Lue keskustelun säännöt.
Jatkuva ahdistus
19.01.2011 |
Koko ajan tuntuu enemmän tai vähemmän siltä ettei tiedä yhtään mitä pitäis tehdä.
Tällä hetkellä mua ahdistaa:
opiskelujen työharjoittelun järjestäminen (en osaa järjestää)
muuttaminen joskus kevään/alkukesän aikana (rahat ei riitä nykyiseen vuokraan)
kotiasiat (maatila ja työkyvyttömät omistajat ym. paskaa)
ihmisten kanssa oleminen
Onneksi mun ahdistustani kuitenkin lievitttää huomattavasti tieto siitä että masentuneet ihmiset ovat vain laiskoja ja itsekeskeisiä kusipäitä.
Kommentit (5)
olen kyllä käynyt terapiassa ja yritän opiskella. Mua tuskin on varsinaisesti kasvatettu juuri mitenkään, ehkä ilmapiiri kotona on ollut jotenkin ankara tai vaativa, ei mikään lämmin kuitenkaan. Luulen että eniten mua on traumatisoinut jatkuva ulkopuolisuuden tunne: työ on ollut muiden koko elämänsisältö eikä ihmiskontakteja ole ollut juuri ollenkaan ja vasta nyt olen alkanut älytä että suuri osa ihmisistä elää oikeasti aika eri tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olet melkein kuin mun poika puheissaan.Välillä intoa täynnä kaikkeen uuteen, mutta sitten kun ajankohtaiseksi asiat tulee niin "kaikki onkin niin vaikeaa".Haloo!!!Eikö elämästä voi nauttia eikä surkutella joka ainoaa asiaa!!!(en itekkään ole ikäloppu,kohta 40 mittarissa ja aikuiset lapset)
Lisää ahdistuksen aiheita:
En ole ala-asteen jälkeen käynyt mitään koulua normaalisti vaan kaikki jollain rimanalittajille räätälöidyillä erityisratkaisuilla.
En pysty minkäänlaisiin ihmissuhteisiin enkä tosiaan osaa olla ihmisten kanssa, tämän ahdistuksen voi yhdistää siihen että mun pitäis muuttaa soluasuntoon kun ei ole varaa asua yksiössä.
Olen 22 enkä ole ollut päivääkään töissä eikä todellakaan hyödytä suositella osa-aika -työhön tai kesätöihin menemistä, en pysty järjestämään sellaisia asioita.
Olet vielä tosi nuori ja sulla olisi elämä edessä.
Kuulostaa niin omalta elämältäni reilun kymmenen vuoden takaa. Olen maalaistalosta (kuten sinäkin?). Olen tosin onnistunut opiskelemaan itselleni ammatin ja olen töissä. Ihmissuhteissa minulla on ollut pahoja ongelmia näihin päiviin asti ja ahdistus on oli parikymppisenä tosi paha. Asuin kotoa muutettua soluasunnossa, mutten ollut juuri missään tekemisissä kämppisteni kanssa. Kaupassa uskalsin juuri ja juuri käydä, muuten vietin aikaani kirjastossa ja opiskellen. Viikonloput ja lomat menivät lapsuudenkodissa.
On hienoa, että tiedostat olevasi ahdistunut. Itse olen tajunnut oikeastaan vasta jälkeenpäin, miten ahdistunut olen ollut.
Minusta sinun tulisi päästä keskustelemaan ongelmistasi jonkun ammattilaisen kanssa. Olen joskus harmitellut sitä, etten ole hakenut apua ongelmiini, olisin voinut päästä nopeammin kiinni normaalielämään.
Minun kohdallani ahdistus ja ihmispelko johtui suurelta osin liian ankarasta ja syyllistävästä kasvatuksesta. Vuosien ajan olen käynyt lapsuuttani läpi ja pikkuhiljaa olen tajunnut, miten kieroutunut se oikeastaan on ollut. Minkälainen lapsuus ja teini-ikä sinulla on ollut? Varjostaako lapsuudenperhettäsi joku asia josta ei ole lupa puhua?
Toivotan sinulle voimaa avun hakemiseen! Uskon, että, kun pääset purkamaan ahdistusta aiheuttavia asioita, pystyt pikkuhiljaa etenemään myös muissa asioissa. Ahdistuksesta on mahdollista päästä eroon ja löytää elämänilo!