Anoppiasiaa
Tuli tuosta aikasemmasta anoppiketjusta mieleen.
Me asutaan miehen kanssa omakotitalossa, mutta talon omistaa appiukko ja anoppi. Heillä itsellään on toinen omakotitalo missä asuvat, noin 40km meiltä. Täällä "meidän" talossa on vielä joitakin appivanhempien tavaroita ja huonekaluja, mutta vain niitä mitkä miehen kanssa haluttiin jättää omien rinnalle. Ollaan asuttu tässä nyt noin kaksi vuotta.
Kysynkin nyt että onko mulla teidän mielestä oikeus suuttua anopille jos on lupaa kysymättä siirrellyt tavaroita ja "siivonnut" täällä? Tekee sitä aina jos ovat meillä kylässä ja muutaman kerran kun ollaan miehen kanssa oltu pikkureissulla niin anoppi on ollut meillä talonvahtina ja koiraa hoitamassa. Kotiin tullessa on keittiön tavarat toisinaan ihan uusilla paikoilla. Olen toki kiitollinen pyykinpesusta, imuroinnista yms mutta jotain rajaa.
Mua ärsyttää tuo aivan suunnattomasti, mutten ole kehdannut suuttua kunnolla, kun ajattelen aina että tavallaanhan tämä on heidän talo. Mutta toisaalta kuitenkin on meidän KOTI. Jossa Meillä on tällä hetkellä päätäntävalta. Isoista asioista keskustellaan yhdessä kuten remonteista yms mutta arkiasioissa kyllä minusta minä mieheni kanssa päätän asioista. Meillä ei vielä ole lapsia mutta toiveissa olisi. Mitä mieltä olette tilanteesta?
Kommentit (30)
kellää oo mielipidettä asiasta? Vaikeeta kun en tiiä menenkö liian pitkälle jos suutun anopille. Loukkaanko häntä ihan omaa tyhmyyttäni..?
mutta on tosiaankin vähän vaikeeta varmasti sanoa mitään,kun he kerran omistavat talon..
ole varsinaista vuokrasopimusta. Toki sähköt ja vedet yms kulut itse maksetaan, mutta talolainan maksaa appiukko. On tosin vanha talo eikä siis ostettaessakaan mikään kovin arvokas, kovasti on tehty remonttia että on asumiskelvollinen. Tavaroita mitään ei tietenkään olla heitetty menemään vaan appivanhemmat ovat itse katsoneet läpi mitä haluaa säästää, mitä ei, ja ne mitkä meillä on käytössä, on käytössä niin kauan kunnes halutaan luopua tai appibvanhemmat haluaa itselleen käyttöön...
nyt herran pieksut joku sopimus tai olette riitatilanteessa taivasalla.
että alunperin siis väliaikainen asumisratkaisu tämä on ollut, mutta tilanteiden muuttuessa asutaan vielä varmaan jokunen vuosi ja sitten olis tarkoitus ostaa ihan oma talo. Pitää vissin vain kärvistellä siihen asti...
Kyllä meilläkin äitini omisti aikanaan kotimme, mutta ei hänellä olisi tullut mieleenkään puuttua meidäm asioihin tai tulla omilla avaimilla meille tms. Jos nuo anoppisi tekemät/muuttamat asiat on suhteellisen pieniä, niin pitäisin kyllä mölyt mahassa. Ihan vaan yleisen rauhan takia. Tai pistä miehesi sanomaan asiasta äidilleen, se saattaa olla parempi.. Toisaalta, jos meillä anoppi olisi kuitenkin imuroinut, pessyt pyykit ja hoitanut koirat, niin en ihan pienistä alkaisi valittamaan...vaikka ei olisi edes heidän omistama talo.
oikeutta kaivella tavaroita eikä järjestellä niitä. Ei vaikka varsinaista vuokrasopimusta ei ole. Pitäshän jokaisen tajuta, että toisten koti on heidän kotinsa, he ovat sen talon teille antaneet asuttavaksi ja samalla tavallaan luovuttaneet osan määräysvallasta teille. Ei se että omistaa seinät tai jonkun huonekalun anna mun mielestä kaivella toisten tavaroita. Kohtuus kaikessa.
nyt herran pieksut joku sopimus tai olette riitatilanteessa taivasalla.
että kuitenkaan riitaannutaan, ollaan ihan hyvissä väleissä ja alunperin appivanhemmat itse ehdottivat, että muutettaisi tähän niin saataisi säätettyä vähän rahaa omaa asuntoa varten kun ei tarvi maksaa vuokraa. Sinänsä ihan hyvä ratkaisu tämä on ollut, ainut asia mikä ärsyttää on juuri tuo anoppi.
Alussa kun asuttiin saattoivat tupsahtaa kyläänkin ihan milloin vain kun oli heidän talonsa, mutta asiasta on alun jälkeen keskusteltu ja nykyään se ei ole mikään ongelma. Vierailuista aina sovitaan.
ehkäpä yritän pitää vain mölyt mahassani, tosiaan kun kuitenkin on anoppi kovasti avuksikin täällä ollut. Mutta jos vielä menee tosissaan järjestystä muuttamaan niin ehkä pieni puhuttelu olisi paikallaan. Ap
ehkä sitten ymmärtäisitte, mikä ilo oli asua ilmaiseksi.
Meillä oli kerran anoppi ja appiukko viikon talon+lapsenvahtina. Ilmeisesti yksi lapsi ei työllistänyt tarpeeksi ja anoppi oli aikansa kuluksi mm. siivonnut keittiön kaapit. Oli kaiketi tyhjentänyt kaikki kaapit ensin sitten pessyt ja pesi vielä kaikki astiatkin ennen kuin laittoi takaisin. vasta pari kuukautta myöhemmin löydettiin mm. kissan ruoka-astiat. Anopin järjestys kun oli ihan eri kuin meidän oma. Olisi ollut varmasti liikaa vaadittu jos olisi osannut palauttaa kaikki jauhopussit yms sille hyllylle mistä ne oli otettu.
ei minusta kyllä ole oikeutta valittaa.
Vanhako olet? Minä en ikinä olisi tuollaiseen lähtenyt.
ehkä sitten ymmärtäisitte, mikä ilo oli asua ilmaiseksi.
kuule vuokrallakin asuttu. Että osaan kyllä arvostaa tätä asumisjärjestelyä, siitä ei missään vaiheessa ollutkaan täällä kyse. Ja sitä paitsi, kuka puhui "ilmaisesta" asumisesta. On tässä meillä kuluja. Omakotitalon lämmittäminenkään ei pakkasilla ole ilmaista. Että jos vertaa mitä me maksetaan miehen kanssa tästä asunnosta kuussa, siihen mitä appiukko maksaa, maksetaan me enemmän. En siis valita tästä järjestelystä, mutta tietenkin omassa ennemmin asuisin, ja oma hommataankin heti kun se on mahdollista.
ap
nuo asumiskulut pääasiassa hoitaa, joten en nyt tähän hätään tarkkoja summia tiedä. Mutta kylminä kuukausina on sähkölasku reilusti yli 100e + puut ja pelletit, mitä myös käytetään lämmitykseen. Lisäksi tässä talossa on ns "jatkuva remontti" päällä ja sinä aikana kun on tässä asuttu, ollaan me miehen kanssa maksettu näistäkin suurin osa. Lisäksi vielä vakuutuksia ja vesimaksut. Ja kuten aiemmin sanoin, ei talo ole arvokas, joten apen maksama laina ei todellakaan paljoa ole kuussa.
tavaroiden siirtelyyn?
Toisen kotiin ei pidä mennä siivoilemaan tai siirtelemään tavaroita. Se on epäkorrektia, ellei asiasta ole sovittu. Minä pahastun moisesta. Asiasta sanoisin ensin ja sitten jos ei mene nätisti perille, niin sanoisin tiukemmin.
Teidän koti on teidän koti, eikä mikään suvun kommuuni
maksimissaan 300 - 400 euroa, asutte ilmaiseksi.
Ja kuka aikuinen nainen tänä päivänä pokkana sanoo, ettei edes tiedä omaa vuokraansa, "kun mies hoitaa"?
Miten vanha oikein olet?
vastasin nyt suurpiirteisesti kuitenkin. Tarkoitus ei ollut tässä ketjussa lähteä miettimään tässä asumisen järkevyyttä, meillä on tilanne mikä on ja muut ei tarkaan sitä voi tietää. Kiitän asiallisista vastauksista, muut jätän omaan arvoonsa.
nimittäin jos teillä on muuten niin saastaista, että se vaikuttaa negatiivisesti talon arvon kehitykseen. Siis pilaa talon. Silloin saa käydä siivoamassa.
Mut toisaalta ihan kaikiesta ei kannattais jaksaa vääntääkään. Kyllähän nyt joku tuoli normaalikäytössäkin aina siirtyy sinne, missä sitä käytetään. Meilläkin jopa lapsen kaverina olevat vieraat siirtävät tuoleja ja sohvatyynyjä tietokoneelle tai pianolle ja jättävät sinne. Ja sen sellaista. Älkää olko niin pikkutarkkoja!
Vai asutteko ihan heidän kustannuksella/ilmaiseksi heidän talossaan? Jos jälkimmäinen, niin on vähän vaikea tilanne, tavallaan heillä on silloin tietty päätäntävalta talossa. Sopisin selkeästi esim. huonekaluista, säilytetäänkö ne, haluaako appivanhemmat ne vielä joskus itselleen, ovatko ne teidän...