Pienen asunnot tilankäyttöratkaisuja..
Säilyttääkö kukaan harvemmin käytettyjä käyttötavaroita (kuten esimerkiksi lahjapaperit ja -narut ja -kassit + niihin liittyvä tilpehööri) verkkokellarissa? Kuten kausivaatteita yms. Meillä on suht vähän kaappitilaa, ja yritän majoittaa asunnosta pois kaiken ylimääräisen.
Muitakin näppäriä ratkaisuja ja ideoita otetaan vastaan. Meitä siis asuu 50 neliön kaksiossa äiti ja poika, äidillä on parvelle järkätty makuusoppi isossa olohuoneessa ja pojalla käytössä makuuhuone. Kirpparille olen vienyt kamaa vaikka kuinka ja lahjoittanut ja heittänyt kaiken yhtään turhan pois, mutta silti tuntuu että kamaa on aina liikaa..
Kommentit (4)
Häkkivarastossa sesongin mukaan kenkiä ja vaatteita, urheiluvälineitä, kirjoja jotka halutaan säilyttää, mutta joita ei lueta usein, makuupussit, retkeilyvälineet, vieraspetivaatteet, kassit, joita ei juuri tarvita.
Kylmäkellarin tyhjällä hyllyllä tyhjiä lasipurkkeja, pulloja...olen kesäisin kova säilömään.
Asun tosiaan omistusasuntotalossa, joten meillä häkkivarastot saavat olla aika hyvin rauhassa.
Säilytysratkaisut on mietitty... ei liikaa huonekaluja, vain keskeiset. Sänkyjen alla säilytyslaatikkoja. Oman vaatekaappini käyn ajoittain läpi, että hyllyt ovat siistit...mahtuvat vaatteet paremmin.
Me mahdumme tähän asuntoon aivan mainiosti :)
Onko paikkakunnallasi vuokravarastoa, minivarastoa? Sellaisen me olemme harkinneet vuokrata juuri esim. kausisäilytystä varten.
Kaappien lisääminenhän olisi varmasti kaikista helpoin ratkaisu, maksaa tietenkin myös jonkin verran. Mahdollisimman korkeat kaapit katonrajaan asti, liukuovilla.
on kätevä säilyttää vetoketjullisessa takkipussissa, joita yleensä käytetään takkien kesäsuojaukseen. Siihen vaan rullat pystyyn ja pussit suoraan takkipussin selkämystä vasten ja narut pohjalle ja henkarissa roikkumaan vaikka verkkokomeron seinälle, ellei kaappiin mahdu.
Toinen tosi kätevä juttu oikeasti on ne tyhjöpussit, jotka imetään pölynimurilla litteiksi. Ei siis papereille, vaan ihan täkeille, toppatakeille, villalangoillekin ym, jotka vievät paljon tilaa komerossa.
Osta vain sitä, mitä todella tarvitset. Vaikka Tiimarissa olisi ihan mikä tahansa tarjouskampanja meneillään. Kaupan hyllyt ja altaat on tarkoitettu tuotteiden oikeaoppiselle säilyttämiselle.
Kesällä talvivaatteet verkkokomeroon ja talvella kesävaatteet. Osta vain hyvälaatuisia tuotteita - vaikka ovat kalliimmat, pysyvät siistimpinä eivätkä kulahda niin nopeasti.