Mistä johtuu 1-vuotiaan älytön eroahdistus? Alkaa itkeä, kun äitinsä poistuu hetkeksi vessaan.

Ei se johdu mistään ulkoisesta tekijästä

Niin opit vähän paremmin ymmärtämään pilttisi mielenliikkeitä. Eroahdistus kuuluu tuohon ikään. Joillakin se on vahvempana kuin toisilla mutta ihan normaalilta kuulostaa.

ja äiti on hoitanut sen hyvin (ei ole ollut liikaa erossa).

Siitäkö, kun saa rintaa vielä ja on ollut vain äitinsä kanssa?

"ja äiti on hoitanut sen hyvin (ei ole ollut liikaa erossa)."

Mutta niin se on, lapsi joka on saanut kiinnittyä turvallisesti yhteen aikuiseen, reagoi voimakkaasti kun hän tulee neuropsykologisessa kehityksessään siihen vaiheeseen, että tajuaakin olevansa erillinen olento äidistä.

Se että vauva on ollut "vain" äitinsä kanssa tai häntä imetetään ei liity asiaan, normaali kehitysvaihe siis.



-Äitix2 ja ns alalla-

Mutta niin se on, lapsi joka on saanut kiinnittyä turvallisesti yhteen aikuiseen, reagoi voimakkaasti kun hän tulee neuropsykologisessa kehityksessään siihen vaiheeseen, että tajuaakin olevansa erillinen olento äidistä.

Se että vauva on ollut "vain" äitinsä kanssa tai häntä imetetään ei liity asiaan, normaali kehitysvaihe siis.

-Äitix2 ja ns alalla-

Näin on, ei siinä oppikirjoja tarvita. Ihmettelen etteivät äidit tajua tätä asiaa luontaisesti...

Olin kuukauden töissä, kun poika oli 9 kk, ja isä oli isäkuukaudella kotona. Nyt kuitenkin tuntee eroahdistusta (11 kk), joka siis alkoi noin kaksi viikkoa sitten ja on tosi voimakasta. Jos poistun huoneesta, alkaa mieletön itku. Eroahdistusta vai ahdistusta siitä, kun äiti jätti pari kuukautta sitten isän hoitoon? Valitsisin kovin mielelläni ekan vaihtoehdon...

Kyllä kai äidit sen tajuavat luontaisesti, mutta äidit haluavat jotain apua siihen, miten pitäisi suhtautua kun 1v roikkuu koko ajan puntissa ja huutaa. Meillä 1v, joka on tositositosi hermoja raastava, kun minä olen paikalla. Siis isovanhempien tai isän kanssa tosi kivasti, jos olen poissa - naureskelee ja leikkii itsekseen. Mutta jos minä tulen paikalle, niin heti hirvee huuto ja mun luokse ja syliin. Mikään ei auta, vain mun syli. Ja mä en pysty tekemään mitään hommia, en mitään. Ja minulta loppuu keinot ja pinna, varsinkin kun öisinkin poika heräilee pari kertaa ja minä olen se joka valvoo. Joten neuvoja tässä tarvitaan ja mistä eroahdistus johtuu; johtuuko se siitä, että olen liian välinpitämätön ja teen vaan hommia, vaikka poika huutaa vai siitä, että se on mammanpoika ja lohdutan sitä ja otan jatkuvasti syliin? Eli ollakko välinpitämättömämpi vai pitää enemmän lähellään? Vaikeita asioita.

Aika monelle tulee eroahdistus, kun pitäisi lähteä mummolasta pois eli isoäiti on äitiä tärkeämpi. Äidit tulkitsevat sen niin, että he ovat maailman parhaita äitejä, koska lapsi uskaltaa heille kiukuta. Itse asiassa lapsi itkee hengenhädässä rakkaan isoäidin sylissä.

Kyllä kai äidit sen tajuavat luontaisesti, mutta äidit haluavat jotain apua siihen, miten pitäisi suhtautua kun 1v roikkuu koko ajan puntissa ja huutaa. Meillä 1v, joka on tositositosi hermoja raastava, kun minä olen paikalla. Siis isovanhempien tai isän kanssa tosi kivasti, jos olen poissa - naureskelee ja leikkii itsekseen. Mutta jos minä tulen paikalle, niin heti hirvee huuto ja mun luokse ja syliin. Mikään ei auta, vain mun syli. Ja mä en pysty tekemään mitään hommia, en mitään. Ja minulta loppuu keinot ja pinna, varsinkin kun öisinkin poika heräilee pari kertaa ja minä olen se joka valvoo. Joten neuvoja tässä tarvitaan ja mistä eroahdistus johtuu; johtuuko se siitä, että olen liian välinpitämätön ja teen vaan hommia, vaikka poika huutaa vai siitä, että se on mammanpoika ja lohdutan sitä ja otan jatkuvasti syliin? Eli ollakko välinpitämättömämpi vai pitää enemmän lähellään? Vaikeita asioita.

Kyllä kai äidit sen tajuavat luontaisesti, mutta äidit haluavat jotain apua siihen, miten pitäisi suhtautua kun 1v roikkuu koko ajan puntissa ja huutaa. Meillä 1v, joka on tositositosi hermoja raastava, kun minä olen paikalla. Siis isovanhempien tai isän kanssa tosi kivasti, jos olen poissa - naureskelee ja leikkii itsekseen. Mutta jos minä tulen paikalle, niin heti hirvee huuto ja mun luokse ja syliin. Mikään ei auta, vain mun syli. Ja mä en pysty tekemään mitään hommia, en mitään. Ja minulta loppuu keinot ja pinna, varsinkin kun öisinkin poika heräilee pari kertaa ja minä olen se joka valvoo. Joten neuvoja tässä tarvitaan ja mistä eroahdistus johtuu; johtuuko se siitä, että olen liian välinpitämätön ja teen vaan hommia, vaikka poika huutaa vai siitä, että se on mammanpoika ja lohdutan sitä ja otan jatkuvasti syliin? Eli ollakko välinpitämättömämpi vai pitää enemmän lähellään? Vaikeita asioita.

Meillä ihan samanlainen tapaus. Poika on nyt 1v 1kk ja ihan alkaa ittiäkin ahistaan tämä riippuvuus. Lapsi on ollut koko pienen ikänsä "vaativa" lapsi. Ongelmana ollut refluksivaiva jonka seurauksena tuli ruokatorventulehdus 3kk iässä. Itse tunnistin että vauvalla ei ole kaikki kohdallaan, mutta neuvolassa he eivät jostain syystä ota tosissaan tällaisia. Onneksi on olemassa yksityiset lastenlääkärit. Vaiva on olemassa edelleen, mutta lääkkeen kanssa pärjätään.

Ihan raastaa tämä pienen ihmisen ahdistava vaihe. Jospa se aika tekee tehtävänsä ja pieni huomaa ettei äiti ole kadonnut eikä katoa mihinkään :)

Hetkesi voin päästä karkuun tekemään jotain toiseen päähän taloa, jos mies oikein leikittää, mutta nopeasti kuitenkin lähtee etsimään mua. Isän kanssa kahden sitten roikkuu isänsä puntissa kuten mun, jos mä olen paikalla.



Se on tää ikävaihe. Esikoinen oli samanmoinen. Vien nuorempaa välillä mummulle muutamaksi tunniksi ja vaikka saa siellä extrahoitoa kahden aikuisen 100% panostuksella, niin aina kiljaisee "äitii" perään, kun jätän sinne. Harmittaa jättää itkevä lapsi väkisin "oman mukavuuden" takia, mutta pakko se vaan on hiukan kestää mummun hoitoakin ja hienosti siellä aina menee, kun ovi on mennyt kiinni. Ja mulle se pari kertaa viikossa kolmisen tuntia aikaa siivoilla ja harrastaa rauhassa on tosi tärkeä.

No eihän ole! :) Kuinka moni lapsi on isovanhemmalla enempi kuin oman äidin kanssa?



Se että lapsesta on kurjaa lähteä kesken leikin (mistä vaan) ei tarkoita että ei ole kiintynyt äitiinsä ja tämä siis tapahtuu missä vaan: kahvilassa, puistossa, kaverilla, mummolassa, tarhassa, kerhossa, enolla, naapurissa, omassa kodissa.

Ei lapsi huuda hengenhädässä puistossa eroaan keinusta kun tarttee lähteä syömään ja nukkumaan. :D



Eroahdistukseen auttaa kukkuu- leikki. Jännä ettei kukaan ole sitä jo maininnut. Pienelle vauvalle voi jo opettaa erossa oloa piilottamalla naama ja sanoo kukkuu kun paljastaa kasvot. Pian voi mennä esim. tuolin taakse piiloon, siitä oven taakse. Lapsi oppii että äitiä ei näy mutta tulee pian ja kaikki on hyvin.

Seuraava askel on jutella lapselle toisesta huoneesta. Lapsi oppii tämän opettelemalla.

jos kotona esim. äiti on kahdestaan vaavin kanssa on selvää, että koko ajan vahtii äitiä. Se on ihan normaalia. Jos muitakin kuin äiti ympärillä on normaalia, että ei ole niin äiteen perään!



Näihin asioihin ei tartte korkeampaa matematiikkaa eikä mitään koulutusta. Ihan empatialla voi selviytyä hyvin!