Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vakava kysymys, johon haluan kunnon vastauksia?
01.01.2011 |
Eli miten oikeasti pääsen eroon siitä, että olen kiinni menneessä monin tavoin?
Olen surullinen siitä, että lasteni isä petti ja jätti, siitä, että menetin työpaikkani masennuksen takia (viihdyin siellä tosi hyvin).
Miten saan elämäni yksinhuoltajana kuntoon, jos ikääkin jo yli 40v?
Nyt olen työtön ja elän täysin yksin lasteni kanssa. Minulla ei ole voimia eikä energiaa muiden rientoihin mukaan. Mikään ei kiinnosta, kun koko ajan mietin menneitä.
Kellään kokemusta tai neuvoja?
Kommentit (8)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä jatkoon. T.melkein kohtalotoveri
Eli jos haluat jatkaa itsesäälissä kierimistä, niin tee niin. Voit jatkaa suremista vielä seuraavat kymmenenkin vuotta.
Toinen vaihtoehto on ryhdistäytyä! Tämä tapahtuu hakemalla apua, työstämällä menneisyyden mappiin X(päiväkirja, terapia tms.) ja jatkamalla elämää eteenpäin. Miehiä tulee ja menee, työpaikkoja on ja paljon jne.
Ilmeisesti jonkinlaista eteenpäinsiirtymistä olet jo miettinytkin, kun tänne postailit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on nyt sitten taas niitä asioita, joista sellaineinen, joka ei itse ole ollut kriisissä tai masentuneena ei voi tajuta mitään, koska surullinen ihminen EI KÄSKEMÄLLÄ RYHDISTÄYDY. Jos ap siis tunnistat, että saat itseäsi "ryhdistäytymällä" liikkeelle ja joskus sentään lähdet jonnekin, niin olet todennäköisesti surullinen, kuten itse mainitsit. Mutta jos sen sijaan olotiolasi on jo kestänyt viikkoja ja mikään itsensä pakottaminen ei auta, mikään ei kiinnosta, kaikki tuntuu pahalta, muiden kaikki kommenttit loukkaavilta, tai olet poikkeuksellisen itkuinen, ärtynyt jne, niin todennäköisesti olet MASENTUNUT. Masennus on reaktiota pitkittyneeseen suruun. Hae siis apua, mene terveyskeskuslääkärille ja pyydä lähete psykiatrian sairaanhoitajalle, depressiohoitajalle tai psykiatrian polille tms, ja siitä se elämä lähtee helpottamaan. Olen ammatiltani psykologi, mutta tiedän omasta kokemuksesta, mistä puhut enkä pelkästään ammattini puolesta. Onnea matkalle uuteen elämään!
mutta mä inhoan jos mulle laitellaan jotain positiivarinettiosoitteita, kun elämä persiillään...
lässynlässyn...
en ap
Alue: Aihe vapaa
ap.