voitteko te keskustella miestenne kanssa??

En osaa siis auttaa.

Meilläkin miehen kanssa menee hyvin, mutta keskustelu sen kanssa on kuin ovenkahvalle puhuisi!! Miehet nyt vaan on niin tyhmiä ajattelemaan niin paljon että voisivat keskustella:)

lopputulos on se ettei se enää tiedä minun menoista mitään...

voin hankkia keskustelukumppanit töistä ja kavereista, mutta toisinaan on todella hankalia aikoja, kun pitää päättää yhteisistä asioista ja mies ei suostu keskustelemaan. Haluaa ajaa vain oman etunsa (osin tajuamattaan) tai keskustelee äitinsä kanssa (ja silloin minusta yhdessä päättävät mitä meillä pitää tehdä)..



V' ' ttaa tällainen elämä, kun vielä voisi tehdä muutaman yhteisen lapsen ja elää parisuhde-elämääkin, kun nuori vielä on, mutta tässäkö tämä loppuelämän avioliittoihanuus nyt on



ap

Suhde kaatui lopulta tuohon keskustelemattomuuteen. Vuosien saatossa minun oli vain luovutettava ja todettava ettei hän yksinkertaisesti vain " osaa" keskustella. Luulin todella pitkään että vika on minussa ja yritin löytää jos jonkinlaisia keinoja keskusteluyhteyden parantamiseen, mutta nykysin tiedän että myös hänen uusin parisuhteensa on kaatumassa samaan ongelmaan. Hiljainen parisuhde on todellinen koettelemus, tuntui silloin aikanaan että se oli melkein pahempaa kuin suhde jossa asioista riidellään paljon ja kovaan ääneen.

Mies on nimittäin minulle myös erittäin hyvä ystävä..

Parhaimman tuen ja parhaimmat neuvot tulevat aina mieheltäni. Vaikka mikä painaisi niin hetken päästä hän osaa lausua juuri ne oikeat sanat ja kaikki on taas hyvin.

Anoppi kun sekantuu, niin kaikki menee sotkuun.

ja minä en jaksa, siis en yksinkertaisesti jaksa, vänkätä joka asiaa. Ensinnäkin kokonainen lauseenmuodostus on mahdotonta, kun minut jo keskeytetään (ajatus katkeaa, unohtuu jne. yksi perustelu/huomio yhteiseen asiaan menetetty).



Kun yritän tarkentaa mitä tarkoitin, mieheni tarkentaa mitä hän tarkoitti. SYntyy kummallinen jankutus siitä, mitä kukin tarkoittaa, kompromissia ei tahdo syntyä, kun ei päästä edes itse ongelmaan. Sen sijaan pointti voi olla se, että miehen esiin tuoma huomio tähän asiaan todistetaan oikeaksi.



miestä ei saa vahingossa syyttää mistään, hän ei saa tuntea itseään syrjityksi (jos hänen sivuhuomautusta ei huomioida)



keskustelun perusteet on hukassa: oikea tieto on aina parempi kuin tunne. Tunteilla ei ole juuri väliä jos jollain on paha mieli niin sitähän ei sitten voi auttaa eikä muutoksia tilanteeseen tehdä..



Olen avuttomassa ja voimattomassa tilanteessa, kun keskustelu ei kulje ja samalla kun yritän tuoda omaa asiaa esiin, minun pitäisi varmistaa, että keskustelu kulkee oikeudenmukaisesti ja asiallisesti... mitä h' ' ' ä eihän tämä voi olla näin vaikeaa...

a) tyypiltä joka ei ole irtaantunut äidistään ja

b) ei arvosta vaimoaan tippaakaan.

mieheltä kun hakee tukea, kertoo vaikka kuinka epävarma on niin hän äkkiä kääntää sen syytökseksi itseään kohtaan. ikään kuin hän olisi sen aiheuttanut tai sitten että hänen pitää löytää siihen äkkiä jokin patenttiratkaisu ja kun sitä ei löydy hän hermostuu... (olen yrittänyt miettiä paljon mitä sanon ja miten, lähettänyt minä-viestejä ja vaikka mitä, mutta tulos on usein tämä) kun taas jokin lisäkysymys voisi avata tilannetta ja kuuntelu



ap

Miehesi on armoton tissiposki.

oma äitini valittaa aina ettei isäni kanssa voi muka keskustella. Olen itsekin todistanut heidän " keskustelujaan" ja ihan järkyttävää kuunneltavaa.



Syy kuitenkaan ei ole isässäni, hänen kanssaan voin keskustella ihan kaikesta (paitsi seksistä ja miehistä joo...) eli tässä ei ole vika. Äitini ei vain osaa puhua isälleni. Alkaa heti vaatimalla vaatia, hyökkää päälle ja kertoo heti omat mielipiteet. En itsekään haluaisi sellaisen kanssa keskustella mistään kun se ei ole keskustelua vaan toisen yksinpuhelua johon pitäisi pakosta osallistua. Toinen juttu on myös, että äitini tarvitsee oikeat puitteet (istutaan iltaa) mutta isäni juttelee mieluiten samalla kun puuhastelee jotain samalla.



Toinen asia on, jos miestäsi ei kiinnosta puhua kanssasi. Se on sitten pahempi juttu tai jos vähättelee kaikkea sanomaasi.

minulla on ja työkaveri, jonka kanssa ei yksinkertaisesti voi keskustella.. Sanon mitä vaan hän ottaa sen jonkinlaisena väitteenä tai sitten vaan tokaisee jonkun itsestäänselvyyden, mikä lopettaa keskustelun alkuunsa.. Että jos miehesi on tällainen, niin mä en ainakaan kestäisi!!!

Esim1. Olikin sateinen ilma.. työkaveri: no on niitä sateisiampiakin ollut.

Esim2. On toi auton pito nykyään kallista työkaver: myy se!

oma kiintiöhomo. Homoseksuaali on samalla aaltopituudella naisen kanssa.

huolen, että meidän asioista ei keskustella anoppilassa, koska niistä ei keskustella kotonakaan. Eri asia sitten on jos taas on sellainen tilanne päällä, että anoppi ottaa lapsensa hoittaakseen...



P***le että menee elämää hukkaan ja paljon, olisi niin kiva päästä tässäkin asiassa helpolla, mutta ei näköjään pääse

Miehesi voi kokea, että haluat hänen auttavan sinua asiassa ja kun ei tiedä mitä tehdä ja puhut siitä taas uudestaan niin ahdistuu ja suuttuu.



Meillä oli samaa pitkään kunnes nyt vähitellen olen saanut taottua miehen päähän, että kun puhun jostain ongelmastani yleisesti, ei se tarkoita että miehen täytyy se ratkaista vaan että saisin siihen ehkä toisenlaista näkökulmaa tai muita vastaavia kokemuksia.



Toinen asia mitä mieheni ei ymmärtänyt oli, että jos jostain olin jo puhunut niin miksi puhun siitä uudestaan. Tämä ahdisti häntä paljon. Sanoin, että puhun koska se auttaa minua käsittelemään asiaa enkä odota mieheltä mitään muuta kun halia korkeintaan.



Ihan totta, joskus joillekin täytyy rautalangasta selittää mitä itse ajaa takaa.

Ainakaan muutosta ei tule hetkessä. Hän on tuollaiseksi kasvanut ja oppinut. Millainen isä tai äiti hänellä on? Keskustellaanko hänen lapsuuden kotona paljon? Joillakin se supliikki ei vaan toimi, oma mieheni taas on todella taitava puhumaan ja kirjoittamaan. Runoilee minulle rakkausrunoja ja kortit on aina täynnä runoja ja rakkasuhöpinöitä. Se on minusta tosi suloista.

Olen myös pannut merkille, että jotkut miehet ei osaa edes tekstiviestiin kirjoittaa mitään oikein. Pisteet on ihan miten sattuu, ei isoja kirjaimia ei välejä yms. Nämä miehet ei ole olleet kovin koulutettuja. Miten sinun miehesi, onko hän korkeakoulutettu vai ammattikoulun tms käynyt? Kerro vielä pikkaisen taustaa.

olen myös kova sanomaan mielipiteitäni ja saatan sanoa liian tiukalla äänellä joskus asioita. Toisaalta pyrin useimmiten kuitenkin kompromissiin tai sopusointuun, kun taas miehen puolella useimmiten pitää löytyä voittaja (harvoin asiat ovat kuitenkaan näin yksinkertaisia, että olisi yksi ratkaisu ja yksi tulkinta)



ja on jonkinverran asioita, joista olen aloittanut puhumaan rauhallisesti, ketään tuomitsematta, kertoen itsestäni, omasta elämästä ja vastaus on silti " ei keskustelua"



on meillä jo oma kiintiöhomo, mutta se on vielä kaapissa



as

en välttämättä jäisi tuollaiseen suhteeseen.