Miten suhtautua marttyyriyksinhuoltajaan?

Yksi ystäväni teki pari vuotta sitten lapsen suomea taitamattoman maahanmuuttajan kanssa, jonka motiivi lapsentekoon taisi olla oleskeluluvan saaminen. Isä lähti, kun lapsi oli alle vuoden.



Nykyisin, kun tätä ystävääni tapaan, häneltä ei kuule kuin lapseen liittyvää valitusta. Miten hän ei yksin eläessään ymmärtänyt, kuinka paljon rahaa menee lapsen kanssa elämiseen.



Suurin valituksen aihe ovat lapsen vaatteet. Lapsi on mielestäni aina ihan siististi puettu. Mutta tämä yh-äiti valittaa koko ajan siitä, miten hänellä ei ole varaa niihin ja niihin merkkivaatteisiin ja nahkakenkiin.



Ja miten kaikki puistossa/kaupassa/hoidossa katsovat heitä niin pitkään ja paheksuen, kun hänen lapsellaan ei ole sellaisia ja sellaisia vaatteita ja varusteita. Sanon aina, että tuo on ihan kukkua, mutta enhän minä voi tietenkään tietää.



Äiti valittaa jopa lapsensa nimestä. Että tuli valittua "lähiönimi". Miten se nyt leimaa lapsen loppuiäkseen, heti kuulee, että on ulkomaalainen isä. Olen yrittänyt tätäkin kiistää, lapsella on ihan kaunis nimi mielestäni. Mutta ei, minä olen väärässä.



Ja sitten harrastukset. Lapsi pitäisi saada joihinkin kalliisiin yksityisten pitämiin harrastuskerhoihin. Mutta kun eihän yksinhuoltajalla ole varaa... Ja puhutaan siis 2-vuotiaasta, mielestäni sen ikäinen ei vielä harrastuksia kaipaa. Mutta ei, kyseistä äitiä vaivaa, kun hänen lapsi ei saa nyt samoja mahdollisuuksia kuin muut.



Puhumattakaan leluista. Hyvissä ajoin ennen lapsen syntymä- ja nimipäivää ja joulua koko ystäväpiirille näytetään leluesitteet. Äiti käy ne lapsen huoneesta oikein erikseen kahvipöytään hakemassa. Ja sitten esitellään, että millaisia leluja lapsi on sieltä osoitellut haluavansa. Ja ainahan ne on niitä yli 80 euron hintaisia juttuja...



Suoraan ei sano, että tuo sitten tämä lelu lahjaksi, mutta hakee heti perään sitten lapsen leluja näytille. Että on se surkeaa, kun hänellä varaa ostaa vaan näitä hampurilaisravintoloiden kylkiäisleluja.



ihan työssä käyvästä ihmisestä kuitenkin kyse.



Itseä alkanut tämä kyllä jurppimaan. Ikinä ei kuule tämän äidin suusta, että olipas meillä lapsen kanssa kivaa, kun tehtiin sitä ja sitä. Ei, aina vaan valittaa, kun ei me voitu lomalla mennä minnekään, kun ei ollut varaa. Ja kuitenkin tiedän, että he käyneet useammankin yhteisen kaverimme mökillä tai saaneet yöpyä näiden kotona eri puolilla Suomea.



Säälittää vain se lapsi. Miltä tuntuu vieressä kuunnella, kun oma äiti valittaa koko ajan hänestä? Ja haukkuu hänen vaatteitaan ja lelujaan?



Mikä neuvoksi?