Mitä et ikinä ole ostanut etkä osta ruokakaupasta?
Kommentit (67)
Olen kalalle allerginen.
Talkkunaa pitääkin ostaa seuraavan kerran kun käyn kaupassa, olin ihan kokonaan unohtanut sen herkun :P
Sinä luonnonsuojelijaa teeskentelevä, et sitten tosiaan ole viitsinyt perehtyä asioihin edes tätä vertaa?!
Ihminen itsessään, olemassaolollaan tosiaankin saastuttaa. Pentti Linkola eräässä haastattelussa masentuneena totesi, että hän on todennut, että vaikka hän kerää ruokansa luonnosta itse ja yrittää elää niin vaatimattomasti kuin vain ikinä voi, ja vaikka kaikki ihmiset maailmassa eläisi niin, saastuttaisimme silti ympäristöämme niin paljon, että maailma ei sitäkään kestäisi.
Ja kuoltuamme jatkamme saastuttamista.
Älä viitsi teeskennellä ympäristöihmistä, en voi sietää tuollaista. Jos on lapsen/lapsia hankkinut, niin on siinä osallistunut maapallon tuhoamiseen enemmän kuin millään lentokilometreillä ikinä.
Tekopyhyyttä, en voi sietää.
Toivottavasti sinulla ei ole lapsia eikä autoa, et ikinä lennä ja olet muutenkin päättänyt muuttaa jonnekin metsään leikkimään linkolaa. Jos sinulla on yksikin lapsi tai vaikka iso koira, olet sellainen tekopyhä luonnonsuojelija, joita en voi sietää. Yksikin uusi ihminen saastuttaa taatusti enemmän kuin sata jogurttipulloa.
Ensinnäkään mulla ei ole autoa eli en saastuta enkä lennä.Ja mietin ympäristöasioita, toisin kuin sinä..kerropas se sata purkkia miljoonilla, niillä ihmisillä jotka ostavat kertakäyttöpakkauksia. Ja ihminen itsessään ei saastuta, vaan ne elintavat ja kulutuskäyttäytyminen sen asian ratkaisee. Eikä lapsetkaan saastuta vaan heidän ajattelemattomat vanhemmat.
en ole tekopyhä koska oikeasti ajattelen luontoa toisin kuin osa ihmisistä, ne jotka kulkevat autoilla ja käyttävät kertakäyttötavaroita ja kuluttavat luonnonvaroja koko ajan.
Ihminen ei saastuta jos elää oikein.
Enkä ole mikään Linkola-uskovainen, nähtävästi pidät "oikeana oppina" juuri hänen katsantojaan, minä en täysin.
Ihminen kun periaatteessa ei tarvitse kuin ruokaa, vaatteita ja asumuksen. En shoppaile, en käytä autoa. Missä kohtaa juuri minä saastutan?
Olen tehnyt hiilijalanjälkikyselyn ja mulla tulos vastasi samaa kuin intialaisella.
Mitään tekopyhyyttä tässä asiassa ei ole, puhun totta, et taida kestää että joku elää eri lailla.
Sinä luonnonsuojelijaa teeskentelevä, et sitten tosiaan ole viitsinyt perehtyä asioihin edes tätä vertaa?! Ihminen itsessään, olemassaolollaan tosiaankin saastuttaa. Pentti Linkola eräässä haastattelussa masentuneena totesi, että hän on todennut, että vaikka hän kerää ruokansa luonnosta itse ja yrittää elää niin vaatimattomasti kuin vain ikinä voi, ja vaikka kaikki ihmiset maailmassa eläisi niin, saastuttaisimme silti ympäristöämme niin paljon, että maailma ei sitäkään kestäisi. Ja kuoltuamme jatkamme saastuttamista. Älä viitsi teeskennellä ympäristöihmistä, en voi sietää tuollaista. Jos on lapsen/lapsia hankkinut, niin on siinä osallistunut maapallon tuhoamiseen enemmän kuin millään lentokilometreillä ikinä. Tekopyhyyttä, en voi sietää.
Toivottavasti sinulla ei ole lapsia eikä autoa, et ikinä lennä ja olet muutenkin päättänyt muuttaa jonnekin metsään leikkimään linkolaa. Jos sinulla on yksikin lapsi tai vaikka iso koira, olet sellainen tekopyhä luonnonsuojelija, joita en voi sietää. Yksikin uusi ihminen saastuttaa taatusti enemmän kuin sata jogurttipulloa.
Ensinnäkään mulla ei ole autoa eli en saastuta enkä lennä.Ja mietin ympäristöasioita, toisin kuin sinä..kerropas se sata purkkia miljoonilla, niillä ihmisillä jotka ostavat kertakäyttöpakkauksia. Ja ihminen itsessään ei saastuta, vaan ne elintavat ja kulutuskäyttäytyminen sen asian ratkaisee. Eikä lapsetkaan saastuta vaan heidän ajattelemattomat vanhemmat.
en ole tekopyhä koska oikeasti ajattelen luontoa toisin kuin osa ihmisistä, ne jotka kulkevat autoilla ja käyttävät kertakäyttötavaroita ja kuluttavat luonnonvaroja koko ajan. Ihminen ei saastuta jos elää oikein. Enkä ole mikään Linkola-uskovainen, nähtävästi pidät "oikeana oppina" juuri hänen katsantojaan, minä en täysin. Ihminen kun periaatteessa ei tarvitse kuin ruokaa, vaatteita ja asumuksen. En shoppaile, en käytä autoa. Missä kohtaa juuri minä saastutan? Olen tehnyt hiilijalanjälkikyselyn ja mulla tulos vastasi samaa kuin intialaisella. Mitään tekopyhyyttä tässä asiassa ei ole, puhun totta, et taida kestää että joku elää eri lailla.
no sinä et kyllä taida kestää jugurttipurkkikummitus....
se junalla matkustava, lusikkaa mukana kantava ihminen sen jogurttinsa sillä lusikallaan meinaa kauhoa? Siis tässä tuli nyt viherpiipertäjällä pieni aivopieru, ellei sitten tarkoittanut että työmatkalainen kotonaan kaataa kartonkisesta litran jogurttipurkista johonkin kannelliseen astiaan sitä jogurttia matkaevääksi. Muutenhan vastaus tuohon kysymykseeni on että muovipikarista. Mä en nyt näe mitään ihan järkyttävän konkreettista eroa näiden kahden (pienenmuovipullon ja muovipikarin) jogurttipakkauksen välillä, kun ympäristövinkkelistä katsellaan.
Jogurtti tehdään maidosta ja maito tulee lehmästä. Soijajogurtti miten tahansa pakattuna lienee ekologisempi vaihtoehto.
Jogurtti tehdään maidosta ja maito tulee lehmästä. Soijajogurtti miten tahansa pakattuna lienee ekologisempi vaihtoehto.
Yosa-kkaurajogrtin kauran päästöt ovat 360g/kg, tavallisen jogurtin maidon 1000 g/kg
Kun näin tämän ketjun mietin heti lauantaimakkaraa. Se on siis niin kamalaa.
Inhoan jo niiden hajua niin, etten voi kuvitellakaan laittavani suuhuni. Itsekkäänä ihmisenä en myöskään taloudessani tarjoa juustoa muille ;)
Muiden vastauksia vilkuilematta tulee mieleen vaikka mitä:
tupakkaa
vuohenjuustoa
homejuustoa
mysliä
valmislihapullia
tölkkihernekeittoa
muita sisäelimiä kuin maksaa
sikanautajauhelihaa
viiliä
piimää
perunamuusijauhetta (heh)
kiivejä
Perusteluna ovat makumieltymykset. Eineksiä, jogurtteja, muroja ym. ei syödä juuri koskaan, en lähtenyt ihan yksityiskohtaisesti luettelemaan mitä kaikkia en ole ostanut.
Kaikkea listassa olevaa voisin ostaa jonkun muun nautittavaksi, ei siinä mitään.
Minulla on työmatkapäiviä, jolloin en ehdi istua minnekään syömään normaalisti, vaan syön välipalat ja ateriat junassa. En pidä mukana lusikkaa, joten en voisi syödä tavallista jogurttia. Juotava jogurtti on usein osa ateriaani.
Esimerkiksi meillä päin juotavien jogurttien pakkaukset huuhdellaan ja laitetaan samaan keräykseen kuin maitotölkit, sillä ne ovat kartonkia, vaikka saattavat näyttää muovilta. Ja muoviset kertakäyttöpullot taas poltetaan. Ihan sama, maatuvatko vai eivät.
Minulla on työmatkapäiviä, jolloin en ehdi istua minnekään syömään normaalisti, vaan syön välipalat ja ateriat junassa. En pidä mukana lusikkaa, joten en voisi syödä tavallista jogurttia. Juotava jogurtti on usein osa ateriaani.
Ja pientä lusikkaa et siis pysty sitten kuljettamaan mukana??
Ajatteletko koskaan tuottamaasi jätemäärää vai vain itseäsi ja omaa jogurttinautintoasi?
Jonka voisi ostaa muullakin tavalla.
Ällöttää tuollaiset keinotekoiset aromit.
Kahvia. Itse en juo, vieraille juotan vain Turun kahvipaahtimon kahveja.
Keinotekoisesti maustettuja teelaatuja. Haisevatkin kamalalta.
Kiinalaisia omenoita. Tai yleensäkään Kiinassa valmistettua/tuotettua ruokaa. Pelkään myrkkyjä.
Lähi-idässä kasvatettuja hedelmiä tai tuotettuja säilykkeitä. Poliittisista syistä.
Anjoviksia. Inhoan niitä.
Ja pientä lusikkaa et siis pysty sitten kuljettamaan mukana?? Ajatteletko koskaan tuottamaasi jätemäärää vai vain itseäsi ja omaa jogurttinautintoasi? Jonka voisi ostaa muullakin tavalla.
Siitähän se maailma pelastuu, kun ei osteta juotavaa jogurttia.
Toivottavasti sinulla ei ole lapsia eikä autoa, et ikinä lennä ja olet muutenkin päättänyt muuttaa jonnekin metsään leikkimään linkolaa. Jos sinulla on yksikin lapsi tai vaikka iso koira, olet sellainen tekopyhä luonnonsuojelija, joita en voi sietää. Yksikin uusi ihminen saastuttaa taatusti enemmän kuin sata jogurttipulloa.
Ruoka-aineita on paljonkin mitä en ostaisi.
Mitään näitä lauantaimakkara tyyppisiä leivänpäällyksiä. Enkä tölkkilihasäilykkeitä tms. Tölkkiherneitäkään tai -maisseja en ostais. Saarioisten roiskeläppää. Kananugetteja.Hyi.
Niitä on paljon.
-Valmismarinoitua, pakattua lihaa, koska en pidä niiden mausta ja itse marinointi/maustaminen on helppoa ja saa paljon paremman makuista ruokaa
-Tupakkaa, koska en polta
-tölkkiin säilöttyjä simpukoita, koska en pidä niistä
-mikroaterioita, mikropitsoja, valmislettuja yms., koska en pidä niistä
-pyykinpesuainetta, koska meillä käytetään Allegroa
Sillä saa mukavasti jatkettua jauhelihaa. Ei todellakaan erotu joukosta, kun maustaa samoin kuin jauhelihan.
vai mitä kasvissyöjät käyttää vähän kuin jauhelihaa? Me lihansyöjät syödään mielummin lihaa. :)
siis sellaisia lihan korvaavia tuotteita. Enkä jaksa myöskään lukea mitään tuoteselosteita, ostan sitä mikä maistuu hyvältä ja sillä hyvä. Inhoan yli kaiken kaikkea piipertämistä.