Kumpi on lapselle suurempi trauma

Itsemurhan tehnyt äiti on järkyttävä trauma äidille, kun taas nolo luuseri äiti ei ole mikään trauma edes.

motivaatiosi kysyä tätä asiaa täältä on selvä: haluat vahvistusta itseinhoosi. Tee itsellesi ja etenkin lapsellesi palvelus ja hakeudu paikkaan jossa sinua autetaan, ei lyödä. Soita kriisipäivystykseen tai vastaavaan vaikka samantien ja pyörät lähtevät pyörimään. Itsemurhasta ei lapselle jää mitään muuta kuin syyllisyys, häpeä ja vastaamattomia kysymyksiä. Ne jotka sinua täällä alentavat, voivat itse niin huonosti etteivät kykene tuntemaan empatiaa heikkoutta tai voimattomuutta kohtaan.



Ja sinulle, joka toivoit että äitisi olisi tappanut itsensä: hae apua ja katkaise välit. Miksi olet edelleen yhteydessä sinua vahingoittavaan ihmiseen? Epäilen suuresti, että sinun äitisi ja ap:n äiti ovat millään tavalla verrannollisia. Ap:n viesteistä välittyy lähinnä suurta surua, epätoivoa ja itseinhoa.

motivaatiosi kysyä tätä asiaa täältä on selvä: haluat vahvistusta itseinhoosi. Tee itsellesi ja etenkin lapsellesi palvelus ja hakeudu paikkaan jossa sinua autetaan, ei lyödä. Soita kriisipäivystykseen tai vastaavaan vaikka samantien ja pyörät lähtevät pyörimään. Itsemurhasta ei lapselle jää mitään muuta kuin syyllisyys, häpeä ja vastaamattomia kysymyksiä. Ne jotka sinua täällä alentavat, voivat itse niin huonosti etteivät kykene tuntemaan empatiaa heikkoutta tai voimattomuutta kohtaan. Ja sinulle, joka toivoit että äitisi olisi tappanut itsensä: hae apua ja katkaise välit. Miksi olet edelleen yhteydessä sinua vahingoittavaan ihmiseen? Epäilen suuresti, että sinun äitisi ja ap:n äiti ovat millään tavalla verrannollisia. Ap:n viesteistä välittyy lähinnä suurta surua, epätoivoa ja itseinhoa.

Vierailija - 31.1.2011 14:13 (23/26)

Ehdottomasti vaihtoehto nr. 1.



Jos oli niin silti ei itsemurha ole vaihtoehto. Anna lapsesi huostaan kunnes hoidat itsesi kuntoon mielenterveyspuolella. Hakeudu avun piiriin ja tämä oli kolmas esim3 vaihtoehto. Älä tapa itseäsi vaikka et lapselle voi tarjotakkaan nyt hyvää elämää.

Hoida itsesi kuntoon ja lapsella on äiti joka välitti tekemällä asioilleen jotai.

vaan vastasin kysymykseen, kokemukseni pohjalta.



Kuollut hullu äiti on parempi kuin elävä hullu äiti.



Silloin voi edes omille lapsilleen näyttää hautakiveä ja nämä voivat kuvitella, että ovat normaaleja. Muillakin on sentään kuolleita mummoja.

Itsemurha se lasta enemman traumatisoi.



Köyhyys, vanhemman "surka luuserius" ei ole lapselle trauma. Se arvostaa sua kuitenkin, jos silti hoidat lasta kunnialla.



Ja muista: itsemurhan tehnyttä jää aina moni kaipaamaan: itse ainakin laskin, tosin vasta parin hyvin lähel käyneen itsariyritykseni (noh, mul ei ole lapsia ja oon suht teini vielä) jälkeen, et kaipaamaan jäisi vanhemamt, sisarukset, isovanhemmat, täkeimmät ystävät, kummit, pari hyvin nuorta serkkuani... eli n. 20 ihmistä.

Ja kun eräs ystäväni yhdes vaihees vanno et jos teen itelleni jotain, hän tulee perästä...



Sekin siis kannttaa muistaa, et tollanen voi traumatisoida lasta niin pahasti et syyllistää itseään. Ja päätyy samaan tekoon kuin äitinsä.



Varmasti jokainen normaaliperheen (jossa rakastetaan ja annetaan huolenpitoa ja hovaa, vaik oliski köyhä) lapsi arvostaa äitiään enemmän elävänä kuin kuolleena.

Jos näet itsesi noin, ymmärrä että näkökulmasi voi olla vääristynyt. Itsetuntoasi on painettu alas kunnes et enää usko itsessäsi olevan mitään hyvää? Jaksatko hakea apua?

Helpotuksen huokaus olisi päässyt sen sijaan aika monelta, mm. lapsiltaan ja poikapuoleltaan.

Olen terapiassakin ollut ekä lääkkeet auta, monta on kokeiltu jo. Fakta on että en suoriudu tässä yhteiskunnassa elämisestä kun en kestä yhtään painetta. Olisin varmaan pärjännyt mainiosti jossain agraariyhteiskunnassa. Pahinta on etten pysty hankkimaan ystäviä koska ihmisten kanssa oleminen on niin raskasta. Jos voisi olla edes ystäviä elämässä olisi toivoa. Nyt on vaan tuo aviomies joka lyttää, mutta ei lyttää tarpeeksi että siitä jaksaisi erotakaan. ap

Suomi on täynnä ihmisiä, jotka tuntevat olevansa surkeita luusereita jne. Moni heistä muuttaa mielensä ajan myötä. Jokainen on arvokas! Sinä olet lapsesi äiti ja lapsesi rakastaa sinua. Osoita rakkautesi lapseesi hakemalla apua! Muuta ei tarvita.

Olen terapiassakin ollut ekä lääkkeet auta, monta on kokeiltu jo. Fakta on että en suoriudu tässä yhteiskunnassa elämisestä kun en kestä yhtään painetta. Olisin varmaan pärjännyt mainiosti jossain agraariyhteiskunnassa. Pahinta on etten pysty hankkimaan ystäviä koska ihmisten kanssa oleminen on niin raskasta. Jos voisi olla edes ystäviä elämässä olisi toivoa. Nyt on vaan tuo aviomies joka lyttää, mutta ei lyttää tarpeeksi että siitä jaksaisi erotakaan. ap

puolestasi.älä kuitenkaan tee mitään itsellesi!lupaathan?

Et ole luuseri!! Koita saada apua, älä tee mitään tyhmää.

Perheenjäsenen itsemurhan 9 vuotta sitten kokeneena, olisin toivonut että hän olisi edes yrittänyt hakea apua ennen ratkaisuaan ja ihan tosissaan. Se pistää vihaksi vieläkin, että luovutti ilman yrittämistä!!

Toki masentuneen on vaikea apua hakea, kun jo herääminen aamuisin on lähes ylitsepääsemätöntä, mutta rakkaimpiensa vuoksi, jos ei itsensä - on jaksettava tehdä se! Ei se vaadi kuin yhden soiton omalle lääkärille aikaa varaten ja siellä asiasta kertominen. Siitä lähtee pyörät pyörimään. Saa lääkkeitä, terapiaa ja kotiin apua! Jonojen ohi pääsee ihmiset, joilla alaikäisiä lapsia. Tarvittaessa sairaalahoitojaksokin tekee hyvää. Kuinka sinä äiti edes voit ajatella tekeväsi jotain niin peruuttamatonta OMILLE LAPSILLESI??!?

Sinähän siinä pääsisit kuin koira veräjästä, jäljelle jääneet kantaa arpia loppuikänsä ja tulevat todennäköisesti valitsemaan vaikeuksissaan tasan saman tien, luovuttajan tien. HAE APUA!!

Oletko kokeillut ratkaisukeskeistä terapiaa?



Vaikutat ihan selväjärkiseltä ihmiseltä, vaikkakin väsyneeltä. Mieti vakavasti, onko miehestäsi enemmän haittaa vai hyötyä toipumisessasi.



Uskon, että löydät kavereita, oletko kokeillut vertaisryhmiä jne.? Sosiaalisten tilanteiden pelkon on erittäin tavallinen vaiva, mutta siedätyshoito auttaa. Usko pois. Esim. itse aiemmin hädintuskin uskalsin kaupassa käydä ja maksaa ostokset, nyt käyn normaalisti töissä ja tapaan ihmisiä vapaa-ajallakin. Tosin aina minua jonkin verran jännittää, mutta olen oppinut elämään sen asian kanssa.