Lue keskustelun säännöt.
Muita bipojen läheisiä? Kuinka jaksatte pitää yhteyttä yllä?
17.01.2011 |
Joskus ei millään jaksais, tekis mieli ottaa taukoa ja etäisyyttä, mutta sitten ajattelen että olen yksi uskotuista ja että minun vain pitää jaksaa ja olla tukena. Miten muut jaksatte aina venyä ja ottaa vastaan "kuraa"?
Kommentit (8)
ketkä ovat bipojen läheisiä. Itse en ole, mutta tiedän silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Välillä ollaan niiiiiiiin paljon parempia, fiksumpia, terävämpiä, nokkelampia, etevämpiä, seksikkäämpiä, mahtavampia, upeampia ja kaikin puolin vain niin saatanan paljon loistavampia kuin kukaan muu (mukaan luettuna tietnkin kaikki me läheiset) ja välillä soitetaan sängynpohjalta, että elämä on yhtä kidutusta, maailmassa ei ole mitään valoa, kaikki on mustaa ja tekis mieli vaan luovuttaa.
Et semmottii ystävii bipot on.
ap
kun vuosien ja vuosien kuuntelemisen, kestämisen ja auttamisen jälkeen kerran sanoin aika suorin sanoin vastaan ja kaiken lisäksi koitettiin äidin kanssa taas vaihteeksi saada sitä johonkin hoitoon... Sitten soitti mulle noin 10 kertaa kertoakseen, ettei aio olla enää mun kanssani missään tekemisissä.
Ei oo soitellut sen jälkeen... Ja ihan rehellisesti pakko sanoa, että ei ole kyllä ollut ikävä... :(
Itse näin bipona sanon, että ANNA OLLA.
Ei hän sinun yhteydenottamuuden takia itsaria tee, joten jos sinulle helpompi niin yhteydet poikki.
Ainakin itsestäni tuntuisi paremmalta.
(Tätä sairautta ei kukaan toivo eikä varmasti halua rasittaa muita tällä)
Me ollaan kyllä kumpikin sen tyyppisiä, ettei juuri rasiteta ulkopuolisia ongelmillamme, eikä meiltä saa kuraa niskaan, sikäli toimii lääkitys.
Mä en edes halua puhua asioistani kenellekään. Tän homman kanssa vaan pitää oppia olemaan ja elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksaiskaan.. Ja nyt ollut tauko on tehnyt hyvää.
Mun isä ei ainakaan ajattele ettei halua rasittaa muita, päinvastoin. Raivosin kerran hänelle, että miksi kertoi kauheita asioita ja pelotteli mua lapsena. Vastas raivona että hän on käyny läpi niin kauheita asioita.
No, munki elämä oli painajaista sen takia. Ja väliin on edelleen. Niinku muutaman muun sisaruksen.
Kuitenkaan en halua laittaa välejä poikki lopullisesti. Mutta lastani en antais hänelle hoitoon. Enkä halua olla hänen kanssaan samassa rakennuksessa yksin tai lapseni kanssa. Öitä en ollenkaan, vaikka miehenikin olisi siellä.
Tiiä monia muitakin, joilla on bipo. Yllättävän yleistä..
minuun ainakin jaksavat pitää yhteyttä. :)
Tosin olen mukavaa seuraa ja kuuntelen sujuvammin kuin puhun. Että mulle sieltä sängynpohjalta soitetaan. Itse kai salaan oireeni parhaani mukaan. Etenkin masennuksen.
Koettakaa jaksaa.
???????????