Mua alkoi ahistamaan tuo lastenpsykiatrin näkemys :(

Monta vuorokautta peräkkäin näkemättä sinua? Vai pelkästään koulupäivien ja ehkä tenttiin lukemisen ajan?



Onhan tuossa eroa.

Haluaisin rohkaista sinua, kun selvästi kaipaat rohkaisua. Muista kaikessa lapsen etu, älä säntäile tapaamisiin tuolla tavalla. Jos lapsen isä ei ole tavannut lasta aiemmin, et tietenkään anna tätä kerran viikossa päiväksi. Se on lapselle hoidon aloittamisen lisäksi valtava järkytys.



Sopikaa lastenvalvojalla kirjallisesti tapaamisista. Tapaamiset voidaan aloittaa niin, että sinä olet paikalla. Jos ette ole väleissä, niin voidaan aloittaa valvotuilla tapaamisilla, joita sitten voidaan pidentää, kun lapsi tottuu uuteen ihmiseen.

ehkä yhteensä noin viisi-kuusi kertaa koko elämänsä aikana. Vuorokauden käytännössä näkemättä siis. Lisäksi noita koulupäiviä, niitäkään ei kovin säännöllisesti ja paljoa.



Itseasiassa äitini on ollut se, joka haluaisi lasta yökylään vaikka kuinka paljon ja vaikka kuinka pienenä (ja olen häneen vähän luottanutkin, entinen neuvolantäti kun on...).

Vaikka ihan samanlaista tilannetta ei ole ollutkaan. Itse olin viisi vuotta kotiäitinä, mutta henkisestä poissaolostani ja väsymyksestä + masennuksesta johtuen koen syyllisyyttä. Samoin perustein kuin sinäkin. Olen paljon lukenut esim. Sinkkosen kirjoja.



Olen puinut samoja asioita, ja tuntenut valtavasti syyllisyyttä, mutta nyt vihdoin vakuuttunut siitä, että jos lapsen perustarpeisiin on vastattu, hän on saanut ruokaa ja rakkautta, niin mitään vahinkoa ei ole tapahtunut.



Ei elämä vain aina ole niin helppoa ja ihanaa, joskus masentaa. Mutta olet varmasti hyvä äiti, se kuultaa tekstistäsi, kun noin asiaa pohdit. Myös syyllisyydentunto kertoo aidosta rakkaudesta ja on ainoa tie itsensä kehittämiseen.



Esikoiseni eka vuosi ei ollut minulle mitenkään elämäni parasta aikaa, ja siitä on jäänyt syyllisyyttä. Olen kuitenkin tämän toiminnassani tiedostanut ja pyrkinyt parempaan. Hieno poika hänestä on kasvanut! Ehkä hän on hiukan normaalia herkempi ja arempi, mutta voi olla ihan hänen normaalia persoonallisuuttaan.



Laita nyt kuitenkin elämäsi asiat tärkeysjärjestykseen, ja mieti, onko sinun ihan välttämätöntä laittaa hänet hoitoon. Kun olet lapsen saanut, olisi tosi hienoa, että ehtisit myös hänen kanssaan viettää aikaa, elää normaalia elämää.

voimakkaan provosoivaa käytöstä, ja äkillisiä mielialavaihteluita aggressiiviseksi. Ei tuo teidän oma hassuttelunne siltä kuulostanut ap. Tuollaisett hyvin ambivalentisti reagoivat lapset ovat niitä joista ollaan huolissaan. Se kun voi olla merkki organisoitumattomasta kiintymyssuhteesta, joka on lapsen kehitykselle suurempi risi kuin välttelevästi turvaton kiintymyssuhde, joka on itse asiassa Suomessa aika yleinen, noin 30-40% (joidenkin arvioiden mukaan) lapsista olisi välttelevästi kiinnittyneitä.

voimakkaan provosoivaa käytöstä, ja äkillisiä mielialavaihteluita aggressiiviseksi. Ei tuo teidän oma hassuttelunne siltä kuulostanut ap. Tuollaisett hyvin ambivalentisti reagoivat lapset ovat niitä joista ollaan huolissaan. Se kun voi olla merkki organisoitumattomasta kiintymyssuhteesta, joka on lapsen kehitykselle suurempi risi kuin välttelevästi turvaton kiintymyssuhde, joka on itse asiassa Suomessa aika yleinen, noin 30-40% (joidenkin arvioiden mukaan) lapsista olisi välttelevästi kiinnittyneitä.

Nyt taidan mennä nukkumaan ja ottaa lapsen kainaloon kunhan seuraavan kerran itkee... :)

Tuón ikäinen on kyllä liian nuori hoitoon. 2 v. pitäisi olla mielellään :(

Tuón ikäinen on kyllä liian nuori hoitoon. 2 v. pitäisi olla mielellään :(

Tuón ikäinen on kyllä liian nuori hoitoon. 2 v. pitäisi olla mielellään :(

Mulla on opinnot venyny jo ennestään ja kohta kuulun siihen kastiin, että valmistuessa 35 v. eikä omalta alalta työkokemusta.

Neuvolantäti oli muuten sitä mieltä, että toi 10 kk on ihan hyvä ikä aloittaa hoito; lapset ovat kuulemma sopeutuvaisempia silloin kuin yli vuoden ikäisinä. Mitä se "sopeutuvaisempi" sitten tarkoittaneekaan, ei varmaan mitään positiivista :(

Hoitopäivät olisivat pph:lla n. 8-15, en tiedä kuinka paljon niistä voi joustaa ts. hakea lapsen aiemmin pois.

No, on mulla vielä ensiviikon maanantaihin aikaa miettiä, lasta ei ole vielä sijoitettu mihinkään paikkaan virallisesti.

ap

Tuón ikäinen on kyllä liian nuori hoitoon. 2 v. pitäisi olla mielellään :(

Ihmettelen että vauvaa lähdet viemään hoitoon!!

Ja oikein suunnittelet sitä??

Missä on vauvan etu? Eihän vauva siitä hyödy että äiti on poissa, päinvastoin.

Mikään rahasumma tai ura ei korvaa äidin ja lapsen

kiintymyssuhdetta jonka aika on nyt. Ei kahdenkymmenen vuoden päästä.

hyvä. Lapselle siis. Nythän toki olisi lapsen helpompi jäädä hoitoon ja se on äidille miellyttävämpää kuin silloin kun lapsi on 1,5 vuottA ja takertuvimmillaan, mutta siltikin se olisi lapselle parempi kuin alle vuoden ikäisenä.



Onneksi saat lapsen ilmeisesti perhepäivähoitajalle ja kohtuullisen mittaisiksi päiviksi, jos nyt joudut laittamaan hänet hoitoon. Toisaalta tuntuu, ettei puoli vuotta /tai siis ensi syksyn elokuun alkuun) kestävä vanhempainvapaa nyt kovin paljoa vaikuttaisi valmistumiseesi, puoli vuotta on aika lyhyt aika kuitenkin sinulle, vauvalle paljon piudempi ja arvokkaampi. Mutta jos on taloudellinen pakko niin sitten ei kyllä ole vaihtoehtoja.

kokopäivähoito puolipäivähoitoon (edes pari päivää, niin voisin käydä yliopistolla ja sitten tehdä kotona jos pystyn) nyt ja sitten ensi syksynä kokopäivähoitoon. Sekin voisi pehmentää laskua... Hitto, haluaisin päästä juttelemaan sen ihmisen kanssa, joka päättää päivähoidosta mutta hän on lomalla. Luultavasti saan jotain sanktioita siitä, että näin pienellä varoitusajalla alan muuttelemaan mieltäni?

Lisäksi mun pitää hakea toimeentulotukea, mitenköhän se siihenkin vaikuttaa... Sekin ihminen on lomalla juuri nyt :( Opintotukeen en ole enää oikeutettu.

Huh mikä sotku!



Mutta toisaalta, jos lapsi on vaan pari päivää viikossa hoidossa, niin onko se joka kerta sitten "uusi tilanne"? Ei hitto, menee vähän ylianalysoinniksi :D



Jos tuo asiantuntijalta kuulostava vielä lukee tätä, niin: minkäikäinen osaa jo oikeasti käyttäytyä miellyttävästi/aggressiivisesti? "Osaako" 10-kuukautinen jo sellaista käyttäytymistä?

Hyvin hyvin useat äidit palaavat töihin silloin ja lapsi menee hoitoon. Tällä logiikalla puoli maailmaa on sekaisin päästään ja kärsii varhaislapsuuden traumoista ja ties mistä. Ja tällä logiikalla hyvin hyvin moni vaikka 70-luvulla syntynyt kärsii samoista vaivoista. Yhtä lyhyt oli äitiysloma silloinkin.

tosiaan helpompaa vuoden kuin kahden ikäisenä. Silloin,kun lapsilla on monesti eroahdistuskausi pahimmillaan.



Jos päivistä pystyy tekemään suht. järkeävän pituisia, ei hoidolla lapsia pilata.

Ei lapsen kannalta ole väliä, kuka sitä hóitaa, kunhan on tuttu ja turvallisenoloinen aikuinen. Äitisi on alust aasti osallistunut lapsesi hoitoon ja hän on yhtä tuttu kuin monessa perheessä isä.



Meillä oli esikoisen kanssa samankaltainen tilanne. Isäni hoiti lasta minun opiskellessani, ja ainoa "haitta" oli, että tytön oidipaalivaihe kohdistui vaariin eikä isään. Nyt hän on ihan ok teini. Sinäkin voit varautua siihen, että poikasi suosii mummoaan. Itse mummon kasvattamana tiedän kuitenkin, että oma äiti kuitenkin on se tärkein. Vaikka lapsesi joskus saattaisikin kääntyä vastaasi eikä - kuten kirjoitat - huomioi sinua, on se osoitus turvallisuuden tunteesta eikä sitä pidä säikähtää. Turvaton lapsi takeretuisi sinuun!



Itse en tahtoisi laittaa vauvaa ihan vieraiden hoitoon. Eikö äitisi voisi jatkaa osa-aikaisesti? Kelaltakin saa tukea kotihoitoon, joten voisit jopa maksaa vähän palkaa. Toisaalta olen kyllä nähnyt ihan kivojakin pienten lasten hoitopaikkoja, joten ei siinä mikään katastrooffikaan ole.

Muissa maissa äidit on pääsääntöisesti kotoona senkin jälkeen, kun äitiysloma loppuu. Suomessakin 85% äideistä jää kotihoidontuelle, ja esikouluikäisistä vain puolet on ollut muualla kuin kotona hoidossa. Että ei se niin tavallista ole tuo vauvojen hoitoon vienti. Sitäpaitsi 70-luvulla ja sen jälkeen syntyneet kärsivät verrattain enemmän masennuksesta jne. kuin aiemmat sukupolvet. Mutta saahan sitä selitellä itselleen ja muille vakuutella siinä sivussa.

Hyvin hyvin useat äidit palaavat töihin silloin ja lapsi menee hoitoon. Tällä logiikalla puoli maailmaa on sekaisin päästään ja kärsii varhaislapsuuden traumoista ja ties mistä. Ja tällä logiikalla hyvin hyvin moni vaikka 70-luvulla syntynyt kärsii samoista vaivoista. Yhtä lyhyt oli äitiysloma silloinkin.

Minusta lapsen laittaminen etusijalle on tärkeää!

Töitä on aina saatavilla-mutta lapsi on vain hetken pieni! Jos nyt jo koet syyllisyyttä-miksi teet päätöksiä jotka aiheuttavat lisää syyllisyyttä? (en tuomitse, vaan ihmettelen vaan logiikkaasi,ja ajatusta laittaa lapsi nyt jo hoitoon).

Kotihoidontukea saa 3-vuotiaaksi asti, joten jotain tuloja kuitenkin saat jos olet kotona!

Toisaalta, jos olet edelleen masentunut-töihin meno voi tehdä hyvää. Onko masennuksesi jo hoidettu?

Minusta etusijalla ovat sinun tervehtymisesi, ja lapsen hyvinvointi! Jokainen lapsi haluaa olla äitinsä kanssa, vaikka eivät osaa sitä vielä sanoa. Noin pieni on aika avuton hoidossa. Hoitotädin pitäsi olla todella välittävä ja oikeasti sellainen joka pitää sylissä ja huomioi!

Ymmärrän että opintojen loppuunsaaminen on tärkeää, mutta ymmärräthän että lapsesi lapsuutta et koskaan saa takaisin. 1-2vuotiaana tapahtuu paljon kaikkea oppimista mitä on ihana seurata, saatat siis töissä ollessasi missata kun lapsesi ottaa ekat askeleet jne... Oletko ajatellut tätä, miten paljon menetät yhteisestä ajastasi lapsen kanssa? Tuon tämän esille, koska tuntuu että ajattelet vaan mekaanisesti että opiskelu ja työt on tehdävä että olet kunnon kansalainen. On kuule paljon äitejä joilla jäänyt opiskelut kesken lasten takia,vaikka 10kin vuosiksi! Sinun yksi lapsesi kasvaa nopeammin kuin uskotkaan,ja sitten sinulla on kaikki aika opiskella ja tehdä töitä.

Tämä on vain minun mielipiteeni, on paljon äitejä jotka ovat urakeskeisiä, mutta minä en kuulu heihin.

Hoida itsesi kuntoon, käy vaikka terapiassakin, jos masennus ei ole vielä hoidettu. Kaikki kyllä menee hyvin,älä huolehdi. Rakasta lastasi, ja se kyllä korvaa kaikki tähän mennessä tehdyt virheet. Mutta älä työnnä lasta pois luotasi. Ja jos laitat hoitoon, varmista että hoitopaikka on hyvä. Onnea sinulle!

Ajattelen tosiaan liikaa itseäni. Ihan yhtä hyvin odottaa sen puoli vuotta ja aloittaa opinnot vasta syksyllä ellen saa jotain toista hoitopaikkaa, oikeasti hyvää sellaista. Miten mulla vaan jostain syystä kolkuttaa jonkun ääni (ettei olisi äitini, joka jatkoi heti niitä töitään ja opintojaa ja lähti luennoltakin synnyttämään??) takaraivossa, että pitäisi heti mennä kouluun. Saanhan mä jotain tehtyä vaikka lapsi olisi kotonakin!

:( Aloitin nimittäin tänkin ketjun:

http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1305678/eih_en_halua…

Minusta lapsen laittaminen etusijalle on tärkeää!

Töitä on aina saatavilla-mutta lapsi on vain hetken pieni! Jos nyt jo koet syyllisyyttä-miksi teet päätöksiä jotka aiheuttavat lisää syyllisyyttä? (en tuomitse, vaan ihmettelen vaan logiikkaasi,ja ajatusta laittaa lapsi nyt jo hoitoon).

Kotihoidontukea saa 3-vuotiaaksi asti, joten jotain tuloja kuitenkin saat jos olet kotona!

Toisaalta, jos olet edelleen masentunut-töihin meno voi tehdä hyvää. Onko masennuksesi jo hoidettu?

Minusta etusijalla ovat sinun tervehtymisesi, ja lapsen hyvinvointi! Jokainen lapsi haluaa olla äitinsä kanssa, vaikka eivät osaa sitä vielä sanoa. Noin pieni on aika avuton hoidossa. Hoitotädin pitäsi olla todella välittävä ja oikeasti sellainen joka pitää sylissä ja huomioi!

Ymmärrän että opintojen loppuunsaaminen on tärkeää, mutta ymmärräthän että lapsesi lapsuutta et koskaan saa takaisin. 1-2vuotiaana tapahtuu paljon kaikkea oppimista mitä on ihana seurata, saatat siis töissä ollessasi missata kun lapsesi ottaa ekat askeleet jne... Oletko ajatellut tätä, miten paljon menetät yhteisestä ajastasi lapsen kanssa? Tuon tämän esille, koska tuntuu että ajattelet vaan mekaanisesti että opiskelu ja työt on tehdävä että olet kunnon kansalainen. On kuule paljon äitejä joilla jäänyt opiskelut kesken lasten takia,vaikka 10kin vuosiksi! Sinun yksi lapsesi kasvaa nopeammin kuin uskotkaan,ja sitten sinulla on kaikki aika opiskella ja tehdä töitä.

Tämä on vain minun mielipiteeni, on paljon äitejä jotka ovat urakeskeisiä, mutta minä en kuulu heihin.

Hoida itsesi kuntoon, käy vaikka terapiassakin, jos masennus ei ole vielä hoidettu. Kaikki kyllä menee hyvin,älä huolehdi. Rakasta lastasi, ja se kyllä korvaa kaikki tähän mennessä tehdyt virheet. Mutta älä työnnä lasta pois luotasi. Ja jos laitat hoitoon, varmista että hoitopaikka on hyvä. Onnea sinulle!

Ajattelen tosiaan liikaa itseäni. Ihan yhtä hyvin odottaa sen puoli vuotta ja aloittaa opinnot vasta syksyllä ellen saa jotain toista hoitopaikkaa, oikeasti hyvää sellaista. Miten mulla vaan jostain syystä kolkuttaa jonkun ääni (ettei olisi äitini, joka jatkoi heti niitä töitään ja opintojaa ja lähti luennoltakin synnyttämään??) takaraivossa, että pitäisi heti mennä kouluun. Saanhan mä jotain tehtyä vaikka lapsi olisi kotonakin!

:( Aloitin nimittäin tänkin ketjun:

http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1305678/eih_en_halua…

Minusta lapsen laittaminen etusijalle on tärkeää! Töitä on aina saatavilla-mutta lapsi on vain hetken pieni! Jos nyt jo koet syyllisyyttä-miksi teet päätöksiä jotka aiheuttavat lisää syyllisyyttä? (en tuomitse, vaan ihmettelen vaan logiikkaasi,ja ajatusta laittaa lapsi nyt jo hoitoon). Kotihoidontukea saa 3-vuotiaaksi asti, joten jotain tuloja kuitenkin saat jos olet kotona! Toisaalta, jos olet edelleen masentunut-töihin meno voi tehdä hyvää. Onko masennuksesi jo hoidettu? Minusta etusijalla ovat sinun tervehtymisesi, ja lapsen hyvinvointi! Jokainen lapsi haluaa olla äitinsä kanssa, vaikka eivät osaa sitä vielä sanoa. Noin pieni on aika avuton hoidossa. Hoitotädin pitäsi olla todella välittävä ja oikeasti sellainen joka pitää sylissä ja huomioi! Ymmärrän että opintojen loppuunsaaminen on tärkeää, mutta ymmärräthän että lapsesi lapsuutta et koskaan saa takaisin. 1-2vuotiaana tapahtuu paljon kaikkea oppimista mitä on ihana seurata, saatat siis töissä ollessasi missata kun lapsesi ottaa ekat askeleet jne... Oletko ajatellut tätä, miten paljon menetät yhteisestä ajastasi lapsen kanssa? Tuon tämän esille, koska tuntuu että ajattelet vaan mekaanisesti että opiskelu ja työt on tehdävä että olet kunnon kansalainen. On kuule paljon äitejä joilla jäänyt opiskelut kesken lasten takia,vaikka 10kin vuosiksi! Sinun yksi lapsesi kasvaa nopeammin kuin uskotkaan,ja sitten sinulla on kaikki aika opiskella ja tehdä töitä. Tämä on vain minun mielipiteeni, on paljon äitejä jotka ovat urakeskeisiä, mutta minä en kuulu heihin. Hoida itsesi kuntoon, käy vaikka terapiassakin, jos masennus ei ole vielä hoidettu. Kaikki kyllä menee hyvin,älä huolehdi. Rakasta lastasi, ja se kyllä korvaa kaikki tähän mennessä tehdyt virheet. Mutta älä työnnä lasta pois luotasi. Ja jos laitat hoitoon, varmista että hoitopaikka on hyvä. Onnea sinulle!

Ajattelen tosiaan liikaa itseäni. Ihan yhtä hyvin odottaa sen puoli vuotta ja aloittaa opinnot vasta syksyllä ellen saa jotain toista hoitopaikkaa, oikeasti hyvää sellaista. Miten mulla vaan jostain syystä kolkuttaa jonkun ääni (ettei olisi äitini, joka jatkoi heti niitä töitään ja opintojaa ja lähti luennoltakin synnyttämään??) takaraivossa, että pitäisi heti mennä kouluun. Saanhan mä jotain tehtyä vaikka lapsi olisi kotonakin! :( Aloitin nimittäin tänkin ketjun: <a href="http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1305678/eih_en_halua…" alt="http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1305678/eih_en_halua…">http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1305678/eih_en_halua…;

Ihme tosiaan että esim. Ranskassa on vielä ollenkaan selväjärkisiä ihmisiä ollenkaan jos asiat olisivat näin. Mutta kyllä tällä artikkelillä lisätään taas äitien syyllisyyden tuntoa, venytetään jaksamisen rajoja ja saadaan taas muutama päästään napsahtanut "täydellinen" äiti lisää maailmaan kun eivät uskalla ottaa lomaa omaa vauvasta ollenkaan ettei se vaan traumatosoidu.

Enemmän vauvalle on vahinkoa varmati siitä kun rahaa ei tule kun äiti ei voi mennä töihin tai opiskellä, vanhemmat eroavat kun väsymys tuhoaa suhteen yms. muuta mukavaa. Ok, tämä on nyt kärjistetty mutta loppuu tämä äitien syyllistäminen joka ikisestä asiasta täällä suomessa!! Onneksi jokainen saa tehdä kuitenkin niin kuin haluaa ja ajatella lapsein ohella myös itsensä parasta.

Mutta asiat tärkeysjärjestykseen. Lapsellasi on perustarpeet, joista on varmasti huolehdittu, eli ruokaa, turvaa ja hoitoa on ollut, olette jo plussan puolella. Jos äitisi on täyspäinen ihminen, on lapsesi saanut turvaa ja rakkautta sieltäkin, eikä kukaan sano, että sen turvan pitäisi tulla juuri äidiltä, että lapsi voisi kehittyä, yksi turvallinen aikuinen riittää. Ja lapsen kehitys ei pääty ensimmäiseen eikä edes ensimmäisiin vuosiin, vielä murrosikäisen kanssa voi korjata niitä asioita, joita meillä jokaisella menee pieleen pienen lapsen kanssa. Ja se olikin kaikkein tärkein pointtini, täydellisiä äitejä ei ole. Jokaisella meillä on omat juttumme, joista kannamme syyllisyyttä, ja toisaalta juttumme, joista voimme iloita. Sinä annat lapsellesi itsestäsi sitä mitä osaat, ja muut läheiset sitä, mitä heillä on.

T. toinen ahdistunut