Lue keskustelun säännöt.
Annoin lapseni adoptioon ja nyt kaduttaa... :(
23.01.2011 |
Tulin melko nuorena raskaaksi ja niin äitini kuin isänikin suhtautuivat siihen negatiivisesti ja tekivät selväksi, etteivät he tulisi auttamaan, jos pidän lapsen. Raskauteni oli kuitenkin niin pitkällä (menkat tuli koko raskausajan), että abortti ei ollut enää mahdollinen ja vaihtoehdoiksi jäivät ainoastaan adoptio tai vauvan pitäminen.
Ensin ajattelin, että pidän vauvan, mutta sitten kun laskettu aika lähestyi niin äitini kuoli onnettomuudessa ja isäni sairaus oli pahentunut niin, ettei hän pärjännyt ilman apua ja autoin isääni ja lopulta myös päätin, että annan vauvan adoptioon. En uskonut, että pärjäisin täysin yksin vauvan kanssa ja ajattelin, että vauvalle olisi parempi saada rakastavat vanhemmat, jotka voivat tarjota hänelle enemmän kuin minä.
Tuosta on nyt aikaa kohta 9v ja minulla ja miehelläni on kaksoset. Tuo adoptio on taas palannut mieleen kaksosten myötä ja välillä se kaduttaa tai ainakin siltä tuntuu, vaikka tiedänkin, että lapseni on varmasti saanut hyvän elämän ja että tilanteessani se oli oikea ratkaisu.
Kommentit (37)
tähän adoptioon antamaani lapseeni yhteyttä. Olen todellakin ajatellut sen niin, että lapsi ottaa itse yhteyttä joskus tulevaisuudessa, jos haluaa, esim. aikuisena.
Ikävoiminen ei kait ole kiellettyä ja aion kyllä mennä tämän asian suhteen terapiaan. Kävin kyllä jo aiemmin, mutta terapeutti oli sellanen ns. hälläväliä tyyppi eikä niistä käynneistä ollut kauheasti apua.
ap
Olet hänet antanut pois, joten miksi ihmeessä sitten hänessä roikkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap teki lapsen kannalta oikean ratkaisun päätyessään adoptioon. Voithan tosiaan jättää yhteystietosi asiaa hoitaneelle taholle että jos lapsi joskus haluaa ottaa yhteyttä sinuun. Voihan tosin olla että lapsi ei itse tiedä että on adoptoitu jos sitä ei ole haluttu kertoa. Sinun on vain nyt elettävä päätöksesi kanssa ja ajateltava että se oli oikea ratkaisu. Jokaisella meillä on jotain ristinään, isompia tai pienempiä päätöksiä.
avaa hyvin biologisten äitien asemaa, lähes kaikilla tuntui olevan sama tilanne kuin sinulla, nuori ikä, vanhempien vastustus, sosiaalipuolen kyvyttömyys tarjota adoptiolle vaihtoehtoaja, sekä kaikenlaisen tuen puute. Voimia perhe-elämääsi!
halutessaan hän voi hyvinkin ottaa sinuun yhteyttä. Jo parin-kolmen vuosikymmenen ajan on pidetty tärkeänä, että lapselle kerrotaan adoptiosta eikä sitä salata, ja tätä korostetaan adoptioneuvonnassakin.
toisesta taisin lukea viimeeksi eilen...
Jotain miehestä jota piti huoltaa ja lapsi annettiin miehen vuoksi adoptioon yms yms
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo, josta joku laittoi linkin ei ole minun aloitukseni.
Minä huolehdin isästäni äitini kuoltua onnettomuudessa ja jo aiemmin kertomistani syistä päädyin adoptioon.
ap
eiokös tästä aiheesta ollut pari aloitusta jo? toisesta taisin lukea viimeeksi eilen...
Jotain miehestä jota piti huoltaa ja lapsi annettiin miehen vuoksi adoptioon yms yms
Sisältö jatkuu mainoksen alla
järjestäneeseen toimijaan (pela/kaupungin sosiaalitoimi) ja jättää heille ilmoitus, että jos lapsesi joskus aikuisena haluaa ottaa sinuun yhteyttä, olet siihen halukas (jos siis haluat joskus tavata lapsesi). VOisit jättää sinne myös kirjeen, missä kerrot tilanteestasi raskausaikana ja lapsen synnyttyä ja syyt lapsen poisantamiseen. Uskoisin lapselle olevan hyödyllinen tieto bioäidin positiivisesta suhtautumisesta yhteydenottoon. Kirje missä olisit kertonut itsestäsi, raskausajasta, poisannon syistä sekä siitä, että olet usein ajatellut lasta olisivat lapselle (kun hän on aikuinen) todella arvokas. Kaikkea hyvää sinulle.
Ja tuossa yllä on erinomainen neuvo.
Jaksamista sinulle, anna anteeksi sille 16-vuotiaalle itsellesi, joka joutui liian vaikeaan tilanteeseen ilman tukea.
sä teit epäitsekkäimmän ratkaisun mitä äiti voi lapselleen tehdä.ajattelit kuitenkin lapsen parasta,ja teit nämä ottovanhemmat onnelliseksi!
anna itsellesi anteeksi.totta kai asia vaivaa sinua,mutta ole armollinen itsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus suurinta äidinrakkautta on se, että antaa lapsen adoptioon. Ap, olet hyvä äiti, sillä ajattelit lapsesi parasta ensisijaisesti. Kaikista ei ole siihen, kantti ei kestä.
Kaikkea hyvää sinulle, ap.
isäni ollut sairas.
Sain kaksoseni (esikoiset) ollessani 16,5v ja kyllä minäkin sain kuulla, että lasten ei olisi hyvä minun kanssani ja että abortti/adoptio olisi parempi ratkaisu. Pidin kaksoseni ja hyvin pärjäsin, vaikkei ollut pahemmin tukiverkkoja. Nähtyäni lapseni en vaan olis kyennyt heistä luopumaan ja ihan terveitä ja muutenkin normaaleja noista on kasvanut, vaikka heidän isäänsä ei kiinnostakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on noin sidoksissa omiin vanhempiinsa, niin tuskin on kypsä vanhemmaksi!
Nyky-Suomessa saa kyllä yksinhuoltaja apua. Ei tarvitse roikkua lapsuudenkodissa sitä varten.
Hei,
teen Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikössä tutkimusta biologisen vanhemman kokemuksesta lapsen luovuttamisesta adoptoitavaksi. Tiedonkeruu tapahtuu haastattelemalla biologisia vanhempia. Tarkoituksena on kerätä tietoa ja kokemuksia, joiden perusteella voidaan kehittää palveluita ja tukitoimia lapsensa adoptioon luovuttaneille vanhemmille. Jos olet halukas osallistumaan tutkimukseen, lähetä sähköpostia taina.majuri@uta.fi. Tutkimuskutsu on julkaistu Pelastakaa Lapset ry:n nettisivuilla osoitteessa http://www.pelastakaalapset.fi/ajankohtaista/uutiset/tule-mukaan-tutkimushaastatteluu/
Ystävällisin terveisin
Taina Majuri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaisko hakea keskusteluapua? Että saisit rauhan mielellesi. Teit varmasti oikean päätöksen.
Aikamoisia ihmishirviöitä täällä kyllä pyörii, läskiperseisiä eukkoja joiden elämä sijoittuu hellan ja ulko-oven väliin. Ap on ollut lapsi tullessaan raskaaksi, ilman mitään tukea. Ratkaisu on varmasti ollut ainoa oikea. Lapsi isompana kaipaa varmasti sinua, ja uskon että voitte luoda jonkunlaisen suhteen, kunhan lapsi on täysi-ikäinen. Veri on vettä sakeampaa, joten biologisen vanhemman kaipuu on yleensä adptiolapsilla, lähes järjestään.
teininö äidiksi, toiset taas eivät. Pitää ymmärtää, että 16 vuotias kuten sitä vanhempikin tyttö/nainen voi omata erilaisen perusluottamuksen tunteen ja arvioida omat kykynsä vanhemmuuteen hyvin eri tasoiseksi riippuen omista lähtökohdistaan eli siitä, kuinka paljon on saanut tukea vanhemmiltaan ja millaisia omat elämänkokemukset ovat siihen saakka olleet. Oman vanhemman sairastuminen ja kuolema on traumaattista ja heikentää perusturvallisuuden tunnetta olennaisesti, mikä näkyy varmasti teini-ikäisen lapsen elämänhallinnan ja turvallisuuden tunteessa sekä heikentää luottamusta tulevaisuutta ja pärjäämistä kohtaan.
Olet ap tehnyt adoptioratkaisun senhetkisessä vaikeassa elämäntilanteessasi, yksin ja järkyttyneenä vanhempiesi kohtaloista. kävää, että olet joutunut kestämään niin paljon. Onneksi nyt elämässäsi on monilta osin helpompaa, vaikka adoptioon antamasi lapsen menetys tuottaa surua ja ilmeisesti myös katumusta. Et olisi kuitenkaan voinut toimia toisin silloisilla voimavaroillasi.
Ja on turha muiden täällä sinua siitä kritisoida ja kertoa miten itse ovat kyllä pärjänneet, sillä heillä on ollut aivan eri tilanne kuin sinulla.
Voimia ap suruun, yritä hyväksyä adoptioon anto osaksi elämäntarinaasi asiana jolle on ollut syynsä. Tarinahan ei ole suinkaan vielä ohitse, vaan se jatkuu, lapsesi ehkä ottaa sinuun vielä yhteyttä ja se mitä sitten tapahtuu on merkittävää teidän kummankin kannalta. VOisit varustautua siihen kirjoittamalla kirjeen lapsellesi (minkä hän saa täysikäisenä adoptiopalvelunantajalta), se edesauttaisi kontaktin muodostumista mahdollisimman positiiviseksi ja tuottasi varmasti sinulle helpotusta jo nyt surusi ja auttaisi käsitelemään menetystäsi. SInulla on oikeus suruun, vaikka oletkin itse tehnyt päätöksen adoptioon antamisesta. Ratkaisu ei varmasti ole ollut helppo ja monet itsestäsi johtumattomat, olosuhteista johtuvat tekijät ovat vaikuttaneet ratkaisuusi ja tehneet siitä ainoan mahdollisen.
Bioäitien menetys ja suru on Suomssa niitä harvoja tabuja ja asia, mihin vasta nykyisin on herätty. Pelahan on ajamassa ns. avointa adoptiota ja bioäitien jälkipalvelua sekä terapiamahdollisuuksia.
Oletko ap tutustunut seuraavaan opinnäytetyöhän?
http://joypub.joensuu.fi/publications/masters_thesis/tollman_salainen/t…
(salattu äitiys - joensuun yliopisto, opinnäytetyö)
Oletko voinut jonkun ammattilaisen kanssa läpikäydä menetystäsi?
Hyvää jatkoa sinulle ja kirjoita ihmeessä se kirje lapsellesi, hän saa sen sitten käsiinsä adoptiopalvleuiden antajalta halutessaan. Yritä kirjoittaa rehellisesti tilanteestasi ja tunteistasi, kokemukseni mukaan se on erittäin tärkeää (tunnen itse kymmeniä adoptoituja).
Hyvää jatkoa sinulle ap ja toivottavasti saat yhteydenoton sitten joskus tulevaisuudessa.