Kyllä tää av on huvittava, ei voi muuta sanoa
Ekaks mammat vaahtoo täällä vauvojen äideille, ettei niitä vauvoja saa jättää kenenkään muun hoitoon vaan niiden on oltava äidin tississä kiinni koko ajan, hyvä jos välillä isälle voi antaa, vaikka hän on toinen vanhempi. Ja että kyllä sinä sitten ehdit mennä kun lapsi on 18v ja lentänyt pesästä jne.
Sitten kun joku kyselee, että antaisitteko olla 13v (joka vasta täyttänyt 13v ja on 6-luokalla) niin olla kotona illan ja yön tai useammankin yön ihan yksin ilman vanhempia niin vastaukseksi tulee, että juu kyllä, kyllähän tuon ikäinen jo pärjää jne.
Kommentit (7)
Minä en esimerkiksi ole aukaissut yhtään vauvaketjua, koska ne ei ole ajankohtaisia minulle.
Mutta oman 13 vuotiaani olen joutunut jättämään muutamaksi tunniksi yöllä kotiin. Ja voisin jättää koko yöksi jos olisi pakko. Hyvin pärjäisi.
Ja itsekin olen muuttanut yksin asumaan 15-vuotiaana, joten katson asiaa tältä kannalta. Varsinkin kun tunnen oman lapseni.
tekee tästä viihdyttävän, ei täällä muuten jaksais roikkua
Ihan samaa olen miettinyt. Tuntuu, että suurin osa lähes hylkää kouluikäiset lapsensa. " Kyllä ne pärjää."
Ei pärjää. Lapsi ja nuori tarvii aikuista!
Yritä nyt ymmärtää, että ne samat ihmiset eivät välttämättä vastaa joka ketjussa. Ei täältä voi saada mitään yhtenäistä kantaa asiaan, koska vastaajatkaan eivät ole sama ihminen, tai eivät edes samoin ajatteleva joukko.
SINÄ tunnet parhaiten lapsesi ja tiedät, voiko häntä jättää yöksi yksin (muuten, etä kertonut tuossa aloituksessasi mitään yksityiskohtia, etkä edes kysynyt, kannattaisiko SINUN jättää lapsesi yksin yöksi), niin tuntevat muutkin äidit.
Mä olin 13-vuotiaana lähinnä loukkaantunut, jos mulle olisi hommattu hoitaja eikä jätetty yksin kotiin yöksi.
taas joku, joka kuvittelee, että av on henkilö...
taas joku, joka kuvittelee, että av on henkilö...
hääpukua maistraattiin kun av,lla niin sanotaan ja sitten marttyyrina pukeutuu mustaan mekkoon.
että vauvan voi jättää milloin tahansa muiden hoitoon vaikka pariksi viikoksi, jos on esim. päästävä miehen kanssa jollekin kivalle matkalle?