Enkelilapsen jälkeen raskaaksi
Moi!
Meillä pitäisi olla 1v ja 2kk tyttö, mutta ei ole. Sydän ei jaksanut enää lyödä ja jostain käsittämättömästä syystä tyttäremme otettiin meiltä pois viikkoa ennen laskettua aikaa. Isoveli (3,5v) haluaa rakettiajajaksi jotta pääsisi katsomaan pikkusiskoa pilviin.
Nyt, vuoden yrittämisen jälkeen tulin raskaaksi. Mutta innostus puuttuu, neuvolaan ahdistaa mennä samojen tätien luokse jotka viimeksi vauvan meiltä veivät. En uskalla kiintyä vauvaan, pelkään että tämäkin viedään pois.
Käyn monta kertaa päivässä katsomassa tuleeko verta, sattuuko outoon kohtaan, mitä liikkeitä teen.
Tuleeko tästä todella meille vauva?
Milloin uskallan ajatella että meille tulee vauva? Milloin sanoa muille?
Onko jollain kokemuksia, miten mä tulen pärjäämään...
Kommentit (6)
Tätä on vaikea sanoa miten just sun kohdallasi raskaus ja sun tunteet tulee menemään. Meillä pitäisi olla nyt 2kk ikäinen vauva. Me menetettiin se just puolivälin jälkeen raskautta. Eli ei ihan sama asia kuitenkaan kuin sinulla mutta samankaltainen. Syyksi annettiin kohdun sisäinen kätkytkuolema, kaikista tutkimuksista huolimatta syytä ei siis löytynyt. Nyt olen raskaana ja odotan kaksosia.
Meille oli selvää että halutaan heti yrittää uutta raskautta. Ja vaikka niin kovasti alussa pelotti ja mietin että mitä jos nytkin käy sama. Niin olen löytänyt sen ilon! Tämä on kuitenkin uusi raskaus. Ja jos ajttelisin koko ajan sitä pahinta, menettäisin itseltäni niin paljon, taas kerran! Joten sitähän en halua. Haluan nauttia raskaudestani. Haluan rakastaa näitä lapsia jo nyt, kuten rakastin pikkuista enkeliänikin ja isompia lapsianikin olen rakastanut.
Toivon että ymmärrät ettei ne neuvolassa sun lasta ole vienyt! Ne on siellä tarkistaakseen ja tukeakseen sun ja lapsen vointia.
Me kerrottiin heti uudesta raskaudesta. Ja ihan siksi että jos jotain ikävää sattuisi niin meillä olisi ihmisiä tukena. Puhuminen auttaa. Jakaminen auttaa! Jaettu ilo on moninkertainen ilo!
Kaikki tuo mitä olet tehnyt, tarkistellut tuleeko verta jne on ihan normaalia. Ja sun pitää vain käydä tuo prosessi itsesi kanssa läpi. Koita kuitenkin rauhottua. Koita ajatella että jos esim on keskenmeno tulossa, niin se sitten tulee. Ne on niitä asioita johon et voi mitenkään vaikuttaa. Et ajatuksin,liikkumisin, millään teoin!
Minä olen kokenut myös alkuraskauden keskenmenoja. Ja niistä toki on ikäviä muistoja, mutta tiedän myös ettei joihinkin asioihin vain voi mitään. Ajattelen että asioilla on jokin merkitys. Olen piirun verran vahvempi kokemieni asioiden vuoksi! Ja aion olla vahva edespäinkin. Aion selvitä tästä raskaudesta. Aion elää täysillä ja nauttia joka hetkestä enkä elää pelon varjossa. Raskauteen vain kuuluu se luonnollinen huoli ja pelko. Mutta liikaa ei pidä murehtia ja miettiä että mitä jos...! Riittää että jaksaa hetken kerrallaan eteenpäin. Päivä on liian pitkä. Mutta joka hetki on raskaudessa eteenpäin.
Voimia sulle mimmaus! Elämä on joskus epäreilua, mutta ota se vahvistavana asiana. Kaikki ei kestä ajatustakaan uudesta raskaudesta. SÄHÄN OOT JO VAHVA!!!
Mistä tuon "pähkinä" ryhmän löytää ja mitenkä vois päästä mukaan? Menetettiin myös meidän pikkunen ja olisi hienoa päästä jakamaan tuntemuksia samaa läpikäyvien kanssa... Jos joku neuvoisi niin kiitos jo etukäteen.
Laita googleen hakusanaksi pähkinä ja yahoo, niin pääset oikealle sivulle. Siellä voit liittyä ryhmään. Kannattaa varautua, että pyynnön hyväksymisessä kestää...
Ja rajana on siis rv 22.
P
En tiedä luetko tätä enää, mutta kirjoitanpa kuitenkin.
Itselläni kuoli lapsi vuorokauden ikäisenä yllättäin. (siitä ei sen enempää)
Meillä oli jo yksi lapsi ennestään, kun lapsemme kuoli.
Samoin hän halusi korkeat tikapuut, joilla pääsisi sisarustaan taivaasta hakemaan. Välillä raketilla, lentokoneella jne.. Normaalia lapsen surun kokemista.
Kolmannen odotus alkoi kun tunsimme itsemme valmiiksi.
Odotus oli henkisesti todella raskas, viikot mateli eteenpäin ja pelko eli sydämessä koko raskauden.
Silti jossain syvällä äidinvaisto kertoi, että kaikki menee hyvin. Saimme terveen lapsen.
Olin todella tarkassa seurannassa neuvolassa ja äitipolilla. Kävimme yliopisto sairaalassa tarkemmissakin tutkimuksissa jne..
Ja nuo pelot on normaalia sellaisillakin, jotka vauvan kuolemaa eivät ole kokeneet.
Elä päivä kerralla, usko siihen että teille terve lapsi syntyy sitten aikanaan.
Itse tiedät milloin olet valmis uutisen ilmoittamaan muille. Me kerroimme heti läheisille. Helpotti kun sai tukea ja ymmärrystä.
Kukaan ei voi sanoa miten sinä tulet pärjäämään, vinkkejä olosi helpottamiseen voin antaa kyllä =) Miten minä pärjäsin.
Tämän jälkeen olen saanut vielä yhden lapsen ja hänen odotus oli paljon helpompi =) Nautin jopa raskaudesta!
Nyt mahassani kasvaa vielä yksi lapsi ja tämä on ollut jotenkin taas raskaampi odotus.
Tuntuu ettei kolmatta kertaa peräkkäin kuolleen lapsen jälkeen voi enää olla niin hyvä "tuuri"
Kaikki kuitenkin on mennyt hyvin ja toivon tämänkin lapsen syntyvän terveenä.
Elämässä voi mennä niin paljon syntymänkin jälkeen vikaan, lasten kasvaessa tulla vakavia sairauksia jne..
Olen oppinut elämään päivä kerrallaan, ottamaan vastaan sen mitä annetaan. (niin kuluneelta ku se kuulostaakin)
Yritän olla murehtimatta etukäteen ja luottamaan siihen, että kaikki on kunnossa.
Näillehän kuolemille me ei voida mitään ja jos lapsia haluaa on "riskejä" otettava. Näin se vain on. Ja jaksettava ne pahemmatkin asiat sitten jos niin on tarkoitettu.
Jos tuntuu ihan ylitsepääsemättömän pelottavalta/vaikealta pyydä keskusteluapua ammattilaiselta. Se helpottaa =) Itse kävin kerran ja se valoi uskoa.
Myös vertaistuki on yksi parhaimmista, eli liity tuonne ryhmään jota tuossa ylempänä onkin linkitetty.
Siunattua odotusta sinulle ja perheellesi.
Oletko Pähkinä-listalla? Se on suljettu keskusteluryhmä äidelle, jotka ovat menettäneet lapsensa ja ovat nyt uudestaan raskaana / toivovat raskautta.
Mä en täällä julkisesti viitsi kertoa taustastani, mutta jos jotakin kautta onnistuu yksityisviestit tai voit antaa mailiosoitteen mulle, niin voin kirjoitella kanssasi.