Etä-äitiys toi elämänhaluni takaisin.

ei ole koko ajan pahalla tuulella ja ärsyyntynyt ja kyllästynyt kotivankilassa. Ja äiti jaksaa nyt panostaa lapsiin sen 4 pvää kuukaudesta mitä lapset äitinsä kanssa viettävät.

Kaikki voivat paremmin kun aloin etä-äidiksi.

mutta itse yhden vastaavanlaisen äidin lapset hoitaneena sanoisin että lapsi lojaalisti kyllä odottaa sinun aikaasi hänelle, mutta kärsii kyllä kun oma äiti elää täysillä.

Isän perhe voi olla kovilla myös koska se vapaa aika on heiltä pois ja arjen jatkuva hoitaminen yksin äitiä kaipaavan lapsen kanssa ei ole helppoa.



Mutta kukin valitsee polkunsa ja kantaa siitä vastuunsa.

kun äiti vielä asui lastensa kanssa. Olisko kannattanut silloin antaa äidillekin vähän enemmän sitä omaa aikaa?

Isän olisi kannattanut ajatella asiaa silloin kun äiti vielä asui lastensa kanssa. Olisko kannattanut silloin antaa äidillekin vähän enemmän sitä omaa aikaa?

kyllä että olen kauhea äiti, kauhea ihminen, kun olen koko ajan noissa pennuissa kiinni. ikinä mulla ei ole omaa aikaa. kun ovat isänsä luona, olen töissä ja sen joka toisen vkl lapset kotona, joten en pääse mihinkään. vihaan elämääni, lapsiani.

mä en ikinä vois olla etä-äitinä! ikävöisin lapsia liikaa.

Lähivanhempana olin jatkuvasti ärtynyt, väsynyt ja raivona, enkä jaksanut kiinnostua mistään kun lapsenvahtia tai omaa aikaa ei kumminkaan olisi saanut.

Alettuani etä-äidiksi, olen saanut energiani ja elämänhaluni takaisin ja olen hyvällä tuulella kun saan mennä ja tulla lähes joka viikko tismalleen omien halujeni mukaisesti.

Verenpaineenikin on laskenut lähes ihanteellisiin lukemiin ja olen onnistunut laihduttamaan, kun ei jatkuvasti tarvitse olla huolehtimassa jonkun muun tarpeista ja jää aikaa huolehtia myös itsestään.

Suosittelen, meillä on vain tämä yksi elämä eikä sitä kannata tuhlata jämähtämällä kotiin ja uhraamalla kaikkensa lapsille.

Lapset ansaitsevat hyvinvoivan äidin, eivätkä kärsi siitä että asuvat isänsä kanssa.

Minä olen väsynyt ja uupunut äitinä mutta en todellakaan voisi kuormittaa miestäni niin, että jättäisin vastuun hänelle. Jo palkkatyö on niin kuluttavaa ja uuvuttavaa, että tuskin jaksaisi yksin kotielämää pyörittää.

eiköhän sillä isälläkin ole sormensa niistä pelissä???

Vanhemmat tappelee siitä, kuka joutuu olemaan lasten kanssa?! Ja kärsimään pennuista...



Väsymyksen ja oman ajan kaipuun minäkin ymmärrän, mutta en sitä, että mietitään mihin lapset saisi tungettua mahdollisimman pitkäksi aikaa. No hyvänen aika, pakkoko niitä penskoja oli ylipäätään tehdä? Ja monta vielä.

luettavaa, tästäkin huomasi nykyajan meiningin, itsekkyys ja yksilökeskeisyys on valtavaa. Oma hyvinvointi menee jopa lasten hyvinvoinnin edelle.



Toki oma hyvinvointi on tärkeää, mutta toivottavasti ap yritti kaikkensa ennen etä-äidiksi ryhtymistään. Jaksoitko sinnitellä pikkulapsivuodet, hankitko apua jaksamiseen ulkopuolisilta, yrititkö hankkia lastenhoitoapua vaikkapa MLL:lta tms?



(edelliset vinkkinä muille ap:n kaltaisen ongelman kanssa painiville)



Lapset saattavat kärsiä erosta hyvin, hyvin paljon, loppuelämänsä, ja se voi vaikuttaa moneen tai jopa kaikkiin elämän osa-alueisiin. Aina traumat eivät näy heti.



Itse olen eronnut, joten sikäli siis todella ymmärrän ap:tä, kuten jo mainitsinkin, mutta minun lapseni kärsi hyvin paljon ja kärsii edelleen, vaikka tästä on jo monta vuotta aikaa. Lopputuloksena en olekaan itsekään enää edes onnellinen, vaikka mulla onkin nyt sitä omaa aikaa, tällä tiedolla ja kokemuksella "sinnittelisin" vielä lasten kanssa ja hakisin apua omaan jaksamiseeni.



Oman lapsen tuska on kuitenkin vielä vaikeampaa kestää, kuin oma tuska.

Hienoa, jos olet nyt HYVÄ ja TASAPAINOINEN äiti lapsillesi. Isä on varmaan heille se "parempi" lähivanhempi. Jaksaahan isä heidän kanssaan?LASTEN etuhan se on tärkein, ei äidin oma syyllisyys vaikkapa huonosta äityidestä. Ole hyvä etävanhempi lapsillesi. Tsemppiä!

mieluummin tasapainoisen isän kanssa, kun mieleltään horjuvan äidin kanssa.

T. kokemusta on.

Ap, olet varmaan tehnyt hyvän ratkaisun. Ole hyvä äiti "etänä".

enkä aio asuakaan. Lasteni kanssa asuin aiemmin, nyt olen onnellinen ja tyytyväinen siistissä yksiössäni, jossa saan levätä ja keskittyä vain itseeni enkä toisten paskojen siivoamiseen. Omia tavaroitanikaan ei enää tarvitse katon rajaan ripustaa turvaan termiiteiltä.

Lapsillani on luonani muutama sängynaluslaatikollinen leluja ja mulla leveä sänky, jossa nukutaan kaikki kun täällä ovat kylässä.

Ja onneksi vaan kylässä. Isällä ihan riittävä tukiverkosto ja lapset päivät päiväkodissa. '

Lähiäitinä en ollut päivääkään onnellinen, nyt olen joka päivä.

mutta itse yhden vastaavanlaisen äidin lapset hoitaneena sanoisin että lapsi lojaalisti kyllä odottaa sinun aikaasi hänelle, mutta kärsii kyllä kun oma äiti elää täysillä. Isän perhe voi olla kovilla myös koska se vapaa aika on heiltä pois ja arjen jatkuva hoitaminen yksin äitiä kaipaavan lapsen kanssa ei ole helppoa. Mutta kukin valitsee polkunsa ja kantaa siitä vastuunsa.

Voihan se äidinkin perhe olla lujilla, mutta eihän se oo mitään sen rinnalla, että isä on lähivanhempana lujilla.

ja alkuun olin jaksavainen, onnellinen yms yms, sittemmin olen ollut väsynyt, huonotuulinen jne.

Ehdottaisin exälle, että vaihdettaisiin osia, mutta lapset eivät enää suostuisi siihen, ex ehkä, tai no, nippa nappa.



Eli näillä mennään eteenpäin.



Eteen kyllä voi vielä tulla päivä, kun lapset haluavatkin isälleen, ei voi olla varma :)

enkä aio asuakaan. Lasteni kanssa asuin aiemmin, nyt olen onnellinen ja tyytyväinen siistissä yksiössäni, jossa saan levätä ja keskittyä vain itseeni enkä toisten paskojen siivoamiseen. Omia tavaroitanikaan ei enää tarvitse katon rajaan ripustaa turvaan termiiteiltä. Lapsillani on luonani muutama sängynaluslaatikollinen leluja ja mulla leveä sänky, jossa nukutaan kaikki kun täällä ovat kylässä. Ja onneksi vaan kylässä. Isällä ihan riittävä tukiverkosto ja lapset päivät päiväkodissa. ' Lähiäitinä en ollut päivääkään onnellinen, nyt olen joka päivä.

minäminä keskeisyys on ihan kauheaa luettavaa.

ja jos elämäänsä ei ole tyytyväinen, pitää tehdä jotain. Aloin etä-äidiksi ja kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä ja onnellisia.

Katkera olisin 10 vuoden päästä jos elämäni olisi mennyt hukkaan kotivankilassani.

Lapsillani on heidän kanssaan viihtyvä isä ja lastensa kanssa ei-viihtynyt äiti saa elää nyt omaa elämäänsä ja silti lapset on tullut tehtyä niin ei jää sekään asia kaduttamaan.