Mitä teille täydellisille äideille tapahtuu, kun vauvaikä on ohi??

"täydellinen" äiti. Nyt kun poika 4v tuntuu etten ole kyllä täydellistä nähnytkään...mutta kyllä silti lapseni on hyvissä vaatteissa, käy harrastamassa, luen paljon kirjoja jne. Mutta välillä on sellaisia tilanteita ettei tiedä hyppäiskö samantien parvekkeelta alas :D

missään toiminnassa, missä tapaisi muita ihmisiä.

Hui kauheaa, olen ollut ylisuorittajaäiti kun käytin vauvaa vauvauinnissa. Ja ihan vain sen takia, että tapasin muita äitejä ja vauvakin nautti touhusta.

Hahahaaa, tätä ap.n naiviutta. Hyvä äiti kykkii vauvan kanssa kahdestaan kotona ja antaa pulloa. Mutta tutkii hysteerisenä sitten elintarvikkeiden sisältöä, mitä voi leikki-ikäiselleen antaa ja opettaa sitä lukemaan ja laskemaan. Muahahaaaaa....

Itse olen vakaasti sitä mieltä, että vauva ei tarvitse muskareita, jumppaa, värikylpyjä tai mitään ihmeellistä kasvaakseen ja kehittyäkseen normaalisti. Rakkaus, syli, huolenpito ja ruoka riittää vauvan kasvuun ja kehitykseen. En sano, että näistä kerhoista yms. mitään haittaakaan on vauvalle, mutta joillekin äideille niistä saattaa tulla nimenomaan ylisuorittamista ja pakko, koska kaikki muutkin käyvät. Ei tietenkään kaikille, mutta osalle kyllä.

Isompi lapsi sitten taas tarvitsee ihan eri tavalla yhteistä tekemistä. MUTTA sen yhteisen tekemisen ei tarvitse välttämättä olla ohjattua harrastusta tms. Väitän, että normaali yhdessä oleminen kotona, arki askareiden tekeminen yhdessä, lukeminen, pelaaminen, ulkoilu ja myös vapaa leikki antaa lapselle paljon eväitä oppimiseen ja kehittymiseen. Myöskään isomman lapsen kohdalla ei tarvitse aina olla mitään ohjattua toimintaa vaan joskus saa ja pitää olla myös tylsää.

Itse olen kyllä sitä mieltä, että vauvaan ja hänen tarpeisiinsa sesitiivisesti suhtautuvat vanhemmat eivät tätä kykyä kadota myöskään lapsen kasvaessa.

ja virikkeistä.

Vautsivau, oletpa mahtava äiti ja parempi muita *aaltoja*

Itse asiassa toisen lapsen imetykseni sujui ihan täydellisesti, en minä sitä tässä itse. Oikeasti, ihan puhtaasti ihmettelen, että miten se hirveä suorittaminen katoaa niiden äitien päästä ja vaihtuu sellaiseen hällä väliä -tyyliin. Minä ihan puhtaasti vaan ihmettelen tätä, kun mentiin tässä elämää 5-vuotta ja huomasin yhtäkkiä, että kukaan muu ei olekaan niin kiinnostunut enää lapsensa syömisistä ja virikkeistä, kuin minä.

Ei ole tässä traumaa taustalla. Paljon on traumoja, mutta ei tässä :)

ap

niin siitä monilla on voimakkaita ajatuksia ja käytetään paljon energiaa sen onnistumiseen. Jos ei onnistu, niin moni kokee syyllisyyttä. Ketään ei kiinnosta, miten lasta ruokkii sen seuraavat 17 vuotta kotona (uskon, että tällä on kauskantoisemmat seuraukset kuin imetyksellä).

Itse olen vakaasti sitä mieltä, että vauva ei tarvitse muskareita, jumppaa, värikylpyjä tai mitään ihmeellistä kasvaakseen ja kehittyäkseen normaalisti. Rakkaus, syli, huolenpito ja ruoka riittää vauvan kasvuun ja kehitykseen. En sano, että näistä kerhoista yms. mitään haittaakaan on vauvalle, mutta joillekin äideille niistä saattaa tulla nimenomaan ylisuorittamista ja pakko, koska kaikki muutkin käyvät. Ei tietenkään kaikille, mutta osalle kyllä.

Isompi lapsi sitten taas tarvitsee ihan eri tavalla yhteistä tekemistä. MUTTA sen yhteisen tekemisen ei tarvitse välttämättä olla ohjattua harrastusta tms. Väitän, että normaali yhdessä oleminen kotona, arki askareiden tekeminen yhdessä, lukeminen, pelaaminen, ulkoilu ja myös vapaa leikki antaa lapselle paljon eväitä oppimiseen ja kehittymiseen. Myöskään isomman lapsen kohdalla ei tarvitse aina olla mitään ohjattua toimintaa vaan joskus saa ja pitää olla myös tylsää.

Itse olen kyllä sitä mieltä, että vauvaan ja hänen tarpeisiinsa sesitiivisesti suhtautuvat vanhemmat eivät tätä kykyä kadota myöskään lapsen kasvaessa.

Minusta tässä kirjoituksessa ei missään vaiheessa sanota, että vauvan kanssa pitäisi olla vain kotona vaan, että vauva ei mitenkään välttämättä tarvitse kaiken maailman harrastuksia. Eikä se automaattisesti tee äidisitä ylisuorittajaa jos haluaa jossain harrastuksessa vauvan kanssa käydä vaan JOILLAKIN harrastaminenkin voi olla pelkkää suorittamista "on pakko harrastaa, muuten lapsi ei ikinä opi...."

aika huono =) Aika harva on ymmärtänyt aloituksen pointtia.

siis joidenkin ihmisten kohdalla, ap taisi vähän suurentaa sitä joukkoa esittämällä vähän karrikoidusti minä vastaann muut.



Mutta siis löytyy näitä äitejä, ja usein juuri uraäitejä isoilla palleilla, jotka ovat vauva-aikana "halunneet tehdä kaiken oikein", joten jokainen opus on luettu ja sen mukaan menty ja toimittu ja tosiaan niitä virikkeitä tarjottu -ja just, koska ne ensimmäiset kiintymyssuhteen kannalta ratkaisevat vuodet on tärkeimmät niihin on panostettu (mukamas) hirveesti. On saatettu olla ihan fanaattisia jopa jostain asiasta. Sitten viimeistään 3 v lapsi laitetaan tarhaan, ja koska molemmat vanhemmat tekee uraa, niin suuri osa yhdessäoloajasta, jota ei ole paljon, ollaan puhelimessa tai koneella hoitamassa työasioita.



Uskon, että osin saattaa johtua siitä, että nämä tämän tyyppisetä äidit ei voi vaan olla ja nauttia siitä, vaan kaiken täytyy olla projekti, niinpä se 0-3 v lapsen kanssa vietetty aika on projekti, joka pitää saada mahdollisimman hyvin vietyä läpi, ja sen jälkeen työelämä täyttää tän projektin tarpeen joten lapset jää vähemmälle.

ja samaa olen itsekin ihmetellyt.



Eli monet äidit oli vauvavuoden aikana varmasti mua monin tavoin "parempia", mutta nyt, kun lapsi on jo leikki-ikäinen niin samat, täydellisiltä vaikuttavat äidit eivät jaksa juurikaan panostaa lapsiinsa. Munkin mielestä tää on ihmeellistä!

Ei jaksa sitten vauva-ajan jälkeen enää niin kauheesta panostaa, väsähtää kun on yrittänyt jo ihan liikaa.

t taisin olla 33

yhden lapsen vanhempana/päiväkodin työntekijänä siellä päiväkodissa. Yleistät ja teet ennakko-oletuksia tosiasioita tietämättä.



Itse olen hoitanut lapseni kotona 3-vuotiaaksi, nuorimmat 4- ja 5- vuotiaaksi kotona. Nyt olen tyytyväisenä töissä ja 4- ja 5-vuotiaat ovat toista kuuakutta hoidossa. Esikoinen käy koulua. Esikoista neuvon matikan kokeeseen lukemisessa ja autan laskuissa (opastan), vien harrastuksiin kaksi kertaa viikossa ja kavereille yökylään/kavereitten kanssa uimaan yms. 4- ja 5-vuotiaat eivät vielä ole halunneet aloittaa harrastusta, ehtii sitä vielä löytää sen mieluisan harrastuksen. Esikoinenkin (9v) on vaihtanut harrastuksia moneen otteeseen vaikka aloitti tanssilla 4v vanhana.



Ei vanhemmuus todellakaan vauvaiän jälkeen lopu, ja olen ollut niin hyvä äiti kuin olen pystynyt, mutten varmaankaan "täydellinen". Ainakaan jos se imetyksen pituudella lasketaan tmv. Ekaa imetin 9kk, mutta toista vain 3kk, kolmatta taas 7kk.



Luulisin että pääsääntöisesti lapsistaan välittävät, välittävät heistä myös kun he kasvavat. Ei se rakkaus lopu vauvaikään.:)

En kokenut itse miksikään suorittamiseksi, että lauleskelin vauvamahalleni ja kävin lasten kanssa perhekerhoissa ja harrastuksissa. Laulaminen oli kivaa ja vauvojen kanssa puuhaaminen myös. Kannoin kantoliinassa ennen kuin ne tulivat edes muotiin ja nukuttiin perhepedissä ennen kuin sanaa edes tiedettiin.

Siksi ihmettelen ap.n suoraa linjaa, että näitä tehdessäni minun olisi pitänyt heittää heti lapset 3 vuotiana pitkiksi päiviksi hoitoon ja unohtaa heidät ja herranen aika, en olis opettanut lukemaan ja kirjoittamaan.

Lukemisesta ja kirjoittamisesta täytyy sanoa sen verran, että esikoinen oppi koulussa ja muut oppi siinä samalla kun esikoinen opetti. Että pakko tunnustaa huono äitiyteni, en ole opettanut lapsille lukemista ja kirjoittamista.

Lapsi tarvitsee läsnäoloa, mutta se, että on vauva-aikana imettänyt ja lauleskellut ja käynyt jossain muskarissa (missä en kyllä itse käynyt), ei sulje hyvää äitiyttä pois myöhemminkin.

Jopa se murkku tarvitsee huomiota ja kiinnostusta. Ja esim se sanojen tenttiminen on murkulle juuri sitä, että äiti on kiinnostunut hänen koulunkäynnistään. Ja samalla sitä kahdenkeskitä aikaa, koska murkun kanssa saattaa muuten joskus olla se keskusteluyhteys vaikeaa. Tällaisissa tilanteissa päästään monesti juttelemaan niistä murheista, joita koulussa voi olla.

t. se murkun äiti, joka nyt jäi jumiin tähän ketjuun

On siis vauvojen äitejä, jotka ylisuorittavat. Laulavat, jumppaavat, kahvittelevat kaupungilla muiden äitejen kanssa. Ja nämä asiat tunnutaan tekevän siksi, kun niin kuuluu eikä välttämättä siksi, että itsestä tuntuu hyvälle tehdä niin.

Pitää näyttää vauvaa ja onnellista vauvaelämää muillekin.

On sitten myös vauvojen äitejä, jotka eivät kauheasti piittaa vauvoistaan. Ja näiden väliinkin mahtuu minenlaisia äitejä.

Leikki- ja kouluikäisten äideitä löytyy myös kaikennäköisiä. Niitä jotka eivät todellakaan katso onko lapsella hyvät ja lämpöiset ulkovaatteet jne ja niitä jotka melkein vaan lastensa kautta elävät.

Mutta en osaa noin mustavalkoisesti ajatella kuin ap, että tietynlainen vauvaajan äitiys johtaa tiettyyn leikki-ikä-äitiyteen.

Toki jos äidillä on hyvä työpaikka, josta hän pitää ja vielä ansaitsee hyvin, niin hän vauvavuoden jälkeen tuntee varmaan vetoa palata äkkiä töihin. Ja kun puhut äideistä jotka ovat sitä vauvaa kiikuttaneet sinne ja tänne, niin aika moni heitä varmaan on aika hyvin tienaava, jotta on varaa ostaa viimeitä huutoa olevat vaunut ja mennä vauvamuskariin ja kahville. Joten siinä mielessä nämä asiat voivat liittyä tosiinsa.

Mutta itseäni en esim. tunnista kuuluvaksi kumpaankaan kastiin.

Minulle esim. se imetys on tosi tärekä juttu. Mutta en ole laulanut vauvamahalle. 3 ekaa ovat käyneet vauvamuskarissa, 4. ei.

Haluaisin hakea lapset hoidosta mahdollisimman nopeasti pois. Ja pieniä en haluaisi hoitoon viedäkään. Haluan, että lapsilla on lämpöiset vaatteet jne. 2 isompaa lasta harrastavat ja kaksi pienempää eivät. Puuhaame yhdessä koko perheellä paljon kaikenlaista, ulkoilemme, retkeilemme, matkustelemme, autoilemme jne.

Mielstäni olin hyvä vauvan äiti, mutta myös hyvä koululaisen äiti. En ymmärrä miksi pitkä imetys aiheuttaisi sen, että lapseni ei isompana ole enää se tärkein juttu minulle?

Eiköhän näissä jutuissa se luonne vaikuta aika paljon. Tuskin se miten on vauvaansa hoitanut.

Lue uudestaan ihan ajatuksella, mitä kirjoitin.

t. ap

On siis vauvojen äitejä, jotka ylisuorittavat. Laulavat, jumppaavat, kahvittelevat kaupungilla muiden äitejen kanssa. Ja nämä asiat tunnutaan tekevän siksi, kun niin kuuluu eikä välttämättä siksi, että itsestä tuntuu hyvälle tehdä niin.

Pitää näyttää vauvaa ja onnellista vauvaelämää muillekin.

On sitten myös vauvojen äitejä, jotka eivät kauheasti piittaa vauvoistaan. Ja näiden väliinkin mahtuu minenlaisia äitejä.

Leikki- ja kouluikäisten äideitä löytyy myös kaikennäköisiä. Niitä jotka eivät todellakaan katso onko lapsella hyvät ja lämpöiset ulkovaatteet jne ja niitä jotka melkein vaan lastensa kautta elävät.

Mutta en osaa noin mustavalkoisesti ajatella kuin ap, että tietynlainen vauvaajan äitiys johtaa tiettyyn leikki-ikä-äitiyteen.

Toki jos äidillä on hyvä työpaikka, josta hän pitää ja vielä ansaitsee hyvin, niin hän vauvavuoden jälkeen tuntee varmaan vetoa palata äkkiä töihin. Ja kun puhut äideistä jotka ovat sitä vauvaa kiikuttaneet sinne ja tänne, niin aika moni heitä varmaan on aika hyvin tienaava, jotta on varaa ostaa viimeitä huutoa olevat vaunut ja mennä vauvamuskariin ja kahville. Joten siinä mielessä nämä asiat voivat liittyä tosiinsa.

Mutta itseäni en esim. tunnista kuuluvaksi kumpaankaan kastiin.

Minulle esim. se imetys on tosi tärekä juttu. Mutta en ole laulanut vauvamahalle. 3 ekaa ovat käyneet vauvamuskarissa, 4. ei.

Haluaisin hakea lapset hoidosta mahdollisimman nopeasti pois. Ja pieniä en haluaisi hoitoon viedäkään. Haluan, että lapsilla on lämpöiset vaatteet jne. 2 isompaa lasta harrastavat ja kaksi pienempää eivät. Puuhaame yhdessä koko perheellä paljon kaikenlaista, ulkoilemme, retkeilemme, matkustelemme, autoilemme jne.

Mielstäni olin hyvä vauvan äiti, mutta myös hyvä koululaisen äiti. En ymmärrä miksi pitkä imetys aiheuttaisi sen, että lapseni ei isompana ole enää se tärkein juttu minulle?

Eiköhän näissä jutuissa se luonne vaikuta aika paljon. Tuskin se miten on vauvaansa hoitanut.

kerroin havaintojani niistä äideistä, jotka ylisuorittavat vauva-aikaa. Joillakin onnistuu perhepedit ja muut helposti, eihän se edes ole sitten ylisuorittamista. Et nyt edes kuulu tähän ketjuun.

Sanon kuitenkin, että se, että 'kuulustelee läksyt' ei ole ylisuorittamista murkkuiästä mielestäni.

ap

En kokenut itse miksikään suorittamiseksi, että lauleskelin vauvamahalleni ja kävin lasten kanssa perhekerhoissa ja harrastuksissa. Laulaminen oli kivaa ja vauvojen kanssa puuhaaminen myös. Kannoin kantoliinassa ennen kuin ne tulivat edes muotiin ja nukuttiin perhepedissä ennen kuin sanaa edes tiedettiin.

Siksi ihmettelen ap.n suoraa linjaa, että näitä tehdessäni minun olisi pitänyt heittää heti lapset 3 vuotiana pitkiksi päiviksi hoitoon ja unohtaa heidät ja herranen aika, en olis opettanut lukemaan ja kirjoittamaan.

Lukemisesta ja kirjoittamisesta täytyy sanoa sen verran, että esikoinen oppi koulussa ja muut oppi siinä samalla kun esikoinen opetti. Että pakko tunnustaa huono äitiyteni, en ole opettanut lapsille lukemista ja kirjoittamista.

Lapsi tarvitsee läsnäoloa, mutta se, että on vauva-aikana imettänyt ja lauleskellut ja käynyt jossain muskarissa (missä en kyllä itse käynyt), ei sulje hyvää äitiyttä pois myöhemminkin.

Jopa se murkku tarvitsee huomiota ja kiinnostusta. Ja esim se sanojen tenttiminen on murkulle juuri sitä, että äiti on kiinnostunut hänen koulunkäynnistään. Ja samalla sitä kahdenkeskitä aikaa, koska murkun kanssa saattaa muuten joskus olla se keskusteluyhteys vaikeaa. Tällaisissa tilanteissa päästään monesti juttelemaan niistä murheista, joita koulussa voi olla.

t. se murkun äiti, joka nyt jäi jumiin tähän ketjuun

On siis vauvojen äitejä, jotka ylisuorittavat. Laulavat, jumppaavat, kahvittelevat kaupungilla muiden äitejen kanssa. Ja nämä asiat tunnutaan tekevän siksi, kun niin kuuluu eikä välttämättä siksi, että itsestä tuntuu hyvälle tehdä niin.

Pitää näyttää vauvaa ja onnellista vauvaelämää muillekin.

On sitten myös vauvojen äitejä, jotka eivät kauheasti piittaa vauvoistaan. Ja näiden väliinkin mahtuu minenlaisia äitejä.

Leikki- ja kouluikäisten äideitä löytyy myös kaikennäköisiä. Niitä jotka eivät todellakaan katso onko lapsella hyvät ja lämpöiset ulkovaatteet jne ja niitä jotka melkein vaan lastensa kautta elävät.

Mutta en osaa noin mustavalkoisesti ajatella kuin ap, että tietynlainen vauvaajan äitiys johtaa tiettyyn leikki-ikä-äitiyteen.

Toki jos äidillä on hyvä työpaikka, josta hän pitää ja vielä ansaitsee hyvin, niin hän vauvavuoden jälkeen tuntee varmaan vetoa palata äkkiä töihin. Ja kun puhut äideistä jotka ovat sitä vauvaa kiikuttaneet sinne ja tänne, niin aika moni heitä varmaan on aika hyvin tienaava, jotta on varaa ostaa viimeitä huutoa olevat vaunut ja mennä vauvamuskariin ja kahville. Joten siinä mielessä nämä asiat voivat liittyä tosiinsa.

Mutta itseäni en esim. tunnista kuuluvaksi kumpaankaan kastiin.

Minulle esim. se imetys on tosi tärekä juttu. Mutta en ole laulanut vauvamahalle. 3 ekaa ovat käyneet vauvamuskarissa, 4. ei.

Haluaisin hakea lapset hoidosta mahdollisimman nopeasti pois. Ja pieniä en haluaisi hoitoon viedäkään. Haluan, että lapsilla on lämpöiset vaatteet jne. 2 isompaa lasta harrastavat ja kaksi pienempää eivät. Puuhaame yhdessä koko perheellä paljon kaikenlaista, ulkoilemme, retkeilemme, matkustelemme, autoilemme jne.

Mielstäni olin hyvä vauvan äiti, mutta myös hyvä koululaisen äiti. En ymmärrä miksi pitkä imetys aiheuttaisi sen, että lapseni ei isompana ole enää se tärkein juttu minulle?

Eiköhän näissä jutuissa se luonne vaikuta aika paljon. Tuskin se miten on vauvaansa hoitanut.

miten paljon aikaa ja energiaa käytetään imetyksen onnistumiseen - tai sen yrittämiseen. Tiedättekö ketään, joka käyttäisi saman energia- ja aikamäärän tutkiakseen, mitä vanhemman lapsen ruuat sisältävät (lisäaineet, ravintoaineet..).



Missä on esim. ruoki lapsesi oikein -palstat. Imetyspalstat kyllä löytyvät.



Jotain outoa tässä on. Okei, se tietysti, että äitiyslomalla on ehkä aikaa enemmän..



ap

olin itse täydellisyys lasteni vauva-aikoina, vielä muutaman vuoden sen jälkeenkin.



Nyt kun ovat koululaisia tuntuu tämä täydellisyys kadonneen aika tyystin, enkä ole siitä yhtään iloissani, tuskin ovat lapsenikaan.

vauva-ajasta on fanaattisia mielipiteitä ja "ylisuorittamista". Mutta kun lapsi kasvaa, ei asioilla ole yhtäkkiä niinkään merkitystä. Monet panostaa vauvaansa projektina (ja samalla sättivät mahdollisesti eri tavoin toimivia), mutta kun lapset kasvaa, ei ne kiinnosta yhtä lailla, eikä enää ollakaan niitä supermutseja mitä vauvan kanssa. Vaikka lapsuus on pitkä aika, vauva-aika lyhyt, niin silti tuohon vauva-aikaan liittyy paljon enemmän panostusta, fanaattisuutta, muiden kyttäämistä, suorittamista...

että koet syyllisyyttä kun oma imetys ei onnistunut.

Voi kultapieni, hyvä sinun lapsestasi tulee, vaikka imetys ei onnistunut.

miten paljon aikaa ja energiaa käytetään imetyksen onnistumiseen - tai sen yrittämiseen. Tiedättekö ketään, joka käyttäisi saman energia- ja aikamäärän tutkiakseen, mitä vanhemman lapsen ruuat sisältävät (lisäaineet, ravintoaineet..).

Missä on esim. ruoki lapsesi oikein -palstat. Imetyspalstat kyllä löytyvät.

Jotain outoa tässä on. Okei, se tietysti, että äitiyslomalla on ehkä aikaa enemmän..

ap

niin siitä monilla on voimakkaita ajatuksia ja käytetään paljon energiaa sen onnistumiseen. Jos ei onnistu, niin moni kokee syyllisyyttä. Ketään ei kiinnosta, miten lasta ruokkii sen seuraavat 17 vuotta kotona (uskon, että tällä on kauskantoisemmat seuraukset kuin imetyksellä).

5-vuotiaalle riittää oma koti ja vanhemmat. Lapsen kehityksen kannalta kolme ensimmäistä vuotta ovat ne tärkeimmät joidenka aikana tehtyjä "virheitä" on vaikea korjata myöhemmin.



Ehkä riippuu asuinalueesta, mutta ainkin meillä on kaikilla lapsilla lämpöiset ja asianmukaiset vaatteet päällä. Mistä sinä tiedät paljonko lapsille muissa perheissä luetaan. Et vaikuta kovin fiksulta joten tuskin mikään hyvä äiti olet.

Itse asiassa toisen lapsen imetykseni sujui ihan täydellisesti, en minä sitä tässä itse. Oikeasti, ihan puhtaasti ihmettelen, että miten se hirveä suorittaminen katoaa niiden äitien päästä ja vaihtuu sellaiseen hällä väliä -tyyliin. Minä ihan puhtaasti vaan ihmettelen tätä, kun mentiin tässä elämää 5-vuotta ja huomasin yhtäkkiä, että kukaan muu ei olekaan niin kiinnostunut enää lapsensa syömisistä ja virikkeistä, kuin minä.

Ei ole tässä traumaa taustalla. Paljon on traumoja, mutta ei tässä :)

ap

niin siitä monilla on voimakkaita ajatuksia ja käytetään paljon energiaa sen onnistumiseen. Jos ei onnistu, niin moni kokee syyllisyyttä. Ketään ei kiinnosta, miten lasta ruokkii sen seuraavat 17 vuotta kotona (uskon, että tällä on kauskantoisemmat seuraukset kuin imetyksellä).