinä et koskaan heti usko eitä!!". VIELÄKIN olen vaan hiljaa ja mahaan sattuu jos tiedän, että pitäisi ärähtää.
Ja samalla vaan ruokin sitä vanhaa käyttäytymismallia...
Nyt aion sanoa, kun hän ensiviikolla tulee vahtimaan, että ruokaa ei enää tuoda, eikä täällä saa tehdä mitään ylimääräistä. Mieluiten oisin näkemättä koko ihmistä enää koskaan.
Tää nyt oli tämmöinen ajatustenselvittämiskirjoitus, voi kommentoida jos haluaa.
Kommentit (40)
Tätä mieltä äitini Tarja Kinnunen on duunistaan
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10583707
Äitini siis soittelee pienyrittäjille kotoaan ja esiintyy poliisina ja viljelee hamppua äitini styylaa myös parikymppisen ählämin kanssa eihän viiskymppistä loppuun pylsittyä ruunaa muut huolikaan kuin ymmärtämättömät mamuset
Äitini on ulkoistettu puhelinmyyntifirmoista sen takia kun se on uhaillut firmoja moottoripyöräjengeillä ja äiti tiedetään pilvenpoltoistaan eli on huumeittenkäyttäjä
terveisin Janet Mademoiselle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja hanki toinen lapsenvahti.
Minulla on ihan samanlainen äiti. Ja lisäksi siskoja, jotka tempoilevat eri tavoin kuviossa.
Oletko muuten koskaan miettinyt, miksi se isäsi sai raivokohtauksia? Meilläkin isä nimittäin sai samanlaisia ja vanhemmiten olen alkanut miettiä, että mikä osuus niihin oli tuolla äitini käytöksellä. Ja minusta hän kyllä ajoi isäni käyttäytymään noin.
Ensin sä sanot et oot ainut lapsi ja myöhemmin tekstissä mainitset et vanhemmat sisarukset eivät asuneet enää kotona!?!
Sano sille äidillesi ihan suoraan että kasvatatte ja hoidatte omat lapsenne niinkuin haluatte ja siihen ei väliin tulla. Jos tekee itsestään marttyyrin, niin anna mennä ohi korvien. Jos sä et niin sanotusti ärähdä äidillesi niin tuo vaan kuule jatkuu ja jatkuu, saat olla aina pahoilla mielin.
Kuulostaa vähän narsistiselta tapaukselta. Tästä on kirja, narsistiäideistä ja niiden tyttäristä, Enkö ole koskaan kyllin hyvä tms. on nimi.
Vaikka minun äitini oli isäsi tavoin raivoava kotityranni, hän oli samalla tai paremminkin vuorottain myös juuri tuo syyllistävä mykkäkoululainen.
Saisitko listattua itsellesi jonkinlaisen "toimintamallin", jonka otat aina käyttöön ollessasi yhteydessä äitiisi?
Tärkeintä olisi, että nyt itse pysyisit määrätietoisena ja tiukkana, etkä lipsahda noihin äitisi väsyttämistaktiikan viidakkoihin (esim pihvijuttuja).
Ennenkuin saat muutettua käyttäytymismallisi intuitiiviseksi ja luonnolliseksi, voi mennä kauankin ja tuntua teennäiseltä, mutta jatka vain, kunnes olet oppinut erilaisen, terveellisemmän lähestymistavan äitiisi.
Olet aikuinen, arvokas ihminen ja pystyt katkaisemaan noidankehän, jossa kenties jo äitisi ja hänen äitinsä ovat olleet. Ajattele lastasi ja sitä, että kaikki, mitä teet, on lapsesi hyväksi.
Toinen vaihtoehto on tietenkin katkaista välit kokonaan äitiin, mutta mitä siitä voitat? Silloinhan olet tavalaan vain sulkenut silmät ongelmilta. Tietenkin menetät myös tuon korvaamattoman mummi-suhteen ja hoitosuhteen. Mutta vieläkin tärkeämpää: silloin et koe sitä onnistumisen ja onnen tunnetta kun saat huomata: lapsuudestani ja nuoruudestani huolimatta olen kyennyt riuhtaisemaan itseni äitini varjoista irti ja rakentamaan itselleni ja lapselleni ehjän elämän.
Ehkä et pysty tähän yksin vaan tarvitset keskusteluapua esim. terapeutilta, mutta yksinkin tämä on kokeilemisen arvoista.
Äläkä syytä itseäsi, jos välillä "taannut" takaisin lapsuudessa oppimaasi malliin.
Ponnistat siitä sitten vaan taas eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
samat marttyyrin elkeet kuin äitini: Tunkee meille kutsumatta "auttamaan", sotkee kaiken ja lähtee itkuisena pois, kun "hänhän vain halusi auttaa". Ja sitten soittelee kaikki, kuinka kiittämätön minä olen.
Pikkusiskoni sitten taas on jäänyt ihan lapseksi. Hän luulee että maailma pyörii hänen ympärillään. Minun pitäisi jotenkin organisoida hänen lomansa - siis suuttuu, jos ei voikaan viettää sitä meidän mökillämme - ja katsoo, että koululaistemme pitää viettää lomansa hänen kanssaan. Ja syyllistää myös hyvin näppärästi ja rankasti!
ja hanki toinen lapsenvahti.
Minulla on ihan samanlainen äiti. Ja lisäksi siskoja, jotka tempoilevat eri tavoin kuviossa.
Oletko muuten koskaan miettinyt, miksi se isäsi sai raivokohtauksia? Meilläkin isä nimittäin sai samanlaisia ja vanhemmiten olen alkanut miettiä, että mikä osuus niihin oli tuolla äitini käytöksellä. Ja minusta hän kyllä ajoi isäni käyttäytymään noin.
että jossakin määrin äiti kyllä ajoi isää niihin raivokohtauksiin ja sai sitten tyydytystä siitä kun kesti ne. Sairasta.
Mutta ymmärrän kyllä isää, sellainen käytös on TODELLA raivostuttavaa!! Ennemmin itsekin ottaisin vaikka selkään kuin kestäisin mökötystä.
Pari asiaa jäi puuttumaan tosta "listasta":
Jouduin hoitoon jo kuukauden ikäisenä kun äiti meni töihin ("naiset synnyttää pellonreunassa ja kestää kaiken") ja olen aina ollut todella hysteerinen äidin perään. Muistan muutaman ihan järkyttävän hysteerisen pelkokohtauksen lapsuudesta, kun olin erossä äidistä. Onko mulla jäänyt perusturvallisuuden tunne kehittymättä??
Mulla on tosi huono itsetunto, kova kuori ympärillä ja vaikeuksia näyttää tunteita yms. Olen ollut aika masentunut koko aikuiselämäni.
Olen ottanut tosiaan etäisyyttä äitiini, mutta hän kyllä todella tehokkaasti kummittelee ajatuksissani! Olen hänelle todella vihainen siitä, että on niin työlästä olla minä! >:(
Lisäksi hän on vanha, enkä oikein tiedä auttaisiko näistä asioista puhuminen mitään, koska sekin ruokkisi vaan sitä hänen marttyyrikäyttäytymistään!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinkahan monta kertaa heräsin viikonloppuna siihen, että kuulin tuolin jalkojen kirskuvan/vingahtavan ja isäni korottava ääntään: nyt riittää.... Ja äiti hyisenä eteisessä pukemassa takkia päälleen - sanaa meille lapsille sanomatta katsomassa meitä ylhäältä alaspäin meitä ja paukauttamassa ovea kiinni. Isä tuijottamassa perään
Ja päällimmäiseksi jäi muistiin isän ääni, joka pelotti. Silti: isältä ei koskaan kuullut pahaa sanaa, ei vähättelyä, ei ilkeilyä.
Ja kuitenkin: isää pelkäsimme, häntä halveksimme.
Äiti eli parikymmentä vuotta isän jälkeen ja vasta silloin, aikuistuamme, löytyi pala palan jälkeen tietoa heidän yhetisestä elämästään ja se ikävä totuus, että äiti ei ollut ainoastaan tuhonnut isän elämän vaan myös estänyt meitä lapsia näkemästä isän todellisen olemuksen.
. Oletko muuten koskaan miettinyt, miksi se isäsi sai raivokohtauksia? Meilläkin isä nimittäin sai samanlaisia ja vanhemmiten olen alkanut miettiä, että mikä osuus niihin oli tuolla äitini käytöksellä. Ja minusta hän kyllä ajoi isäni käyttäytymään noin.
[/quote]
ei pysty tarjoamaan perusturvallisuutta. Hoitoon laitolla ei sinänsä ole siinä merkitystä.
Me ei oltu missään hoidossa koskaan, kouluun päästiin, kun oli pakko päästää.
Silti meille kaikille lapsille on suunnaton perusturvallisuuden tunteen puute, jatkuva pelko jostakin.
Ei hänen kanssaan kannata puhua. Haaskaat vain aikaasi. Jos ei kykene normaaliin joulukortti+synttärilahja-tahtiin, niin sinä et menetä yhtään mitään, jos et enää hänen kanssaan ole tekemisissä. Trust me!
Ja tuollainen marttyyrinarsisti nimenomaan hakee tilanteita, joissa voi esittää uhria. Minä reagoin ihan isäni tavoin äitiini alkukantaisella raivolla - minusta se on terveen ihmisen terve reaktio sairaaseen ihmiseen.
2
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä aivan sama kuvio. Isästä maalattiin lapsille hirviö ja kaikki läheisyys estettiin.
2
Käytännössä olen ollut ainut lapsi, ikäeroa sisaruksiin on niin paljon, että emme ole asuneet saman katon alla ja he ovat aina olleet eri maailmassa.
Nyt olen vasta oman lapsen jälkeen herännyt oikein kunnolla tähän ja käyn psykologilla (tosin synnytyksen jälkeisen masennuksen takia). Olen yh, ja äitini on ainut lapsenvahti jonka saan. Ja onhan hän luotettava; vaikka hänellä olisi tapaaminen Tarja Halosen kanssa maapallon toisella puolen, niin hän tulee aina niinkauan kuin vaan henki pihisee... :D
Itse olen oppinut vielä semmoisenkin tavan, että apua ei pyydetä eikä tosiaan heikkoutta näytetä. Viimeiseen asti olisi pärjättävä itse ja yksin (ristiriidassa muuten tuon äidistä riippuvaisuuden kanssa...).
Raivostuttavaa, että yksi ihminen hallitsee näin täysin elämää vaikka olen jo näin vanha!!! >:(
Tää on johtanut siihen, että mua suututtaa jo tosi pienetkin asiat, esim se, että äiti oli laittanut mun uikkarit kuivumaan (olin unohtanut ne kassiin eteiseen) ja siihen menee kamalasti energiaa hukkaan!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos näkisitte äitini! Hän on mitä kilteimmän näköinen, sympaattisimman tuntuinen ja kaikkea! En yritä puolustella häntä, mutta eihän ihan narsisti kuitenkaan ole, pelkkä marttyyri :D Mutta sekin on näköjään aika tuhoisaa!
Luulen, että hänkin vaan toteuttaa luterilaista käyttäytymismallia, jonka on oppinut omasta kotoaan.
Kyllä hän osoitti paheksuntaa isän käytöstä vastaan, joten ihan ylinöyrä hän ei ollut. Mutta olisin niin halunnut, että hänellä olisi ollut selkärankaa ja että hän olisi joskus huutanut, että "näin ei mua kohdella, perkele!"
Itse olen joutunut opettelemaan tuollaisen käyttäytymisen, siis olemaan terveellä tavalla itsekäs ja huutaminen on vieläkin ihan älyttömän vaikeeta. Tämä on niin työlästä!
Sitä mä olen ihmetellyt, että mistä olen kaiken sen lapsuuden keskellä saanut tämän huumorintajua, mutta ehkä sekin on selviytymiskeino...
ap
näköinen naisihminen, herttainen ja söpö ja niin mukava. Kaikkien mielestä oikein unelmaäiti, kun olin lapsi.
Mutta jo lapsena huomasin, että hän käyttäytyi aina ihan toisin, kun läsnä oli muita.
Sosiaalisia tilanteita hän pelkää. On hirveä ennen niitä ja niiden jälkeen 2 - 3 viikkoa väännellään ja käännellään kaikkien sanomiset ja aina - aina - lapsuudessamme hän haukkui jokaikisen sanan, eleen ja ilmeen, mitä me vieraiden edessä näytimme. Ja kun tämä alkoi tehota, hän haukkui sitä, miten epäsosiaalisia me olimme...
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omassa lapsuudenkodissa ei nyt noin tulehtunutta tilannetta ollut mutta äitisi käytös kuulostaa tutulta. Oma äitini oli/on juuri tuollainen marttyyri, joka syytti, että ma lapset aina häntä kiusaamme ja liittoudumme häntä vastaan. Isä onkin minulle edelleen todella tärkeä mutta hän ei koskaan pistänyt äitiä ruotuun eli käskenyt lopettaa tuollaista käytöstä.
Kun sain oman lapsen tajusin, että juuri äitini takia minulta on jäänyt puuttumaan perusturvallisuudesta jotakin, joka aiheutti aikamoista kipuilua omassa äitiydessä. Kävinkin psykologin kanssa juttelemassa ja siitä oli apua. Hän kehoitti myös ottamaan etäisyyttä ja totesi, ettei iäkäs ihminen enää pysty muuttamaan toimintatapaansa eli ei kannata hukata aikaa asioiden selvittelyyn äidin kanssa. Hän sanoi myös, että kannattaa antaa mahdollisuus isovanhempana toimimiseen, joka usein onnistuu paremmin näissä tapauksissa kuin oma vanhemmuus. Kuvittelin pitkään, että meidän läheiset välit ovat hieno asia mutta nyt olen ymmärtänyt, että pelkäsin vain luopua jostain sellaisesta mitä koskaan ei ole ollut olemassakaan.
Sisarukseni käyttää tätä samaa toimintapaa eli syyllistää toisia, jos muut eivät toimi haluamallaan tavalla joten heidänkin kanssa olen rajoitetusti tekemisissä. Se kun ei kerro mistään normaalista suhteesta, että maha on kuralla ennen ja jälkeen tapaamisten. Olen ajatellut, että minä pysäytän tämän tavan enkä tuo sitä enää omaan perheeseeni.
Itse olen myös reilu kolmekymppinen ja äiti on myös keskeisessä roolissa meidän elämässä. Jos en soita joka päivä, tulee huono omatunto!
Äitini on myös aina ollut lapanen. Ei ole vaatinut lapsiltaan (eli meiltä) kunnioitusta ja häntä on saanut aina kohdella huonosti, tarkoitan, että on voinut huutaa ja silti äiti passaa ja paapoo. Ja tekee sitä vieläkin! En voi sietää, että ihmisiä kohdellaan huonosti ja sisareni puhuu äidilleni aina rumasti. Äiti vain kestää kaiken. Lisäksi äitini hoitaa kaikki sisareni asiat eikä hän osaisi tehdä mitään ilman äitiäni (esim. varata hammaslääkäriä, hoitaa pankkiasioita jne.). Sisareni on yli 30-vuotias myös... Tämä kaikki alkaa kuullostaa niin sairaalta, että en enää jaksa edes kyläillä äitini luona.
Olen yrittänyt opettaa omia lapsiani kunnoittamaan aikuisia, mutta homma vesittyy aina kyläillessämme siellä koska sisareni puhuu äidille rumasti.
Äitini on todella hyväntahtoinen ja kiltti, mutta välillä myös tosi paha suustaan. Kritiikkiä ei pysty ottamaan vastaan.
Ja tuollainen marttyyrinarsisti nimenomaan hakee tilanteita, joissa voi esittää uhria. Minä reagoin ihan isäni tavoin äitiini alkukantaisella raivolla - minusta se on terveen ihmisen terve reaktio sairaaseen ihmiseen.
kannattaa muistaa, ettei kaikki pyri manipuloimaan toisia suoraan, niinkuin "perusnarsistit", joista nykyään niin paljon puhutaan. Toinen isoäitini oli todella taitava hallitsemaan juuri tekeytymällä heikoksi, kyyneleet purskahti silmiin aina juuri sopivalla hetkellä, etenkin jos oli just itse sanonut loukkaantuneensa hänen möläytyksistään.
mites kun äitini kuitenkin aidosti pahoittaa mielensä, ei siis teeskentele sitä?
Onko hän silloin narsisti?
ap
pahoittaa verisesti. Hänhän itkee verta, kun loukkaat häntä. Aidosti.
Mutta ainakin minun äitini on kyllä ehta narsisti. Manipuloiva marttyyri.
2
onko äitisi narsisti tai ei. Ensinnäkään narsismi ei ole selitys joka ikiseen ongelmaan, turha leikkiä keittiöpsykologia. Olet aikuinen ihminen, keskittyisit elämään omaa elämääsi, tätä päivää, menneisyys on mennyttä. Eiköhäm meillä kaikilla ole joitakin lapsuuden traumoja, so what.
Tyttö puhuu asiaa hiäh hiäh
http://fi-fi.facebook.com/alpo.virtanen.5