14v tytär kysyy yökylään saman ikäisen
pojan luokse.Kuulemma ystävättären äiti on antanut luvan lähteä,sinne yökylään on tulossa vielä poikakin.Ovat kuulemma kaikki keskenään kavereita kattosivat leffoja ja juttelisivat mukavia.Päästäisittekö?
Kommentit (56)
en osaa sanoa riippuu ihan tilanteesta.
öhöhö, jopas on vastauksia nämä jotkut ;D
minä olen kyllä sitä mieltä, että miksipä ei. Mutta täällä mammat tietenkin kehittää heti hirrveitä kauhuskenaarioita ryhmäseksistä teiniraskauksista (lieneekö taustalla omat kokemukset miespuolisten kavereiden kanssa vietetystä ajasta... ;))
Tietenkin riippuu lapsestakin, että voiko päästä. Kaikkia ei voi, mutta ap:n tyttö vaikuttaa kyllä luotettavalta, ei mitään salakähmäilyä tai valehtelua kyläpaikan ja seuran suhteen vaan rehellisisesti kertoi ja vielä jos olivat kaverinkin vanhemmilta asiaa kysyneet. Tuokin kertoo jo paljon. Näkeväthän tytöt ja pojat toisiaan muutenkin (riittääkö se jo raskaaksi tulemiseen) ja viettävät aikaa yhdessä, niin mikä siinä yhdessä yökyläilyssä olisi niin saatanallista.
sama asiahan se on tyttö vaiko poika samanlainen kaveri se sekin on ja yhtä lailla sitä voi juoda tyttöjen kuin poikienkin kanssa.
kuka hullu päästää kaupungille isompien mukaan ja varsinkaa jonku 17 vuotiaan pojan matkaan??
17 poika tietää jo mitä voi haluta ja pikku tytöltä sitä voi saada.
oikeesti miettilää miten tää maailma on muuttunu. 14 vuotiaat on jo kuin mitkäkin täysikäset nuoret, jotka seukkaa ja elää kuin täyikäset.
tiedän itse kokeneena mitä on kun vanhemmat luottaa ja mitä on olla luotettu, mutta olla kaikkea muuta kuin sitä.
itse olen perus perheestä, minuun on aina luotettu, mutta olin kaikkea muuta kuin luotettava. kaverin luona joss monesti ei ollu vanhemmatkotona juotiin kaljaa, poltettiin maria, oli vanhempia poikia ja suoraan sanottuna naitiin niiden kanssa, kun ne halusi, meistä oli ihanaa olla haluttu ja saatiin huomiota.seuraavana päivänä taas kotiin ja nätti hymy ja kiltti tyttö.
kaksoiselämää jo silloin. sain vapauden lähes kaikkeen mitä halusin, joten käytin vanhempia hyväksi sinisilmäisyydillään.
aion pitää omille lapsille edes jotai rajaa
ja en een päästäisi!
Viestiikö luottamusta vai sittenkin sitä, että oma vanhemmuus on kateissa.
En äkkiseltään löytänyt yhtäkään selvitystä, jonka mukaan 14v:n kehitys häiriintyy, jos ei pääse yökylään kavereitten luokse.
vastaavassa yökuläilyssä pojan luona. Varmasti siinäkin vanhemmat luotti, että kaikki OK.
itse olin 14v yota poikaystavani luona :) (15v) kateltiin leffoja ja kuunneltiin musiikkia. varmasti vanhempanikin miettivat kaikenlaista, mutta luottivat minuun silti. ja ei kylla mitaan seksia ollut, pussailua vaan.
toisaalta vanhempani luottivat minuun myos juomisessa, jos jotain tarvitsin niin he ostivat minulle spesiaalina, eli esim, vappu ja koulun paattajaiset...sain aina muutaman sidukan. ehka sekin toisaalta oli meille se joka sita luottamusta loi.
nykyaan kaikki on niin holhottua, tosin en syyta ketaan siita!!!varsinkin kun nakee nuoria piripaita kadulla ja lukee lehtien juttuja, on tama kaikki niin muuttunut minun nuoruudestani josta siitakin vasta 10v!
päästäisin koska kyllä itekkin muistan miten mukava oli päästä poikien kanssa leffaa kattomaan niille viettää ilttaa ja nukkua sitten.
Syyllistetään huolehtivaa äitiä siitä, että tämä ei luota lapseensa, jos ei päästä yökylään juuri tutustumansa pojan luo. Kerrotaan, miten 14-vuotiaat tytöt yöpyvät melkein täysi-ikäisten miesten luona, ja kuitataan asia sillä, että luotan tyttöön. Ei tuo ole luottamusta. Tuo on pään kääntämistä toiseen suuntaan/pakoilua vanhemmuudesta/pelkoa asettaa rajoja/kyvyttömyyttä kohdata nykynuorten elämää, ja kaikki kiedottuna tuohon "minä luotan lapseeni". Olette siis siirtäneet vastuun itseltänne omalle lapsellenne. Ette itse kykene ottamaan vastuuta ja toimimaan vastuullisina aikuisina, joten jätätte pallon lapsellenne ja selitätte jotain luottamuksesta...
On normaalia ja tervettä vanhemmuutta kyseenalaistaa lasten menoja ja vaatia enemmän tietoja kavereista ja näiden vanhemmista. Se, että nyt ei pääse yökylään, ei merkitse, että ei pääse ikinä. Ehkä ap:n kannattaisi ensin tutustua tuohon poikaan. Tai ottaa yhteyttä pojan vanhempiin. Pohtia asiaa enemmän tyttärensä kanssa. Keskustella asioista kipupisteet selviksi.
Ei ole hyvää vanhemmuutta "luottaa" ja jättää taustatyöt ja selvittelyt tekemättä. Ei ole hyvää vanhemmuutta jättää lastaan hyväksikäytön mahdollisuudelle. Tottakai lapseensa voi luottaa sataprosenttisesti. Silti varmaan kannattaa olla varovainen. Se lapsi ei ehkä tiedä kaikkea ystävistään. 14-vuotias ihannoi maailmaa, uskoo itseensä yli kaiken eikä osaa pelätä pahinta. Vanhempien tehtävä on suojella tuota 14-vuotiasta. On inhottavaa, miten nykyvanhemmat jättävät teininsä noin kammottavan yksin ja pakottavat itsenäistymään ja pärjäämään paljon ennen aikuisuutta tässä ihmissuhteiden monimutkaisessa pelissä.
Nuoremman lapsen päästän vielä yökylään, mutta teiniä en, koska silloin on mukana usein alkoholi ensisijaisesti ja sitä myöten myös seksi!
Lapset tai paremminkin nuoret joutuvat vääriin porukoihin ja juovat siellä! Ei ole kyse mistään leffojen katsomisista, vaikka niin sanovat, jos perhe ei ole uskossa ja myös tuo toinen perhe.
Mutta jos ovat, niin sitten eri asia toki.
Eli nuorinta en tule päästämään yökylään teininä enää. Kaksi vanhinta päästin ja siitä seurasi paha kierre, väärät kaveripiirit, putkasta haut, lastensuojelut yms.
Ei parane luottaa liikaa.
tuloksena oli abortti. Lapseensa täytyy toki luottaa, mutta kannattaa muistaa, että lapsi on lapsi ja vanhempi on loppupelissä vastuussa.
kysyin tytöltä onko pojan porukat paikalla ja hän tarkisti heti asian ja sanoi ettei ole kotona.Silloin sanoin että ei sitten saa mennä.Tyttö tietenkin möksähti ja itkussaan sanoi kun ei ikinä saa mennä mihinkään.Lupasin jopa että saa mennä vierailulle ja että voisin hakea vaikka 23aikaan kotiin jopa 24 oisin voinut luvata,mutta sanoi että ei mene mihinkään.Jäin vielä miettimään että täytyy kysyä tytöltä että tietääkö pojan vanhemmat edes että sinne olisi tulossa yövieraita ja jos luvan saisi mennä niin tietenkin ehtona et me vanhemmat sovittaisiin asiasta.
Olen itsekin vielä nuori, vasta 18 vuotias, ja tahdon kertoa oman mielipiteeni tästä "nykynuorisosta." Eli kuten useammat ovat sanoneet, teinit EIVÄT tarvitse yötä harrastaakseen seksiä, juodakseen tai polttaakseen tupakkaa. Kuitenkin jos kyseessä olisi minun lapseni, vaatisin kyllä, että vanhemmat ovat paikalla ja saisin ottaa heihin yhteyttä.
Vaikka lasten käytössä ei olisikaan alkoholia tai muita päihdyttäviä aineita, osaavat he tehdä tyhmiä asioita ilman näitäkin. Myös selvinpäin voi lähteä yöllä kotoa tms., jolloin riski sattua jotain on suuri.
Omat vanhempani olivat melko luottavaisia nuoruudessani, mutta erinäisistä kokeiluista kiinnijäätyäni rajat tiukkenivat esim. kuukaudeksi hyvinkin tiukoiksi. Lisäksi, eivät kaikki "vapaammin kasvatetut" nuoret päädy käyttämään huumeita ja teinivanhemmiksi. Itse ymmärsin kotoa pois muutettuani (juuri 16v täyttäneenä) mitä on ottaa vastuuta. Ehkä juuri se, että minulle annettiin vapauksia, kasvatti minua ottamaan vastuuta.
Eli.. Tässä tilanteessa en päästäisi. Mutta jos tuntisin vanhemmat jne., niin mikäpä jottei. Luottakaa nuoriinne.
Syyllistetään huolehtivaa äitiä siitä, että tämä ei luota lapseensa, jos ei päästä yökylään juuri tutustumansa pojan luo. Kerrotaan, miten 14-vuotiaat tytöt yöpyvät melkein täysi-ikäisten miesten luona, ja kuitataan asia sillä, että luotan tyttöön. Ei tuo ole luottamusta. Tuo on pään kääntämistä toiseen suuntaan/pakoilua vanhemmuudesta/pelkoa asettaa rajoja/kyvyttömyyttä kohdata nykynuorten elämää, ja kaikki kiedottuna tuohon "minä luotan lapseeni". Olette siis siirtäneet vastuun itseltänne omalle lapsellenne. Ette itse kykene ottamaan vastuuta ja toimimaan vastuullisina aikuisina, joten jätätte pallon lapsellenne ja selitätte jotain luottamuksesta... On normaalia ja tervettä vanhemmuutta kyseenalaistaa lasten menoja ja vaatia enemmän tietoja kavereista ja näiden vanhemmista. Se, että nyt ei pääse yökylään, ei merkitse, että ei pääse ikinä. Ehkä ap:n kannattaisi ensin tutustua tuohon poikaan. Tai ottaa yhteyttä pojan vanhempiin. Pohtia asiaa enemmän tyttärensä kanssa. Keskustella asioista kipupisteet selviksi. Ei ole hyvää vanhemmuutta "luottaa" ja jättää taustatyöt ja selvittelyt tekemättä. Ei ole hyvää vanhemmuutta jättää lastaan hyväksikäytön mahdollisuudelle. Tottakai lapseensa voi luottaa sataprosenttisesti. Silti varmaan kannattaa olla varovainen. Se lapsi ei ehkä tiedä kaikkea ystävistään. 14-vuotias ihannoi maailmaa, uskoo itseensä yli kaiken eikä osaa pelätä pahinta. Vanhempien tehtävä on suojella tuota 14-vuotiasta. On inhottavaa, miten nykyvanhemmat jättävät teininsä noin kammottavan yksin ja pakottavat itsenäistymään ja pärjäämään paljon ennen aikuisuutta tässä ihmissuhteiden monimutkaisessa pelissä.
minäkin olen päästänyt 14 vuotiaan tyttären pojan (17v) yöksi,kaverinsa kanssa. minä ainakin luotan lapseeni sataprosenttisesti!se on lapselle tärkeää päästä kaverinsa luokse yöksi että kyllä minä sinun tilanteessa päästäisin.