Lue keskustelun säännöt.
Tajusin eilen jotain... Mun pitäisi päästä eroon ihailun halusta
02.01.2011 |
eli siis turhamaisuudestani. Tai siis sanotaan niin, että mulle tekisi hyvää päästä eroon ihailun halusta!
Elämäni helpottuisi todennäköisesti merkittävästi ja monella osa-alueella.
Eli siis jos minulla ei olisi tällaista "ihailun tarvetta/halua" kuin mulla nyt on, pystyisin elämään rennommin, olemaan rennompi, mulla olisi aikaa järkevämpään tekemiseen ja olisin varmaan noin yleisesti ottaen miellyttävämpää seuraa.
Jos ei nyt ihan auennut, niin olen siis turhamainen. Mietin usein, että mun pitäisi laihduttaa, jotta olisin hoikempi (ja ajattelen tätä nimenomaan ihailun kautta, ylipainoa mulla ei ole niin paljoa että siitä olisi terveydelle merkittävää haittaa) ja pelkästään jo tämä hoikkuuden ajatteleminen ja yrittäminen (kuulun niihin, jotka eivät onnistu pysyvästi laihtumaan, jojoillut olen jo reilusti yli vuosikymmenen) vie hyvin paljon aikaa, vaivaa, tuottaa pahaa mieltä varsinkin itselle mutta myös lähipiirille.
Sitten kaikki meikkaamiseen, hiusten kähertelyyn, "koristautumiseen" ja vaatevalintojen pähkäilyyn kuluva aika ja vaiva.. en valitettavasti kuulu niihin, jotka "meikkaavat itsensä takia" ja nauttivat puuhasta, mulle se on pakkopullaa ja teen sen, nimenomaan siksi, että saisin ihailua.
Pääsisin niin paljon vähemmällä ja voisin olla rennompi ja käyttää aikani järkevämpään, kuin ulkonaiseen itseni koristelemiseen ja muokkaamiseen, ihailun haluni vuoksi! Voi kuinka turhamainen oikeasti olenkaan.. jotenkin eilen tajusin tämän ja tuntuu nyt ihan hullulta :D (vaikken siis vielä ole päässytkään eroon tästä ihailun halusta, ja luulen matkan olevan siihen pitkä, niin ovat juurtuneet mieleen ja ajatukseen nämä ajatusmallini siitä kuinka olisi ihanaa olla ihailtu ja näyttää tietynlaiselta)
Ja siis, huomioikaa tämä; itsestä haluan kuitenkin pitää huolta, mutta muista syistä kuin turhamaisuudesta ja ihailun tarpeesta. Liikuntaa ajattelin lisätä, mutta terveyden ja liikunnan aiheuttaman hyvän olon ja paremman jaksamisen vuoksi. Ja tottakai haluan että tukka on puhdas ja harjattu ja että vaatteet ovat asiallisia, tilaisuuteen sopivia, siistejä ja nättejä, mutta niidenkään valinnassa ei mun varmaan enää kannattaisi miettiä että "missähän näyttäisin niin hyvältä että minua ihailtaisiin ja näyttäisin kadehdittavalta"
Tajuan kyllä, että on aika vaikeaa, "taistella valtavirtaa vastaan", joka paikasta kun puskee ulkonäköpaineita.
Mutta nyt kun jotenkin tajusin, että täähän on pelkästään tosi turhamaista ja jotenkin tosi hölmöä, että koen muka "tarvitsevani" muiden ihailua (nimenomaan _ulkonäköä_ kohtaan) niin ehkä pääsen tästäkin yli, ajan kanssa ainakin, tietoisesti ajatusmallejani muuttaen :)
Ei varmaan tee yhtään pahaa! :)
Kommentit (16)
Ja iteki just pääsin kolmenkympin paremmalle puolelle ja sillä just mietin, että kuuluukohan tämä tietyllä tapaa ikään ;) Herää miettimään asioita toiselta kannalta.
Toisaalta itellä on taas "kauhee" vanhenemisen kammo ja haluaisin näyttää hyvältä mahd. pitkään joten toisaalta pelottaa että tää mun juttu on menossa vaan väärään suuntaan =) Pitäis vaan osata omata hyvä itsetunto ja jostain luin, että nelikymppisenä tulee semmonen aika missä täysin menettää halunsa miettiä, että mitä muut ajattelee minusta. Sitä odotellessa ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ajatella vähän enemmän mitä ihmiset minusta ajattelevat.
tämän talven hittini on ollut mennä aamulla töihin villasukissa ja huopa-aamutossuissa, iltapäivällä sitten on vaikeuksi kun pitäisi käydä kaupassa, mutta rohkeasti menen vaan, viis siitä mitä muut ajattelevat.
siellä on muitakin ihailun puutteessa olevia naisia. Ei ne miestä etsi. Aina laitetaan uusia kuvia arvosteltavaksi, rintamus pitää näkyä vähintään puoliksi, uikkarikuvat varsinkin saa läähätystä aikaiseksi.
Näin sun ei tarvi yrittää muuttaa itseäsi
siellä on muitakin ihailun puutteessa olevia naisia. Ei ne miestä etsi. Aina laitetaan uusia kuvia arvosteltavaksi, rintamus pitää näkyä vähintään puoliksi, uikkarikuvat varsinkin saa läähätystä aikaiseksi.
Näin sun ei tarvi yrittää muuttaa itseäsi
mutta siis kun tajusin, miten hölmöä ja turhamaista tuo on, olen päättänyt päästä siitä eroon. Eniten hyödyn siitä siis itse ja sitä kautta myös läheiseni, kun olen rennompi enkä yritä kerätä ihailua erinäisillä pakkopullaksi kokemillani tavoilla :)
ap
Oletteko kaikki muut tajunneet tämän jo ajat sitten, vai eikö teissä tällaista "vikaa" ole ollutkaan, vai oletteko asiasta eri mieltä?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko kaikki muut tajunneet tämän jo ajat sitten, vai eikö teissä tällaista "vikaa" ole ollutkaan, vai oletteko asiasta eri mieltä?
ap
Oletteko kaikki muut tajunneet tämän jo ajat sitten, vai eikö teissä tällaista "vikaa" ole ollutkaan, vai oletteko asiasta eri mieltä?
ap
Toki tykkään jos ihaillaan, mutta itsetuntoni ei ole riippuvaista siitä. Kaunistaudun todellakin omaksi ilokseni, lähinnä silloin kun on juhlat tms.
Kosmetologilla en ole käynyt koskaan, kampaajalla viimeksi varmaan 2004... Vaatteet on nättejä ja olen suht hoikka, mutta mulla on ohuet hiukset (voin siis leikata ne itse) ja finnejä.
Olen kyllä ihan sievä, koko paketti varmaan sellainen 9- ;) Mutta voin rehellisesti sanoa, että mieltäni lämmittää paljon enemmän se, että asiantuntemustani arvostetaan, ystävyyttäni pidetään tärkeänä, älykkyyttäni kehutaan tms. kuin ulkonäöstä tulevia kehuja.
Keskity siihen, miten voisit ilahduttaa ja auttaa muita kuin ulkonäköösi. Saat toki ulkonäöstäsi ja ihailusta nauttia, mutta jos se rajoittaa elämääsi ja vie aikaasi turhaan niin anna jo tilaa uudelle! Usko itse, että olet ihana, niin sinun ei tarvitse kerjätä sitä tietoa muilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskity siihen, miten voisit ilahduttaa ja auttaa muita kuin ulkonäköösi. Saat toki ulkonäöstäsi ja ihailusta nauttia, mutta jos se rajoittaa elämääsi ja vie aikaasi turhaan niin anna jo tilaa uudelle! Usko itse, että olet ihana, niin sinun ei tarvitse kerjätä sitä tietoa muilta.
Ja siis pidän itseäni ihan hyvänä tyyppinä noin muuten, mutta tää ihailun haluaminen on ollut ihan typerää.. en tiedä, onko ollut jäänne jostain teini-iästä? Silloin olin TOSI epävarma itsestäni ja satuin kuitenkin silloin olemaan melko nätti ja olin vielä luonnostani hoikka, ja kun tajusin, että saan ulkonäölläni "nostettua itseäni" (teinien joukossa, teinien arvoilla) niin ehkä se jäi jotenkin päälle?
Mutta siis, nyt ehkä jo pääsen siitä irti, kun olen tajunnut asian ja siis tajuan olevani jo muutenkin ihan arvokas ja hyvä ja kelpaava ihminen, eikä vain ulkonäön vuoksi :)
ap
Naiseen jättää syvät jäljet jos ei saa omalta isältä arvostusta ja ihalua --> sitä hakee jostain muualta. Kun kotona on ollut mies (=isä) joka on hyväksynyt aitona omana itsenäsi sinut, ei tarvitse hakea muilta ihailua. Tietää että on rakastettu ja arvokas ilman korkokenkiä ja kiharoitakin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja itelläki on vähän samaa vivahdetta, esim. ilman meikkiä en lähtis ihmisten ilmoille. Lenkillä käyntiki on semmonen etten ihan vähässä kummassa lähtis ilman... :/
Tietyllä tapaa en varsinaisesti hae fyysistä ihannointia ja kehuja, mutta lie se kuitenkin jossain alitajunnassa. Ja jos rahaa olisi niin varmasti iteki oisin pahemmassa jamassa tän asian takia, pienemmät rahavarat ei anna myöden ostaa aina ihania ja upeita vaatteita eikä käydä esim. kosmetologilla. Shoppaan paljon kirppareilta ja alennusmyynneistä. En siis ikinä ole muodin mukainen.
Saanko kysyä, että minkä ikäinen ap olet?
Ja siis isäsuhde mulla on ollut.. ei nyt ehkä huono, mutta hyvin etäinen.. isäni oli yksityisyrittäjä koko lapsuuteni ajan, ja aina töissä, siis AINA. Monta vuotta meni niin, etten nähnyt isääni aamuisin (oli jo lähtenyt töihin kun heräsin) enkä iltaisin (olin jo nukkumassa, kun tuli) ja mitään lomia isä ei pitänyt, ne harvat jota piti, oli sitten joissain reissuissa pois kotoa. Mutta hyvä isä noin muuten ja nykyään näemme enemmän.
Ehkä se on voinut vaikuttaa myös.
Nyt silti tuntuu, että alan olla kypsä pääsemään tuostakin yli :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...olen 20kg ylipainoinen ja viihdyn tälläisenä erittäin hyvin. Pelkään, että jos laihdutan normaalipainoiseksi tulen "ulkonäkökeskeiseksi" ja alan kaivata ihailua ja katseita. Nyt kun olen laiskalösö, niin on jotenkin helppo olla, kun ajattelen, ettei kukaan katso minua.
Mieheni haluaisi minun laihduttavan, mutta ei taida olla valmis siihen miten se minua muuttaisi.
itse olen laihduttanut kerran itseni hoikaksi, ja minusta tuli tosi ulkonäkökeskeinen ja aloin laittautumaan sekä hakemaan huomiota muilta miehiltä (!!!) ja tämä johti miltei pettämiseen.
Lihoin sitten kilot takaisin, enkä uskalla enää laihduttaa, pelkään että muutun taas samanlaiseksi. Ja haluan kuitenkin olla uskollinen vaimo.