Aina sanotaan että narsisti pystyy vaikka mustan valkoiseksi kääntämään. Antakaa esimerkkejä.
Kertokaapa pari esimerkkiä mahdollisimman pikkutarkasti. Miksi monikaan ei kyseenalaista niitä juttuja ennenkuin itse on joutunut narsistin verkkoon? Miten joku voi olla kertakaikkisen vakuuttava.
Kommentit (26)
Exäni, jonka osalta täsmää kaikki "tarkastuslistan" kohdat, pettää kaikissa suhteissaan kumppaniaan. Ja vika on tietenkin aina siinä kumppanissa; kotoa ei saa riittävästi seksiä / ymmärrystä / huomiota, joten sitä on haettava muualta. Jos exä sai maistaa omaa lääkettään (kuten erään kumppaninsa osalta sai), hän menetti elämänhalunsa ja suureen ääneen kailotti harkitsevansa itsemurhaa.
Exäni jäi kiinni toistuvasti valehtelusta. Ei reppana tajunnut, että hänen ruumiinkielensä paljasti erehtymättömästi kaikki valheet (pää alkoi tahattomasti nytkyä kun jätki laukoi paskaa suustaan).No, lopulta exä ilmoitti, että eihän hän ole missään vaiheessa sanonutkaan, että rehellisyys on hänelle tärkeä arvo! Minä olin outo, kun penäsin rehellisyyttä...
Exä kannattaa aina niitä arvoja, jotka sopivat hänen sen hetkiseen elämäntilanteeseensa. Hän voi olla ihan mikä tahansa - mikään ei ole pysyvää. On muiden ahdasmielisyyttä ja joustamattomuutta etteivät ymmärrä miten pihviä rakastavasta jupista kehkeytyi kasviksilla elävä hippi, tai miten muukalaisvihaa viljelevästä kaverista kehkeytyi oikeassa seurassa maahanmuuttajien ystävä.
Tässä siis jotakin esimerkkiä suurimmasta kusipäänarsistista joka on elämässäni piipahtanut.
ja idioottimies. Narsistileimaa ei voi antaa kaikille erehdyksilleen, sori.
Narsismin yksi kriteereistä on tunnekylmyys ja toisten manipulointi ja henkinen ja fyysinen pahoinpitely.
Sori.
Puhuu henkilölle A tänään: "Mä sitten kovasti inhoan kissoja", johon A: "Ai jaa."
Viikon päästä sanoo henkilölle A: "Muistan kuinka niin kerroit inhoavasi kissoja".
Narsistihan tekee koko ajan sitä, että mustamaalaa niitä kivoja ja ystävällisiä, kadehtimiaan ihmisiä muille. Kertoo omia temppujaan heidän tekoinaan. Esim. että joku kohtelee huonosti lapsiaan, kun itse tekee niin. Saattaa kertoa yksityiskohtaisia juttuja, mitä kauheaa joku on tehnyt, ja muuten menikin ihan oikein, mutta itse asiassa se olikin hänen oma tekonsa, jonka kertoi muka toisen tekona.
Miksi hän on niin uskottava? Ilmeisesti narsistit uskovat itsekin omiin juttuihinsa. Ja elävät jossain kummallisessa fantasiamaailmassa, jossa oman itsen ja muiden rajat hämärtyvät.
Tuntemani narsistit kääntävät asiat peilikuviksi ja peilaavat omia tekojaan toisten tekoina.
Jossain vaiheessa tosiaan ainakin osa heistä alkaa uskoa omaan tarinaansa joten sen uskottavuusmomentti kasvaa.
Myös ominaisuus, jossa ihminen ei näe mitään vikaa omassa toiminnassaan koskaan, vika on aina toisten, ei tunne katumusta tai empatiaa uhrejaan kohtaan, on narsismia.
esim pahoinpitelyn sai käännettyä taitavasti niin, että on totta, että hän löi, mutta sitä ei olisi tapahtunut, jos ystäväni olisi käyttäytynyt eri tavalla tai ei olisi provosoinut.
Narsismin yksi laatumerkki on se, että selitetään asia itselle hyvin päin. Jos häikäisee, se on auringon vika eikä se, että katsoo siihen suoraan.