Miks amerikkalaiset pitää kenkiä sisällä?
siis jopa sängyssä?
Kertokaa ja perustelkaa, miksi? En tajua!
Kommentit (32)
jalkahikisilla sukilla eika paljailla sienisilla jaloilla.
Loskakelit on erikseen, silloinhan kaikki ottavat ulkokengat pois.
ja kyllä (valitettavasti) kaikissa tuntemissani perheissä pidetään kengät jalassa sisällä. Ja myös silloin, kun lojutaan sängyllä. Ei siis minkään yksittäisen perheen käytäntö. Mutta vääntäkääpä kättä taas tästäkin :D
saippuasarjoissa, esim kaunareissa ja muissa, niillä on aina kengät jalassa. Tosin en niitä juuri katsele, mutta ei varmaan brooke riisunut kenkiään, kun asteli taloonsa ;)
amerikkalaisilla ei ole kunnon eteisiä vaan ulko-ovi aukeaa monesti suoraan olkkariin. Missään ne ulkovaatteitaan ja ulkokenkiään säilyttävät? Ehkä siksi hiipailevatkin kotona kengissä, kun niitä ei voi jättää ulko-ovella mihinkään.
Käännän tämän ja näytän Amerikkalaiselle ystävälleni joka tulee elokuussa käymään.
Saadaan makeat naurut.
Käännän tämän ja näytän Amerikkalaiselle ystävälleni joka tulee elokuussa käymään.
Saadaan makeat naurut.
Mä en ole käynyt USA:ssa, mutta esim. tapaamani USA:laiset vaihtarit ovat kertoneet, että kengä pidetään yleensä jalassa - mä olen nimittäin kysellyt tätä erimaalaisilta ihmisiltä! (Toki ymmärrän, että paikalliskohtaista variaatiota löytyy.)
Olen itse ollut vaihdossa Etelä-Afrikassa, ja sielläkin pidettiin kenkiä jalassa. Toki kesällä oltiin enimmäkseen paljain jaloin. Ei siis ollut olemassa mitään eteistä tai muuta vastaavaa, jossa kengät olisi riisuttu. Sama Australiassa. Tosin suomalaisen sukulaiseni, jonka luona oleskelin useamman viikov, kotona kengät otettiin pois.
Kyllä minunkin isäntäperheessäni, jonka kodin lattiat oli pääosin paksun kokolattiamaton peitossa, kuljettiin kengät jalassa. Vähintäänkin omaan huoneeseen asti, jossa ne saatettiin riisua. Talo oli melko iso, pitkälle yli 300 neliötä, mutta yhdenkään sisäänkäynnin luona ei ollut varsinaista eteistä tai tuulikaappia tms. mihin kenkiä olisi edes voinut jättää. Kyseisessä osavaltiossa on aurinkoista ja kuivaa yli 300 päivänä vuodessa, olisiko minun vaihtarivuoteni aikana satanut ehkä kerran ja kaikkialle liikutaan autolla, joten ei ne kengät todellakaan likaantuneetkaan. Lisäksi imuroivat matot jollain supertehokkaalla erikoisimurilla kerran viikossa eli en kokenut, että kengistä huolimatta siellä olisi ollut yhtään likaista. Itse kyllä pääasiassa hipsin sukkasillani ihan tottumuksesta.
Vuokrattiin isommalla porukalla talo yhdessä Floridasta ja me Suomalaiset jätettiin meidän kengät ulko-oven viereen ja tää Amerikkalainen kulki koko ajan kengät jalassa sisälläkin. Olisi varmasti ottanut ne pois jos olisi pyydetty tai olisi ollut märkää ulkonut, mutta ei se meitä häirinnyt. Kukin tavallaan! Tätä henkilöä hieman ihmetytti kenkäkasa oven vieressä, kun ei ollut siihen tottunut.
ja pidän ainakin kesäisin yleensä koko ajan kenkiä jalassa. Kuljen koko ajan sisältä ulos ja takaisin lasten takia, enkä tosiaankaan jaksa riisua kenkiä joka kerta. Lattiat imuroidaan muutaman päivän välein, eikä parketti ole edes likainen kun se pestään parin viikon välein.
Talvella eri juttu kun kengät ovat märkiä ja kuraisia.
sukat likaannu ;) Melko hautovaa touhua, itse riisun viipymättä kengät ja sukat (en käytä niitä kesällä) kotiin tultuani, ja tassuttelen paljain jaloin. Talvella on ihana olla villasukissa.
sanoi hän heidän lattioiden olevan tosi kylmiä. Suoraan maavaraisen betonin päälle on laitettu kokolattiamatto ja ilmastointi aukko on yleensä lattiatasossa. Tietty heillä ei ole sellaisia eristyksiä laatan alla kuin meillä. Tämä siis omakotitaloissa ja lämpöisessä osavaltiossa.
Muutamassa perheessä vierailin siellä ollessa ja kyllä ottivat kengät pois siihen ulko-oven eteen olivat oppineet tavan muualta. Yleensä omakotitaloissa ei ole edes paikkaa mihin ne kengät tai takin laittaa. Eli on kyllä tapana lompsia kenkineen sisällä! Siltikin tapa on muuttumassa siellä.
Katsokaapa vaikka englannistakin sisustusohjelmia. Ei mitään paikkaa kengille tai takeille. Suoraan ulko-ovesta olohuoneeseen kokolattiamatolle ja kengät jalassa!!!