Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsi ei sano kiitos

Vierailija
01.01.2011 |

Tasan kolmevuotias muutoin melko kohtelias lapsi ei millään sano kiitos (ruosta, lahjoista tms.) vieraille ihmisille tai edes tutuille lähisukulaisille (mummolle ym.). Ei oma-aloitteisesti, ei kehottamalla. Tätä on jatkunut nyt puolisen vuotta. Mitä tekisitte?

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
01.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

olla jotain ohimenevää ujoutta? Jos kiitoksen sanomisesta on tullut lapselle vähän liian iso juttu ja sitten iskee lukko aina kun se pitäisi sanoa? Eiköhän tuo mene ohi, jos kuitenkin kotona selkeästi opetetaan hyvät käytöstavat ja iskostetaan ne lapseen pienestä pitäen eikä kyse ole vain siitä ettei lapsi tietäisi mitä kiitos tarkoittaa.

Vierailija
2/7 |
01.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsi alkaa jossain vaiheessa tehdä kuten sinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
01.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistathan myös itse esittää kiitoksen? Malliesimerkki on tehokkainta kasvattamista!

Vierailija
4/7 |
01.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tilanne on vaan jotenkin (äidin mielestä :)) yllättävän hankala, kun toisaalta tuntuu, että pitäisi painottaa sen kiitoksen sanomisen merkitystä, toisaalta antaa asian vähän aikaa vaan olla, jotta lukko menee ohi. Ap.

Vierailija
5/7 |
01.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaikka niin toki tehdään "no sanotaanpa Maija-tädille yhdessä kiitos". Lapselle on tullut vähän selllainen mielikuva, että äiti hoitaa nämä kiitosjutut.

Vierailija
6/7 |
01.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

yleensä luontevasti kiitetään kun saadaan jotain, noustaan ruokapöydästä jne, niin kyseessä on ehkä joku ujousvaihe. Jatka vain kiittämistä kolmivuotiaan kanssa ja puolesta. Se on lahjan antajalle tärkeää.

Lapsuudenkodissani sanottiin "Miten sanotaan?" jos kiitos unohtui.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
01.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

"lukko" lapsi, kiitos ja hei ja hei hei ovat tosi vaikeita. Pitkään luulin, että on vain ujo, mutta ei itse asiassa ole yhtään ujo. On vain tilanteita ja aikuisia (esim. jumppaope jne.), joille ei puhu. Sanoo nyt kehoituksesta kiitos jne., mutta ei tule sillai luontevasti ja iloisesti, vaan tosiaa pakotetusti. Edistystä on jo tapahtunut, mutta ne on pieniä askelia. Ollaan nyt myös haettu tilanteeseen apu ja se on ollut etenkin meille vanhemmille hyvä. On nyt ammattilainen, kenen kanssa miettiä, mitä ja miten yritetään seuraavaksi ja toisaalta se myös kertoo, milloin ja mitä ei kannata stressata:) Lapset ovat erilaisia ja kaikilla on kehitysvaiheita, joskus joku tilanne vaan jää päälle, ja silloin sitä pitää vähän pidemmän kaavan mukaan työstää. Ymmärrän ap, että se on vähän kiusallista, sitä niin vaan toivois, että se lapsi nyt vaan sanois jotain, mutta kun pakottaminen ei oikein onnistu... Tsemppiä ja kärsivällisyyttä! Ihania ne kuitenkin on:)

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kuusi seitsemän