3. päivä kevyempää elämää alkoi=)
Olo on jo nyt paljon kivempi, vaikkei vielä vyötäröllä näykään.
Kommentit (5)
Itse en aio käydä vaa´alla kuin max. kerran viikossa. Nyt kävin sunnuntaina, jolloin vaaka näytti 2 kg ns. normaalipainoani enemmän.
Painoin ennen joulua 68 kg ja painoni on ollut siinä 66-68 kg jo useamman vuoden. Nyt sunnuntaina olo oli kamala ja kävin vaa´alla ja KAMALAT 70,7 kg ilmesty näyttöön. Ei ihme siis, että olo oli tönkkö ja ähky=/
Vyötäröltä olisi kiva saada rengasta pienemmäksi kevään edetessä. Tarkoitus ei ole pitää mitään laihdutuskuuria vaan opetella syömään inhimillisä annoksia ja välttää turhia herkkuja... toistaiseksi makeanhimo voitettu hedelmillä, joista onneksi tykkään=)
Ja ruokaa otan VAIN kerran, ei mitään lisää. Korkeintaan jälkiruoaksi omena tai jokin muu hedelmä. Kerran viikossa suon itselleni jonkun herkun, mutta ei mitään kokopäivän mättöä.
katsotaan mitä vaaka näyttää sunnuntaina. Nyt on päivän kalorit olleet siinä 1200-1300 kcal.
ap
Paino nyt 78,7 kg ja pituutta 168 cm
Kaloreita en ole laskenut mutta 5 ateriaa päivässä; paljon kasviksia ja proteiinia.
Myös liikuntaa lisään eli pyrin tekemään 3 päivänä kuntosalitreenin ja lisäksi ratsastusta.
Toivon, että huhtikuun lopussa olisin 10-15 kg kevyempi.
Itse aloitin painonhallinnan ja elämäntapamuutoksen viime perjantaina.
Painoa kertynyt parissa vuodessa +20kg, ja vaaka näytti 82 kg viime viikolla.
Tarkoitus olisi kesäksi saada bikinit taas mahtumaan, ja jos sen 12 kg sais pois kesäksi niin kiva! Normaalipainoni on sellainen 62-64 kg.
Merkkaan syömiseni kalorilaskuri.fi:n ja syön nyt n. 1600-1700 kcal päivässä. Lenkkeilen ja jumppaan kotona kun jaksan, tänään kävin aamulla taas sauvakävelemässä puolisen tuntia. :) Kuntosalilla alan käydä keväämmällä.
Söin aikaisemmin useamman kerran viikossa suklaata, karkkia, sipsiä jäätelöä jne illalla, ja joskus join olutta.
Nyt jätin nuo kaikki pois, ja otan töihinkin pienet eväät, jottei tule ostettua pullaa tms kahvilasta. :)
Nyt siis lähtenyt tuo pari kiloa pois viikossa, mikä ei tietenkään tarkoita vielä sitä että olisin laihtunut, huomaan vain että voin paremmin, enkä ole niin turvonnut kuin aiemmin..
Otan aamuisin myös vitamiinia.
Tsemmpiä teille kaikille, ja hyvää oloa! :)
t. Yksi laihduttaja
Tosin mitään eroa en huomaa vielä.