Haluan vain nukkua, syödä, surffata netissä ja lukea- yksin!

tällaista erakkoluonnetta. Itse olen muuttunut tällaiseksi vasta viime vuosina.

Tosin sillä erotuksella, että bussissa tms. ruuhkassa minua ei kammota joutua lähelle muita ihmisiä. En siis pyri kamalasti välttelemään muita. Oikeastaan haluaisin hirveästi tutustua uusiin ihmisiin, olla sosiaalinen, mutten osaa. En tosin juuri koskaan käy busseissa tai muuten ruuhkissa ;) Tämä taas saattaa liittyä pitkäaikaiseen paniikkihäiriööni.



En myöskään käyttäydy huonosti muita ihmisiä kohtaan, vastaile tylysti tms. Saatan kuitenkin antaa sellaisen kuvan itsestäni..? Minulla ei juurikaan ole ystäviä, minua ei lähestytä vanhempainillassa tms. Minullakin siis kolme lasta. Muuten " harrastukset" juuri samat kuin ap:lla.

minä taidan sitten olla sosiaalinen ihminen, jolla on huonot sosiaaliset taidot. Saatan nykyään varsinkin puhua melko isoonkin ääneen ja rohkeasti, enkä tosiaan ole koskaan pelännyt tai välttänyt itsestäni puhumista! Tiedostan tämän kuitenkin ja yritän kovasti myös kuunnella toista ja antaa suunvuoron.



Minua ei kuitenkaan lähestytä! En siis voi kuvitellakaa tuollaista tilannetta, että olen töissä mieluiten omissa oloissani ja sitten kun huvittaa ja jaksan niin otan osaa muiden keskusteluihin ja juttuihin ja saan seuraa jos vaan sitä haluan. Tunnen itseni ulkopuoliseksi. Ja minulle on tosi tärkeää, mitä muut minusta ajattelevat. Tämä on oikeastaan jatkuva huolenaiheeni..

Monesti suorastaan hävettää toisen osapuolen puolesta, ettei hän ole yhtä sulava kuin minä :D. Kuulostaa joo itsekehulta, mutta niin se vaan on: päivittäin kanssakäyminen esim. tutun kaupankassan suhteen vaatii minusta hieman small talkia ja iloista ilmettä, mutta kaikki eivät tätä ymmärrä. Ravintolassa taas tunnen myötähäpeää typerästi puhuvaa henkilöä kohtaan ja tilanne muuttuu ennemmin tai myöhemmin koomikseksi. x) Itse pidän pokkani vaikka paskat housussa ja olen tietoinen ympärillä olevasta. Luon itsestäni vaikutelman että olen tilanteen herra, jottei kukaan pääsisi " yllättämään" minua niin etten olisi varautunut.

Liittyyköhän tuokin erakkomaisuuteen..?

Juroja yksin kököttäjiä, omissa pikku " tuvissaan" .

Boring...

Muista en tiedä...

Jos sinusta sopulina elo ja täysi misantropia ovat ainoat vaihtoehdot, alan ymmärtää, miksi olet jälkimmäisen valinnut. Ihmistä ei kuitenkaan ole tarkoitettu yksineläjäksi. Ja yksin kotona rajattujen harrastusten varassa jää paljosta kauniista paitsi. Yksinkin voi tehdä juttuja pienten piirien ulkopuolella.



46

Olen aina pitänyt itseäni kummajaisena ja mitä enemmän ikää tulee sen enmmän erakoidun!

Ihana lukea että on muita samanlaisia, emme vain törmää kun viihdymme omissa oloissa.

Jos minullakin puhelin soi useamman kerran sanon jo " että kuka siellä rimputtaa" . Töiden jälkeen en halua ketään kylään, enkä ainakaan itse lähteä mihinkään.

Viikonloppuja odotan nautinnolla kun saa nukkua pitkään. Tosin tänä aamuna ei nukuttanut, mutta nautin yksinvalvomisesta niin aamulla kuin illalla.

Kuopus 12v nukkuu vielä ja mikä ihana hiljaisuus. Hän tosin samantyylinen yksin touhuaja mutta tietenkin nuorella kavereitakin joita meilläkin käy. Mutta se ei häiritse kun ovat omissa oloissaan.

Nuorempana olin hieman sosiaalisempi, mutta olen pikkuhiljaa lopettanut " joutavia" ystäviä.

Pari tuntia maksimiaika, minkä jaksan seurustella. Eilen vapaapäivänä kävin pitkästä aikaa katsomassa vanhaa tätiäni. Ihan oli piristävää, hän paljon samantyylinen. Oikein mielellään kuitenkin lähdin kotiin ja olipa ihanaa tulla hiljaiseen taloon kun poikakin ulkona.

Kaikki ei meitä ymmärrä. Työkaverit huolehtii etten mistään voi löytää miestä näin. Enpä juuri haluakaan enää. Miehiä ollut ihan riittävästi, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Etsimään en kuitenkaan ala!



Hyvää kesää teille samanlaiset!

terv.53

Niin minullakin! Aistiyliherkkyyksiä on paljon. Vaistoan herkästi asioita ja reagoin ruumiillani herkästi.



Nyt on ulkona kaunis, lämmin sää ja kaikki ihmiset joita olen tänään tavannut töissä sanovat, että voi hitsi, kun on ihana ilma, ollapa ulkona puutarhassa tai muuten vaan. Yök. Minä pakenin kotiin, ihanan hiljaiseen kotiini, enkä kaipaa lainkaan ulkoilmaan. Vituttaisi suorastaan mennä jos joku pakottaisi. Tässä on niin mukavaa, kun ei kukaan ole häiriköimässä jne. Mies töissä, joten saan aikaa itselleni. Eipä silti, hänen seuransa ei ahdista, mut kaikkien muiden kyllä.



Jos saisin valita, viettäisin kesäni sisällä lueskellen, surffaten, nukkuen ja herkutellen. Tekisin kotona kaikkea kivaa, sillä ei vähempää voisi kiinnostaa mikään ulkoilu.



En koskaan sano, että onpa ihana ilma, ellei sada ja sitten saan varmasti olla itsekseni eikä kukaan ole rankuttamassa ulkoilemaan jne.



Kotona on kivaa. Tai ylipäätään missä vaan, missä saa olla rauhassa eikä tarvitse viihdyttää ketään. Yksin ostoksilla on kivaa, vaikka ihmisvilinässä olenkin, ei haittaa, yksinolon riemu peittää alleen metakan:)



ap

Täällä myös yksi satunnaisesti sosiaalinen, aistiyliherkkä, viileästä ja rauhasta nauttiva. Tosin tykkään kyllä harrastaakin jos sitä saa tehdä yksin. Joku sanoi hyvin, että hengittää yksinäisyydessä (jos muistan oikein). Olen myös tutka eli " haistan" muista ihmisistä ihan liikaa, ilmapiirin jne. Olen ainut lapsi ja olen aina miettinyt, että rauhan kaipuuni johtuu siitä, että olen tottunut olemaan yksin - ehkä näin ei kuitenkaan ole. Helposti tulee sellainen " sosiaalinen overload" .



Minulle on elintärkeää, että saan olla aina välillä esim. viikonlopun ihan yksin kotona (mies ja lapset mummolassa). Haluaisin lukea kirjoja enemmän kuin ehdin ja nimenomaan uppoutua niihin niin, että en näe enkä kuule - se on harvinaista herkkua lapsiperheessä.



Vaaka (poikkeus vahvistaa säännön =)).

Mene ihmeessä lääkärin saamaan apua, ennen kuin menee vielä pahemmaksi.

että viihdyn kyllä ulkona yksin. Tykkään istua terassilla lukemassa kirjaa, tykkään käydä lenkillä koiran kanssa, tykkään istua rannalla ihailemassa merta tai järveä yms.



Ja lapsien seurasta tykkään. Siis omien. Tykkään olla kotona ja lapset kuuluvat kotiin.



Ystäviä ja kavereita minulla on, mutta ei tulisi mieleenikään nähdä heitä edes joka viikko. OIkein ahdistaa, kun jotkut soittelevat tai näkevät kavereitaan joka päivä. Ei sopisi minulle :)



Töissä olen, mutta olen jotenkin ulkopuolinen. Olen isossa firmassa, missä paljon nuoria. Vaikka olen samanikäinen kuin he, en vaan kuulu joukkoon. Mutta viihdyn siis tässä tilantessa :)

Olen siis itsessäni epäillyt aspergeria, ja as-palstalla huomannut, että tosi monella asperger-henkilöllä on tuo ominaisuus, että suunnistustaidot ovat huonot. Liittynee jotenkin siihen, että ei pysty keskittymään asiaan. Itse eksyn aina vieraassa paikassa, enkä muista uutta reittiä vielä kolmannellakaan kerralla.



Aistiyliherkkyydet ovat minulla sitä, että esim. makuaisti minulla on tosi tarkka (en siedä liian makeaa, liian hapanta tms.), haistan aina asiat tarkemmin kuin muut, jotkut tietyt äänet tuottavat suorastaan fyysistä pahanolontunnetta, ja en siedä ihon hipomista, ja tunnen joskus vaatteiden painon ärsyttävänä.

Taustalla kyllä masennus mutta olen ollut iänkaiken tälläinen. Tulen monesti vain vihaiseksi ihmisten seurassa heidän tyhmistä kommenteistaan..en vain jaksa IHMISIÄ! Voisin vallanmainiosti viettää loppuelämän kotihiirenä.

Eka kerta kun tunnistan itseni näistä kirjoituksista.

Puhelimeen ei jaksa vastata, ihmiset tuntuvat pinnallisilta ja läpinäkyviltä. Heidän motiivinsa ja todelliset ajatukset pystyy lukemaan kehon kielestä(ainakin itselleni uskottelen niin)

Saan sisäisiä inho/viha kohtauksia ahtaissa, kansoitetuissa paikoissa/busseissa, jossa porukka työntyy liian lähelle.

Rakastan touhuta itsekseni, oli se sitten jotain käsillä väsäämistä tai lukemista, leffoja joiden avulla voi painua omaan maailmaansa.

Mäkin aina silloin tällöin kiroan itseäni kun en ole sosiaalisempi ja " normaalimpi" , mutta onneksi ikä on tehnyt sen, että en ole niin erakko kuin nuorempana.

Voisikohan aiemmin koettu koulukiusaaminen vaikuttaa asiaa?

up

[quote author="Vierailija" time="15.05.2007 klo 21:08"]

Kyllä v-ttaa olla näin yksinkertaisen väsynyt ja vittuuntunut lähes kaikkeen koko ajan. Okei, minulla on ihana parisuhde, mutta kun olen yksin, niin en mitään muuta tekisikään kuin yllämainittuja asioita. Ei kiinnosta hirveästi lähteä mihinkään, tuntuu että aina on univelkaa, söisin mielelläni koko ajan (verensokeri heilahtelee näköjään aika lailla), surffailisin netissä, lukisin pinoittain lehtiä ja kirjoja..

Tämä on mielestäni elämässäni parasta mieheni jälkeen: olla yksin kotona, hiljaisuudessa, syödä ja nettailla, ei puhettakaan että mikään ulkoilu kiinnostaisi tms. Mies haluaa perhettä mut mä en jaksais leikkiä lapsen kanssa koko aikaa. Olen lapsesta saakka ollut hyvin omatoiminen enkä tarvitse kavereita koko ajan roikkumaan hihassa. Tapaan heitä harvoin, en soittele koskaan kenellekään kuulumisia, vastaan heille jos viitsin ja postia ja tekstareita lähetän kun oikein alkaa omatunto kolkuttaan.

Saatan olla vuorokauden, parikin yhteen putkeen sisällä, inhoan kauniita ilmoja, ei ulkona ole mitään mikä minua kiinnostaisi. Lomanikin haluan pitää niin, että olen töissä nämä kesän " huippuhetket" ja vasta kun muu kansa palaa töihin, lähen lomalle.

Mieheni on rauhallinen koti-ihminen myös, mutta sosiaalisempi, ja tasapainotamme toisiamme, meillä menee oikeasti loistavasti.

Joskus saan virtapiikin ja lähen ulos ystävien kanssa, mutta kyllästyn niin nopeasti ihmisiin ympärilläni, että hymy vaihtuu tekonauruksi ja päätän häipyä- kyllästyminen tulee todella nopeasti ellei oikeasti tapahdu mitään kiinnostavaa.

Hiljaisuus on ihanaa, samoin kaupassa tms. käynti ihan yksin, en kaipaa shoppailuseuraa, en harrasta tyttöjen iltoja jne. Mieheni kanssa teemme asioita yhdessä, mutta tämä todellinen minä ei hirveästi ole kiinnostunut muista ihmisistä. Tiedän mitä maailmalla tapahtuu, olen hyvin tarkkaavainen ja ihan fiksu, mutta tämä antisosiaalisuus ja erilaisuus on joskus rasite. Miksen voisi olla kuten muutkin naiset? Ainakin tuntemani naiset ovat paljon positiivisempia, jaksavat olla ystäviä toisilleen, eivät tiedä maailmasta ja sen pahuudesta mitään jne.

Olenko jotenkin erakoitumassa, vai miksei minua kiinnosta toisten ihmisten seura ja kaikki se, mikä muille on tärkeää? Ainoa mistä välitän on puolisoni, hänelle pystyn olemaan se mikä olen, muille näytän vaihdellen erilaisia rooleja..

[/quote]

Kylläpäs meitä löytyy samanmoisia. Pahinta on juuri se, että itse epäilee onko normaali. Mutt akun järjellä ajattelee, niin kyllähän töissäkäyvä ja perheellinen yksinkin viihtyvä ihminen on aivan ok. Miksi pitäisi ollakaan niin seurankipeä. Eikä halua kuunnella halveksivia kommentteja neljän seinän sisällä viihtyjistä. Onko se arvokkaampaa, jos haluaa juosta kirpputoreilla, kuppiloissa, ilotulituksia katsomassa ja kaikenlaisissa tapahtumissa. Kun kuitenkin pystyy normaaliin sosiaaliseen kanssakäyntiin, mutta tarvitsee sitä omaa olemista enemmän kuin toiset.

Kai ulkonakin voi olla yksinkin? Olen yksin terassillani/puutarhassa omassa rauhassa.