Siskon lapsettomuuskriisi

Toki siskolla saa olla tuskainen olo, ja sisko voi jopa olettaa, että saa viettää aikaa sisarustensa lasten kanssa.



Mutta tuollainen ap:n kuvailema käytös ei enää millään muotoa pysy kohtuuden rajoissa eikä lasten parhaassa. Tilanne on varmasti päässyt tuohon asti ihan inhimillisesti vähitellen, että se on alkanut pienemmin ja nyt lopulta levinnyt hallitsemattomaksi.



Jos ap:llakin menisi kuten kakkonen kuvailee, niin siinähän voittaisivat kaikki. Mutta tuo ap:n meininki ei muistuta mitenkään tuota kakkosen hyvin toimivaa systeemiä.



Jos menisitte itse perheterapiaan ja kutsuisitte siskon sinne mukaan. Jos näin saisitte huijattua siskon terapiaan. Tai hae ainakin itsellesi apua.



JOs sisko ei kuule puhetta, niin kirjoita hänelle.

Olen kaikin keinoin pyrkinyt pitämään niitä rajoja, joka käänteessä.



Hän vain tunkee, tunkee, tunkee ja tunkee.



Jos sanon että "nähdään silloin ja silloin", hän saattaa ilmestyä tunnin päästä tuomaan jotain "yllätystä" tms.



Ei siis kuuntele ollenkaan, mitä sanon.



Ap

On kokemusta, itse olen samassa tilanteessa kuin siskosi eli en tule koskaan saamaan omia lapsia. Sain tietää asian muutama vuosi sitten ja samaan aikaan pikkusiskoni sai ihanan suloisen tyttären.



Mä tiedän, että tää varmaan aiheuttaa nyt jotain ärsyyntyneitä kommentteja av-mammoilta tyyliin "kyllä jokaisella on oikeus omaan perhe-elämään" mutta senkin uhalla yritän kuvata tilanteen siskosi lähtökohdasta - tee sitten omat ratkaisusi.



Tieto siitä, että et ikinä koskaan milloinkaan tule saamaan lapsia aiheuttaa ihan käsittämättömän tuskan. Se on todellisuutta, en koskaan odota jännittyneenä raskaustestin tulosta, en tule koskaan pitämään omaa vauvaa sylissä, en koskaan ole raskaana ja tunne ensimmäisiä potkaisuja tai seuraa masussa kasvavaa sikiötä ja tunne että sisälläni kasvaa uusi elämä. En koskaan koe sitä tunnetta minkä äiti kokee synnyttäessään lapsensa. Kun sain tietää asiasta, olin sinkku ja tuntui että maailma romahtaa - kuka ihme minua edes huolii kun lapsiakaan en voi saada. Tuska oli ihan hirveä ja päivät sekä illat meni itkiessä. Sisareni poti "huonoa omaatuntoa" omasta juuri tapahtuneesta perheenlisäyksestä. Mutta onneksi, onneksi kaikista ihmisistä minulla on maailman ihanin pikkusisko. Sain häneltä kuulla juuri ne asiat, joita tarvitsin päästäkseni edes vähän elämässäni tämän asian yli. Hän jaksoi pahoitella, että miksi juuri minulle kävi näin kun minusta kuulemma olisi tullut täydellinen äiti. Hän jaksoi ymmärtää itkukohtaukset, hän jaksoi antaa minun sylitellä heidän vauvaansa jne. Olen hänen tyttärensä kummitäti ja minulla on sisareni ja hänen miehensä "myöntämä oikeus" viettää tytön kanssa lähes niin paljon aikaa kuin haluan. Vietänkin hänen kanssaan viikottain yhteisiä hetkiä, käymme pulkkailemassa jos vanhemmat haluavat tehdä suursiivouksen tms. Meillä on tytön kanssa myös yhteinen tanssiharrastus, vanhemmat käyvät sillä aikaa kuntosalilla. En puutu tytön kasvatukseen vaan noudatan "pilkuntarkasti" vanhempien periaatteita ja ohjeita. Lomat ajoitan usein niin, että olen eri aikaan siskon kanssa lomalla ja oman lomani ajaksi he ottavat tytön pois päiväkodista ja me puuhaamme keskenämme jotain mukavaa.



Meillä on selkeät rajat olleet aina, en osaisi mennä siskolleni käymään soittamatta tai ilman että on kutsuttu. Näin on ollut aina eli siksi aisasta ei erikseen ole tarvinnut keskustella.



ilmeisesti teitä on useampikin sisarus, joten olisiko ihan kohtuuton ajatus auttaa lapsetonta sisartanne pääsemään asiassa eteenpäin esimerkiksi jollain yhteisellä harrastuksella lapsen kanssa? Jos teitä on useampi sisarus niin ehkä hän voisi hoitaa silloin tällöin lapsianne - pääsisitte puolison kanssa viettämään kahdenkeskeistä aikaa? Ehkä joskus jopa viikonlopuksi? Siskosi on ehkä glorifioinut äitiyden, koska hän ei sitä iloa tule koskaan kokemaan. Sinullahan ei ole velvollisuutta auttaa siskoasi, mutta voitko oikeasti olla auttamatta häntä tässä asiassa ilman huonoa omaatuntoa? Mieti mistä kaikesta hän jää paitsi - sinä pystyty tukemaan ja auttamaan ilman että se sinulle maksaa mitään tai vaikeuttaa elämääsi.



Itse olen ikuisesti kiitollinen siskolleni ja hänen miehelleen "lainalapsesta" sekä kaikesta saamastani tuesta. Tuska ei varmaan koskaan helpota, mutta toivon joskus löytäväni miehen jolla olisi vaikka pari lasta :) Eihän ne omia olisi, mutta kuitenkin.

Hän ei noudata meidän periatteitamme, vaan vaatii meitä noudattamaan hänen näkemyksiään. Ja kun hänellä ei ole lapsia, jotkin ohjeet ovat aika pähkähulluja...



Meillä on useita sisaruksia molemmilla. Meillä on työt ja meillä on useampi lapsi. Eli siis se omakin elämä, toinen lapsi on vielä kroonisesti sairas.



Olen todella uupunut tilanteeseen, ja koen tämän hyvin epäoikeudenmukaiseksi. Minusta tämä siskon auttaminen ei ole juttu, joka ei jotenkin olisi meiltä pois tai joka ei kuormittaisi, päinvastoin.



Hän tuntuu kantavan minua kohtaa syvää vihaa siitä, että minulla on lapsia ja hänellä ei. Hän etsii minusta ja meistä jatkuvasti virheitä ja kertoo, minkä kaiken hoitaisi paremmin.



Hän sekaantuu aivan kaikkiin lapsia koskeviin päätöksiin, pyrkii määräämään ja hallitsemaan. Ylikävelemään.



Minusta hän tarvitsisi jotain ammattiapua, mutta hän ei suostu asiasta kuulemaan sanaakaan. Hänestä vika on minussa.



Olen itsekin pitkän kaavan ja monen kärsimyksen kautta nämä lapseni saanut. En oikein jaksa nyt kuviota, että minun perheeni on siskoni terapialelu. Eikä tämä kummallinen perhemalli ole enää hyväksi lapsillenikaan, joille jotenkin tulee heillekin tunne, että heidänkin pitää hyvitellä jotain koko ajan siskolleni, joka keikkuu täällä meillä koko ajan...



Ap

Osaatkos ap avata suutasi ja keskustella siskosi kanssa? Ei hän teillä keikkuisi jatkuvasti jos et itse häntä teille päästäisi. Ja jos teillä on useampi lapsi niin luulisi olevan joskus iloakin siitä että on joku muukin auttamassa. Jos lapsettomalta ihmiseltä tulee kummallisia ehdotuksia lasten hoidosta niin kai sä osaat perustella että miksi niin ei voi tehdä - vai oletko niitä jotka eivät voi hyväksyä lapsettomien ohjeita vaikka olisivatkin ihan hyviä? Todennäköisesti siskosi ainoa tavoite ohjeilla on yrittää auttaa sinua ja olla osallisena lasten hoidossa. Ja oikeasti sun elämä kuulostaa ihan normaalilta lapsiperheen elämältä eikä sellaiselta ettei sinne mahtuisi yksi perheenjäsen välillä sekaan.

Musta sä ap kuulostat tosi julmalta kun ajattelee siskosi elämää. Hän varmaan ottaisi vastaan ilomielin sinun elämäsi vaikka yrität sen saada kuulostamaan jotenkin poikkeuksellisen rankalta, mutta hän ei voi sitä ikinä saada. Mietipä sitä.

Suruttaa kun tuntuu ettei oma perhe (sisarukset ja vanhemmat) nykyään enää ole muuta kuin välttämätön paha. Toivon itse toimivani eritavalla, täytynee heti soittaa veljelle..

Hän ei noudata meidän periatteitamme, vaan vaatii meitä noudattamaan hänen näkemyksiään. Ja kun hänellä ei ole lapsia, jotkin ohjeet ovat aika pähkähulluja...

Meillä on useita sisaruksia molemmilla. Meillä on työt ja meillä on useampi lapsi. Eli siis se omakin elämä, toinen lapsi on vielä kroonisesti sairas.

Olen todella uupunut tilanteeseen, ja koen tämän hyvin epäoikeudenmukaiseksi. Minusta tämä siskon auttaminen ei ole juttu, joka ei jotenkin olisi meiltä pois tai joka ei kuormittaisi, päinvastoin.

Hän tuntuu kantavan minua kohtaa syvää vihaa siitä, että minulla on lapsia ja hänellä ei. Hän etsii minusta ja meistä jatkuvasti virheitä ja kertoo, minkä kaiken hoitaisi paremmin.

Hän sekaantuu aivan kaikkiin lapsia koskeviin päätöksiin, pyrkii määräämään ja hallitsemaan. Ylikävelemään.

Minusta hän tarvitsisi jotain ammattiapua, mutta hän ei suostu asiasta kuulemaan sanaakaan. Hänestä vika on minussa.

Olen itsekin pitkän kaavan ja monen kärsimyksen kautta nämä lapseni saanut. En oikein jaksa nyt kuviota, että minun perheeni on siskoni terapialelu. Eikä tämä kummallinen perhemalli ole enää hyväksi lapsillenikaan, joille jotenkin tulee heillekin tunne, että heidänkin pitää hyvitellä jotain koko ajan siskolleni, joka keikkuu täällä meillä koko ajan...

Ap

niitä omia näkemyksiään väkisin. Jos hänestä lasten pitää syödä tietyllä tavalla, hän nostaa suorastaan sodan, jos ja kun minä en ruoki lapsia siten. Soittelee koko suvun läpi, vie lapset lääkäriin näyttääkseen, että he ovat aliravittuja jne.



Ja hän todella kirjaimellisesti tulee pyytämättä. Kesällä pitäisi käytännössä istua sisällä. Jos olemme pihalla, hän marssii jollain tekosyyllä tänne.



Puhuminen ei auta.



Eikä se onnistunut ollenkaan, että yritin järjestää hänelle tietyn vakiojutun lasten kanssa tiettyyn aikaan säännöllisesti. Hän venytti ja vanutti juttua molemmista päistä ja kun lopulta suorastaan heitimme hänet ulos meiltä noin kello 22, hän SOITTI senkin jälkeen lapsille hyvänyönpuheluja. Sillä tuloksella, että valvoimme kello yhteen sitten kaikki.



Ja hän tosiaan kohdistaa sen kaiken kaunan ja katkeruuden ja vihan minuun. Ihan kuin se että minulla on lapsia, olisi vienyt häneltä ne hänen lapsensa. Kuin lasten määrä olisi kiintiö ja minun jotenkin pitäisi antaa näistä nyt puolet hänelle.



Ap

ja kykenemättömältä ajattelemaan asiaa siskon näkökannasta. Minäminäminä. Minun lapset. Oletko koskaan kuullut, että sen mitä annat saat kaksinkertaisena takaisin? Lapsethan siinä saavat jos siskosi haluaa viettää aikaa heidän kanssaan. Käytännön asioista voi aikuiset keskustella.

ei ole mistään ap:n itsekkyydestä kyse.



Vaikka siskolla on kamala tragedia, rajansa siinäkin kuinka paljon tuota traumaa hoidetaan siskon perheen avulla ja kustannuksella.

Saan samaa paskaa niskaani kuin mitä täältäkin tulee.



Ja kun minä en halua lapsistani tai perheestäni terapialeluja. Se ei voi olla lapsille hyväksi! Leikkiä siskon olemattomia lapsia ja katsella kuinka vanhempien yli kävellään ja lasten suosiosta kilpaillaan.



Eikä voi olla oikein että minua syyllistetään 24/7 siitä, että olen saanut lapsia ja hän ei. Minä en ole aiheuttanut hänen lapsettomuuttaan, eikä voida vaatia, että minä jotenkin sen hänelle hyvitän oman perheeni kustannuksella.



ap

niitä omia näkemyksiään väkisin. Jos hänestä lasten pitää syödä tietyllä tavalla, hän nostaa suorastaan sodan, jos ja kun minä en ruoki lapsia siten. Soittelee koko suvun läpi, vie lapset lääkäriin näyttääkseen, että he ovat aliravittuja jne.

Ja hän todella kirjaimellisesti tulee pyytämättä. Kesällä pitäisi käytännössä istua sisällä. Jos olemme pihalla, hän marssii jollain tekosyyllä tänne.

Puhuminen ei auta.

Eikä se onnistunut ollenkaan, että yritin järjestää hänelle tietyn vakiojutun lasten kanssa tiettyyn aikaan säännöllisesti. Hän venytti ja vanutti juttua molemmista päistä ja kun lopulta suorastaan heitimme hänet ulos meiltä noin kello 22, hän SOITTI senkin jälkeen lapsille hyvänyönpuheluja. Sillä tuloksella, että valvoimme kello yhteen sitten kaikki.

Ja hän tosiaan kohdistaa sen kaiken kaunan ja katkeruuden ja vihan minuun. Ihan kuin se että minulla on lapsia, olisi vienyt häneltä ne hänen lapsensa. Kuin lasten määrä olisi kiintiö ja minun jotenkin pitäisi antaa näistä nyt puolet hänelle.

Ap

Jaa-a, miten ihmeessä sun siskosi voi viedä lapset lääkäriin näyttääkseen että ovat aliravittuja? Ja miten teidän hän voi soitella teille hyvänyönpuheluita siten että koko perhe valvoo, vietkö AP ihan itse puhelimen lapsille vai annatko kenties heidän pitää kännykkänsä päällä öisinkin?

Kuulostaa vähän siltä että sä et oo saanut siskosi kanssa puhuttua eikä sulla oo suoraan pokkaa puhua. On se kans kumma jos sä yksin tän asian kanssa painit, mites ne muut sisarukset - ettekö te yhteistuumin voisi siskoasi auttaa, puhua ammattiavusta siten että kaikki olette samassa paikassa ja korostatte että haluatte siskollenne parasta.

Mä oon tosi pahoillani ap sun tilanteesta, mutta kyllä mä sitä mieltä olen että myös sun velvollisuutes on hankkia siskollesi apua . yhdessä muiden sisarusten kanssa - perheestä pitää pitää huolta!! Jos sun kirjoittamat jutut pitää paikkansa niin sun siskollas on pahempi olla kuin mitä sä pystyt edes kuvittelemaan. Jos et halua auttaa siskoasi niin katkaise lopullisesti sitten välit.

hän sanoi vievänsä lapset puistoon, vei lääkäriin. Puhelin oli päällä illalla, kun se on aina päällä. Ei ole enää.



Hänen kanssaan ei pysty puhumaan. Hän suuttuu ja raivostuu silmittömästi.



Hän ei mielestään tarvitse apua. Jos yritän sanoa asiasta, hän haukkuu minut hulluksi.



Kukaan muu perheessäni ei tätä tilannetta suoraan näe, eivät he ole paikalla seuraamassa siskoni käytöstä. Heille hän selittää tilanteen toisin, lähinnä niin, että minä olen huono äiti ja mäntti sisko. Pakkohoitoon ei häntä tällaisista syistä saa, pitäisi olla esimerkiksi selkeästi psykoottinen. Olen tämänkin tarkistanut.



ap

Jos on kerran suoraan sanottu että ei kiitos juuri nyt meille kylään, eikä pihallemme notkumaan ja silti tulee, ilmeisesti on teidän avain jostain syystä ? niin se on sitten poliisiasia.

normaalilta kuullosta. Meillä miehen sisko käy ehkä 3-4 kertaa vuodessa ja on jotain tunnin kerralla.

Miten ihmeessä teillä on otettu sisko osaksi perheen arkea? Tosi omituista!

Max kerran viikossa kahvittelua, muuten ei tarvitse tulla käymään. Kai nyt osaat sanoa, että nähdään viikon päästä seuraavan kerran?

kokeeko itse tarvitsevansa apua? On huono juttu kun omat ja sisarusten perheiden rajat hämärtyvät.