Noni! Mikä mun pojissa on vikana?KERTOKAA

mun painijan ja jäynän tekijän ku noin rauhallisen kaverin.Vaikka eihän tän hetken tilanne paljoakaan kerro tulevaisuudesta:)

mutta tuon ikäiset lapset, jos eivät IKINÄ riehu tai saa uhmiskohtauksia, niin oudolta kuulostaa. Sehän kuuluu kasvamiseen. Oli sitten kyseessä tyttö tai poika.

superhieno kasvattaja ja todellisuudessa lapses

ravaa terapiassa aikuisena (mutta ei kerro siitä sulle ja menet hautaan luullen olevasi maailman paras äiti). Nimimerkillä entinen mallilapsi, nykyinen salaa syrjäytynyt.

varmaankin riehuvat sitten murrosiässä kahta kauheemmin...

mutta tuon ikäiset lapset, jos eivät IKINÄ riehu tai saa uhmiskohtauksia, niin oudolta kuulostaa. Sehän kuuluu kasvamiseen. Oli sitten kyseessä tyttö tai poika.

mutta eivät todellakaan huuda, tappele, paini, riehu, kuten poikien oletetaan tekevän. Ovat olleet pienestä pitäen tällaisia. Totta ihmeessä he itkevät ja kiukuttelevat kun ei saa jotain tms.. mutta eivät oletusarvoisesti riehu "poikamaisesti" missä tahansa. ap

Kaksi poikaa, 5v ja 3v. Ovat rauhallisia ja kilttejä. Eivät leiki hirviöillä eikä tappeluleikkejä. Eivät riehu päättömästi. Tykkäävät leikkiä kyllä autoilla, junaradalla jne.. mutta myös eläimillä, rakentavat pitkään ym... leikit kestävät pitkään ja on rauhallisia. Ei hajottamista, sotkemista. Tykkäävät eläimistä. Ovat siistejä, vievät itse roskia roskiin, auttaa siivoamisessa (eli tehdä mitä vanhemmatkin tekee). Aggressiivisuutta ei ole.

Tällä palstalla puhutaan jatkuvasti, kuinka pojat ovat semmoisia ja tämmöisiä, raisuja riehujia, jotka leikkii aseilla ja hirviöillä. Voisiko joku nyt ystävällisesti kertoa, mikä on mennyt "vikaan", kun meillä kumpikaan pojista ei ole tuollaisia. Ovat rauhallisia seurailijoita eivätkä varmasti riehu tai tappele. Olisi oikeasti mukava saada kommentteja mistä johtuu että poikien oletetaan olevan tietynlaisia. Aivan kuin minun lapsissa olisi joku "vika" kun ne ei vastaa lainkaan noita kuvauksia "millaisia pojat on". Ihan hirvittää kun lapset aloittaa syksyllä päiväkodin, että mitä siitä tulee kun kerran kaikki muut pojat ovat ihan erilaisia.

Niin kävi meillä. Mutta eipä se ainakaan minua haittaa. Kuuluu normaaliin lapsuuteen.

omani oli kanssa yli 5v, ennen kuin hänestä tuli poikamainen. Siinä vaiheessa reviiri kasvoi (on ollut kotihoidossa) kerhokavereiden kanssa isommaksi ja sitä kautta myös mallia alkoi tulla muualta.

Luultavasti käytös muuttuu kun päiväkoti alkaa.



Toki aina on myös rauhallisia poikia ja villejä tyttöjä. Ei se vakaa ole.

no ehkä ne oppii kun menevät päiväkotiin. Tai sitten jäävät jalkoihin siellä.



Ehkä teillä ei ole ikinä katsottu telkkaria, eikä leikitty puistoissa ja kerhoissa muiden raisumpien poikein kanssa, ja olet jaksanut itse aina ohjailla alunperin heidän leikkejään ja toimiaan, jolloin ovat saaneet tuollaisen rauhallisne toimimisen mallin.

Ja tod.näk. olette rauhallisia sinä ja miehesi itsekin.

joka kyllä leikkii hirivöleikkejä ja tappeluleikkejä omaan rauhalliseen tapaansa. Jos ei ole ollenkaan mitään taistelujuttuja niin oudolta kulostaa. En kyllä tiedä yhtään pientä poikaa joka ei innostu taisteluista ja tee pyssyä vaikka puunpalasta. Mieshormoonin puute?

Jotkut lapset ei vaan välitä riehumisesta tai metelistä. Oma esikoiseni 7v on kiukutellut elämänsä aikana ehkä kaksi kertaa, kuopus onkin ollut tulta jatappuraa alusta lähtien. Ihan terveitä ja normaaleja ja ihania molemmat.

mikään pojille oletettu tapa?



Meidän lapset kyllä keskenään tekevät muuta. Siis jos toinen vie lelun, muksis, lyö toista. Tai sitten riitelevät ja huutavat keskenään jostain lelusta tai jos toinen pilaa ja hajoittaa leikin, vaikka legorakennelman. Mutta yllätys vaan, hoidossa tai eskarissa ei samaa käytöstä ole toisia, perheen ulkopuolisia lapsia kohtaan.

Me olemme mieheni kanssa molemmat sosiaalialalla, ja meillä on hellämielinen eläimiä ja ihmisiä rakastava 5-vuotias poika. Hän on oikeudenmukainen ja reilu, en voisi kuvitella häntä painimaan tai rettelöimään. Ainakaan vielä. Onneksi hoidosta löytyi hänelle samanhenkinen kaveri, ovat koko ajan yhdessä. Mutta isompaan poikaporukkaan ei pääse mukaan, ja jos kaveri on hoidosta pois, meidän poika leikkii joko yksin tai tyttöjen kanssa.

mutta en usko että mikään on mennyt vikaan teillä. Kuulostaa hyvältä. Olisipa enemmän tuollaisia tasapainoisia poikalapsia.

vasta tarhassa, mutta kyllä se valitettavasti poikien kasvamiseen liittyy. Mun poika oli vähän tyttömäinen 4-vuotiaaksi, joka risoi mun miestä ihan kamalasti. Nyt ekalla riehuu ihan tarpeeksi ja leikkii ampumista ja muuta "poikamaisen" rasittavaa.



Pojallani oli vaikea päästä rajuihin poikaleikkeihin, koska ne oli sen mielestä pelottavia ja sitten kun rohkaistui, tuli kyllä varsinainen pikku äijä. Teki hyvää itsetunnolle myöskin.



Mä en ymmärrä ollenkaan niitä rajuja leikkejä, vaikka olinkin pienenä poikatyttö, mutta osana kasvamista ne pitää vaan hyväksyä.

Eikä kukaan täysissä järsissä oleva kuvittele, että kaikki samaa sukupuolta olevat ovat samanlaisia. Minulla on kolme poikaa ja yksi tytär.

ja kuulostaa aika samanlaiselta. Leikkii kyllä joskus hirviöillä (sellaisilla pienillä gormiteilla) samaan tapaan kuin muillakin "ukoille", esim nukkekodissa leikkii niillä, siellä nämä hirviöt asustelevat:D Poikani on päiväkodissa ja sieltä on oppinut yhtä ja toista (esim keksi juuri nämä gormitit pk:n lelupäivästä). Toivoi niitä sitten joululahjaksi. Mielestäni ei kaikkea tarvitse kieltää ja leimata "huonoksi" leluksi, miksei pojalla voisi olla hirviöitä siinä kuin tytölläni on keijukaisia? Tappeluleikeistä poikani ei pidä, pk:n tädit kertoneet että siellä vetäytyy omiin leikkeihinsä jos toisilla pojilla on jotain painimis- tai riehumisleikkejä. Itse sanoo ettei tykkää niistä leikeistä, mielestäni hyvä että osaa vetäytyä silloin pois. Pojallani on leikkipyssy ja sillä leikkii metsästämistä, myös 3v tyttöni osallistuu tähän. Aseleikki ei ole mitään riehumista tyyliin "tapan sut". Lapset ovat erilaisia luonteeltaan, sukupuolesta riippumatta. Eivät kaikki pojat ole riehujia eivätkä kaikki tytöt prinsessoja. Meillä tyttö (joka on 1½v nuorempi) on veljeään rohkeampi ja taipuvaisempi myös riehumaan.

Tappeluleikeistä poikani ei pidä, pk:n tädit kertoneet että siellä vetäytyy omiin leikkeihinsä jos toisilla pojilla on jotain painimis- tai riehumisleikkejä. Itse sanoo ettei tykkää niistä leikeistä, mielestäni hyvä että osaa vetäytyä silloin pois.

suuressa poikaryhmässä ja yleensä sekin aika tulee ja sitten kun tulee, se tosiaan vahvistaa itsetuntoa! suosittelen kannustamaan...

pph

eikä ole koskaan tykännyt minkäänlaisista tappeluleikeistä tai aivan päättömistä riehumisleikeistä. Ja ihan hyvin on pärjännyt niin päiväkodissa kuin koulussakin. Mun mielestä tappeleminen ja reikäpäinen riehuminen on epänormaalin lapsen merkki, vaikka monen palsta maman mielestä onkin jotenkin hienoa, kun oma lapsi on niinq tosi kova äijä.

että ns. poikamaiset piirteet tulevat nimen omaan ilmi ryhmäkäyttäytymisessä eli poikaporukassa poikien käytös ruokkii toisiaan, villiinnytään, uhotaan jne. Harvoin näkee esim. viiden pojan ryhmää, josta ei lähtisi kovaa meteliä. Yksittäin tai pareittain pojat saattavat olla todella "kilttejä", rauhallisia, mutta porukassa meno on toista. olen huomannut, että jopa ne luokan villeimmätkin pojat saattavat kotioloissa olla todellisia hissukoita ja vain kyöhnätä mamman kainalossa. Minulla kaikki pojat todella arkoja ja varovaisen rauhallisia (myös koulussa ja päiväkodissa), mutta onneksi ovat saaneet sentään kavereita ja uskaltavat olla mukana myös isommissa porukoissa. Huomaan kyllä, että omat pojat ovat ryhmässä hieman taka-alalla.

on 7- ja 3-vuotiaat pojat ja esikoinen oli pitkään tosi rauhallinen. Eskarissakin vielä pelkäsi painileikkejä. Mutta sitten eskarikeväänä innostui fyysisemmistä leikeistä ja koulussa välitunnit menevät nyt lumikasoissa nujutessa toisten kanssa. Mutta ainakin vielä tietynlainen varovaisuus ja kiltteys ovat pop, toivottavasti jatkossakin. Vilkkailla fyysisillä leikeillä ei ole mielestäni tekemistä aggressiivisuuden ja tappelunhalun kanssa. Kuopus on oppinut "kovuutta" isoveljeltään, mutta mikään rämäpää ei ole hänkään. Meteliä siedän ja ulkona riehuminen on joskus jopa suotavaa, mutta tappeluun puutun kyllä (ja keskenään veljekset tappelevatkin, vaikka toisten lasten kimppuun eivät käy). Musta ap:n tilanne kuulostaa hyvältä. Ei niissä kaveripiireissäkään pidemmän päälle pärjää ne, jotka ovat aina nyrkit pystyssä. Miettikää mammat itsekin: haluatko kaveriksi ihmisen, joka haastaa koko ajan riitaa?!