Lue keskustelun säännöt.
Sureminen FB:ssa
24.01.2011 |
Mä en suoraan sanottuna käsitä ihmisiä, jotka tulevat tyyliin ensimmäisenä kertomaan Facebookiin, jos joku läheinen on kuollut. Olenko mä jotenkin ajalta ennen Kristusta, kun ajattelen, että jos ihmisellä on surua, hän käsittelee asiaa muitten LÄHEISTEN (perheen, ystävien, sukulaisten) kanssa, ei kaiken maailman satojen kummin kaimojen kanssa jossain netissä? Mulle tulee vaan mieleen, että jos oikeasti on surullinen, niin jaksaisiko sitä asiaa vatvoa julkisesti Facebookissa..
Ei ymmärrä, ei.
Kommentit (47)
Moni ihan senkin takia, että siellä saa kerralla kerrottua suunnilleen kaikille. Ei tarvitse vastata sataan kymmeneen tuhanteen puheluun, jossa kauniisti udellaan, että miltäs nyt tuntuu. Tuttuni suree yhtä asiaa ihan varmasti, ja silti raportoi siitä säännöllisesti naamakirjassa.
mutta miksiköhän hän tekee niin? Eikö hänellä ole ystäviä, joille puhua, meilata, tekstata? Miksi pitää kaikille "joutaville" tilittää? Kaikillahan ihan varmasti suurin osa FB kamuista on ns. yhden tekeviä. Haluaako hän huomiota ja sympatiaa virtuaalikavereilta?
En ymmärrä vieläkään.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selitinhän jo. Ei jaksa viettää vapaa-aikaansa selittäen puhelimessa kaikille, mitä tilanteeseen tällä hetkellä kuuluu. Siksi. Pääsee paljon vähemmällä, kun kertoo kerralla kaikille, mitä minäkin päivänä on tapahtunut kuin selittämällä kaikille yksitellen.
Ja ainakin sen, mitä olen hänen kaverilistaansa katsellut ja ihmisiä tunnistanut, siellä näyttäisi olevan lähinnä sukulaisia ja oikeita tuttavia. Ei ketään joutavia.
2
minua häiritsee sellaiset päivitykset joista ei tiedä mitä on tapahtunut. Sitten jotkut ketkä tietää kommentoi... Ja ne ketkä ei tiedä kyselee kamalasti, mutta mitään ei paljasteta. Miksi siis päivitys FB:hen jos haluaa kertoa vain parille tutulle? En ymmärrä? Nyt ei ole kysely uteliaisuudesta vaan sittä, että eikö se tuota enemmän tuskaa lukea kommentteja ja niitä kysymyksiä, jos ei halua kaikille kertoa?
...kaikki ei siellä ole hyväksyneet kavereikseen niitä satoja kumminkaimoja? eli siis ihmisillä joita löytyy kaverilistaltani on oikeasti jokin merkitys elämässäni
mutta ehkä näiden nuorempien tyyli surra.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selitinhän jo. Ei jaksa viettää vapaa-aikaansa selittäen puhelimessa kaikille, mitä tilanteeseen tällä hetkellä kuuluu. Siksi. Pääsee paljon vähemmällä, kun kertoo kerralla kaikille, mitä minäkin päivänä on tapahtunut kuin selittämällä kaikille yksitellen. Ja ainakin sen, mitä olen hänen kaverilistaansa katsellut ja ihmisiä tunnistanut, siellä näyttäisi olevan lähinnä sukulaisia ja oikeita tuttavia. Ei ketään joutavia. 2
jos tosissaan kaikki FB kamut on sellaisia, joiden tuki on tärkeää. Jos suoraan sanotaan, mulla on FB:ssä ehkä 10 sellaista ihmistä, joiden kyselyt tms. ihan oikeasti surutilanteessa kiinnostaa tai joille edes haluaisin näinkin aran asian (esim. kuolema) kertoa, mutta kavereita on yli 250.. On vanhaa luokkakamua, työkamua jne jne.
Mutta mä en olekaan himoFeissari ja mulla tosiaan on muutakin elämää. :)
ap
ja sen myöskin sanon, että jos joku ystävistäni erehtyisi mässäilemään vaikka mulle sattuneella asialla tyyliin: suree ystävänsä puolesta. :´(
Sit siellä kaikki, että mitä ketä missä tai jotain, vaikkei siellä kertoisikaan, niin olisi muuten ystävyys just ja jetsulleen siinä.
Mun mielestä Facebookin myötä ihmisten rajat mitä avoimesti voi kertoa ja mistä puhua on hämärtynyt.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
surra! Minusta jokainen surkoon tavallaan. Ja eihän Facebookissa sureminen ole julkista. Se on suremista ystävien kesken, jotka on itse sinne ystävikseen valinnut. Ja voihan halutessaan rajoittaa ystävistäkin porukkaa joka näkee tietyn tilapäivityksen. Sinä varmaan teet itse kaikki asiat ainoalla oikealla tavalla. Onnea siitä sinulle!
ja sen myöskin sanon, että jos joku ystävistäni erehtyisi mässäilemään vaikka mulle sattuneella asialla tyyliin: suree ystävänsä puolesta. :´(
Sit siellä kaikki, että mitä ketä missä tai jotain, vaikkei siellä kertoisikaan, niin olisi muuten ystävyys just ja jetsulleen siinä.
Mun mielestä Facebookin myötä ihmisten rajat mitä avoimesti voi kertoa ja mistä puhua on hämärtynyt.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
surra! Minusta jokainen surkoon tavallaan. Ja eihän Facebookissa sureminen ole julkista. Se on suremista ystävien kesken, jotka on itse sinne ystävikseen valinnut. Ja voihan halutessaan rajoittaa ystävistäkin porukkaa joka näkee tietyn tilapäivityksen. Sinä varmaan teet itse kaikki asiat ainoalla oikealla tavalla. Onnea siitä sinulle!
Voi hyvää päivää, mutta ilmeisesti tätä päivää. Outoa silti.
ja sen myöskin sanon, että jos joku ystävistäni erehtyisi mässäilemään vaikka mulle sattuneella asialla tyyliin: suree ystävänsä puolesta. :´( Sit siellä kaikki, että mitä ketä missä tai jotain, vaikkei siellä kertoisikaan, niin olisi muuten ystävyys just ja jetsulleen siinä. Mun mielestä Facebookin myötä ihmisten rajat mitä avoimesti voi kertoa ja mistä puhua on hämärtynyt. ap
ja sen myöskin sanon, että jos joku ystävistäni erehtyisi mässäilemään vaikka mulle sattuneella asialla tyyliin: suree ystävänsä puolesta. :´( Sit siellä kaikki, että mitä ketä missä tai jotain, vaikkei siellä kertoisikaan, niin olisi muuten ystävyys just ja jetsulleen siinä. Mun mielestä Facebookin myötä ihmisten rajat mitä avoimesti voi kertoa ja mistä puhua on hämärtynyt. ap
Ei jonkin kaverin kautta hänen parhaille FB-kavereilleen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mun mielestä Facebookin myötä ihmisten rajat mitä avoimesti voi kertoa ja mistä puhua on hämärtynyt."
Sun rajat ei ole ainoat oikeat.
Moni ihan senkin takia, että siellä saa kerralla kerrottua suunnilleen kaikille. Ei tarvitse vastata sataan kymmeneen tuhanteen puheluun, jossa kauniisti udellaan, että miltäs nyt tuntuu.
Tuttuni suree yhtä asiaa ihan varmasti, ja silti raportoi siitä säännöllisesti naamakirjassa.
Minä ilmoitin myös lapseni kuoleman fb:ssä. Olin kertonut siellä koko pitkän taipaleen syntymästä asti niin miksi en olisi jakanut myös sitä suurta surua siellä. Ja tosiaan selvisin paljon vähemmillä puheluilla yms. Ja kyllä minulla oli ne ystävät joille puhuin varmaan korvat ja suut täyteen suruani. Tuen fb:ssä sain juuri niiltä ihmisiltä joilta sen uskoinkin saavan. Niitä loppuja tämä varmaan ärsytti, mutta ihan sama sille. En todellakaan olisi jaksanut kertoa kaikille puhelimessa, että miten loppu meni. Ja et uskokaan kuinka paljon minä itkin sinä aikana..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mun mielestä Facebookin myötä ihmisten rajat mitä avoimesti voi kertoa ja mistä puhua on hämärtynyt." Sun rajat ei ole ainoat oikeat.
kun on minun asioistani puhe. Tuolla viittasin siihen, että jos joku mässäilisi omassa profiilissaan minulle tapahtuneesta jutusta. Se mitä ihmiset itsestään kertovat, ovat heidän omia asioitaan, mutta jotkut kyllä antavat koko aikaisilla päivityksillä itsestään varsin typerän kuvan. Ihmiset tekevät helposti johtopäätöksiä asioista ja luovat mielikuvia kirjoitusten perusteella. Ja jos FB on ainoa kanava, jossa olet ko. ihmisen kanssa tekemisissä, niin joskus voi jäädä melko yksipuolinen, jopa outo ja huono kuva, vaikkei oikeasti näin olisikaan.
ap
Se, keille asia kuuluu, kuulevat siitä suoraan minulta henk.koht.
Muiden ei tarvi tietää eikä välittää.
ihan vaan läheisiä ja siellä ilmoitin, että hieman surumiellä mennään kun pappani kuoli toissa vuonna erään juhlan alla ja kyllä, ihan aidosti surin ja ikävöin vieläkin. Kiitos vaan muistutuksesta, urpo.
mitäkin tilittää? Siis vaikka ystävälistalla olisi 690 ihmistä, voi siinä katsoa rajata tasan tarkkaan kuka päivityksen näkee ja kuka ei. Mullakin on satoja FB-kavereita, mutta päivitykset näkee ehkä parikymmentä tyyppiä.
Itse asiassa ihmettelen kovin sitä, kuinka paljon suremista arvostellaan ja koetaan että se pitää tehdä jotenkin tietyllä tapaa. Törmäsin tähän kun äitini kuoli ja yllättäen monien mielestä surin "ihan väärin".
Se, keille asia kuuluu, kuulevat siitä suoraan minulta henk.koht. Muiden ei tarvi tietää eikä välittää.
Mutta kuten sanottu, ihmisiä on erilaisia. Kai siellä voisi ilmoitusluonteisesti kertoa asiasta, mutta mä tuskin jaksaisin siellä mitään asian käsittelyä alkaa. Sen tekisin ihan muita kanavia pitkin.
Moni ihan senkin takia, että siellä saa kerralla kerrottua suunnilleen kaikille. Ei tarvitse vastata sataan kymmeneen tuhanteen puheluun, jossa kauniisti udellaan, että miltäs nyt tuntuu.
Tuttuni suree yhtä asiaa ihan varmasti, ja silti raportoi siitä säännöllisesti naamakirjassa.