Olenko mennyt ihan sekaisin hormoneista vai onko tämä todellista?

Olen ihan hullun rakastunut mieheen jonka kanssa olen ollut yhdessä nyt 1,5 vuotta. Haluaisin olla hänessä kiinni 24/7 ja minusta on tullut oikein pesänrakentaja ja pehmonainen. Uelmoin meidän yhteisestä vauvasta ja mies on myös siitä mielissään:) Haaveeni ulkomaille muuttamisesta ja uran rakentamisesta tuntuvat kaukaisille... voisin hylätä ne kaikki ja pistää meidän oman pikku-perheen pystyyn!



Onko hormonit pehmentäneet pääni? Ovatko nämä minun omia ajatuksiani vai ohjaako biologiset vietit minua? En ole koskaan ollut mikään koti-ihminen ja vielä vähemmän lapsi-ihminen. Uskaltaako näihin tunteisiin luottaa vai putoanko kohta kovaa ja korkealta?