Lue keskustelun säännöt.
"miksei joku muu sairastunut, joku sellainen joka on ennestään sairas?"
02.02.2011 |
Yllä lainattu lainaus oli tämän päivän Aamulehdessä narkolepsiaan sairastuneen lapsen suuhun pantuna. En tiedä, oliko lapsi oikeasti sanonut niin, mutta tähän loppuivat kaikki minun sympatiani narkolepsiaperheitä kohtaan.
Minua on jo joku aika sitten alkanut nakerta se, kuinka ainoutlaatuista ja kamalaa näiden narkolepsialasten elämä nyt sitten on, kun heillä on keskittymisvaikeuksia, he eivät pysty tekemään läksyjä ja heitä pitää vahtia koko ajan eikä voi harrastaa ihan sitä mitä mieli tekee. Hei, Suomessa on kymmeniä tuhansia lapsia ja perheitä, joiden elämä on samanlaista jonkun muun lievähkön neurologisen ongelman takia (ja lievällä minä tarkoitan sitä, että pystyy kuitenkin suurimman osan ajasta kävelemään ja puhumaan ja esim syömään itse!) Narkolepsia on vaikeasti vammauttava, mutta silti lievä ongelma verrattuna esimerkiksi kehitysvammaiseksi taannuttaviin ongelmiin, incl:ään ja moneen muuhun. Mutta narkolepsia-ihmiset esiintyvät kuin he olisivat maailman ainoa kärsivä ryhmä...
No tästä huolimatta suhtauduin kuitenkin sympätialla ja myötätunnolla näihin perheisiin, koska vaikka heidän vaikeutensa eivät selvästi olekaan omiani suurempia, en tätäkää ntoivoisi kenellekään. TÄHÄN ASTI. Jummijammi, millainen ihminen kasvattaa lapsensa niin, että tämän mielestä yhden vamman tai sairauden saanutta voi vapaasti rasittaa toisellakin, kunhan terveet pysyvät terveinä? Kenen mielestä on parempi, että vaikeuksissa olevien vaikeuksia lisätään, jotta itse saisi olla mukavammin? Millainen vanhempi kasvattaa lapsensa ajattelemaan noin ja antaa tämän lausunnon vielä lehteen painettavaksi?
Sellainen, jolle tekee ihan hyvää kohdata itsekin niitä vaikeuksia. Vai saadaanko me muut nyt toivoa, että kun hänen lapsensa on jo sairastunut siihen narkolepsiaan niin työnnetään sen lapsen niskoille vielä joku toinenkin sairaus, vaikka mun lapseni syöpä? Kun sehän on jo sairas, ei sillä ole väliä?
Kommentit (24)
moukkaa on, kun monet aikuisetkin ajattelevat samoin. Esim si:n jyllätätessä oli aina kamalampaa kuin joku ennalta terve sairatui, kuin kroonisesti sairas. Meitä kroonisesti sairaita on päiväkodeista, työpaikkojen kautta vanhainkoteihin, melko heterogeeninen ryhmä siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai varmaan jokainen vakavasti sairastunut ajattelee, että miksi minä? MIKSI? Itse ainakin ajattelin niin.. se on vain vaihe asian hyväksymisessä. Kuulostaahan se karulta juu, mutta aivan täysin normaalia ajattelua minun mielestäni, pieneltä lapselta, tuollaisessa tilanteessa.
mutta tuskin kovin moni keskenmenon kokenut ajattelee, että "miksi minä, miksei joku, jolla on ennestäänkin jo keskenmenoja (tai muita sairauksia)..."
Toki kysymys on lapsesta, ja onhan hänellä oikeus pohtia tapahtunutta. Teksti on toimittajan kynästä, mutta en oikein usko, että toimittaja olisi keksinyt omasta päästään tuota "miksei joku muu, joka on muutenkin sairas" -osaa. Erikoista kuitenkin, että vanhemmat halusivat tuon tuoda esille.
Kyseessä oli lehtijuttu, jossa toimittaja on voinut suoristella asioita. Lisäksi lapsen vanhempi sanoi lapsen sanoneen noin. Eli kolmannen käden tietoa. "Kesti pitkään, ennen kuin tytär hyväksyi asiaa lainkaan. Hän kysyi pitkään, miksi juuri hän sairastui. Miksei joku muu ihminen, joka on muutenkin sairas, äiti kertoo." Kyseessä oli myös esimerkki siiutä, kuinka vaikea asia oli hyväksyä. Tyttö vain sanoi ääneen sen, mitä monet ajattelevat vastaavassa tilanteessa. Voisin veikata, että esim. keskenmenon kokenut ajattelee hyvin usein: miksi juuri minä?
Mun ympäristö suosii mitä tahansa muuta metodia kuin virallisen lääketieteen, joten vaati jääräpäisyyttä (ainakin jonkin verran) kuunnella sitä hörhöilyä.
Epäily on hyvästä, koska muuten ei huomaa heikkoja kohtia. Mutta hörhöjen perusteet on katsottu suunnilleen horoskoopista.