Ihmettelen kovasti miten päiväkotia pidetään jotenkin ihmeitätekevänä paikkana?

(esim. ujo, syrjäänvetäytyvä)tai muiden ominaisuuksien (kuten vaikka kielellinen kehitys, puheen ongelmat) vuoksi hyötyä päiväkodista parina päivänä viikossa muutaman tunnin kerrallaan.

Se vain on saatu nyt syötettyä ihmisille, että jokainen pitää viedä päiväkotiin.

Kas kun siinä on se, että ihmisiä on helpompi hallita kun niiden kasvatus saadaan ulkoisestettua ja pantua samaan muottiin. Omaa persoonallisuutta ei sallita.

Näin saadaan hyvää työkarjaa huutamaan lauman mukana. Juuri sellaisia ihmisiä, joiden elämän tärkein asia on kaljapatteri jalkojen välissä ja BB. Samaan aikaan kun heitä huijataan ja Suomi korruptoituu. Mutta ei, virikelapsi joka on tottunut ulkoaohjautuvuuteen huutaa muiden mukana kun se Niko oli niin ärsyttävä BB.ssä.

Itseohjautuvat ja ajattelevat lapset ovat vaaraksi yhteiskunnalle.

Meillä on kotona 5-vuotias, joka on kerhoryhmänsä vanhin (seuraavaksi vanhimmat ovat 4-vuotiaita), taloyhtiömme "väliinputoaja" (muut lapset ovat joko alle 2-vuotiaita tai yli 7-vuotiaita), perhekerhon vanhin (muut lapset ovat ikähaarukassa 4kk-3v), ja ystävä- ja kaveripiirissämme olevien "isojen" lasten nuorimmainen. Hänellä ei ole YHTÄÄN saman ikäistä leikkikaveria, vaan kaikki ovat häntä vanhempia tai nuorempia, suurin osa nuorempia.

Tuleeko hänestä nyt ihan epänormaali tapaus? Hän kyllä viihtyy kerhossa hyvin, kertoo leikeistä niiden pienempien lasten kanssa, perhekerhossa ylpeänä voitelee leipiä ja tarjoilee keksejä pienemmilleen ja haluaa naurattaa vauvoja, että äidit voivat auttaa isompia lapsia pukeisiin tai sitten tarjoutuu itse auttamaan pienempiään pukemisessa, kaveripiirimme lasten kanssa hökeltää siinä missä muutkin ja ottaa kiitollisena vastaan kaiken avun jota isommat lapset hänelle tarjoavat, puuhaa kotipihassa niiden alle 2-vuotiaiden kanssa ja on ihan fiiliksissään, kun joku pienistä sanoo ensimmäistä kertaa hänen nimensä. Tänään hän riensi silmät ilosta loistaen kertomaan, kun 1,5-vuotias pikkuveli oli tullut hänelle kertomaan, että vaipassa on kakka.

Minun käsittääkseni, ja niin neuvolan kuin kerhonohjaajien lausuntojen mukaan, kyseessä on aivan normaali 5-vuotias. Hänelle ei vaan ole kukaan opettanut, ettei hän voi leikkiä pienempiensä kanssa. Sen sijaan hänelle on kerrottu, että koska hän on muita vanhempi, hänen pitää muistaa olla varovainen ja ottaa pienemmät huomioon leikeissään. Jos hän tahtoo koheltaa ja riehua, sen voi tehdä yksin, se on turvallisempaakin ilman kavereita. En ole koskaan kuullut kenenkään lapsen sanovan, ettei hän voisi leikkiä jonkun toisen lapsen kanssa, koska se toinen on pienempi.

mutta totta. kyse ei ole siitä, ettenkö esim. minä haluaisi tehdä työtä kunnolla. Mutta ryhmässä voi olla useampikin lapsi jotka vievät yhden aikuisen käytännössä kokonaan, eikä avustajia saada. Esim. siirtymätilanteissa tämä on ongelma, sillä silloin sattuu ja tapahtuu.



Ja ulkovalvonnat ovat monessa paikassa sitä, että hoitajat seurustelevat keskenään. Kun tästä olen huomauttanut, on minut leimattu huonoa työilmapiiriä ruokkivaksi henkilöksi...



Lisäksi sijaisia ei saada yleensä päiväkoteihin (onneksi edellä on esimerkki myös toisenlaisesta) ja tämä tuo osaltaan ongelmia.



Menkää ihmeessä muutamiksi päiviksi seuraamaan (ja joskus esim. pihatouhuja niin ettei teitä nähdä) niin näette itsekin.



Ei siitä virikehoidosta varmasti mitään haittaa ole (eikä hyötyäkään), mutta pikkulapsiaika on lyhyt ja arvokas, joten itse kyllä käyttäisin sen olemalla lapsen kanssa. Mutta jokainen toki tekee omat ratkaisunsa, ja asettaa arvonsa omalle kohdalleen parhaalla tavalla.

on virikehoidossa 12 tuntia viikossa? Ja mitä tämä kertoo mielestäsi perheen arvoista?

on virikehoidossa 12 tuntia viikossa? Ja mitä tämä kertoo mielestäsi perheen arvoista?

oma asia. oman näkemykseni mielestäni jo toin esille:) ja pidän esim.kerhoja/ harrastuksia mukavampana vaihtoehtona.

Mutta hyvää alkavaa viikkoa sinulle ja perheellesi. Minä lähden nyt nukkumaan jaksaakseni hoitaa sekä virike, että ei-virikelapsia mahdollisimman hyvin ja ammattimaisesti:)

kerhoissa (srk) ja harrastuksissa on vähemmän aikuisia per lapsia kuin pk: ssa.

kerhoissa (srk) ja harrastuksissa on vähemmän aikuisia per lapsia kuin pk: ssa.

näitä siirtymätilanteita ym. joissa sitä valvontaa eniten kaivattaisiin:)

Meillä on kotona 5-vuotias, joka on kerhoryhmänsä vanhin (seuraavaksi vanhimmat ovat 4-vuotiaita), taloyhtiömme "väliinputoaja" (muut lapset ovat joko alle 2-vuotiaita tai yli 7-vuotiaita), perhekerhon vanhin (muut lapset ovat ikähaarukassa 4kk-3v), ja ystävä- ja kaveripiirissämme olevien "isojen" lasten nuorimmainen. Hänellä ei ole YHTÄÄN saman ikäistä leikkikaveria, vaan kaikki ovat häntä vanhempia tai nuorempia, suurin osa nuorempia.



Tuleeko hänestä nyt ihan epänormaali tapaus? Hän kyllä viihtyy kerhossa hyvin, kertoo leikeistä niiden pienempien lasten kanssa, perhekerhossa ylpeänä voitelee leipiä ja tarjoilee keksejä pienemmilleen ja haluaa naurattaa vauvoja, että äidit voivat auttaa isompia lapsia pukeisiin tai sitten tarjoutuu itse auttamaan pienempiään pukemisessa, kaveripiirimme lasten kanssa hökeltää siinä missä muutkin ja ottaa kiitollisena vastaan kaiken avun jota isommat lapset hänelle tarjoavat, puuhaa kotipihassa niiden alle 2-vuotiaiden kanssa ja on ihan fiiliksissään, kun joku pienistä sanoo ensimmäistä kertaa hänen nimensä. Tänään hän riensi silmät ilosta loistaen kertomaan, kun 1,5-vuotias pikkuveli oli tullut hänelle kertomaan, että vaipassa on kakka.



Minun käsittääkseni, ja niin neuvolan kuin kerhonohjaajien lausuntojen mukaan, kyseessä on aivan normaali 5-vuotias. Hänelle ei vaan ole kukaan opettanut, ettei hän voi leikkiä pienempiensä kanssa. Sen sijaan hänelle on kerrottu, että koska hän on muita vanhempi, hänen pitää muistaa olla varovainen ja ottaa pienemmät huomioon leikeissään. Jos hän tahtoo koheltaa ja riehua, sen voi tehdä yksin, se on turvallisempaakin ilman kavereita. En ole koskaan kuullut kenenkään lapsen sanovan, ettei hän voisi leikkiä jonkun toisen lapsen kanssa, koska se toinen on pienempi.

mutta puh.terapeutit vaativat että haen nelivuotiaalleni paikkaa vaikka olen kotona.

totesi vaan, että laita poika päiväkotiin, kun olin huolissani pojan hieman erikoislaatuisesta käytäytymisestä... (viittaisivat aspergeriin)

Kai ne siellä sitten ihmeitä tekevät. Ja siellä kuulemma oppii sosialliseksi. (Suora lainaus lääkärin suusta)

Jätkä on tosin ollut 1,5 vuotta elämästään päiväkodissa. Ihan yhtä "hankala" se oli sielläkin, mutta oli sen verran pieni, että kaikki vaan naureskeli, kun on pojalla "aika paha uhmaikä"... (Ei oo loppunut vieläkään)

Ja olen sellaisessa töissä.



ps. en ole lukenut muita vastauksia

5-veelle ei todellakaan riitä pelkkä kotona oleminen ja avoin pk kerran viikossa.....

Tai joka toinen päivä? AI mut sehän vaatisi mamilta jotain, niin eihän siihen pysty...

JA hei, ei ne 5-vuotiaatkaan ihmeitä tarvitse. Ei todellakaan mitään aamusta iltaan ohjelmapatteristoa. Tai sitten niistä tulee just sellaisia, jotka ei kestä minuuttiakaan ohjaamatonta hetkeä, vaan heti on tylsää eikä mitään tekemistä...

5-veelle ei todellakaan riitä pelkkä kotona oleminen ja avoin pk kerran viikossa.....

Ystäviäkin on olemassa normaaleilla perheillä ja kavereita monella jopa naapurustossa.

En ole ap, eikä lapseni ole päiväkodissa, mutta eiköhän tuo ole liiottelua?

Itse olen nuori äiti ja kavereilla/ystävillä ei ole lapsia tai on muutamalla. Vauvoja ovat vielä...

Eipä kelpaa mennä muiden maamojen sekaan puistoon. Eivät anna lastensa leikkiä omieni kanssa vaikka lapsissani olekaan mitään vikaa.

Olen jonkun aikaa miettinyt mikä vika itsessäni on ja tullut siihen tulokseen ettei mikään muu kuin se että kateelliset ja ennakkoluuloiset eivät vaan tykkää...

Ei mminusta tarvitsekaan tykätä, mutta outoa on jos lapsetkaan eivät saa leikkiä keskenään...

Käydään välillä kerhossa parina päivänä viikossa kun äidin ja pikkuveikan seura ei enää riitä ja muualta ei saa :(

syödä vähän väliä, rampata ulos ja sisään, lapset osaavat jo vessassakäynnit ( ehkä pyyhintaapua tarvitsevat), ei tarvitse nukkua...



KErhot toimii oikein hyvin niiden virikkeiden tarjoajina, päiväkodissa menee ihan turhaan aikaa kaikkeen siihen sähellykseen.



T: Kokemusta paljon molemmista.

5-veelle ei todellakaan riitä pelkkä kotona oleminen ja avoin pk kerran viikossa.....

Ystäviäkin on olemassa normaaleilla perheillä ja kavereita monella jopa naapurustossa.

En ole ap, eikä lapseni ole päiväkodissa, mutta eiköhän tuo ole liiottelua?

Itse olen nuori äiti ja kavereilla/ystävillä ei ole lapsia tai on muutamalla. Vauvoja ovat vielä...

Eipä kelpaa mennä muiden maamojen sekaan puistoon. Eivät anna lastensa leikkiä omieni kanssa vaikka lapsissani olekaan mitään vikaa.

Olen jonkun aikaa miettinyt mikä vika itsessäni on ja tullut siihen tulokseen ettei mikään muu kuin se että kateelliset ja ennakkoluuloiset eivät vaan tykkää...

Ei mminusta tarvitsekaan tykätä, mutta outoa on jos lapsetkaan eivät saa leikkiä keskenään...

Käydään välillä kerhossa parina päivänä viikossa kun äidin ja pikkuveikan seura ei enää riitä ja muualta ei saa :(

Miten se näkyy, etteivät muut lapset saa leikkiä omiesi kanssa? Kuulostaa kyllä hyvin oudolle... Mä en keksi mitään muuta syytä kui sen, että lapsesi ovat arvaamattomia, eivätkä osaa leikkiä normaalisti vaan äityvät kiusaamaan/väkivaltaisiksi. Onko näin?

No meillekin lastenlääkäri

totesi vaan, että laita poika päiväkotiin, kun olin huolissani pojan hieman erikoislaatuisesta käytäytymisestä... (viittaisivat aspergeriin)

Kai ne siellä sitten ihmeitä tekevät. Ja siellä kuulemma oppii sosialliseksi. (Suora lainaus lääkärin suusta)

Jätkä on tosin ollut 1,5 vuotta elämästään päiväkodissa. Ihan yhtä "hankala" se oli sielläkin, mutta oli sen verran pieni, että kaikki vaan naureskeli, kun on pojalla "aika paha uhmaikä"... (Ei oo loppunut vieläkään)

Tähän on pakko huomauttaa, että se lastenlääkäri ei ole päiväkodissa töissä (eli näkemässä päivähoidon arkea) eikä myöskään kasvatusalan ammattilainen.

Sitten vielä yksi fakta ainakin suuresta osasta helsinkiläisiä päiväkoteja: pk:t ovat "pullollaan" näitä eri tavoin erityistä hoitoa ja huomiota vaativia lapsia, "joille tehdään ihmeitä päiväkodissa". Mutta harvassa pk:ssa on lisäresursseja näiden lasten takia. Niinpä valitettava totuus on se, että kiltit, tasapainoiset, rauhallisemmat lapset "jäävät jalkoihin". Kaikki lapset kuitenkin kaipaavat huomiota ja tasapuolisuutta ja niinpä monet tällaiset lapset alkavat myös kehittää ei-toivottuja käyttäytymistapoja saadakseen itselleen myös heille kuuluvaa huomiota.

Olemme siis lose-lose -tilanteessa.

Näin jatkaa nro 24

Päivähoito on säilytyspaikka, jotta vanhemmat pääsevät toteuttamaan itseään joko töissään tai lepäämällä kotona.

Päiväkoti ei tee lapsista sosiaalisempia kuin heistä tulisi kotikasvatuksella. Lapsi kiinnittyy ensisijaisesti äitiin ja yksikään rahan takia lasta hoitava ei korvaa äiti-lapsi-suhdetta.

Päiväkodissa lapset ovat ylivireystilassa ja hoitopäivät ovat usein paljon pitempiä kuin aikuisten työpäivät.

Jo päiväkodeissa esiintyy kiusaamista ja vahvemmat etenevät kyynärpäätaktiikalla.

Lisäksi hoitajat ovat uupuneita, hyvä ystäväni jäi juuri vuorotteluvapaalle LTO:n työstä työn rankkuuden vuoksi.

päiväkodista;

vaikka yleisesti oletetaan siten, että päiväkodissa hoidetut lapset sosiaalistuvat ja sopeutuvat kouluun parhaiten, on totuus toisenlainen.

Päivähoidon ammattilaisilla on hyvä koulutus, mutta suurten ryhmäkokojen vuoksi he eivät pysty parhaimpiin suorituksiinsa, vaikka tahtoisivat. Jokaiseen hoitoryhmään mahtuu lisäksi ainakin yksi erityishuomiota tarvitseva lapsi, mutta henkilökohtaisia avustajia ei palkata säästösyistä.

Alaluokkien opettajan näkemyksellä: koulun aloitus sujuu parhaiten lapsilta, jotka ovat kasvaneet varhaisvuodet kotona. Esikoulussa ehtii kyllä saada riittävät valmiudet kouluun, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Luottakaa itseenne kasvattajina, älkää tehkö niin, kuten valtavirta yrittää pakottaa. Lapsen etu on tärkein.

5-veelle ei todellakaan riitä pelkkä kotona oleminen ja avoin pk kerran viikossa.....

kerhossa. Kerran tai pari viikossa käymme perhekerhossa, kylässä ym. Hyvin riittää. Ei sen lapsen tarvitse koko ajan olla viriketulvassa, vähempikin riittää. Koti on hyvä paikka lapselle. On aikuisten kuvitelmaa, että lapsen pitää olla koko ajan menossa, koko ajan pitää olla kavereita, koko ajan tekemistä, koko ajan sitä ja koko ajan tätä.

Mutta jos kyseessä on vaikka 5-vuotias, niin et voi väittää etteikö tuon ikäiselle kaverisuhteet ole tärkeitä. Äidin on vaikea korvata kaverisuhteita. Oma lapseni oli 5-vuotiaana osa-aikaisena päivähoidossa vaikka olin kotona, sillä ainakin täällä missä me asumme (pk-seutu), avoimet päiväkodit ja kerhot olivat täynnä 2-3- vuotiaita lapsia, joista ei 5-vuotiaalle enää seuraa ollut. Seurakunnan kerhossa kävi pienempänä, mutta 5-vuotiaille ei omaa ryhmää enää muodostunut kun ei ollut lapsia.

toisensa. EIkö äiti ole kykenevä järjestämään lapselleen seuraa. esim. ulkoilemalla, kyllä nyt varmasti lähes joka paikassa muitakin lapsia on, ellei asu jossain keskellä korpea.

kippaa sen lapsensa päiväkotiin sosiaalistumaan. On jotenkin ihan normaalia ruikuttaa että lapsen oikeus on päästä hoitoon jotta saa tarvittavat virikkeet. Vanhemmilla ei ole mitään vastuuta niitä virikkeitä järjestää, riittää että äiti hoitaa sen vauvan kotona, isommasta huolehtii päiväkoti. En oikein ymmärrä tätä ajattelua, minusta aikuisen vastuulla on huolehtia lapsistaan, ei sitä vastuuta voi sysätä yhteiskunnalle.

Lapseni (yli 3v.) on vähän aikaa sitten aloittanut yksityisen tarhan. Ja voin rehellisesti sanoa olevani tosi onnellinen lapseni puolesta, kun näen kuinka mielissään hän on päästessään leikkimään muiden kanssa. Kaikilla ei tosiaan ole perhe- tai tuttavapiirissà samanikäisiä leikkikavereita tai mahdollisuutta kerhoihin tai puistokäynteihin. Jos asuisin kaupungissa ja tarjolla olisi leikkipuistoja ja -kerhoja, uimahallia, muskaria, taidenäyttelyitä ym. toimintaa, olisi asia eri. Mikään pakko ei tosiaan olisi viedä lasta vieläkään tarhaan, voin olla kotiäitinä hamaan tulevaisuuteen ja olisi itsellekin helpompaa jos ei tarvitsisi kuskata lasta edestakaisin muutaman päiväkodissa vietettävän tunnin takia. Mutta eipä ne leipomiset, muut askartelut ja ulkoilut äidin kanssa enää riittäneet meillä. Ei tosin ole minulta pois, miten muut ratkaisevat asian omalla kohdallaan.