Vituttaa kun toiset saa lapsia hoitoon ja yökylään. >:(

ja tajuaisivat kuinka paljon lapsista on vaivaa ja vastuuta, tuskin niin moni lapsia hommaisikaan.



Lapset vaan yleensä saadaan nuorena ja kokemattomana ja sit siinä sitten ollaankin. Olisi kyllä tosi hyvä jos sukulaiset vähän viitsivät auttaa eivätkä jättäisi ihan yksin selviämään.

soitti varmaan 15 min välein ja kysyi, saako tehdä sitä tai tätä, saako antaa tällaista ruokaa, miten pitää nukuttaa jne. vaikka olin tehnyt oikein yksityiskohtaiset ohjeet. Ei se mitään parisuhdeaikaa ole, kun puhelin soi koko ajan ja jos ei vastaa, alkaa miehen puhelin piristä.

av.vastaukset. Vittuako hankit ja ei me koskaan ja eikö sulla oo tukiverkkoa jne...

Ettekö keksi omaperäisempää jos haluttaa vittuilla.



Mutta siis asiaan. Mää tiedän tuon tunteen. Me jotenkin kuviteltiin, että miehen suvun puolelta saadaan apua. Mun vanhemmat oli niin vanhoja, ettei pystyneet hoitamaan ja sisarukset asuu niin kaukana.



Totuus tuli sitten ilmi ekan synnyttyä. Anoppi sairastui vakavasti ja miehen sisarukset oli lapsettomia ja ei heitä kiinnostanut alkaa lapsenvahdiksi.



Tutuilla oli omat perheet ja kiireet ja lapsettomat kaverit ei todellakaan ole kovin innostuneita vieraan muksun hoitamiseen.



Siihen oli sopeuduttava ja teimme lisääkin lapsia sitten. Elimme sillä ajatuksella, että tämä on meidän juttu näin ja turha kaihoilla kylpylälomista.



Opimme ottamaan sitä yhteista aikaa arjen keskellä kotona. Hyvin nekin vuodet sitten menivät. Ja toisaalta se oli hyvä kun vaihtoehdot oli vähissä, oppi nauttimaan siitä, että lapset nukkuu ja saunomme kynttilän valossa. Niistä arjen pienistä hetkistä.



Nyt lapset on jo niin isoja, että parisuhdeaikaa on. Olemme jälkeen päin miettineet, että ihanaahan se olisi ollut toki päästä joskus kaksin liikkeelle. Mutta kun aika alussa totesimme sen mahdottomaksi, olikin ehkä hyvä näin. Suhteemme lujittui kun emme jakaneet sitä lasten laatuaikaan, parisuhdeaikaan ja omaan aikaan. Jouduimme elämään koko ajan kaikkea yhdessä.



Tsemppiä sulle ap. Älä hukkaa aikaa kaihoilemalla sitä, mitä ei ole. On paljon helpompaa elää kun elää siinä realismissa, mitä on annettu.

[i



Pitäisi hankkia joku luotettava ulkopuolinen lapsenvahti, mutta jotenkin on liian iso kynnys siihen, mielummin tässä sitkutellaan.

Sitten toiset vie parikuisia vauvoja hoitoon, että saavat siippansa kanssa laatuaikaa... Hohhoijaa.

[/quote]

Eli sen sijaan että itse aktiivisesti tarttuisit toimeen ja ratkaisisit ongelman, tyydyt vaan olemaan kateellinen ja vtuuntunut.

Ei sua oikeasti taida kauheasti kahdenkeskinen aika miehen kanssa itse asiassa edes kiinnostaa, kun et viitsi tehdä asian eteen jotakin.

se että häntä vituttaa kun muilla on lastenhoitoapua! Miten ihmeessä se on häneltä pois että muilla on apua? Keskittyisi nyt onneton vaan hankkimaan itselleen sitä apua, eikä kadehtisi muita, jäisi energiaa tärkeämpäänkin. Mutta ei, pitää vaan märehtiä kateudessaan ja levätä perseellään. Jos mä en saa, et säkään saa. Loistoasenne, jolla kasvatetaan aktiivisia oman elämänsä käsiinsä ottavia kansalaisia..

omat vanhemmat asuu lähellä,puolison taas parin sadan kilsan päässä.lapsia 4kpl ja kaksistaan olemme ollut joskus kaupassa:D(uusioperhe)koomisin tapaus,olen hammaslääkärissä porattavana ja puolivuotias makaa minun jalkojen päällä=)

ja ilmoitus lastenvahtikeikoista. Pyydät heitä ilmoittamaan lasten ja nuorten koulutusohjelman opiskelijoille. Sitten haastattelette "hakijat". Moni tekee mielellään keikkaa, eivätkä ota isoa summaa. Luotettavia, koulutusta on, aitoa intoa lastenhoitoon on, ensiaputaidot kunnossa jne. Kannattaa aivan ehdottomasti!!!

Yksi mummo on ja sekin on vanha. Tässä yksi hyvä etu, kun tekee vanhana lapset, niin ei ole omia menoja ja halutaan olla perheenä yhdessä. Kuopus on 7v. ja ei ole koskaan ollut kotoota yötä pois.

ja lapset 4v ja 8v

syyttämään tässä vaiheessa tyylillä, että "mitäs teitte lapsia".



Suurimman osan ihmisistä johonkin elämänvaiheeseen kuuluu perheen perustaminen. Näin meilläkin se oli ajankohtaista ja kovasti toivottavaa. Anoppini, joka on ammatiltaan opettaja, höyrötti jo useamman vuoden ennen esikoisen syntymää, että kuinka upea isoäiti hänestä sitten tulee. No, esikoinen syntyi ja mahdollisuus isovanhemmuuteen aukeni - mutta ei se ollutkaan ilmeisesti sitten niin kivaa, koska ei ole juuri anoppia näkynyt. Asuu 2 kilometrin päässä ja poikkeaa lasten synttäreillä ja keran kesällä kahvilla, käskystä.Sukulaisille ja ystävilleen kehuu olevansa jatkuvasti hoitoapuna.



Ei niistä isovanhempien auttamisista voi etukäteen tietää ja siinä vaiheessa, kun ihana lapsonen on jo maailmassa, on tehtävä parhaansa niillä keinoilla mitkä käytössä ovat. Silti koen, että myös vanhemmat ovat ihmisiä ja heillä on oikeus välillä väsyä ja haaveilla omastakin ajasta.

5 vuotta, eikä olla edes käyty missään ulkona syömässä.



Ei yksinkertaisesti ole ketään hoitajaa lapsille, niin vaikeaa kun se onkin joidenkin ymmärtää.



MLL pimut ei tule kyseeseen myöskään, koska perheessä on erityishoitoa tarvitseva lapsi, pitäis olla vähän edemmän kokemusta.



ehkä sitten joskus...

Voimia sulle.

Miehen siskokyllä ottaisi mutta en luota molempia lapsia hälle. Ei ole ihan tasapainoinen tyyppi. Anopilla on aina menoa ja kavereilta on turha kysyä. Luojan kiitos äitini tulee nyt käymään viikonlopuksi ja lupasi katsoa lapsia että päästään käymään jossain ja sanoi ihan suoraan että menkää vaikka ryyppäämään jos siltä tuntuu :)



Itse olen nyt ollut 24h/7 lasten kanssa viimeisen kuukauden ja mulla alkaa olemaan hermot kireellä. Seuraavaa kertaa saa taas odotella yli vuoden :/

Ei se, että isovanhemmat eivät tule lapsevahdiksi, vaan se, että lapsenvahtia ei ole.

Miten ongelma ratkaistaan, jos isovanhempia ei ole? Palkataan ulkopuolinen lapsenvahti jostain muualta kuin mummolasta.

Mikä estää ap:tä tekemästä samoin?

Laiskuus, saamattomuus, viitsimättömyys vai ihan vaan tyhmyys?

Mä en aio olla pahoillani hoitajista :))

lapsenvahdin. Ilmoittele vaikka ilmoitustauluilla ja ota tosiaan yhteyttä paikallisiin oppilaitoksiin jos sellaisia on. Itse olen käyttänyt yhtä lukiolaistyttöä lapsenvahtina lyhyehköjä aikoja ja itse olin nuorena ihan yötäkin hoitamassa lapsia, kun ilmoittelin ilmoitustauluilla haluavani hoitokeikkoja.



Tietysti lasten ikäkin vaikuttaa asiaan. Mitä isompia lapset ovat, sitä paremmin heidät uskaltaa jättää hoitoon vieraalle.



Ymmärrän hyvin, kuinka väsyttävää voi olla, ettei ole lastenvahtia. Itselläni on 3 lasta, isovanhemmat ja muut sukulaiset kaukana eikä heitä edes suuremmin minun lapseni kiinnosta. Täytyy vaan yrittää ottaa sitä kahdenkeskistä aikaa sitten 21 jälkeen illalla kun lapset nukkuu (ja itsekin on jo poikki). Onneksi lapset kasvavat koko ajan.. :)

Olen minäkin kolmen lapsen total yh kuten joku täällä jo aiemmin ja ihan hyvin pärjään ja jaksan. En vie lapsia sukulaisille hoitoon ja vapaaviikonloppuja ei ole. Tässä maassa on hemmetti vieköön MLL ja kodinhoitajia ym ym jos on niin hinku lähteä jonnekin, voi palkata jonkun vakkarihoitajan joka on sitten lapsille tuttu jne. Tai tosiaan vaihtaa tuttavaperheen kanssa lastenhoitovuoroja, hyvin toimii. Lapsillakin on seuraa vaikka vilskettä sitten vähän aikaa riittääkin. Itse olen saanut varsin hyvin hoidettua lapset ja työt ja opiskelut ja kodin ja vieläpä ehtinyt harrastaa ja käydä ulkona joskus - en tosin sitten istukaan näillä palstoilla ruikuttamassa vaan järjestän asiat.

lisäksi ilta- ja viikonloppulisät. Se lastenhoito on työtä, jos siihen hankitaan koulutus.

esitän kysymyksen:

Miksi tämä lause löytyy kaikista vietiketjuista tällä palstalla?

Onko tämä sinun oma pravurisi, vai joku yleinen viestin lopettava ilmaisu?

Laiskuus, saamattomuus, viitsimättömyys vai ihan vaan tyhmyys?

Me olemme saaneet hoitajaksi työkaverini tytön, joka opiskelee lähihoitajaksi.

Joten ihan luontevasti on hankittu lapsenvahteja ja heille maksettu. Oikein hyviä kokemuksia on vain ollut. Olen kysellyt tuttavilyta vinkkejä hyvistä lapsenvahdeista, ja asia on ollut hyvin mutkaton. Muut äidit ja isät on mielellään antaneet lapsenvahtiensa yhteystietoja, ja välillä on hoidettu toisen perheen lapsia ristiin. Me ollaan hoidettu heidän lapsiaan ja he meidän.

Ei ole tarvinnut katkeroitua kenellekään. Tottakai se maksaa, mutta mielestä on sen arvoista. Ajellaan sit pienemmällä autolla, istutaan vanhemmalla sohvalla eikä ostetta design-astioita. Kyse on aina valinnoista.

Olen itse opiskeluaikoina ollut cp-vammaisen lapsen henkilökohtaisena avustajana niin, että äiti opetti minulle lapsen avustamisen. En siis opiskellut alaa vaan ihan muuta. Voi sieltä MLL:ltäkin löytyä 'hyviä tyyppejä' jotka ovat valmiita perehtymään erityislapsen hoitoon. Etukäteen vaan useampi tutustumiskäynti.