Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Juoppo olen..

Vierailija
26.01.2011 |

Luin tuota ketjua lipittelijöistä ja oloni on helpottunut. Olen nyt n. 4 vuotta juonut n. 20-30 annosta alkoholia per viikko. Joka ilta menee jotain. Olutta, viiniä tai siideriä. Kuten joku ketjussa sanoi, että jos kaapissa ei alkoa olekaa, niin sitä tekee ihan minkä kauppa-asian tahansa ja siinä sivussa voi ottaa kaupasta mukaan parit. Tämä asia on minulle häpeä. Minulle ei enää kotona mies sano asiasta, mutta tiedän, mitä hän minusta ajattelee. Työn opiskelun ja lapset hoidan, mutta kyllä alkoholi määrittelee elämääni hyvin pitkälle. Itse en tavallaan enää "ole johdossa". En edes halua ajatella niitä terveysvaikutuksia, joita vuosien juominen on minulle tuonut, mutta eihän niitä voi sivuuttaakaan. Monena päivänä viikossa ajattelen, että tänään en ota yhtään, mutta kummasti mieli muuttuu, kun iltaa kohti mennään. En ole kellekään tästä asiasta puhunut, en kestä sanoa asiaa ääneen. Tunnen itseni heikoksi ja sitähän minä olen. Heikko. Isäni on alkoholisti ja aina silloin tällöin, kun istun tölkki kourassa sohvalla, mieheni huikkaa ohi mennessään "Isin tyttö." Tuo saa minussa raivon tunteen, jota en kuitenkaan näytä ulospäin. Mutta osuuhan se. Miehelleni on vaikea alkaa puhumaan ääneen ongelmastani, koska tiedän, että hän katsoisi minua sen jälkeen alaspäin. Hän ehkä tuntisi jopa jotain ylemmyydentunnetta, en tiedä. Kiitos kuitenkin kaikille, jotka vastailitte lipitys-ketjuun, enää en tunne olevani niin yksin asian kanssa ja ehkä voin olla tänään ottamatta niitä paria.

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
26.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedäthän, että lapsesi vaistoavat juomisesi? Ja he kantavat siitä syyllisyyttä ja vastuuta, älä tee tätä heille, lapsesi ansaitsevat alkoholittoman lapsuuden.

Vierailija
2/9 |
26.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset


Apua on saatavilla.

http://www.a-klinikka.fi/

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
26.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt mä jo itken täällä.. =/



-ap-

Vierailija
4/9 |
26.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sekin auttaa.

Vierailija
5/9 |
26.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

et todellakaan ole yksin. Itsekin kirjoitin ketjuun ja yllätyin vähän, miten yleistä se on. Ehkä munkin ystäväni, ne täydelliset (ilman ironiaa! :) ) kotiäidit harrastavat lipitystä?



En mäkään ole kehdannut asiasta puhua. Olen tiedostanut ongelman, mutta asiasta ei puhuta. Minä en ole juoppo, minä olen sivistynyt lipittelijä. Viini on sivistynyttä! Toisaalta, saunassa kalja taas on mukavan "äijää". Olenhan rento tyyppi. Mökillä kuuluu tissutella siideriä. ...Kyllä juomia ja syitä löytyy. Enhän sitäpaitsi juo paljoa, hoidan työni, olen terve... Kyllä me selitellä osataan, tosiaan. Sitäpaitsi, pystyn lopettamaan koska haluan. En vaan halua.



Kunnes sitten tuli se piste, etten oikeasti tiennyt, pystynkö lopettamaan, jos haluan. Haluanko tarpeeksi? Olen nyt elämäni retkellä ottamassa sitä selvää. :) Aloitin tipattomalla tammikuulla, toistaiseksi hyvin menee. Sinä voisit kokeilla vaikka huikatonta helmikuuta? Näytä miehellesi, että vaikka oletkin isäsi tyttö, niin olet myös oma itsenäinen naisesi, jota ei sukurasite (niin, olen todellakin käyttänyt jopa sitä tekosyynä itselleni!) eikä alkoholi ohjaile. Kysymys onkin siitä, haluatko sitä tarpeeksi...



Kyllä niitä mielitekoja piisaa itselläkin, mutta tärkeämpää on nyt kuitenkin olla ilman, kuin saada. Jopa viininlipitysketju sai janon heräämään, kun ihmiset kirjoittivat, "miten hienoa olikaan istua sohvan nurkkaan viinilasin kanssa" - no onhan se mukavaa! Sepä se, juominen on vaan niin mukavaa.



Mutta ei mukavaa mahan täydeltä. Mukavaa voi olla muutenkin, jonka LISÄKSi saat voittajafiiliksen, kun jälleen selvisit päivän ilman. Selviäthän, tänään? Huomenna teet vain saman päätöksen.



Tsemppiä, kyl sää jos määki! :)

Vierailija
6/9 |
26.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ota viikosta (ensin) yksi päivä, jolloin et juo alkoholia ollenkaan. Tai vaihtoehtoisesti kaksi päivää jolloin korvaat juomasi alkoholin I-oluella.

Jos, tai pikemminkin KUN, se onnistuu niin lisäät päiviä. Lopulta juot vain viikonloppuisin(?) ja sehän kuuluu jo suomalaiseen kansanperinteeseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
26.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

et todellakaan ole yksin. Itsekin kirjoitin ketjuun ja yllätyin vähän, miten yleistä se on. Ehkä munkin ystäväni, ne täydelliset (ilman ironiaa! :) ) kotiäidit harrastavat lipitystä?

En mäkään ole kehdannut asiasta puhua. Olen tiedostanut ongelman, mutta asiasta ei puhuta. Minä en ole juoppo, minä olen sivistynyt lipittelijä. Viini on sivistynyttä! Toisaalta, saunassa kalja taas on mukavan "äijää". Olenhan rento tyyppi. Mökillä kuuluu tissutella siideriä. ...Kyllä juomia ja syitä löytyy. Enhän sitäpaitsi juo paljoa, hoidan työni, olen terve... Kyllä me selitellä osataan, tosiaan. Sitäpaitsi, pystyn lopettamaan koska haluan. En vaan halua.

Kunnes sitten tuli se piste, etten oikeasti tiennyt, pystynkö lopettamaan, jos haluan. Haluanko tarpeeksi? Olen nyt elämäni retkellä ottamassa sitä selvää. :) Aloitin tipattomalla tammikuulla, toistaiseksi hyvin menee. Sinä voisit kokeilla vaikka huikatonta helmikuuta? Näytä miehellesi, että vaikka oletkin isäsi tyttö, niin olet myös oma itsenäinen naisesi, jota ei sukurasite (niin, olen todellakin käyttänyt jopa sitä tekosyynä itselleni!) eikä alkoholi ohjaile. Kysymys onkin siitä, haluatko sitä tarpeeksi...

Kyllä niitä mielitekoja piisaa itselläkin, mutta tärkeämpää on nyt kuitenkin olla ilman, kuin saada. Jopa viininlipitysketju sai janon heräämään, kun ihmiset kirjoittivat, "miten hienoa olikaan istua sohvan nurkkaan viinilasin kanssa" - no onhan se mukavaa! Sepä se, juominen on vaan niin mukavaa.

Mutta ei mukavaa mahan täydeltä. Mukavaa voi olla muutenkin, jonka LISÄKSi saat voittajafiiliksen, kun jälleen selvisit päivän ilman. Selviäthän, tänään? Huomenna teet vain saman päätöksen.

Tsemppiä, kyl sää jos määki! :)


Etenkin nuo sanat "tärkeämpää on olla ilman, kuin saada" osui! Aion olla tämän päivän juomatta. Todellakin aion. Hyllyllä on alkoholia, mutta nyt pullot näyttävät lähinnä vastenmielisiltä ja muistuttavat minua yhdestä elämäni tärkeimmästä asiasta: Rentoutuksesta ja hyvästä olosta, jonka saan siitä, kun alkoholi vaikuttaa elimistössä. Nuo pari surkeaa pulloako määrää tästä päivästä?? Vitut sanon minä! Tänään en ota ja huomenna tulen kertomaan, että eilen en ottanut yhtään. Varmasti.

-ap-

Vierailija
8/9 |
26.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etenkin nuo sanat "tärkeämpää on olla ilman, kuin saada" osui! Aion olla tämän päivän juomatta. Todellakin aion. Hyllyllä on alkoholia, mutta nyt pullot näyttävät lähinnä vastenmielisiltä ja muistuttavat minua yhdestä elämäni tärkeimmästä asiasta: Rentoutuksesta ja hyvästä olosta, jonka saan siitä, kun alkoholi vaikuttaa elimistössä. Nuo pari surkeaa pulloako määrää tästä päivästä?? Vitut sanon minä! Tänään en ota ja huomenna tulen kertomaan, että eilen en ottanut yhtään. Varmasti. -ap-

Oot kyllä ekstravahva, jos pystyt jo olemassa olevia juomia vastustamaan! :) Mulla toimii parhaiten ostamattomuus, ei joudu kiusauksen eteen. Ajatella - siitä syystä minä, aikuinen ihminen, en voi pitää kotonani baarikaappia, koska siellä ei yksinkertaisesti SÄILYISI mikään!

Tää on vähän niinkuin laihduttamista. Täytyy vaan vastustaa kiusauksia. Aluksi tiheästi, kerta toisensa jälkeen kieltäytyä, kunnes vähitellen ne kerrat harvenevat. Ne kerrat, kun laihdutuksessa menet availemaan kaappeja, olisiko sinne ilmestynyt mitään hyvää... ;)

Mulle ehkä palkitsevinta tässä on ollut unen laatu. Laiska kissa kun olen, niin tykkään nukkumisesta. Ja miten ihanaa onkaan herätä, kun on nukkunut ilman mitään kemikaaleja; vaikka hiprakassa nukunkin sikeästi, on silti aamulla väsynyt olo. Nyt ei.

Odotan huomista, kun tulet kertomaan...

T. 6

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
26.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

jolla myös ongelma. Kaikenmaailman tekosyitä sitä keksii juomiselle. Toisaalta ei tuota hirveää tuskaa olla ilman, mutta on niin helppo ottaa olutta iltaisin, ainahan sitä keksii jonkin syyn itsensä "palkitsemiseen". Pahinta on että nykyään joutuisi ottamaan jo 4-5 olutta jotta siitä olisi "hyötyä", jos sitä nyt hyödyksi voi sanoa.



Terveysongelmat pelottavat oikeasti. Ajattelen itseäni mutta tietenkin myös lapsiani. En halua heille sitä surua jonka isän menetys toisi. Tuntuu että lapset eivät ole tähän asti kärsineet, mutta vanhin poika on jo joskus alkanut huomautella että miksi juot? Siihen on aika hankala vastata.



Tänään yritän olla ottamatta. Huomisesta en lupaa mitään, mutta parhaani yritän.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kuusi neljä