Miten te yh-vanhemmat pärjäätte?

2-vuorotyö on nyt ihan ok, lapsi on jo sen verran iso. Vois kohta kyllä kokeilla jo yövuorojakin. Taloudellisesti pärjätään huonommin, mutta vielä sinnitellään. Vaihtoehtoja selviytymiselle ei ole.

vakituinen työpaikka. Lasten isä on kuvioissa mukana ja viettää halukkaasti lastensa kanssa aikaa ja hoitaa aina iltavuorojen ajan.



Jos mahdollista niin ei tarvitse yrittää pärjätä yksin. Toki on vuoropäiväkoteja ym. vaihtoehtoja sitten tilanteessa, jossa isä ei ole kuvioissa mukana ja sukulaiset/ystävät eivät kerkeä/pääse usein auttamaan.

Jälkikäteen sitä aina ihmettelee, mitenkä sitä onkaan jaksanut :(



Aika huonosti siis, koko ajan sieltä mistä rima on matalin ja oman elämän unohtamalla.



Jaksamista sulle! *halaus*

ei voi pysähtyä miettimään, jaksaako, pystyykö, osaako

Lapset ovat joka 2. viikonloppu isällä.

Menee oikein hyvin.

Alussa tietysti ahdisti olla yksin, mutta se meni pian ohi kun oppi nauttimaan myös yksinolosta.

Saan kaikki mahdolliset tuet.

Mies maksaa hyvin elarit ja muuhunkin saan huijattua hyvin.

Sossu uskoo lähes kaiken mitä sanon ja mihin rahaa tarvitsen.

Saimme muuten hankittua kaverille ilmaisen pyykinpesukoneen kun sanoin, et tarvitsen mutta todellisuudessa kone meni kaverilleni.

Kannattaa käyttää kaikki edut hyväksi!

Paremmin rahallisesti nyt pärjään kun olen yksin lapsen kanssa.

Helpompaahan myös nyt on kun isovanhemmat, kummit ja lasten isä ottaa säännöllisesti.

Pääsen ulos ja muutenkin olemaan vain itselleni.

täälläkin. Kulut lasten osalta jaetaan, lahjat ym. maksetaan puoliksi. Lapset ovat viikonloput isän luona.

Omia hankintoja ei juuri ole, mutten koskaan ole mikään materian perään ollut muutenkaan.

Ruokakuluissa säästää, kun tekee itse ja leipoo leivät ja muut omatoimisesti.

sumplia työvuoros mahdollisimman mukaviksi lapsen kannalta. Eli ei mitään aamu-iltoja, useita yövuoroja tai pitkiä työputkia. Kyllä meillä ainakin työpaikalla joustetaan jos jollain elämäntilanne muuttuu. Koita saada ystäviä, sukulaisia avuksi. Nyt jos koskaan se sosiaalinen verkostoituminen on tärkeää!

siis että ei mitään ilta-aamuvuoroja tietty..!! Siinä ei kerkiä edes näkemään välissä..

Paljon paremmin kuin miehen kanssa. Kaiken voi tehdä niin kuin itse haluaa, koti pysyy siistimpänä, ruokaa ei kulu niin paljoa, jääkaappi pysyy täydempänä. Töissä (ei vuorotyö) käyn, eli rahallisestikin menee ihan ok. Omaa aika saa, kun isä on laspsen kanssa. En huolisi ketään äijänkörmyä sohvalleni makoilemaan.

"etääntyneet". Nyt sen vasta ymmärtää, että kuinka yksin jääkään. Lapsenkin elämässä kaikki tulee muuttumaan. Ja se vakituinen työkin puuttuu, sillä olen vastikään aloittanut työelämän. Voiko lapsen hakea 21.30 hoidosta ja viedä aamulla 6.30? Jotkut ovat tästäkin moralisoineet, että hanki päivätyö, jos meinaat yksin pärjätä. Mutta eipä sitä opiskelematta hankita.



AP

koska on pakko jaksaa. YHna ei halua miettiä sitä kuinka yksin on, vaan paahtaa menemään hurjassa "arkiputkessa" ja tekee kaikkensa lasten, kodin, työn, lasten harrastusten, hyvinvoinnin, koulunkäynnin sujumisen, terveyden, siisteyden, vaatetuksen, yms. yms. hyväksi. Pari vinkkiä antaisin: suunnittele etukäteen mahdollisimman paljon. Toiseksi, unohda parisuhteet ja seksi. Ne vievät vain keskittymiskykyä tärkeämmiltä asioilta. Arjessa on tarpeeksi.

Kuinka meinaat pärjätä, kun menet työelämään. Loppuu sossun tuet siihen paikkaan ja sitten onkin vain PÄRJÄTTÄVÄ! Oletko miettinyt miten pärjäät esim. eläkeiässä, jos aiot loputtomiin elellä tuilla? Lööbailu kun ei eläkettä kartuta!

En ole töissä, opiskelen avoimessa yliopistossa ja haen töitä. Isommilla lapsilla on päiväkotipaikat. Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Olen tällä hetkellä ansiosidonnaisella päivärahalla, sen lisäksi saan lapsilisät, asumistuen ja yhdestä lapsesta minimielatusmaksun. Taloudellisesti pärjäämme hyvin, toki täytyy vähän katsoa mihin rahansa laittaa, ja pärjännemme siinäkin tilanteessa että tipahdan työmarkkinatuelle (siis ellen työllisty).



Eron jälkeen tilanne oli meillä hyvin kaoottinen, eromme liittyi sairastumiseeni. Olin yhtäkkiä ilman työtä, ystäviä, miestäni ja terveyttäni. Yksin kahden pienen lapsen kanssa, vastuussa sairaana tekemistäni ratkaisuista.



Nyt meillä on kaikki ihan hyvin. Vuoroviikottelu toimii ja olen saanut ihanan pienen tytön vielä aikaisempien lasten lisäksi. Minulla on hyvä lääkitys joka pitää mielialavaihtelut normaalin rajoissa, on parempia ja huonompia päiviä, muttei maniaa eikä itsetuhoisuuttakaan enää. Jos minä selvisin tuosta kaaoksesta, niin mikset sinäkin pärjäisi? On vuoropäiväkoteja ja lapset lienevät joskus isälläänkin. Toki monista asioista joutuu huolehtimaan yksin ja opettelemaan uudenlaista vastuunkantoa, mutta sen tehtyäsi huomaat vahvistuneesi ja itsenäistyneesi tavalla, jota et olisi osannut ehkä avioliitossa ollessa kuvitellakaan.



Käytännön neuvoja: kaupassa käynnit mahdollisimman harvoin, isot ostokset kerralla varsinkin jos on auto. Siivota voi lasten kanssa tai sitten heidän poissaollessaan. Ajattelet päivän kerrallaan, älä mieti koko pakettia yhtä aikaa.



Tsemppiä, kyllä se siitä.

hoidossa kuinka monen tunnin päiviä? vuoropäiväkodeissa taitaa olla joku kelloraja milloin saa vielä hakea. Jos ei kerkeä, niin jätetään koko yöksi sinne nukkumaan.

Saan kaikki mahdolliset tuet.

Mies maksaa hyvin elarit ja muuhunkin saan huijattua hyvin.

Sossu uskoo lähes kaiken mitä sanon ja mihin rahaa tarvitsen.

Saimme muuten hankittua kaverille ilmaisen pyykinpesukoneen kun sanoin, et tarvitsen mutta todellisuudessa kone meni kaverilleni.

Kannattaa käyttää kaikki edut hyväksi!

Paremmin rahallisesti nyt pärjään kun olen yksin lapsen kanssa.

Helpompaahan myös nyt on kun isovanhemmat, kummit ja lasten isä ottaa säännöllisesti.

Pääsen ulos ja muutenkin olemaan vain itselleni.

Yritä nyt vaan sietää niitä poikaystäväsi lapsia tämäkin viikonloppu. "Yksin lapsen kanssa" "Lasten isä ottaa säännöllisesti". Et ihan pysynyt omassa juonessasi mukana.

Lapset olivat vuoropäiväkodissa ja apua löytyi muualtakin sekä kerrankin oli rahaa ilman että joku hullu ukko olisi koittanut pimittää/varastaa rahoja.

Siis iltavuoroon mennessä veisin lapsen yhdentoista maissa päiväkotiin ja illalla hakisin 21-21.30. Aamulla pitäisi taas viedä 6.30-7. Mikähän tuo "aikaraja" noin suunnilleen on jolloin lapsi on viimeistään haettava, jottei tarvitse yöksi jättää. Tällä hetkellä lapseni ei siis ole vuoropäiväkodissa, joten en voi päiväkodiltakaan kysellä. Toivon, että saisin piakkoin jostakin lähikunnastamme asunnon ja pääsisin järjestelemään näitä käytännön asioita. Tämä odottelu ja pelkääminen on pahinta.



AP

Tosin mulla vain yksi lapsi ja vuorotyön aloitin kun lapsi oli 5-vuotias. Ja tein myös silloin ilta-aamuvuoroja, aika paljonkin. Hain lapsen kotiin 21.30 ja vein aamulla päiväkotiin 6.00.



Olihan se rankkaa, mutta toisaalta iltavuorot olivat kivojakin, aamulla sai herätä rauhassa, lapsella oli aikaa leikkiä ja lounaskin syötiin yhdessä. Oikeastaan iltavuoropäivinä sitä yhteistä aikaa oli enemmän kuin aamuvuoropäivinä. Lapsi onneksi nukkui vielä päiväunet ainakin ilta-aamuvuoroina, joten univelka ei tullut ihan mahdottomaksi.

eli täällä myös yksi lähes totaaliyhäri. Kaksi vanhempaa tapaavat isäänsä pari kertaa vuodessa (isä asuu ulkomailla) ja lisäksi minulla on pieni vauva, jonka isä käy tapaamisissa meillä.



Mutta siis periaatteessa olen arjessa yksin ja hyvin pärjätään. Toki isompien harrastukset vaatii aina jos jonkinlaisia järjestelyjä, koska lapsia pitää kyyditä, mutta kaikesta selvitään.



Joskus pyydän hyviltä kavereilta hoitoapua (isovanhemmat asuvat kaukana), jos on joku tosi tärkee meno jonne on pakko mennä ilman lapsia, mutta muuten olen lasten kanssa 24/7.



Rahallisesti tulemme toimeen ihan hyvin silloin kun olen töissä, nyt on äippäloman aikaan ollut vähän tiukempaa.