Miehen kanssa jatkuva riidanaihe: päivärytmi
Meillä on vauva ja vilkas kolmevuotias. Arki heidän kanssaan vaativaa, mutta helpottaa kun pidän selkeää rytmiä -aamupalan jälkeen ulos, sitten syömään ja päiväunille jne. Ei todellakaan minuuttiaikataulua, mutta niin että ruokaa tullaan syömään kohtuuaikaan jotta isompi jaksaa eikä mene väsykiukkuiluksi jne.
Mies on todella hidas saamaan aikaan mitään. Hän sanoo, ettei aio viikonloppuisin kelloon katsoa. Sinänsä ymmärrän tämän, mutta käytännössä viikonloput on valtavan rasittavia kun odottaisi toisen ihmisen myös pitävän ohjaksia jotenkin käsissä, mutta ei. Esim. jos mies lupaa viedä lapsen aamupäivällä ulos (vauva yhä hyvin kiinni minussa, siksi yleensä näin päin). Niin mies pääsee ulos vasta siinä vaiheessa kun lapsella alkaa olla jo lounasaika. Kun lopulta tulevat sisällä, lapsi itkee ja kiukkuilee, ei jaksa syödä. Sitten ei myöskään nukahda kunnolla päiväunille..koko päivä menee yhdeksi kaaokseksi. Iltasella mies tekee iltapesuja yms isommalle, nukkumaan meneminen venyy ja venyy, puoli kymmeneltä yleensä sänkyyn.
Meillä on asiasta ainainen riita. Mies toteaa, että hoida sitten yksinäsi jos ei hänen tyylinsä kelpaa. Jos jonnekin lähdemme, olemme aina myöhässä miehen hidastelujen takia. Lasten kanssa yksin lähtiessäni emme myöhästy koskaan. Voitte vaan arvata, miten rasittavia kaikki lomat ovat.
Kommentit (25)
Ja lisään vielä, olen yrittänyt selittää miten tärkeää aikuisen on pitää uhmaikäiselle rajoja. Mies huutelee lasta "tulisitko hampipesulle.." ja lapsi painelee karkuun, mies alkaa ajaa partaansa tms. ja lapsi riehuu. Jossakin vaiheessa sitten mies ottaa lapsen hammaspesulle. Tai kun vie sänkyyn, mies ei välttämättä jaksa hakea lasta takaisin nukkumaan (ainakaan nopeasti) jos tämä karkaa sieltä. Lapsi tietää, että tämä on hauskaa leikkiä isän kanssa.. ja mies hermostuu että kaiken pitää aina olla niin vaikeaa.
Hyvää on se, että mies kyllä tekee asioita, leikittää, hoitaa iltapesuja, käyttää ulkona.
Vilkkailla ja adhd lapsilla on päivän rytmi hyvin tärkeä asia.
Se rauhoittaa lasta ja tekee perheen arjesta kuitenkin helpomman.
Meillä todella hyvin vilkas lapsi, selvästi huomaa että päivärytmi helpottaa. Mutta milläs selität tämän miehelle? Tai, hän itsekin myöntää asian mutta silti toimii kuten toimii..
Mutta miten siis järjestäisitte elämänne...
JOudut ehkä kannattelemaan enemmän kuin jaksat, mutta et voi muuta. Pue se lapsi valmiiksi ja käske ukko perään.
Juokse muksu kiinni illalla, lykkää kylpyhuoneeseen ja ovi kiinni.
Pidä kiini rytmistä, se todella helpottaa päivää ja lasta.
T: viiden lapsen rytmimamma, aiemmin kolmen yksinhuoltaja. Rytmi piti minut järjissäni ;)
Selkeä päivärytmi on kyllä hyväksi mitä pienemmästä lapsesta on kyse. Ja itse omasta kokemuksesta näet kuinka paljon helpompaa elämä on kun lapsi saa ruokansa ja muut ajoissa.
Mutta miten muuttaa isän asennetta, siinäpä pulma. Toisaalta helpoimmalla pääsisit kun tekisit itse vanhemman kanssa kaiken ja antaisit pienemmän isälle. Totta kai imetykset hoidat mutta muuten vauva olisi täysin isän hoteissa. Kai teillä nyt mies osaa vaippaa vaihtaa ja vauvaa nukuttaa? Eihän sitä nyt tissi suussa tarvi istua koko päivää. Siten isä tekee vauvan kanssa mitä "tykkää" ja sinä saat pidettyä homman kasassa isomman lapsen kanssa.
ei siinä auttanut muu kuin se,että itse pitää ohjat käsissä.
Nyt lapsemme ovat alaluokkalaisia ja olemme eronneet. Lapset ovat joka toinen viikko isän luona ja kertovat, että "söimme aamupalan klo 12 ". jne.
Sitten isä rähjää lapsille, kun he eivät ole vielä klo 14 ulkoilleet ollenkaan, vaikka alkaa jo hämärtää. Sysää vastuun pienille lapsille tästä kaikesta.
Olin lopen kyllästynyt siihen, että mitään ei tapahtunut ellen minä liikkunut. Avioliiton loppuvaiheessa minäkin heitin hanskat tiskiin. Siitähän mies sai sitten aiheen syyttää minua, kun olen sellainen kivireki,joka ei liiku...
Mäkin huomaan olevani aina paljon väsyneempi viikonloppuisin, kun kaikki on niin vaikeaa.. Yksin kahden lapsen kanssa helpompi kuin toisen aikuisen, joka ei kanna kunnolla vastuuta. Vaikka tosiaan tekeekin asioita, mutta hitaasti ja jotenkin niiiin vaikeasti.. huokaus.
Mä en suostu pukemaan lasta jos mies vie ulos jne. pidän tiukkaa linjaa että mies hoitakoon silloin itse lapsen. Puen ihan riittävästi itsekseni kahta lasta arkisin ulos, mies ei koskaan vie yksin heitä molempia.
Ei nyt varsinaisesti riidelty asiasta koskaan, mutta kyllähän se mua turhautti. Mies kyllä yritti parhaansa, kun ymmärsi asian, mutta silti kaikki aina venyi. Puhuttiin siis siitä, että elämä on kaikille helpompaa, kun pidetään vilkkaalle esikoiselle aika tarkka rytmi. Ei nyt mitään minuuttiaikataulua tietenkään, mutta selkeä rytmi kuitenkin.
Varsinkin silloin oli vaikeaa, kun oli kaksi pientä. Hammaspesut ja muut oli aina suostuttelua, sitten mies touhuili muuta ja hetken päästä taas yritti.
Isommat lapset pompottivat miestä vielä aika isoinakin, ei siis tapahtunut mitään kun mies pyysi tai käski. Mun ei tarvinnut kuin kerran sanoa, niin tapahtui heti. Kuopuksen kanssa mieskin on ollut tiukempi ja homma toimii aika hyvin.
Tiedän tämän olevan ongelma tosi monessa kaveriperheessäkin eli et ole yksin asian kanssa.
kun ei se kerran sitä tee???
Älä laita lasta pelinappulaksi siihen väliin, kun te aikuiset olette eri mieltä ja toimitte eri tavoilla. Pidä kiinni lapsen parhaasta (rytmistä) tarvittaessa itse.
Ota myös todesta tuo ehdotus, että mies voi hoitaa myös vauvan. Voihan hän viedä vauvan kävelylle tai viettää sen kanssa hitaita aamupäiviä sisällä, kun itse viet isomman ulos.
Mun mies on samanlainen eikä ole 15 vuoteen muuttunut.
Sun täytyy vaan hoitaa noi oikeaa rytmiä vaativat hommat ja jättää miehen kontolle jotain muuta.
Mä jotenki ymmärrän miestäsi, olen kuin hän :DD Olen yh äiti tosin... en ole siis hidas en vaan voi sietää ainaista rytmiä... mä en ole sellainen ihminen, tiän et se varmaan helpottas elämää mutta kun en vaan ole sellane .. mulla siis kaksi pientä lasta..
Kotona kun olemme niin miksi aina pitäisi siihen kelloon tuijottaa..itseä se ahdistaa ihan kauheasti.. meillä lapset nukkuu päiväunet kun niitä väsyttää, ja syövät kun on nälkä.. ei siinä sen enempää.. ja myöhäs saatetaan olla mut eipä se ole vaarallista kun ei töissä ole :)
Mutta siis, tarkoitus ei ole loukata, vaan että kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia..
Ehkä mun on myös vaikea ymmärtää kun olisin tyytyväinen jos joku muukin olisi edes joskus viemään noita ulos tms, kellonajalla tms ei olisi kyl väliä :)
että tosiaan tulet hoitamaan kaiken yksin.
Jos ja kun! pääsette tästä tilanteesta fiksuun malliin, elämä helpottuu.
Sitä ennen voi käydä huonosti, kun noin jankki mies sulla.
enkä ole ratkaisua keksinyt, joten kiinnostaa minuakin. Meillä on kolme lasta, vanhin on 8v. ja tähän päivään asti olen kaikki aina hoitanut (pukemiset, hammaspesut ym.) Mies joskus yrittää, mutta lapset pistää niin hanakasti vastaan, että luovuttaa. Eivät kyllä kovinkaan usein ole lähdössä ilman minua mihinkään, joten siihen on totuttu, että äiti pukee. Joskus rasittaa, mutta parempi näin kuin riitely asiasta, sitäkin on kokeiltu.
Ap, et ole yksin. Viikonloput on ihan kamalia. Vaikka olen viikolla väsynyt kun joutuu itse paljon olemaan yksin lapsen kanssa ( ylivilkas 3v. ) mutta viikonloput yhdessä koko perheenä on vielä kamalempaa. Meilläkin poika kuitenkin uskoo minua viikolla, viikonloppusin hyppii silmille kun tietää, että isukki on pelastamassa, antaa kaiken periksi.
Meillä on ihan samaa mitä joku kirjoitti, mies maanittee ja huutelee pojan perään, kun pitäis pukea ulos, hampaanpesulle, syömään yms. ja poika juoksee karkuun ja riehuu joka paikassa. Poika pukee ja riisuu vaatteet minun kanssa arkena nätisti, viikonloppuna siitä ei tule mitään, mies ei saa sitä ilman itkua edes istumaan eteisen lattialle.
Minäkin olen yrittänyt puhua vihjailemalla ja välillä suoraan, että vilkas poika tarvii kuria, säännöllisyyttä sekä yhtenäiset säännöt molempien vanhempien kanssa...ei vaan mitään tapahdu.
Sitten viikonloppuisin ( kun minä olen arkena siivonnut, laittanut pyykit, astiat, tehnyt ruoat, hoitanut lapsen, pitänyt yleissiisteyttä yllä ja olen raskaana viimeisilläni ) mies raivoaa minulle kun jätin muuten siistille astia-allaspöydälle yhden lasin ja lautasen. Kun HÄN joutuu kaiken aina korjaamaan pois, kun HÄN aina joutuu leikkimään lapsen kanssa, kun HÄN aina joutuu menemään pihalle lapsen kanssa yms.
Minä sitten viikot ilman valitusta siivoan hänen jättämät lehdet pöydiltä ja lattioilta,korjaan vaatteet kaappeihin, mies ei koskaan siivoa lapsen leluja pois iltaisin, ei ole 10v yhteiselon aikana ikinä imuroinut, minä tein yksin raskaana 2krs joulusiivoukset, teen arkiruoat, siivoan varastot ja 2 vaatehuonetta säännöllisin ajoin..listaa vois jatkaa..
Miehelle jää ainoastaan auttaa pyykeissä, astioissa ja lapsen hoidossa. Meillä viedään vuorotellen lapsi nukkumaan iltaisin.
Tänäänkin kun sai minut taas itkemään kun haukkui, että minä en mitään kuulemma tee koskaan, niin itse paineli ylös istumaan tietokoneelle pelaamaan. Näin siis meillä...
Olen todella väsynyt. Vaikka rakastan miestäni ja tiedän, että yhtä haastava( tai vieläkin vaikeampi kuin esikoinen ) vauva on syntymässä niin silti alkaa eri osoitteissa asuminen kiinnostamaan entistä enempi. Vaikka tiedän etten eroa hanki sillä en vaan voi tehdä sitä pojalle, repiä kotia ja vanhempia erilleen, jotka ovat hänelle koko maailma. Itkettää jo ajatella, että poika joutuis luopumaan kodistaan sekä siitä elintasosta mitä meillä nyt on. Minä en nimittäin sellaista pystyisi lapselle antamaan. Mutta ajatus houkuttaa sillä silloin ainakin olisin oman kotini ja elämäni herra, saisin lapsen hoidettua samoilla rutiineilla ja kasvatusmetodeilla joilla haluan hänet hoitaa niin ettei kukaan ole koko ajan pilaamassa hyvin alkanutta opettelua. Ja saisi ainakin sen arkirauhan pysymään normaalina.
Mäkin huomaan olevani aina paljon väsyneempi viikonloppuisin, kun kaikki on niin vaikeaa.. Yksin kahden lapsen kanssa helpompi kuin toisen aikuisen, joka ei kanna kunnolla vastuuta. Vaikka tosiaan tekeekin asioita, mutta hitaasti ja jotenkin niiiin vaikeasti.. huokaus. Mä en suostu pukemaan lasta jos mies vie ulos jne. pidän tiukkaa linjaa että mies hoitakoon silloin itse lapsen. Puen ihan riittävästi itsekseni kahta lasta arkisin ulos, mies ei koskaan vie yksin heitä molempia.
Itse haluaa nukkua myöhään ja valvoa iltaisin, joten esikoistakin on tuohon opettanut. Olihan siinä haastetta, kun isäkuukauden jälkeen kaikki oli rempallaan... Mutta 2 ekaa vuotta homma sujui, sillä mies arvosti myös iltaisin omaa aikaa, ja aamuisin joutui 1 v 8 kk alkaen viemään lapsen päiväkotiin, joten ei halunnut lapsen olevan liian väsynyt. Tuossa 3 vuoden kieppeillä alkoi pahempi lepsuilu, ja meille tuli asiasta riitojakin. Saatiin homma sujumaan puolisen vuotta sitten ja nyt lapsi onkin niin joustava, että pystyy arkena säännöllisempään rytmiin ja lomisin ja viikonloppuisin epäsäännölliseen. Ihanaa! Molemmat ollaan tyytyväisiä.
eli elä, kin häntä ei olisi olemassakaan. Älä pyydä, vaadi, käske yhtään mitään, älä oleta miehen vievän isompaa ulos tms. Anna tämän elää omalla tavallaan, mutta älä toisaalta suostu asioihin, jotka "rikkovat" sinun elämäsi. Eli jos mies haluaa lähteä shoppailemaan niin sano, että hieno juttu, meillä on siihen aikaan lasten kanssa lounas, kivaa shoppailureissua sinulle. Jos mies mutisee, että ei koskaan mitään kivaa yhdessä niin totea, että meitä on 3 ja sinua 1, me emme voi toimia niin, että vain sinun aikataulusi merkitsee.
Sillä noinhan se miehesi jo nyt toimii sinua ja lapsia kohtaan, täysin välinpitämättömästi.
et itse mene ulos molempien kanssa jos se on sinulle niin tärkeää? En voi ymmärtää miten joku jaksaa tuollaista nipotusta joka ikinen päivä.Jos itse tuolla tavalla haluaa elää, niin ok, mutta ei sitä nyt voi toiselta vaatia! Ottakaa nyt ihmiset vähän rennommin. :)
Ap, et ole yksin. Viikonloput on ihan kamalia. Vaikka olen viikolla väsynyt kun joutuu itse paljon olemaan yksin lapsen kanssa ( ylivilkas 3v. ) mutta viikonloput yhdessä koko perheenä on vielä kamalempaa. Meilläkin poika kuitenkin uskoo minua viikolla, viikonloppusin hyppii silmille kun tietää, että isukki on pelastamassa, antaa kaiken periksi.
Meillä on ihan samaa mitä joku kirjoitti, mies maanittee ja huutelee pojan perään, kun pitäis pukea ulos, hampaanpesulle, syömään yms. ja poika juoksee karkuun ja riehuu joka paikassa. Poika pukee ja riisuu vaatteet minun kanssa arkena nätisti, viikonloppuna siitä ei tule mitään, mies ei saa sitä ilman itkua edes istumaan eteisen lattialle.
Minäkin olen yrittänyt puhua vihjailemalla ja välillä suoraan, että vilkas poika tarvii kuria, säännöllisyyttä sekä yhtenäiset säännöt molempien vanhempien kanssa...ei vaan mitään tapahdu.
Sitten viikonloppuisin ( kun minä olen arkena siivonnut, laittanut pyykit, astiat, tehnyt ruoat, hoitanut lapsen, pitänyt yleissiisteyttä yllä ja olen raskaana viimeisilläni ) mies raivoaa minulle kun jätin muuten siistille astia-allaspöydälle yhden lasin ja lautasen. Kun HÄN joutuu kaiken aina korjaamaan pois, kun HÄN aina joutuu leikkimään lapsen kanssa, kun HÄN aina joutuu menemään pihalle lapsen kanssa yms.
Minä sitten viikot ilman valitusta siivoan hänen jättämät lehdet pöydiltä ja lattioilta,korjaan vaatteet kaappeihin, mies ei koskaan siivoa lapsen leluja pois iltaisin, ei ole 10v yhteiselon aikana ikinä imuroinut, minä tein yksin raskaana 2krs joulusiivoukset, teen arkiruoat, siivoan varastot ja 2 vaatehuonetta säännöllisin ajoin..listaa vois jatkaa..
Miehelle jää ainoastaan auttaa pyykeissä, astioissa ja lapsen hoidossa. Meillä viedään vuorotellen lapsi nukkumaan iltaisin.
Tänäänkin kun sai minut taas itkemään kun haukkui, että minä en mitään kuulemma tee koskaan, niin itse paineli ylös istumaan tietokoneelle pelaamaan. Näin siis meillä...
Olen todella väsynyt. Vaikka rakastan miestäni ja tiedän, että yhtä haastava( tai vieläkin vaikeampi kuin esikoinen ) vauva on syntymässä niin silti alkaa eri osoitteissa asuminen kiinnostamaan entistä enempi. Vaikka tiedän etten eroa hanki sillä en vaan voi tehdä sitä pojalle, repiä kotia ja vanhempia erilleen, jotka ovat hänelle koko maailma. Itkettää jo ajatella, että poika joutuis luopumaan kodistaan sekä siitä elintasosta mitä meillä nyt on. Minä en nimittäin sellaista pystyisi lapselle antamaan. Mutta ajatus houkuttaa sillä silloin ainakin olisin oman kotini ja elämäni herra, saisin lapsen hoidettua samoilla rutiineilla ja kasvatusmetodeilla joilla haluan hänet hoitaa niin ettei kukaan ole koko ajan pilaamassa hyvin alkanutta opettelua. Ja saisi ainakin sen arkirauhan pysymään normaalina.
Mäkin huomaan olevani aina paljon väsyneempi viikonloppuisin, kun kaikki on niin vaikeaa.. Yksin kahden lapsen kanssa helpompi kuin toisen aikuisen, joka ei kanna kunnolla vastuuta. Vaikka tosiaan tekeekin asioita, mutta hitaasti ja jotenkin niiiin vaikeasti.. huokaus. Mä en suostu pukemaan lasta jos mies vie ulos jne. pidän tiukkaa linjaa että mies hoitakoon silloin itse lapsen. Puen ihan riittävästi itsekseni kahta lasta arkisin ulos, mies ei koskaan vie yksin heitä molempia.
Mitä ihmettä, olet hankkimassa eroa sen takia että mies ei ole yhtä siisti kuin sinä , tai yhtä rutiininomainen ?? olisitko sinä sitten onnellinen yksin siistissä kodissa, kun saat tehdä niinkuin itse haluat,m ilman joustamista, mutta myös ilman toista ihmistä ???
et itse mene ulos molempien kanssa jos se on sinulle niin tärkeää? En voi ymmärtää miten joku jaksaa tuollaista nipotusta joka ikinen päivä.Jos itse tuolla tavalla haluaa elää, niin ok, mutta ei sitä nyt voi toiselta vaatia! Ottakaa nyt ihmiset vähän rennommin. :)
Olen ihan samaa mieltä.!! Kyllä mullaki menis hermo jos olis vaimo vapaapäivinä heti aamusta nipottamassa minkälainne on tämänb päivän ohjelma, monelta ulos jne.. tee ite jos on niin tarkkaa,,ei voi toiselta vaatia liikaa!!
Miehesihän tekee asioita paljon. Paljon enemmän kuin vaikka ap:n mies.
Ja minun mieheni tekee myös. Ja pitää kiinni rytmistä kun hänkin on huomannut, että helpoiten selvitään niin. Siinä mielessä en voi vertaistukea antaa ap:lle muuten kuin että ymmärrän kyllä että ottaa päähän. Niin minuakin ottaisi, sillä ketuttaisi tuommoinen vetkuilu miehen osalta.
Ja yhdyn johonkin edelliseen kirjoittajaan, koeta laittaa vauva enemmän miehen vastuulle. Siten saat arjen paremmin pyörimään esikoisen kanssa.