Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko hätähousu?
17.01.2011 |
Ikää 23 vuotta, haluaisin jo naimisiin ja perheen. Mies ei kummallekaan idealle lämpene, ollaan hänen mielestään liian nuoria.
Asiaan vaikuttaa varmaan se, että omassa suvussa lapset on tehty nuorena kun virtaa on vielä riittänyt. Jätän ennemmin lapset tekemättä kuin rupean äidiksi (ainakaan ekaa kertaa) yli kolmekymppisenä.
Kommentit (10)
No tätä juuri mietin. Ihmiset on toki yksilöllisiä, mutta kun on kuitenkin elämää nähnyt ja kokenut kaikenlaista ja molemmilla koulut käyty ja vakkariduunit, niin en näe syytä että miksi pitäisi lykätä. Yhdessäkin oltu se kolmisen vuotta eikä suhteessa sen suurempia ongelmia.
Mies sanoo että avioliiton ja lapsia hän kyllä haluaa, mutta ettei koe asiaa ajankohtaiseksi vielä moneen vuoteen. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kumma, kun moni (nuori?) luulee, että virta loppuu johonkin kolmekymppisenä. Itse olen saanut lapseni kaksikymppisenä, kolmekymppisenä ja nyt lähellä neljääkymppiä riittäisi vieläkin virtaa yhteen:) No ehkä sitten, jos elää kovin kuluttavaa elämää...
No, haluaisin tehdä elämässäni muutakin kuin vaihdella vaippoja seuraavat 20 vuotta, onko siinä jotain väärää?
Niin miksi et ensin kokisi asioita ja keräisi elämänkokemusta + varmistaisit, että miehen kanssa olette vielä muutaman vuodenkin päästä yhdessä...ja sitten vaihtaisi niitä vaippoja?
Minäkin luulin 23 v. että olen valmis äidiksi silloisen kihlattuni kanssa. Elimme jo niin täysillä kotielämää, emme ravanneet baareissa tms. Mutta niin siinä vain kävi, että erosimme vuoden kuluttua. Siinä olisi ollut kurjaa, kun pieni lapsi olisi ollut mukana...
Esikoisen sitten sain 29v. toisen miehen kanssa ja hyvin menee :)
No, haluaisin tehdä elämässäni muutakin kuin vaihdella vaippoja seuraavat 20 vuotta, onko siinä jotain väärää?
No, haluaisin tehdä elämässäni muutakin kuin vaihdella vaippoja seuraavat 20 vuotta, onko siinä jotain väärää?
sanoi, että siinä on jotain väärää? En ainakaan huomannut. Itse taas tein lapseni vasta kolmekymppisenä, tahdoin nauttia nuoruudestani, matkustella ja asuakin ulkomailla. Voisihan tuon nytkin tehdä, mutta fakta on, että EI ole ihan sama asia lasten kanssa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten muka koskaan varmistat, että puolison kanssa ollaan yhdessä x vuoden päästä? Vaikka olisi kuinka onnellinen liitto, voi toinen kuolla tai suhde päättyä, vaikka sitä olisi takana kymmenen vuotta. Maailman typerin ajattelutapa tuo että kun on yhdessä oltu tietty määrä vuosia, niin sitten ei ero enää kosketa ja voi hankkia lapsia. Ero voi tulle kenelle vain, milloin vain.
Itse taas tein lapseni vasta kolmekymppisenä, tahdoin nauttia nuoruudestani, matkustella ja asuakin ulkomailla. Voisihan tuon nytkin tehdä, mutta fakta on, että EI ole ihan sama asia lasten kanssa...
Entäs kun näitä asioita on jo tehnyt? Sehän tässä just on että kun on jo matkustellut (ja asunut ulkomailla) ja tehnyt ties mitä vaikka ikää onkin vasta näin "vähän", ettei enää noista asioista innostu eikä niitä enää halua. Miestä taas ei ole koskaan edes matkustelu kiinnostanut eikä mitään suuria haaveita tunnu olevan, jotka pitäisi toteuttaa ennen perheen perustamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todella voi ymmärtää ajattelua, että jätän lapset tekemättä kuin teen ne yli 30-vuotiaana. Mitä jos miehesi onkin löytänyt toisen ja siksi toppuuttelee? Kertoo erosta esim. vuoden päästä? Sitten lähdet etsimään seuraavaa isäehdokasta ja sitä ei löydykään helpolla. Mutta sitten 30-vuotissynttäreilläsi löydät sen elämäsi miehen, joka olisi valmis lastesi isäksi vaikka heti. Mutta ei, sinä sanot. Ei käy. KYllä lapset pitää tehdä alle 30-vuotiaana. Se juna meni. Ja sitten vilkuttelet tälle ihanalle miehelle hyvästit, koska tokihan annat hänelle mahdollisuuden tulla isäksi, jos hänellä ei näitä naurettavia takarajoja ole...
Joo, en ymmärrä. en yhtään. Voi olla, että suvussasi lapset on tehty nuorena. Niin meilläkin. Äiti ja sisaruksensa ovat kaikki tehneet lapsensa alle 23-vuotiaina. Itse päätimme aloittaa yrityksen, kun olin 27-vuotias ja takana neljä yhteistä vuotta, matkustelua ja molemmilla koulut käytyinä ja työpaikka tiedossa. Hyvä aika siis kaikin puolin. Lasta ei vain kuulunut. Ehdin täyttää sen 30 vuottakin, ennen kuin menimme hoitoihin. Syytä lapsettomuuteen ei saatu selville ja toisen lapsen 34-vuotiaana saimmekin luomuna. Nämä ihanat lapset olisivat jääneet tekemättä, jos minullakin olisi ollut takaraja. Miksi ihmeessä olisi ollut parempi äiti neljä vuotta aiemmin? Mitä haittaa minä tai lapseni koimme, että annoimme mahdollisuuden ilman outoja keinotekoisia takarajoja. Omat vanhempani ovat vielä alle 60-vuotiaita isovanhempia ja jaksavat hyvin. Miehen vanhemmat ovat yli 60-vuotiaita, mutta ovat itse asiassa terveempiä ja energisempiä kuin omat 50+-vanhempani, jotka siis hekin vielä täysillä työelämässä mukana.
Elämä yllättää ja heittelee. Ehkä ei kannattaisi lyödä lukkoon näitä vaatimuksia. Mitä ihmeen muuta puuhaa ajattelit tehdä 30-vuotiaana? Entä 40-vuotiaana? 50-vuotiaana? Onko 60-vuotispäiväsikin jo suunniteltu? Vai loppuuko elämä siihen?
Tuo nyt on jossittelua, joka ei hirveästi liity koko asiaan. Mielestäni on ihan oikeutettua haluta (ainakin alustavasti) lapsia nuorina. Jos ongelmia tulee, asia on eri.
Vaikka suvussani lapset onkin hankittu nuorina, olen lauman poikkeus eli iltatähti ja elämä on kyllä ollut harvinaisen kurjaa koko lapsuuden jo siksi että vanhemmat oli niin vanhoja, etteivät jaksaneet tehdä enää kanssani mitään. (Ovat nyt jo eläkkeellä, joten turha kai toivoa että omat lapseni heitä koskaan tapaavat.) Kiitos ei siis vanhalle vanhemmuudelle. Muutenkin yövalvomiset vaikeutuu vuosi vuodelta ja mukavuudenhalu senkun kasvaa.
En sikäli suunnittele elämääni, mutta lastenhankinta on asia, joka mielestäni kuuluu nuorille ihmisille.
Alue: Aihe vapaa
Mä olin 24 kun mentiin naimisiin ja 25 kun ensimmäinen lapsi syntyi. Ei me mitenkään nuoria silloin oltu.