Kärdin masennuksesta ja ahdistushäiriöstä ja mua ÄRSYTTÄÄ kun eräs

Ei sitä tajua, jos ei ole itse kokenut. Ja ainakin mulla akuuttivaiheessa kävi niin, että en suostunut ketään perheen ulkopuolista tapaamaan. Niinpä kaverit eivät missään vaiheessa nähneet, kuinka vaikea olo mulla oli. Silloin kun ystäviä tapasin, oli aina parempi päivä. Heidän saamansa kuva tilanteestani oli aika lailla ruusuisempi kuin mitä se todellisuudessa oli. Toki kerroin heille, mutta kuulema on aina eri kuin näkemä.



Samaa mieltä olen kanssasi, että on tietyssä vaiheessa työtä ihan kyllin, kun pitää jonkinlaista rytmiä ihan vaan kotielämässä: nousee ylös, peseytyy, syö säännöllisesti, ottaa lääkkeet, juo vettä tarpeeksi, käy edes vähän ulkona. Ja yrittää pitää jonkinlaista kontaktia yllä ulkomaailmaan. Mainitsen ennen kuin joku kysyy, että mulla ei ollut lapsia tuossa vaiheessa.



Voimia aloittajalle!

Vaikka kyllä mun kaveri piiristä onneks suurin osa ees yrittä ymmärtää ja just ton et aina ei oo se hyvä päivä.



Mun pomo ei esim ollenkaan tajua tilannetta, se kun näkee mut vaan sillon kun on hyvä päivä koska huonoina päivinä' en täältä pysty lähtemään minnekään.



Lapsia on kaksi joten niitä on joinakin päivinä pakko kuskata, mut sekin on eri istuu autossa ja hakee lapsi koulusta/hoidosta kun että pitäs olla skarppina ja tajuta mitä ihmiset puhuu...



Pomo luulee että lusmuilen kotona huvikseni, lähettelee ihme tekstareita ja syyllistää mua siitä että muutkin on jo ihan rikki työpaikalla kun ei tiedä koska m' meen takas töihin ja jos meen ni monta päivää' oon jne...



Ei todellakaan paranna yhtään mun tilannetta tuon tyyliset viestit.

ennen kuin hänelle itselleen sattuu jotain sellaista, että matto vedetään jalkojen alta. Toki on niitäkin, jotka ovat empaattisempia. Voimia sinulle ja Jeesuksen siunausta!