Miten sanoa siskolle, että hänen lapsensa on koulukiusattu

[/quote]

Kiusaajat itse tietysti haluaisivat, että syy vieritetään aina uhrin kontolle. "Mitäs oot tommonen!" on maailman yleisin kiusaajien puolustelu.

[/quote]

Jos sulla on oikeasti aikaa kulkea vielä lukiossa lapsesi kanssa ja istua sen kanssa tunneilla, tottakai sä voit tehdä siitä ihan mitä vaan!



Siitähän voisi tehdä vaikka huumorintajuttoman, rillipäisen, uskovaisen, lihavan poikabalettitanssijan, jonka äiti on sen kanssa koulussa? Muussa tapauksessa pitää olla hyvä itsetunto ja huumorintaju, että voi olla erikoinen tai alistua tavikseksi. Sitten lukion jälkeen voi vaikka ruvetakin lihavaksi balettitanssijaksi.



Minä en keksi koulumaailman sääntöjä ja ylä-asteella niihin ei paljoa vaikuteta...



nimim. se kahden veljen sisko ja entinen sijaisope

Mun pitäisi siis rohkaistua sanomaan, että lopettakaa se rilliproffailu ja älyllisyys, opettakaa sille pojalle olemaan tyhmä lapsi, joka räkii, liimaa purkkaa pulpetin alle ja nauraa nenänkaivuulle.

Ja taas vika on siinä kiusatussa? Olisko se vika kuitenkin niissä kiusaajissa? Ja osin myös aikuisissa mallia ap, jonka mielestä kaikkien pitää olla just ja täsmälleen samanlaisia?

- eräs entinen koulukiusattu

ovat erilaisia, mutta silti pitää vaan tulla toimeen toisten kanssa. Siksi kiusaamista ei tule sietää alkuunkaan. Ja vaikka on kiva ajatella, että lapset ovat vasta ihania vastuuttomia lapsia, kasvatus on pakko vaan aloittaa jo silloin! Tottakai ennenkin on liimailtu purkkaa pulpetin alle, mutta ennen sentään aikuiset sanoivat, ettei niin saa tehdä eivätkä kikatelleet kuinka vastuuttomia lapset ovat. Ennen kai ajateltiin, että niistä rämäpäisistä tyhmäilijöistä saattoi aivan hyvin kasvaa kunnollisia aikuisia eli ei viety heti diagnoosia hakemaan, mutta TAVOITE ei sentään ollut, että lapset olisivat käyttäytyneet huonosti.



Asia erikseen on sitten se, että nämä tietoviisaat pojat ovat usein (eivät aina!) helposti nokkavia ja tosi besserwissereitä. Eli yhtä lailla on huonoa käytöstä sekin, jos tällainen lapsi menee haukkumaan muiden puuhia typeriksi.



Tärkeämpää kuin leimaaminen johonkin ryhmään kuuluvaksi ja näiden ryhmien asettaminen paremmuusjärjestykseen on se, että nähdään ihmiset erilaisina yksilöinä, joiden on tarkoitus kutakuinkin sopuisasti elää yhdessä.

mitä muut yrittävät sanoa. Jankuttaa vaan että säännöt on sääntöjä eikä hän niitä keksi. Kuka sanoo että pitää kaikkien mennä keskivertojen säännöillä? Miksi jokaisen elämän pitäisi olla samanlainen? Miksi jokaisen lapsuuden pitäisi mennä samalla tavalla? Miksi kaikilla lapsilla pitäisi olla hauskaa sillä tavalla kuin keskivertoälyllisillä?



AP:n päähän ei mahdu että siskonsa poika nauttii erilaisista asioista kuin hänen räkivät apinansa. Poika lukee ja käy museoissa koska se on hänestä KIVAA. Se on hänelle palkitsevaa. Sosiaalisesti hän ei välttämättä ole voittaja, ainakaan vielä, mutta miksi sen pitäisi olla pääasia? Siksi koska se on sitä sinulle? Ihmiset joille sosiaalinen asema on kaikki kaikessa ovat juuri niitä keskivertoälyisiä jotka laumasieluina pelkäävät kiusatuksi tulemista niin että kuolisivat mieluummin kuin ottaisivat jonkun erilaisen seuraansa. Se kun ei vahvistaisi heidän sosiaalista asemaansa apinalaumassa. Fine, hänelle SE on tärkeää ja palkitsevaa.



Mutta usko pois, kyllä sillä pojalla on asioita joista se nauttii. Lapsuuteen kuuluu oppiminen ja joillekin se on suuri mielihyvä. Ja nimenomaan lapsuuden mielihyvä, eli hänen vanhempansa selvästi tukevat poikansa tapaa olla lapsi. Harmi että hän joutuu valitsemansa tien takia apinoiden hampaisiin, apinat kun eivät voi tietää että joku voi saada nautintoa muustakin kuin räkimisestä ja tyhmäilystä. Itseasiassa perille ei mene että jonkun mielestä nämä leikit ovat äärettömän pitkästyttäviä.



Siskosi poika on juuri nyt lasten maailmassa, mutta kyllä hän viimeistään yläasteella löytää muitakin joille samat asiat ovat mielekkäitä kuin hänelle itselleen. Aina koulukiusattuna olo ei ole tuomionluku loppuelämästä. Joillekin se on opintie jossa tulee selväksi kenen seurassa ei jatkossakaan halua olla.



Siskosi kannattaa tutustuttaa poikaa muihin kaltaisiinsa lapsiin jotta huomaa että apinalauma ei ole ainoa paikka johon pitää jostain syystä sopeutua, vaan että sosiaalisia ryhmiä on monenlaisia.



Ei tarvitse sietää apinoiden alaspäin katsomisia.

lapsi haluaisi päästä mukaan leikkeihin, eikä ymmärrä, että muut eivät ymmärrä hänen aikuismaista arvomaailmaansa ja itkee itsensä uneen sen takia.



Hänen vanhempansa kasvattavat ihan tavallista poikaa, jolla on taipumuksia akateemisuuteen, mutta ei hän itse saa valita museota tai klassista konserttia. Se on vanhempien valinta.



Poika ei ymmärrä mikä hänessä on pielessä, eikä osaa leikkiä, koska hän on aina ollut vanhempien kanssa tekemässä aikuisten asioita. Mutalätäkössä hyppiminen olisi siskoni mielestä moukkamaista, minusta se on lapsena olemista.



Siksi lasta pitäisi auttaa, että se on kasvatettu aikuiseksi, vaikka on lapsi.



ap

Poikaa ei kiusata, mutta on yksinäinen ja kärsii!



Jos toiset eivät halua leikkiä hänen kanssaan se ei ole kiusaamista. Ja toisin kuin joku täällä väitti esim. jo päiväkodissakin puututtavan siihen että kaikki on otettava leikkiin mukaan, niin esim. päiväkodissa jossa meidän lapset olivat ja yksi on vieläkin, niin tälläistä pakkoa ei ole. Siellä saa kieltäytyä ottamasta jotakuta leikkiin, mutta asiasta pitää sanoa nätisti. Ja kyseessä toimintatapa josta juttelin aikanaan elton kanssa. Se ei kuulemma ole kiusaamista:)



Kiusaamiseksi jää sitten enemmän panettelu, selän takana puhuminen, haukkuminen, lyöminen yms. Kun kaverit eivät vain viihdy hänen seurassaan, niin sitä tuskin voi sanoa kiusaamiseksi.



Pojalla vaan ei ole seuraa, joten keinona voisi olla samanhenkisen seuran löytyminen. Poika on ihan hyvä itsenään ja saa olla kiinnostunut muista asioista kuin suurin osa poikia. Nyt pitäisi vaan löytää seuraa joka tykkäisi hänestä. Sitä voi etsiä harrastuksista.



Eli lopputulemana on vain erilaisia lapsia, jotka eivät viihdy yhdessä. Tosin jokaista lasta voi yrittää opettaa joustamaan ja ymmärtämään toistenkin näkökulmia. Tälläinen lapsi saa yleensä kavereita. Mutta tuo "kiusattua" poikaa ei saa yrittää vastausten mukaan muuttaa ja muilla ei ole tarvetta muuttua, koska eivät näe edes ongelmaa.

Lapseni kaverin 9v. veli on sellainen ja muuten hänen veljensä on ihan apina, joka on lapseni kaveri.

Eiköhän kyse ole enemmänkin persoonallisuudesta.

Minusta tämä poika on hyvin yksinäinen, en tiedä kiusataanko. Ihan kiva poika, mutta ei ole sellaien elävä pojannaskali, niinkuin pojat yleensä ovat.

Lapset ei viihdy näsäviisaiden tosikoiden kanssa. Se on valitettavaa, mutta totta. En usko, että lasta pystyy muuttamaan, mutta vaikeaa tulee olemaan poikien mailmassa.

että täällä keskustelevat aikuiset, aikuisten ajatusmaailmalla ja aivoilla. Ainakin useimmat ;)



Lasten maailma ja ajatusmalli ei ole yhtä kehittynyt kuin aikuisten. Toki voi, ja pitää opettaa jokaiselle lapselle suvaitsevaisuutta ja kaikkien hyväksyntää.



Se, miten kaveri/ystävyyssuhteet syntyy on jo täysin toinen juttu. Vaikka aikuiset kuinka tekisi töitä ja suorastaan liimaisivat hyvin erilaisia lapsia kiinni toisiinsa, ei siitä tule välttämättä mitään. Se vaan valitettavasti on niin, että jos tämä ap:n mainitsema lapsi ei löydä kaverikseen saman kaltaista lasta, jonka kanssa hänellä olisi yhteisiä kiinostuksen koohteita, hän jää yksin. Aito ystävyys kaverusten välille vaatii tiettyä samankaltaisuutta, ainakin lapsilla. Ja kyllä me aikuisetkin välttelemme henkilöitä, joide kanssa meillä ei ole mitään yhteistä.



Vaikka koulun, ap:n ja jokaisen aikuisen tehtävä on huolehtia, ettei ketään kiusata koulussa, on todella vaikea pakottaa lapsia esittämään toisen ystävää, jos he eivät sitä ole. Ja se kai on asian ydin. Mitä tämän lapsen avuksi voisi tehdä, että hän ei jäisi yksin?



Tietty "asiattomúus", lapsellisuus ja aikuisen näkökulmasta ärsyttävätkin piirteet nyt vain luonnostaan kuuluu lapsille ja heillä on niihin oikeus. Ja missä lapsi näitä oppii? Muiden lasten kanssa. Aina aikuisten kanssa puuhailevasta lapsesta kasvaa taatusti erilainen lapsi, kun vertaistensa kanssa toimivasta lapsesta. Aikuisten kanssa lapsi ei ole koskaan tasavertaisessa asemassa, eikä opi samanlaista sosiaalista kanssakäymistä kuin lapsiryhmässä.



Ap:n kuvailemassa tapauksessa valitettavasti tehdään todellinen karhunpalvelus poikaparalle. Vaikka meidän aikuisten silmissä tällainen lapsi on unelmatapaus, eli miellyttävää ja helppoa seuraa meille aikuisille, se ei ole lapselle eduksi.



Antaisin lapsen vanhemmille muutaman opuksen lasten sosiaalisiasuhteita käsittelevistä aiheista. Esim. Kristiina Salmivallilla on loistavia kirjoja kaikille lasten ystävyyssuhteista ja koulukiusaamisesta kiinnostuneille vanhemmille/kasvattajille.

Poikaa ei kiusata, mutta on yksinäinen ja kärsii! Jos toiset eivät halua leikkiä hänen kanssaan se ei ole kiusaamista. Ja toisin kuin joku täällä väitti esim. jo päiväkodissakin puututtavan siihen että kaikki on otettava leikkiin mukaan, niin esim. päiväkodissa jossa meidän lapset olivat ja yksi on vieläkin, niin tälläistä pakkoa ei ole. Siellä saa kieltäytyä ottamasta jotakuta leikkiin, mutta asiasta pitää sanoa nätisti. Ja kyseessä toimintatapa josta juttelin aikanaan elton kanssa. Se ei kuulemma ole kiusaamista:) Kiusaamiseksi jää sitten enemmän panettelu, selän takana puhuminen, haukkuminen, lyöminen yms. Kun kaverit eivät vain viihdy hänen seurassaan, niin sitä tuskin voi sanoa kiusaamiseksi. Pojalla vaan ei ole seuraa, joten keinona voisi olla samanhenkisen seuran löytyminen. Poika on ihan hyvä itsenään ja saa olla kiinnostunut muista asioista kuin suurin osa poikia. Nyt pitäisi vaan löytää seuraa joka tykkäisi hänestä. Sitä voi etsiä harrastuksista. Eli lopputulemana on vain erilaisia lapsia, jotka eivät viihdy yhdessä. Tosin jokaista lasta voi yrittää opettaa joustamaan ja ymmärtämään toistenkin näkökulmia. Tälläinen lapsi saa yleensä kavereita. Mutta tuo "kiusattua" poikaa ei saa yrittää vastausten mukaan muuttaa ja muilla ei ole tarvetta muuttua, koska eivät näe edes ongelmaa.

En sanonut, että kaikkien kanssa on aina leikittävä. Sanoin, että satunnainen leikistä ulos jääminen ei ole kiusaamista.

Mutta jos joku jatkuvasti ja systemaattisesti jätetään ulos, komennetaan häipymään, juostaan häntä pakoon yms., SE on kiusaamista ja jopa päiväkodissa kiellettyä. Ei päikkärissäkään ketään saa systemaattisesti syrjiä, älä pane moisen sallimista yhdenkään elton piikkiin.

Kyllä voi lasta kannustaa hakemaan kavereita muualta ja olemaan vähemmän kärkäs.

Tuossa on kuitenkin yksi ongelma. Ko. poika kärsii jo itse tilanteesta ja pitää itseään "huonona", kun ei kelpaa muiden leikkeihin.

Oletko sinä oikeasti sitä mieltä, että tuota huonommuuden tunnetta ja lapsen olematonta itsetuntoa KORJAA se, jos hänelle aletaan paasata sitä, millainen hänen PITÄISI olla kelvatakseen muiden seuraan. Että on HÄNEN ja hänen outoutensa ja vanhempiensa vika, että häntä syrjitään ja suljetaan tekemisistä ulos?

Eikä helsketissä.

Tilanteen avaaminen lähtee aina vanhemmista ja jos vanhemmat ei asiaa ymmärrä, niin vähän on tehtävissä.

Varmasti lapsella menee hyvin kotona aikuisten kanssa, mutta koulussa sosiaalinen ongelma.

Lapset kyllä valikoi kaverinsa kemian perusteella.

Tuttavani lapsi on 11v. Masentui ja masennus johtui sosiaalisesta eristyneisyydestä. Ei ollut kavereita tytöllä ja myöhemmin todettiin lievä asperger.

Lapsella on tärkeää olla kavereita, ei todellakaan voi odottaa yläasteelle asti. Se hetki on juuri nyt, eikä myöhemmin.

Poikaa ei kiusata, mutta on yksinäinen ja kärsii! Jos toiset eivät halua leikkiä hänen kanssaan se ei ole kiusaamista. Ja toisin kuin joku täällä väitti esim. jo päiväkodissakin puututtavan siihen että kaikki on otettava leikkiin mukaan, niin esim. päiväkodissa jossa meidän lapset olivat ja yksi on vieläkin, niin tälläistä pakkoa ei ole. Siellä saa kieltäytyä ottamasta jotakuta leikkiin, mutta asiasta pitää sanoa nätisti. Ja kyseessä toimintatapa josta juttelin aikanaan elton kanssa. Se ei kuulemma ole kiusaamista:) Kiusaamiseksi jää sitten enemmän panettelu, selän takana puhuminen, haukkuminen, lyöminen yms. Kun kaverit eivät vain viihdy hänen seurassaan, niin sitä tuskin voi sanoa kiusaamiseksi. Pojalla vaan ei ole seuraa, joten keinona voisi olla samanhenkisen seuran löytyminen. Poika on ihan hyvä itsenään ja saa olla kiinnostunut muista asioista kuin suurin osa poikia. Nyt pitäisi vaan löytää seuraa joka tykkäisi hänestä. Sitä voi etsiä harrastuksista. Eli lopputulemana on vain erilaisia lapsia, jotka eivät viihdy yhdessä. Tosin jokaista lasta voi yrittää opettaa joustamaan ja ymmärtämään toistenkin näkökulmia. Tälläinen lapsi saa yleensä kavereita. Mutta tuo "kiusattua" poikaa ei saa yrittää vastausten mukaan muuttaa ja muilla ei ole tarvetta muuttua, koska eivät näe edes ongelmaa.

En sanonut, että kaikkien kanssa on aina leikittävä. Sanoin, että satunnainen leikistä ulos jääminen ei ole kiusaamista. Mutta jos joku jatkuvasti ja systemaattisesti jätetään ulos, komennetaan häipymään, juostaan häntä pakoon yms., SE on kiusaamista ja jopa päiväkodissa kiellettyä. Ei päikkärissäkään ketään saa systemaattisesti syrjiä, älä pane moisen sallimista yhdenkään elton piikkiin. Kyllä voi lasta kannustaa hakemaan kavereita muualta ja olemaan vähemmän kärkäs. Tuossa on kuitenkin yksi ongelma. Ko. poika kärsii jo itse tilanteesta ja pitää itseään "huonona", kun ei kelpaa muiden leikkeihin. Oletko sinä oikeasti sitä mieltä, että tuota huonommuuden tunnetta ja lapsen olematonta itsetuntoa KORJAA se, jos hänelle aletaan paasata sitä, millainen hänen PITÄISI olla kelvatakseen muiden seuraan. Että on HÄNEN ja hänen outoutensa ja vanhempiensa vika, että häntä syrjitään ja suljetaan tekemisistä ulos? Eikä helsketissä.

Ei niitä taitoja opeteta olemalla puuttumatta, mutta ei myöskään paasaamalla!

Meillä normilapsia 3kpl ja joka ainoan kanssa ollaan juteltu minkälainen on kiva kaveri ja käyty läpi tilanteita kavereiden kanssa. On opastettu omaa lasta toimimaan ja ollaan tuntosarvet pystyssä.

Ja juu tosiaan jos ei viihdy jonkun lapsen kanssa ja hänen kanssaan ei leikitä, niin ei se ole kiusaamista (tämä tuli aikanaan siellä päiväkodissa minun päähäni taottua ammattilaisten toimesta). Vaikka sitä tapahtuisi joka päivä. Komentaminen häipymään on väärin, sen voi sanoa nätistikin. Pois ei tarvitse juosta, jos voi sanoa toiselle ettei nyt leikit onnistu. Eli edelleen väitän että oppimani mukaan se ettei viihdy lapsen kanssa ja leiki hänen kanssaan ei ole kiusaamista:)

Toisaalta joku voisi viitsiessään kaivaa vaikka KIVA (kiusaamisen vastainen) koulu materiaalista kiusaamisen määritelmän ja katsoa täyttyykö se.