Onko jonkun mielestä 6-vuotiaskin pidettävä kotihoidossa?
Mietin tilannetta, jossa esikoinen on syntynyt vuoden alussa ja perheeseen syntyy vauva silloin, kun esikoinen täyttää 6 vuotta. Eskarin alkuunhan on tuolloin vielä reilu puoli vuotta aikaa. Onko jonkun mielestä todellakin niin, että silloin esikoinen pitäisi ottaa kokonaan kotiin tuoksi puoleksi vuodeksi?
Itse ajattelen niin, että jos esikoinen on ollut samojen lasten kanssa samassa hoidossa jo useamman vuoden ja jatkaa heidän kanssaan myös eskariin niin eikö olisi järkevää pitää osapäiväisenä tuon puolen vuoden ajan?
Kommentit (11)
esikoinen täytti kevällä 6v, kuopus syntyi huhtikuussa. Heinäkuun esikoinenkin oli lomalla ja elokuussahan alkoikin sitten eskari. En nähnyt mitään järkeä ottaa pois siksi aikaa hoidosta, varsinkin kun esikoinen on tosi seurallinen persoona ja parin viikon lomakin on aina tytölle ihan tuskaa XD
Eskarissa oli sit sen puoli päivää ja ainaista narinaa sain kuulla kun olis halunnut olla koko päivän siellä...
3v pojan otin kotihoitoon, eikä poika silleen seuraa edes kaipaa niinkuin siskonsa. Ovat ihan eri luontoisia.
hoidat homman niinkuin on itsellesi parhaaksi. Mulla nyt on kuusivuotiaskin kotona muiden lisäksi, sattuu sopimaan mulle parhaiten.
Kyllä lapselle voi niitä kavereita pyytää kotiin ja viedä lasta kavereille kyläileen.
Samaten moni harrastaa jotain 6- vuotiaana.
Minusta lapsella on myös oikeus olla kotona vauvan ja äidin kanssa.
Eihän se eskarikaan ole pakollinen.. Meillä on lapsi eskarissa mutta oli kotona kun saatiin vauva.
Jokanen toki taplaa tyylillään, ei tässä minusta ole järkevää ajatella onko lapsi kotona 2 kk vai vuoden. Jos laittaa hoitoon, niin laittaa hoitoon.
Olen laittanut lapsia hoitoon 10 kk ikäsestäkin, ei ole siitä kiinni että tarhassa olisi kotain kammottavaa, mutta jos itse on kotona eikä palaa töihin niin en ymmärrä valintaa. Vaikkei minun asia olekaan ymmärtää teidän juttuja. ;)
Itse en jaksaisi vaivautua viemään lasta hoitoon aamupalan jälkeen ja hakea puolenpäivän jälkeen. Olisi koko päivän tai ei ollenkaan. Tai ehkä parina päivänä koko päivän jos viedään.
tai lopulta 3*4 tuntia viikossa eskarin alkuun asti samassa päivähoitoryhmässä (poislukien tietysti koululaisten loma-ajat) enkä ole kyllä yhtään katunut, vaikka siitä on aikaa.
Jollekin äidille oma päteminen on tärkeämpää, kuin lapsen etu, mutta suurimmassa osassa maailmaa tuon ikäiset ovat jo koululaisia, tarvitsevat kavereita, ja saavat päiväkodissa ammattilaisten virikkeitä, kunnon liikkaohjausta, kulttuuria ja kaikkea sellaista, mitä en voi itse tarjota.
Meillä esim lapsi sai osallistua oikean sanomalehden tekoon, tutustua oikeaan kirjailijaan, käydä museoissa, ja sai pysyä samassa ryhmässä, missä jatkoi eskarissakin.
jos olisi ollut taloudellisesti mahdollista
pitäminen täyspäiväisesti kotona on vain äidin laiskuutta, jos ei mitään todellista syytä kotona oloon ole. Vähintään pari kolme kertaa viikossa pitäisi jotain muuta tarjota, vaikka ei joka päivä, ja ei tietenkään koko päivää kerralla.
Kokopäivähoitoa päiväuniaikoineen en toisaalta ymmärrä, minusta aamupäivä riittää kyllä.
pitäisin lapsen hoidossa osa-aikaisena, jolla myös varmistaa sen että lapsi saa syksyllä eskaripaikan tutusta pk:sta ja ryhmästä. Jos lapsi jää välillä kotiin ei ainakaan täällä meillä päin ei ainakaan ole mitenkään varmaa että pääsee takaisin samaan ryhmään.
Onhan se nyt helpompaa olla viemättä lasta hoitoon ja 6-vuotiaasta on jo äidillekin seuraa. Mutta onko se reilua lasta kohtaan erottaa hänet omasta yhteisöstään ja samanikäisten seurasta?
Pysyy kaveriporukoissa ja toiminnassa mukana. Olen huomannut, että osa-aikaiset jää helpommin kaveritta jo tuossa iässä. Erit. tytöillä alkaa tulla nää bestisjutut ja se, joka ei ole aina saatavilla, on jossain porukassa kolmantena pyöränä.
Lisäksi lapsi viihtyi hoidossa ja itse pääsin helpolla, kun esikoinen oli hoidossa edelleen.
Enkä suostu häpeämään. Hyvä näin. Moni ei kehtaa pitää kokopäiväisenä, vaikka haluaisi.
oli yleensä sen 6-7 tuntia ja varahoitoa ei ollut tarve käyttää vaan lomat on aina kotona.
t: 11
varsinkin jos eskari on samassa paikassa.
Itse kuskaan lapsia kerhoon ja eskariin ja koen, että helpommalla pääsisi, jos oltaisiin kaikki vaan kotona, mutta kyllä lapsilla on oikeus myös omiin juttuihin.