Näkeekö joku järkeä tässä liikuntatuntidilemmassa?
Tyttärelläni oli tänään liikunnassa luistelua viimeisellä oppitunnilla. Asumme AIVAN luistelukentän vieressä, eikä tyttäreni tarvitse ylittää katua kotiin tullessa. Evästinkin häntä aamulla, että ottaa liikuntatunnille lähtiessään reppunsa mukaan ja tulee kentältä tunnin päätyttyä suoraan kotiin.
Tyttäreni oli kertonut tästä tunnille lähdettäessä opettajalle, joka oli kieltänyt häntä ottamasta reppua kentän reunalle, koska "se olisi epäreilua muita oppilaita kohtaan". Tunti päättyi jäällä tasan klo 14.05, minkä jälkeen lapset vaihtoivat luistimet jaloistaan, kulkivat takaisin koululle 400 m, hakivat reput luokasta ja vasta sitten pääsivät lähtemään. Tyttäreni oli suorittanut kaiken ihan ripeästi ja oli kotona klo 14.45. Jos hän olisi saanut tulla suoraan, hän olisi ollut kotona klo 14.15 viimeistään. Minusta tämä oli nyt epäreilua tyttärelleni, joka 15 asteen pakkasessa taivalsi ihan turhaan reiluuden takia koululle ja takaisin. Ja jos kyseessä oli kouluaika, jonka koulu on vastuussa lapsesta, niin minusta lasten olisi kuulunut olla jo koululla klo 14.05 valmiina kotiinlähtöön. Kuuluuko kamppeiden vaihto liikuntatunnin jälkeen todella vapaa-aikaan eikä kouluaikaan?
Kommentit (15)
mutta miten voi mennä 2*400m matkaan + tietty kenkien vaihtoon 40minsaa? Taisi se tyttö jäädä vähän muutakin tekemään kuin reppua hakemaan?
lapset jotka asuvat samalla suunnalla teidän kanssanne. Olisiko heidänkin pitänyt saada ottaa reppunsa sinne kentän laidalle? Ihan samalla tavalla hekin joutuivat kulkemaan turhaan edestakaisin pakkasessa, ja vielä pidemmän matkan kotiinsa. Ja jos puolet luokasta saa ottaa reppunsa kentän laidalle niin millä perusteella loput eivät saisi?
väliä? Jotkut nyt vaan sattuvat asumaan sielläpäin missä ap. Mitä tekisit itse vastaavassa tilanteessa muuten jos kyse olisi työpaikan tilaisuudesta tms ja pomo kieltäisi laukun mukaan oton? Kyllä tulisi semmoinen vinkuminen luottamusmiehelle ettei tosikaan? Alkaako tosiaan tuo vitun tasapäistäminen jo koulussa että "yksi ei saa hyötyä jostain koska muutkaan eivät saa"?
väliä, että ne samalla suunnalla asuvat ovat aivan samassa tilanteessa ap:n lapsen kanssa. Ihan samalla tavalla heillekin tulee ylimääräistä matkaa.
mutta miten voi mennä 2*400m matkaan + tietty kenkien vaihtoon 40minsaa? Taisi se tyttö jäädä vähän muutakin tekemään kuin reppua hakemaan?
Jos se meni vaikka näin:
14.05 Lähtö kentältä
14.15 Koululla
14.25 Lähtö koululta
14.35 Kentän kohdalla kävelemässä kotiin
14.45 Kotona
Kentältä kaikki lapset ovat lähteneet joukolla takaisin ja isoa lapsiryhmää on hitaanpuoleista liikutella varsinkin jos puhutaan alakouluikäisistä eikä teineistä.
Olen luokanopettaja, ja joka vuosi vastaavia tilanteita tulee kohdalle erityisesti uintien kanssa. Meidän koululta on kävelymatka uimahallille, ja välillä luokan uintivuorot ovat päivän päätteeksi.
Näitä kertoja varten kerään vanhemmilta tiedon, ketkä lapsista saavat lähteä uimahallilta suoraan kotiin, ja ketkä palaavat kanssani koululle. Ei tässä ole mitään juridista ongelmaa. Koulu on vastuussa oppilaista myös koulumatkoilla mutta enhän minä muutenkaan saata oppilaita koteihin. Vanhemmille pitää vaan tiedottaa, jos koulupäivä päättyy jossain muualla, kuin koululla. Ja aina pitää olla mahdollisuus palata opettajan kanssa koululle.
Vaikuttaa siltä, että lapsesi opettaja pelkää mahdollisia seurauksia, jos jotain sattuisi lapsellesi suoraa kentältä kotiin lähtiessä. Hän ei taida tietää näitä juridisia seikkoja, vaan pelaa varman päälle. Kiellettyä ei tietysti ole sekään mutta hieman typerää kylläkin.
samaa mieltä. Olisi voinut mennä suoraan kotiin, mutta vaikea sanoa onko opettajilla joku juridinen vastuu saattaa lapset koululle? Jos se on tehty vain reiluuden nimissä, niin on epäreilua tytölle. Minkä ikäinen on kysessä? Vanhempi olisi varmaan vaan ottanut repun ja mennyt kotiin:)
sieltä kentänlaidalta?
Koulussa se oli koulun vastuulla...
Sinuna ottaisin koululle yhteyttä ja keskustelisin vähän tuollaisen järjestelyn järkevyydestä. Jos kerran tunti loppuu klo 14.05 niin senjälkeen on ihan sama meneekö tyttö koululle vai kotiin. Ja tässä tapauksessa kotiin on järkevämpää mennä, jos ei kerran teitäkään tarvi ylittää.
lapset jotka asuvat samalla suunnalla teidän kanssanne. Olisiko heidänkin pitänyt saada ottaa reppunsa sinne kentän laidalle? Ihan samalla tavalla hekin joutuivat kulkemaan turhaan edestakaisin pakkasessa, ja vielä pidemmän matkan kotiinsa.
Ja jos puolet luokasta saa ottaa reppunsa kentän laidalle niin millä perusteella loput eivät saisi?
kyllähän ne kengätkin luistellessa pitää johonkin jättää, miksei reppuakin samaan paikkaan?
Mä ainakin muistan ala-asteen ajoilta, että kun oli hiihtoa, niin me hiihdettiin eka rinki puoleen väliin reppu selässä ja jätettiin reppu sinne metsään ja kun oli se pakollinen kolme kierrosta hiihtänyt, lähdettiin siitä repun kohdalta kotiin, koska kotimme oli siinä aivan vieressä.
Typerää opettajalta mielestäni.
lapset jotka asuvat samalla suunnalla teidän kanssanne. Olisiko heidänkin pitänyt saada ottaa reppunsa sinne kentän laidalle? Ihan samalla tavalla hekin joutuivat kulkemaan turhaan edestakaisin pakkasessa, ja vielä pidemmän matkan kotiinsa.
Ja jos puolet luokasta saa ottaa reppunsa kentän laidalle niin millä perusteella loput eivät saisi?
Meillä allekirjoitimme syksyllä lupalapun, että lapsemme saa lähteä itse kotiin, kun ovat esim hiihtämässä, luistelemassa, uimahallilla, tai muualla kuin koululla päivän viimeisellä tunnilla.
Lappi tuli opettajalta, ja siinä oli rasti ruutuun mohta, saa lähteä, tai ei saa lähteä.
lapset jotka asuvat samalla suunnalla teidän kanssanne. Olisiko heidänkin pitänyt saada ottaa reppunsa sinne kentän laidalle? Ihan samalla tavalla hekin joutuivat kulkemaan turhaan edestakaisin pakkasessa, ja vielä pidemmän matkan kotiinsa.
Ja jos puolet luokasta saa ottaa reppunsa kentän laidalle niin millä perusteella loput eivät saisi?
väliä? Jotkut nyt vaan sattuvat asumaan sielläpäin missä ap.
Mitä tekisit itse vastaavassa tilanteessa muuten jos kyse olisi työpaikan tilaisuudesta tms ja pomo kieltäisi laukun mukaan oton? Kyllä tulisi semmoinen vinkuminen luottamusmiehelle ettei tosikaan?
Alkaako tosiaan tuo vitun tasapäistäminen jo koulussa että "yksi ei saa hyötyä jostain koska muutkaan eivät saa"?
Kyllä meillä on lapset saaneet aina lähteä suoraan esim hiihtoladulta kotiin kun se on lähellä kotia. Samoin uimahallilta vaikka se on aika kaukana mutta lapsi oli menossa harrastukseen keskustaan niin lähti itsenäisesti. Tottakai näin pitäisi olla, että kun virallinen koulutunti loppuu, lapsi on vapaa tekemään mitä vaan. Jos kyse jostain vastuujutusta tms niin silloin koko porukan olisi pitänyt olla koululla kotiinlähtövalmiina 14.05.
niin opettaja olis osannut neuvoa muitakin lapsia ottamaan reput mukaansa (ja luvat vanhemmilta).
Kyseessä kuitenkin todella lyhyet matkat, niin ei tämä nyt kovin iso juttu ollut.