Miltä tuntuu vanheta yksin ja lapsettomana,kuka sinut perii tulevassa?

ja lapsettomana en vanhene, mutta yksinäisenä sitten kyllä.

Yksin en toivottavasti vanhene, lapsettomana kyllä. Veljen lapset perivät aikanaan, jos nyt pikapuoliin keikahdan niin äiti ja veli. Miehellä on lapsia edellisestä liitosta, hänen omaisuutensa menee heille.



Ja jos tämä suhde purkaantuu, niin sitten vanhetaan yksin. Ei se vaarallista tai kurjaa ole, jos ei siitä sellaista tee.

Ja vaikka joskus olisinkin, eipä sillä väliä. Olen yksin mielelläni. Perinnöistä en pätkääkään piittaa, ja vielä vähemmän kuolleena.

yksin veloista eli voit päätyä ulosottoon,merkintä papereissa viisi vuotta,saattaa tulla jopa matkustuskielto jos on suurista summista kyse ettet karkaa maksamatta.

elää ja kuolee yksinäisenä vaikka olisi omia lapsia. Eipä se mitään takaa että on lapsia saanut. Ja perinnönhän voi sitten jättää kenelle haluaa.

ja testamentillahan on helppo päättää, kenelle mahdollisen perinnön jättää. Suosittelen kyllä hassaamaan rahat omaan hyvinvointiin.

Suvussa on kaksi tätiä, jotka ovat ns. vanhojapiikoja mutta omaisuutta on päässyt kertymään.

Eipä tarvitse olla yksin! Sisarusten lapset kilvan liehittelevät ja kyläilevät ja ovat valmiusasemissa perimään.

Niin että tuo, armas ap, on niitä huolista pienimpiä!

Käytän rahaa mielin määrin mihin tahdon ja hyvässä seurassa, enkä jätä erikoista perintöä. Sinkkuna ja hyvin tienaavana kun ei tarvitse säästellä, kuten lapsikatraansa kanssa yksin elävä joka senttiä venyttelevä yh-äippä.

ja sen mitä multa jää, saa sisarusten lapset.

Lapsenlapsia on valtavat määrät ja lastenlastenlapsiakin huimat lukemat.



Silti nämä tuntemani mummot ovat yksin. Joulun aikoihin pari lasta käy tuomassa joulukukan.



Sitten tiedän myös näitä lapsettomia vanhoja rouvia. Heillä on laaja ystäväverkosto ja ovat itseasiassa aktiivisempia liikkumaan ja seurustelemaan kuin ne mummot jotka surkuttelevat kohtaloaan kuinka suku on hylännyt.



Näitä näkee työssä paljon. Toivon itse olevani mummona ikikiitollinen lapsistani, mutten halua heidän elämissään roikkua ja asettaa hyvinvointiani sille ehdolle että minua paljon lapset ruuhkavuosissaan muistavat, vaan teen töitä myös ystäväsuhteiden ylläpitämiseen ja elän itse elämääni, en lasteni kautta.

Lapsenlapsia on valtavat määrät ja lastenlastenlapsiakin huimat lukemat. Silti nämä tuntemani mummot ovat yksin. Joulun aikoihin pari lasta käy tuomassa joulukukan. Sitten tiedän myös näitä lapsettomia vanhoja rouvia. Heillä on laaja ystäväverkosto ja ovat itseasiassa aktiivisempia liikkumaan ja seurustelemaan kuin ne mummot jotka surkuttelevat kohtaloaan kuinka suku on hylännyt. Näitä näkee työssä paljon. Toivon itse olevani mummona ikikiitollinen lapsistani, mutten halua heidän elämissään roikkua ja asettaa hyvinvointiani sille ehdolle että minua paljon lapset ruuhkavuosissaan muistavat, vaan teen töitä myös ystäväsuhteiden ylläpitämiseen ja elän itse elämääni, en lasteni kautta.

Parisuhde on toivottavasti vielä vanhanakin, ja ystävät. Sisarusten lapsiakaan ei ole, joten testamentilla eläinsuojelutyöhön.

Jos on valinnut yksin elämisen, miksi sitä pitäisi vanhana katua? Ei kai ihmisen luonne niin täysin muutu eläkepäivien koittaessa, että yhtäkkiä katkeroituisi asiasta, josta on ennen pitänyt. Seuralliselle ihmiselle yksinäisyys tietysti voi olla vaikeaa, mutta eivät kaikki ole seurallisia. Ja seuralliset yksin asuvat voivat hyvissä ajoin hakeutua palvelutaloihin, joissa saa seuraa. Perintöasia nyt on viimeinen, mikä yksin asuvaa tai lapsetonta huolettaa. Testamenttihan siitä huolesta vapauttaa.