Oletko *anteeksi että olen olemassa* ihmisiä, vai tiedätkö oman arvosi?

Ei ole aina helppoa, ei. Kykenen kylläkin toimimaan, eikä vain suunnittelemaan. En taatusti ole vahva persoona. Hiukan olen iän myötä kasvanut, mutta silti...

Se riippuu varmaan vähän katsojasta, hukunko massaan - olen varmaan tehnyt aika tavanomaisia valintoja elämässäni, vaikka olenkin tietenkin persoona. Olen siis kouluttautunut maisteriksi, tehnyt töitä lukioikäisestä asti, mennyt naimisiin, saanut kaksi lasta... ei siis mitään elämäntapaintiaanin elämää vaan ihan tavallista.

olen turhan vaatimaton. Toimin, kun on pakko.

Mä soitan poliisit jos naapurin tai lähitienoon bileet mun yöunia häiritsee. Mä ojennan naapurien lapsia jos tilanne sitä vaatii. Mä en kaipaa enkä tarvitse kenenkään hyväksyntää. Sanon suoraan mielipiteeni, enkä pyytele anteeksi olemassa oloani.

tiedän oman arvoni ja olen vahva toimimaan. Mutta en ole mitenkään kamalan vahva pesoona. Yritän olla kaveri kaikkien kanssa... ja se on minun heikkouteni ja vahvuuteni samassa paketissa.



Vahvuus on siinä, että tulen toimeen ns. hankalien ihmisten kanssa. Heikkous se on siinä, että joskus joudun käyttäytymään falskisti, vaikka teidänkin oman arvoni.

mutta siitä ei oikeesti pidemmän päälle tule mitään! Kun yhteen suuntaan kumartaa, niin toiseen suuntaan pyllistää.

Kyllä ihminen voi tietää oman arvonsa ja kyetä toimimaan vaikka jonkun mielestä hukkuisikin massaan. Ei meitä kaikkia ole luotu kylähulluiksi, jotka taatusti muistetaan.

Nössöt ihmiset ärsyttäät minua kauheasti mutta tässä sitä itsekin matelen juuri nyt...

*vanhan ketju uudelleen lämmittely*