" Äiti hukassa" -juttu Suomen Kuvalehdessä.

http://www.suomenkuvalehti.fi/?id=6597

...känteen katseen pois äidistä, koska ei saa kontaktia.

...olla passiivinen ja poissa oleva, ei utelias.

...pudota omaan maailmaansa, olla iloton tai pelokas.

... Kärsiä uni- tai ruokaongelmista.

...alkaa huolehtia itsestään ja äidistään eli ottaa taakankantajan roolin.

...olla fyysisesti jäykkä, huonosti syliin asettuva tai hyvin veltto.

...viivästyä motorisessa kehityksessään.

... olla altis tapaturmille.

Jutun äideillä oli useampi kuin yksi lapsi ja he olivat sairastuneet masennukseen jo ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen.

Kuinka he uskalsivat silti tehdä toisen vauvan, vaikka tiesivät taipumuksestaan ja mitä se merkitsee perheelle?



Itse en nimittäin ole uskaltanut. Masennukseni ei tosin johtanut mihinkään laitokseen, se hoitui lääkkeillä. Olisin alun pitäen halunnut useampia lapsia. Mutta kun huomasin ahdistuvani ja saavani pahoja tunteita ja ajatuksia vauvan kanssa, niin päättelin, ettei luonto ole tarkoittanut minua äidiksi. Hyvä jos saan tämän ainokaisen edes jotenkin hoidettua.



Samalla tavalla olen ihmetellyt niitä äitejä, jotka ovat synnyttäneet Cipramil-vauvoja. Kuinka he ovat uskaltaneet hankkiutua raskaaksi, kun lääkkeen vaikutusta sikiön kehitykseen ei ole vielä tiedetty?



Tämänkään kirjoituksen tarkoitus ei ole syyllistää. Haluaisin vain tietää niistä ajatuksista, joita näiden äitien päässä on liikkunut. Olenko pelkuri?

.. ja silti he uskaltavat tehdä lisää lapsia. Loppujen lopuksi on aika yleistä, että äideillä on mitä erilaisimpia ongelmia raskausaikana tai sen jälkeen. Se on vain elämää kuitenkin. Suurin osa äideistä, lapsista ja perheistä selviytyy ihan kunnialla :)

Olet hyvin itsesi ja voimavarasi tunteva nainen. Mielestäni hyvin järkevästi ajatteleva. On rohkeutta myöntää, että jättää hankkimatta useampia lapsia omien voimavarojen pelossa. Nauti, että sinulla on sentään se yksi elämäsi valo!

Onhan se USEIN niinkin, että alkoholistiperheet selviävät niin kauan kun ÄITI ei juo. USEIN jos äiti juo ja isä ei, isän on vaikea käsitellä ongelmaa. Sama juttu jos äiti on TODELLA masentunut, niin että se vaikuttaa hänen jokapäiväiseen elämäänsä, monen miehen on vaikea käsitellä tätä ja korvata tätä aukkoa vanhemmuudessa.



Hanskoja ei toteamuksen takia kannata viskata seinään: jos ongelmasta puhutaan ja isille annetaan vähän ns työkaluja + yhteiskunnallisella tasolla tuetaan vanhemmuutta, ongelmien vaikutukset pienenevät.



Mutta EIHÄN ONGELMISTA VOI OLLA HILJAA VAIN SIKSI, JOTTA ÄIDIT EIVÄT SYYLLISTYISI! Mun mielestä on väärin ettei naisten ja äitien väkivaltaisuudestakaan saa puhua, koska joillekin äideille voi tulla paha mieli. Ja sitten heille ei saa tulla pahaa mieltä, vaikka he olisivat olleet ihan hirviöitä menneisyydessä.



Eihän niihin " kamaluuksiin" jumittuminen auta, mutta mun mielestä jos omia tekoja (vaikka ne eivät olisi olleet " pahuuksissa" tehtyjä) ei suostu käsittelemään, on mahdoton muuttua. Vastuu on omissa käsissä, myös sen suhteen, että osaa käsitellä syyllisyyttään mutta siitä huolimatta toimia TULEVAISUUDESSA toisin. Menneisyyttä ei enää voi muuttaa. Menneisyyskin on jatkumo ja seurausta jostain - pitää antaa itselleen myös anteeksi. Siitä mun mielestä kannattaa tuntea syyllisyyttä, jos ei asioihin voi tehdä muutosta siksi, että voi tulla suru puseroon oman syyllisyyden takia. Ettei suostu mitään virhettä itsessään myöntämään ja kieltää kaikki tapahtumat vain siksi, että " ei minua saa syyllistää" . VITUN ärsyttävää.

syyllistetty vanhempia. Lukekaahan uudelleen juttu ne, joiden mielestä se oli " ikävään sävyyn" kirjoitettu.