Jälleen hurraa-huutoja Suomen oikeuslaitokselle!
Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi keski-ikäistä virkamiestä vastaan nostetun syytteen törkeästä vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä.
Syyttäjän mukaan mies telkesi vaimonsa 2,5 vuorokauden ajaksi parvekkeelle pakkaseen. Oikeudessa mies kiisti teon.
-Mies myönsi, että hän on saattanut sulkea parvekkeen oven, mutta ei ollut huomannut, että vaimo on parvekkeella, kertoo syyttäjä Leena Koivuniemi.
Vaimo huuteli parvekkeelta apua, mutta ihmiset eivät sitä huomanneet.
Aviomies oli päivällä töissä, ja illat ja yöt kotona.
-Kyllä hän huomasi, että vaimo ei siellä ole, mutta ei hän siitä huolestunut, kertoo syyttäjä.
Vaimo näki, että mies on asunnossa, ja hän koputteli parvekkeen ikkunaan.
-Kertomansa mukaan mies ei huomannut mitään, sanoo syyttäjä.
-Lopuksi vaimo huusi apua alhaalla kulkevalle henkilölle. Tämä soitti poliisille ja huoltoyhtiöön, ja vaimo pääsi pois parvekkeelta.
Kummallinen parveke-episodi sattui viime helmikuussa. Silloin varsinkin yöt olivat kylmiä. Lääkärin tutkimuksen mukaan vaimo oli todellisessa hengenvaarassa.
Kun hän pääsi pois parvekkeelta, hänellä oli muun muassa paleltumisvammoja, ruumiin lämpötila oli 35,3 astetta ja pulssi oli 125 - 130.
Kommentit (5)
Ensinnäkin mies ei muka kuule eikä näe vaimoa parvekkeella. Ei ihmettele missä vaimo on.
Toiseksi vaimo värjöttelee parvekkeella reilut kaksi päivää, eikä kukaan muka kuule eikä näe häntä. Vaimo ei myöskään riko ikkunaa, ei edes silloin kun mies ei ole kotona vaan töissä.
Luulenpa että asiassa oli jotain mitä jutussa ei kerrota...
Ensinnäkin mies ei muka kuule eikä näe vaimoa parvekkeella. Ei ihmettele missä vaimo on.
Toiseksi vaimo värjöttelee parvekkeella reilut kaksi päivää, eikä kukaan muka kuule eikä näe häntä. Vaimo ei myöskään riko ikkunaa, ei edes silloin kun mies ei ole kotona vaan töissä.
Luulenpa että asiassa oli jotain mitä jutussa ei kerrota...
ettei kukaan naapurista tai pihalta huomaa sitä naista siellä. Jospa se oli osan ajasta tajuton tai jotakin.
Ensinnäkin mies ei muka kuule eikä näe vaimoa parvekkeella. Ei ihmettele missä vaimo on. Toiseksi vaimo värjöttelee parvekkeella reilut kaksi päivää, eikä kukaan muka kuule eikä näe häntä. Vaimo ei myöskään riko ikkunaa, ei edes silloin kun mies ei ole kotona vaan töissä. Luulenpa että asiassa oli jotain mitä jutussa ei kerrota...
Luulenpa että asiassa oli jotain mitä jutussa ei kerrota...
Näitä juttuja kauhistellaan, kun ei olla kuultu koko tarinaa. Tässä ei yksinkertaisesti voi olla koko totuus. Pitäisi nähdä oikeuden päätös perusteluineen. Jotain muuta tähän nyt liittyy.
Ei muka äijä yhtään huolestu, kun vaimoo ei näy kotona päiväkausiin..? Kuuro ja sokeakin lisäksi?